koirapuisto

hiukan pelottaa uskallanko sitten pentuni kanssa koirapuistoon mennä, kun rokotukset ja kaikki on kunnossa..ainakin ensin täytyy varmistua, että pentu on niin tottelevainen, että uskallan vapaaksi päästä, mutta se jos muut tuo sitten agressiivisia koiria tai jos siellä sattuu sitten kuitenkin olemaan niitä kiimaisia narttuja tai jotain mistä hankaluuksia tulee..
näitä keskusteluja lukiessani rupesin epäilemään sinne menoa..
4564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen aika ahkeraan lukenut tätäkin palstaa ja kaikki "kauhu" jutut mielessäni kävin ensimmäistä kertaa pentuni (6kk) kanssa koirapuistossa joku aika sitten. No kokemus oli erittäin positiivinen. Kaikki puistossa olleet koirat tulivat hyvin toimeen keskenään eikä isompia ongelmia tullut. Koirani nautti vapaana juoksemisesta ja oli reilun tunnin vierailun jälkeen täysin väsähtänyt. Kovasti suunnitellaan jo seuraavaa vierailua koirapuistoon. Ainoa ikävä puoli on ettei meidän lähellä ole puistoa niin, että voisi usein käydä, aina pitää autolla lähteä naapuri kaupunkiin kun haluaa koirapuistoon mennä. Eli puistoon vaan kaikki ihanat kiltit koirulit.

Äänestä

sellainen juttu, että vaikka sinulla on ison koiran pentu, niin ei ehkä kannata välttämättä mennä isojen koirien puolelle, jos siellä on isoja koiria. Tietenkin on hyvä, että pentusi tottuu isoihin koiriinkin.
Meillä ainakin isompi koira on niin raju leikkiessä/juostessa, että pennut jää kyllä surutta jalkoihin. Ja sitten niitä sattuu ja alkaa pelottamaan.

Kannattaa yrittää mennä puistoon niin, että siellä ei ole ketään ekalla kerralla. Pentu saa rauhassa tutustua paikkaan ja sitten voit harjoitella tätä luoksetuloa puistossa namujen kanssa. Kun muita koiria on puistossa, ei kannata kauheasti namuja jaella, kun siitä voi tulla sota.
Luoksetulo on kyllä ihan kannattava osata, kun katsoo näitä ihmisiä, jotka tulevat aikuisten koirien kanssa puistoon ja eivät saa koiraa mukaan.
Pentu yleensä on sen varran omistajansa perään vielä, että sen saa sieltä puistosta mukaansa...

Äänestä

Kyllä puistoon voi mennä. Jos puistossa on jo ennessään muita koiria kysele omsitajilta, miten ne käyttäytyy pentukoiran aknssa jne. Jos vaikuttaa sopivalta menette sisään..Ei siellä nyt niin yrmietä olla kuin täältä saa kuvan. Mutuama hassu ihminen tuhannesta on näitä minäminä-tyyppejä. Keskustelemalla asiat selviää. Tääll äpäin ei ole ainakaan ongelmaa. Yleensä jos joku koira ei tule tietyn tyyppisen koiran kanssa toimee hän väistyy koiransa kera. TAi sitten voi sopia, että voi tulla puistoon vaikka 10minuutin kulutta ja toinen koria lähtee sitten pois. Niinkin täällä tapahtuu useasti. Joustavuutta joka suuntaan eikä aina minäminä-periaatteella. Tutustuu puistossa myös muihin koiraihmisiin.

Lisäksi jos tunnet muita pentukoiria, voisitte vaikka sopiva, että menette puistoon yhdessä...Kyllä sopu sijaa antaa..

Äänestä

Koirapuistossa käynti on hyvä tapa edesauttaa pennun sosiaalista kehitystä ja laumakäyttäytymisen taitoja. Sosiaalistamista ei ehkä ole kuitenkaan järkevää aloittaa heti koirapuistoilulla. Ensikokemukset muista koirista luovat hyvin pitkälti pennullesi perusta siihen, miten se muihin koiriin reagoi. Ensikontakti muihin koiriin on hyvä aloittaa esim. tapaamalla vanhoja ja rauhallisia koiria tai oman pentusi ikäisiä muita pentuja valvotuissa olosuhteissa, jotta kokemukset ovat varmasti positiivisia.

Riippuu tietenkin paljon yksilöstä. Siitä miten rohkea/arka tai dominoiva/alistuva pentusi on. Voihan suoraan koirapuistollakin aloittaa, mutta kannattaa ainakin mennä sellaisena hetkenä, että muita koiria ei ole paljon ja varmistaa, että muut koirat tulevat hyvin pennun kanssa toimeen. Lähes kaikki koirat tulevat toimeen luonnostaan, mutta joillain on kova tarve alistaa ja riepotella "helppoa vastusta".

On hyvä myös muistaa, että pentu reagoi kuten isäntänsä. Jos olet muiden koirien kanssa pelokas, jännittynyt ja huolestunut jatkuvasti, pentu olettaa, että muissa koirissa on todellakin jotain pelättävää kun sinäkin niihin suhtaudut varauksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muut ihmiset koirineen kirjoitti:

hiukan pelottaa uskallanko sitten pentuni kanssa koirapuistoon mennä, kun rokotukset ja kaikki on kunnossa..ainakin ensin täytyy varmistua, että pentu on niin tottelevainen, että uskallan vapaaksi päästä, mutta se jos muut tuo sitten agressiivisia koiria tai jos siellä sattuu sitten kuitenkin olemaan niitä kiimaisia narttuja tai jotain mistä hankaluuksia tulee..
näitä keskusteluja lukiessani rupesin epäilemään sinne menoa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu