japsi

pari kysymystä japsista

1.Minkä pituinen tuon kaulapannan pitäää olla? Luin tuon vähän alapuolella olevan keskustelun, mutta siinä luki että ottaa vanhan pannan mukaan. Mutta jos hankkii ensimmäistä pantaa niin onko esim 25-35cm liian iso/pieni.

2.Sitten ruokinnasta kuinka monta kertaa ja kuinka paljon pitää kerralla antaa ruokaa?
A)Pentuna
B)Aikuisena

3. Minkä ikäisenä japsi on aikuinen?
3193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luulisin että se 25-35cm olisi hyvä. Siinä on kuitenkin hiukan kasvuvaraakin. Ainahan pantaan vo tehdä lisää reikiä, jos tarvitsee, niin että sitä saa kireämmälle. Ja leikata ylimääräistä pois jos pannan "häntä" jää liian pitkäksi. Osta siis "tavallinen" solkipanta, niin pystyt muokkailla sitä.

Luovutusikäinen pentu ruokitaan alkuun 4krt/pvä. Pieniä annoksia kerrallaan.
Aikuinen koira syö joko kerran tai kaksi päivässä. Jotkut koirat kieltäytyvät syömästä kahta kertaa, niinkuin tuo meidän japsi nuorempana ja nirsompana. Silloin ruokin vain iltaisin. Nykyään saa 2 kertaa päivässä, koska alkoi vanhemmalla iällä "oksentaa" vaahtoa jos maha meni liian tyhjäksi.

Käy tutustumassa niihin linkkeihin jotka olivat tuossa aiemmassa keskustelussa, ja japsien omalla keskustelupalstalla saat varmasti enemmän vastauksia kysymyksiisi kuin täällä.

Äänestä
  • Ihan ensimmäiseksi pannaksi voit ostaa säädettävän ns. pikalukollisen pannan, jossa ei säätöreikiä ole. Sitten myöhemmin, kun pentu sinulla jo on voit ottaa koiran eläintarvike liikkeeseen mukaan pannan ostoa varten.

    Äänestä

1. Kasvattajalta saat ihan varmasti tietoa tästä asiasta jos japsin aiot hankkia. Jotkut kasvattajat antavat koiran mukana pienen pentuajan kaulapannan. Eläinkauppoihin japsin saa ottaa mukaan kokeilemaan pantaa.

Edellinen vastasikin aika hyvin kakkoseen. Neljästi päivässä pentuna, sitten kolmesti, lopulta kahdesti. Tarkemmat ruokintaohjeet saat ihan varmasti kasvttajalta jos koiran hankin eli älä murehdi tällaisia :).

3. Japsit elävät yleensä 10-15 vuotiaiksi. Pienenä koirana kasvu pysähtyy aika varhaisessa vaiheessa, arviolta ennen vuoden ikää, mutta kahden vuoden ikäpyykkiä pidetään yleisesti ottaen koirilla aikuisuuden rajana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


japsi-papsi kirjoitti:

pari kysymystä japsista

1.Minkä pituinen tuon kaulapannan pitäää olla? Luin tuon vähän alapuolella olevan keskustelun, mutta siinä luki että ottaa vanhan pannan mukaan. Mutta jos hankkii ensimmäistä pantaa niin onko esim 25-35cm liian iso/pieni.

2.Sitten ruokinnasta kuinka monta kertaa ja kuinka paljon pitää kerralla antaa ruokaa?
A)Pentuna
B)Aikuisena

3. Minkä ikäisenä japsi on aikuinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu