http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=47119&lan=fi
Tulevaisuudessa kun pietarinkin jätevedet puhdistetaan yhtä tehokkaasti kuin suomessakin, suomen maatalouden massiivisten ravinnepäästöjen merkitys pahimpana päästölähteenä korostuu. Valtaosa suomen aiheuttamasta ravinnekuormituksesta on peräisin maataloudesta. Kuten ylläolevasta linkistä ilmenee maatalous laskee vesistöön vuosittain lähes 3 miljoonaa kiloa fosforia, kun teollisuus ja yhdyskunnat kuormittavat yhteensä alle 200 tonnilla. Keskikokoinen maatila rehevöittää vesistöjä siten enemän kuin 3000 asukkaan taajama! Maatalouden päästöjä on tarkkailtu vuosikausia, mutta mitään vähenemistä ei ole havaittu vaikkakin maatiloille on annettu ympäristötukea useita satoja miljoonia euroja vuosittain.
Joidenkin arvioiden mukaan lähes puolet suomen peltoalasta on niin huuhtouma altista että viljelyä ei pitäisi jatkaa. Myöskin eläintiheyttä on arvioitava uudelleen ja lannoitteiden käyttöä rajoitettava enemän tulevaisuudessa. Tehottomaksi osoittautunutta ympäristötukijärjestelmää on uudistettava tulosperusteiseksi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
taas poliittista potaskaa made by demarihallinto.
EVVK
http://www.mtv3.fi/default/tulosta.shtml/uutiset?/arkistot/kotimaa/2007/03/508085
Suomen maatalous vastaan Pietarin 5 milj. asukasta..
Laivaliikennekin kasvaa koko ajan ja öljyonnetomuuksien mahdollisuus on käsin kosketeltava, eiköhän olisi järkevintä hoitaa Itämerta eikä aina etsiä syyllisiä.
Sinäkin voit omilla teoilla ottaa vastuuta HUOM.
Käytä hajustamattomia pesuaineita, säästä vedenkäyttöä, kompostoi jne. nämähän ovat jokaisen omia pieniä ratkaisuja, josta isolla joukolla muodostuu jotain suurta ja toimivaa.
Maatalous kyllä kantaa omat kortensa kekoon.
Tiedätkö muuten miten tuhoisia vaikutuksia oli Suomen soiden ojituksilla vesistöihin?.
Turha syytttää asiasta kuin asiasta aina maataloutta.. peiliinkin vilkaisu auttaa toisinaan, itse kutakin.
Ellet sitten ole näitä trolleja joille oli asia mikä tahansa niin maaatalous on syyllinen. Silloin kannattaa miettiä omaa ahdasmielisyyttään.
Luet nyt vääriä kohtia selvityksestä. Ilmeisesti et ole perehtynyt selvitykseen kokonaisuudessaan kun annat täysin harhaanjohtavaa yksinkertaistusta fosforin kiertokulusta. On totta että raportissa s. 15 sanotaan että maatalouden päästöt ovat 2 600 t/a ja yhteiskuntien päästöt 204 t/a. Yhteiskuntien kohdalla tämä tarkoittaa sitä määrää, minkä ne päästävät suoraan vesistöihin poistovetenä.
Mielenkiintoiseksi tilaston viilauksen tekee s. 29 tieto siitä, että yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoille oikeasti tulee fosforia 4 410 t/a. Tästä 95,4% "puhdistetaan", mikä siis tarkoittaa että tämä määrä kerätään talteen lietteen muodossa ja levitetään "kompostointilaitoksiin" (tai kaatopaikoille). Kun tämä liete on maannut jonkin aikaa, missä sitten onkaan, siinä oleva fosfori muuttuu -hokkus pokkus- ympäristöä saastuttamattomaksi. Esimerkiksi Helsingin tapauksessa siitä tulee ravinnepitoista multaa, jota voidaan käyttää vaikka viherrakentamiseen ja sieltähän nämä kaikki ravinteet sitten lopulta päätyvät Helsingin edustalle Suomenlahteen.
Lopputulos: Suomessa yhdyskunnat johtavat fosfori-päästöissä maataloutta 4,4 vs. 2,6!!!
>>Lopputulos: Suomessa yhdyskunnat johtavat fosfori-päästöissä maataloutta 4,4 vs. 2,6!!!
jos itämeri rehevöityy? Rehevöitynyt vesistö kasvattaa levää ja levä tuottaa happea ilmakehään jota me taas seoksena hengitämme. Viime lauantaina Avara Luonto-ohjelmassa esiteltiin Australian rannikon vihreitä vesiä. Veden vihreä väri tulee levästä. Tämä valtava vihreä leväalue tuottaa muistini mukaan 20% maapallon hapesta. Kuvassa tämä alue oli samanlaista limanuljaskaa kuin Suomen viherlevä, mutta kasvuolosuhteet ovat lämpimässä vedessä aivan toistaluokkaa. Siis kannattaako pyrkiäkään täysin puhtaaseen Itämereen, meillehän voi tulla ajan kanssa hengitysvaikeuksia.
Katsoiko kukaan tätä ohjelmaa ja ymmärsinkö oikein leväalueen merkityksen?
niin runsasravinteinen itämeri kasvaa umpeen kuin suolampi. Sitten siitä saadaan turvetta ja turpeennoston jälkeen hyvää peltoa. Joten eiku paskaa itämereen oikein kunnolla niin saadaan sekin joutoalue hyötykäyttöön!!!!
on palkkaa jussille paskan tuottamisesta ja sen laskemisesta vesistöihin. Normaalistihan vesistöön laskettu paska on saastetta mutta kun on kysymys jusseista se on ekoteko ja siitä pitää maksaa palkka jussille.
läpi kulkenut fosfori loistaa kauniisti, golfkentiltä ja teiden luiskista avaruuteen heijastuessaan, revontulina.
Tosiaankin olisi olemassa yksikin valonkestävä tutkimus saatavilla tästä aiheesta niin helpottaisi paljon
Joku rohvessoori kun viimeksi julkisesti kyseenalaisti tutkimukset niin eipä ole paljon sen jälkeen kuulunut siitä miehestä.
Toisekseen joka tietää merenpohjan mallin Suomen kohdalla verrattuna muualle ymmärtää mistä ongelmat johtuu...
Kunpa olisikin puolueetonta tietoa saatavilla niin voisimme suhteuttaa kokonaisuuden oikein ja keskittyä korjaamaan tilannetta sieltä mistä pitääkin.
No ei niitä jätevesiä meilläkään vielä kovin tehokkaasti puhdisteta. Varsinkin typen osalta erotusaste on surkea, lieneekö puoltakaan. Ja sekin typpi mikä on erotettu, mihin mahtaa se päätyä? Typpi kun ei tahdo maaperään sitoutua vaan lähtee valumavesien mukana menemään, ja osittain haihtuu ilmakehään josta tulee sateen mukana alas. Eli onkohan niin, että jätevesien typestä suunilleen puolet erotetaan puhdistamoissa ja se toinen puoli menee suoraan Itämereen. Ja sitten se puolikas mikä on erotettu levitetään lietteen tai kompostin muodossa maaperään ja huuhtoutuu vähitellen sekin mereen?