perintökaaresta

Perintökaaren 3 luvun 1 § kertoo, että älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mikä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille, kun lapsettoman periskunnan leskikin aikanaan kuolee ja hänen jäämistöään jaetaan.

Tarkoittaako tämä sitä, että ensiksi kuolleen puolison isällä, äidillä, veljellä, sisarella tai heidän jälkeläisillään, mikäli ovat elossa on ns. lakiosa ensiksi kuolleen omaisuuteen niin, että saavat puolet pesästä ja mikäli viimeksi kuolleella ei ole perillisiä tai testamentia, koko pesän.

3 LUKU
Puolison perintöoikeudesta ja oikeudesta hallita jäämistöä (25.2.1983/209)
1 §
Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle.

Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä. Älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mitä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille.

Jos viimeksi kuolleelta puolisolta ei jäänyt perillistä, saavat hänen osuutensa ensiksi kuolleen puolison 2 momentissa tarkoitetut perilliset. (25.2.1983/209)
3483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pesän puolikasta saatetaan korjailla huomioiden oliko omistukset alkuaan lähellekään tasan.
Kuten huomasit, niin puolisolta perimänsä omaisuuden testamenttaus leskeltä kielletään, mutta "kulutusjuhlia" leski saa viettää voimiensa mukaan ystävienkin kanssa.

Äänestä
  • Takuu varmasti tulen tuhlaamaan kaiken perintöni, enkä mitään jätä kenellekään, en lapsille enkä valtiolle. Hävytöntä perintöjen verotuskuppaamisia on nyt jatkettu liian kauan ja minä olen päätökseni tehnyt. Nuolkoon sitten perilliset ja valtio näppejään. Suosittelen muillekkin.

    Äänestä

  • //Pesän puolikasta saatetaan korjailla huomioiden oliko omistukset alkuaan lähellekään tasan.//

    Korjaileminen ei tule tällaisessa tapauksessa kysymykseen, puoliksi menee.

    Korjaileminen tulee kysymykseen VAIN, jos ensiksi kuolleen jäämistö oli (avioehdon takia tai muusta syystä) pienempi tai suurempi kuin puolet puolisoiden omaisuudesta. Tällöin ensiksi kuolleen toissijaiset perilliset saavat saman suhteellisen osuuden viimeksi kuolleen pesästä kuin mikä oli ensiksi kuolleen jäämistön suhde puolisoiden yhteenlaskettuun omaisuuteen.

    Tämän olen muistaakseni "amadöörille" aikaisemminkin kertonut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rautalankaa kirjoitti:

Perintökaaren 3 luvun 1 § kertoo, että älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mikä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille, kun lapsettoman periskunnan leskikin aikanaan kuolee ja hänen jäämistöään jaetaan.

Tarkoittaako tämä sitä, että ensiksi kuolleen puolison isällä, äidillä, veljellä, sisarella tai heidän jälkeläisillään, mikäli ovat elossa on ns. lakiosa ensiksi kuolleen omaisuuteen niin, että saavat puolet pesästä ja mikäli viimeksi kuolleella ei ole perillisiä tai testamentia, koko pesän.

3 LUKU
Puolison perintöoikeudesta ja oikeudesta hallita jäämistöä (25.2.1983/209)
1 §
Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle.

Milloin eloonjääneen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli tai sisar tahi veljen tai sisaren jälkeläinen on elossa, saavat ne heistä, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso, puolet eloonjääneen puolison pesästä, mikäli jäljempänä tässä luvussa ei toisin säädetä. Älköön eloonjäänyt puoliso testamentilla määrätkö siitä, mitä siten on tuleva ensiksi kuolleen perillisille.

Jos viimeksi kuolleelta puolisolta ei jäänyt perillistä, saavat hänen osuutensa ensiksi kuolleen puolison 2 momentissa tarkoitetut perilliset. (25.2.1983/209)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu