mistä

haluaisn kovasti aloittaa pentuni kanssa näyttelyissä käynnin ja tokon, mutta en oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä..kun pelkään, että mokaan jotenkin..olen kyllä käynyt eri koiratapahtumissa, mutta tuntuu oudolta, että itse siellä kehässä hauvani kanssa olisin..
mistä siis pitäisi aloittaa?en edes osaisi näyttää koiraani oikein..onko näihin jotain kursseja vai miten?
koira on kuitenkin hyvistä vanhemmista ja voisi olla lupaava..
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tai lähiseudulta. Siellä on varmasti toimivia koirakerhoja, jotka järjestävät koulutusta pienellä jäsenmaksulla.

Me harjoiteltiin ensin kaikki koirulit yhdessä ja sitten porukka jaettiin kahtia: eli näyttelykoulutukseen ja tokoon . Ja sitten vaan harjoiteltiin ohjaajien opastuksessa. ihan mukavaa oli ja oppi meni perille.

Äänestä

Koirakerhon harjoituksiin vaan mukaan ja sitten käy jossain näyttelyssä katsomassa, miten rotusi koira esitetään. Yleensä kaikki kasvattajat auttavat myös mielellään. Missä päin maata asut?

Äänestä
  • joo elikkä Kuopiossa päin asustelen..Miten noissa koirakerhoissa, maksaako ne paljon ja viekö,miten paljon aikaa..? Tietenkin voin hiukan tutustua netissä ja muutenkin ottaa selvää, mutta jos on joitakin kenellä on omia kokemuksia niin vois jotain kertoo..

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    joo elikkä Kuopiossa päin asustelen..Miten noissa koirakerhoissa, maksaako ne paljon ja viekö,miten paljon aikaa..? Tietenkin voin hiukan tutustua netissä ja muutenkin ottaa selvää, mutta jos on joitakin kenellä on omia kokemuksia niin vois jotain kertoo..

    Kuopion Palvlus- ja Seurakoiraharrastajat ry järjestää kursseja siellä päin. Näytti olevan kevään kurssit täynnä ja toukokuun alussa otetaan ilmoittautumisia syksyn kursseille. Meilläpäin on kursseja nonstoppina ympäri vuoden ja ovat halpoja, mutta kysäsepä ihan sieltä paikallisilta heidän hintojaan. Sivut löytyy netistä. Jos olet menossa jo keväällä tai kesällä näyttelyyn, niin minä kysyisin apua kasvattajalta tai sitten kysyisin rotujärjestön hallituksenjäseniltä, että voisivatko he neuvoa jotakin avuliasta ihmistä paikkakunnalta, joka voisi pari kertaa neuvoa, miten koira esitetään. Jos laitat rodun ja oman sähköpostiosoitteesi, niin voin koettaa auttaa, sillä kyllä joka paikkakunnalta löytyy kivoja auttavaisia koiraihmisiä.

    Äänestä

  • pamitzin kirjoitti:

    joo elikkä sähköpostiosoite on [email protected]
    ja rotu on Owczarek Podhalanski
    Jos jonkinlaisia neuvoja voit laittaa niin tuohon osoitteeseen sitten vain:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

apua kirjoitti:

haluaisn kovasti aloittaa pentuni kanssa näyttelyissä käynnin ja tokon, mutta en oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä..kun pelkään, että mokaan jotenkin..olen kyllä käynyt eri koiratapahtumissa, mutta tuntuu oudolta, että itse siellä kehässä hauvani kanssa olisin..
mistä siis pitäisi aloittaa?en edes osaisi näyttää koiraani oikein..onko näihin jotain kursseja vai miten?
koira on kuitenkin hyvistä vanhemmista ja voisi olla lupaava..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu