nopeammin kuin kukaan uskookaan. Aasiassa ollaan hyvin huolestuneita JENKKIEN kulutusluvuista ja heidän joutumisesta taantumaan.
Olikohan se niin, ettei Jenkkien talous vaikuta mitenkään muun maailman käyttäytymiseen tai ainakaan suomalaisten talouteen.
Kannattaa miettiä kaksi kertaa ostaako näin epävarmassa tilanteessa asuntoa. Kvartaalitalous on hektistä ja YT -neuvotteluja alkaa jo ennen kesää monia ja taas monia. Liiton 500 päivän rahoilla ei kovin kaksista asuntoa kustanneta.
Suomalaistenkin kotitalouksista ja sijoittajilta on sulanut viikon aikana jo useita miljrdeja olettua omaisuutta. Nyt samoin käy kiinteälle omaisuudelle, kuten esim. asunto. Arvo heikkenee hullun lailla , korot vain nousevat ja työpaikat vähenevät.
Suomalaisten kotitalouksien varallisuus vähenee koko ajan. Onhan se ollut koko ajan vain kuviteltua omaisuutta ja tilastonikkarien aikaan saamaa harhakuvitelmaa. Omaisuus realisoituu vasta myytäessä eikä tilastoissa ja oletuksissa.

Vastaukset 15
Vanhimmat
mihin se perustuikaan että korot nousee kun taloudella menee huonosti?
Markka oli 'tärkeää' saada pysymään EU-putkessa. Onkohan Eurolla niin väliä?
Tämä lienee eräs ymmärtämättömien romahdususkovaisten suurimpia "helmiä".
Ei eurolla ole mitään valuuttaputkea.
Euron ulkoinen arvo määräytyy vapaasti kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000024239100
Onko EU-alueen maille jotain merkitystä sillä kallistuvatko vai halpenevatko Jenkeistä tuotavat tavarat vai eivät? Jos euro päästetään halpenemaan, ne kallistuvat, mutta vienti vetää paremmin. Valuuttaputkea eurolla EI ole ja SEN TIEDÄN. En osaa antaa tekemääni kysymykseen vastausta tai edes sen yritelmää. Joku vientikauppaan perehtynyt tietäisi varmaan edes vähän vihjaista...
"Epäluottamuksesta vahvan markan politiikkaa kohtaan ja syvenevästä kriisistä huolimatta kiinteän kurssin ja korkeiden korkojen politiikkaa jatkettiin aina syyskuuhun 1992 asti, jolloin koko läntisen Euroopan kiinteiden kurssien politiikka joutui kriisiin. Kun Suomen markka oli yksi heikoimmista eurooppalaisista valuutoista, se kaatui ensimmäisenä globaalien valuuttaspekulaatioiden paineessa. Suomen Pankki menetti nopeasti lähes koko valuuttavarantonsa. Markka jouduttiin päästämään kellumaan.[6] Vuoden 1991 devalvaation ja vuoden 1992 kellutuksen seurauksena Suomen markka devalvoitui yhteensä noin 40 prosenttia suhteessa Saksan markkaan ja USA:n dollariin. Devalvoituminen ratkaisiyhdellä kertaa vientiyritysten kannattavuus- ja kilpailukykyongelmat. Sekä lyhyet että pitkät korot kääntyivät jyrkkään laskuun. Inflaatio ei vastoin uhkakuvia kiintynyt, vaan jatkoi hidastumistaan. (Kiander 2001, 29-30.) Suomen talous alkoi irrottautua lamasta. "
”mihin se perustuikaan että korot nousee kun taloudella menee huonosti?
Markka oli 'tärkeää' saada pysymään EU-putkessa. Onkohan Eurolla niin väliä?
Euron ulkoinen arvo määräytyy vapaasti kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.”
Markalla oli putki.
Eurolla ei ole putkea, mutta silti euron arvo suhteessa muihin valuuttoihin EI ole merkityksetön. Vai onko?
”mihin se perustuikaan että korot nousee kun taloudella menee huonosti?”
”Valuutan arvon
Kirjoittanut: pitämiseen korkealla. 5.3.2007 klo 12.00”
Valuutan arvo laskee kansaainvälisillä markkinoilla, kun taloudella menee huonosti.
Yritä nyt ymmärtää: Ei nyt olla enää 1990-luvun Suomessa, jossa Suomen Pankki määräisi valuutan arvon suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin.
Euron ulkoinen arvo määräytyy vapaasti kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000024239100
Jos taloudella menee huonosti, niin EKP elvyttää taloutta ja laskee korkoja.
Suomen Pankki piti valuuttaa keinotekoisesti ylhäällä, jolloin se joutui puolustamaan markan arvoa ulkoista spekulaatiota vastaan.
Siloin vientiteollisuus hyytyi ja kotimarkkinat kuluttivat hullun lailla ulkomaan tuontitavaraa.
Säädettiin kahta asiaa kohti taantumaa ja tuosta hulluudesta pidettiin kiinni aivan äärimmäisyyksiin saakka.
Se oli Laman perimmäinen syy.
Nyt sellaista ei pääse tapahtumaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000024239100
Euron arvon aleneminen suhteessa muihin valuuttoihin on tottakai suurvelallisen unelma eli 'mitään väliä' euron arvolla ei ole! Meitä velattomia saattaa pikkasen vituttaa, kun öljyn ja muiden EU:n ulkopuolelta tuotavien tavaroitten hinnat nousevat euron devalvoituessa muitten valuuttojen suhteen ja sitä kautta inflaatio kiihtyy, mutta kiihtyvä inflaatiohan on suurvelallisen makein päiväuni heti lottovoittokuponkia tuovan joulupukin jälkeen, koska inflaation kiihtyessä kaikki hinnat ja palkat alkavat nousta sekä suurvelan nimellisarvo alentua. (PS. Korotkin nousee.)
Suurvelan REAALIARVO siis inflaation kiihtyessä alentuu, ei nimellisarvo.
Tarkoitat siis kysyä, että mihin se perustuu että korot eivät keynesiläisittäin laskekaan talouden hidastuessa.
Siihen, että tuotantotekijät kallistuvat - esim. energia / ölkkä jne. Toisaalta lisäksi jos kierrossa oleva rahamäärä on suuri (kuten se euroalueella on) niin hopslallaa - inflaatioksi se taipuu vaikka talouden hiipumisen pitäisi hillitä kysyntää ja sitä kautta hintojen nousua. Edelleen koska hintavakaus (inflaation uskottava hallinta) on keskuspankkien ykköstehtävä, yli taloudellisen toimeliaisuuden, korot eivät laskekaan ja ollaan Stagflaatioksi kutsutussa tilanteessa (korkea inflaatio _ja_ hidas talouskasvu).
Mikäli tuotantotekijät eivät kallistu ja mikäli rahamäärä (euro m3) purkautuu talouskasvuun / talousalueelta poistuvaan valuuttaan saattaa inflaatiopeikko pysyä kolossaan ja korot vastaavasti "normaaleina".
Se on vain painettua paperia, jolla on toistaiseksi oletettua vaihtoarvoa kunnes joku toisin sanoo.
äläs nyt maalaile piruja seinille...
Fakta nimittäin on että Suomalaisilla on omaisuutta enemmän kuin koskaan ja samaan aikaan Suomalaiset ovat ennätyksellisen velkaantuneita.
Hyvä yhtälö?
"Kannattaa miettiä kaksi kertaa ostaako näin epävarmassa tilanteessa asuntoa. Kvartaalitalous on hektistä ja YT -neuvotteluja alkaa jo ennen kesää monia ja taas monia."
Epävarma tilanne ja rommaus on jatkunut jo vuodesta 2003. Älkää misään nimessä ostako nyt asuntoa. Kattopahvit rules!!!!!
ostettiin asunto 2003, tänä päivänä voisi pyytää 50%:ia enemmän kuin silloin maksettiin...