Minkälaiset oireet masennuksessa on?
Itselläni, kun on silleen vähintään kaksi päivää viikossa, että ei huvita mikään, ottaa päähän, on armottoman aneeminen olo tai no nukkuminen on ainut joka huvittaa.
Sitten se kyllä saattaa mennä melko pienestäkin asiasta ohi. Jos vaikka juttelee jonkun kanssa tai tekee jotakin kivaa.
Toisaalta se tuleekin melko pienestä taas päälle.
En sitten tiedä täyttääkö se oikean masennuksen oireita.
Ehkäpä menen nyt suosikki harrastukseni pariin, eli nukkumaan.
Itselläni, kun on silleen vähintään kaksi päivää viikossa, että ei huvita mikään, ottaa päähän, on armottoman aneeminen olo tai no nukkuminen on ainut joka huvittaa.
Sitten se kyllä saattaa mennä melko pienestäkin asiasta ohi. Jos vaikka juttelee jonkun kanssa tai tekee jotakin kivaa.
Toisaalta se tuleekin melko pienestä taas päälle.
En sitten tiedä täyttääkö se oikean masennuksen oireita.
Ehkäpä menen nyt suosikki harrastukseni pariin, eli nukkumaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En osaa neuvoo, mut toivon et joku osais, ku mulla on ittellä just sam ongelma, et toivottavasti joku osais auttaa meit
Hej, itselläni on sama. Olen todella nauravainen ja iloinen, mutta joskus pelko viha ja masennus valtaa minut, olen hiemans synkkä ja ilkeä, mutta se helpottaa , olisi kiva jakaa ajatuksia ja kokemuksia, pidä yhteyttä jos kiinnostaa ,
Masennuksen voi voittaa. Luo itsellesi haasteita.
No kyllä tässä nyt haasteita riittää...
Mitä oikeastaan tarkoitat tuolla haaste hommalla?
Semmoista se on. Väliillä se iskee vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.
Mistähän tuo alunperin johtuu? No oma elämä on mitä on, että ei kait tässä suuria ettimisiä tarvita.
Mun yhteyden pito jää kyllä valittamisen puolelle, mutta sepäs se on ainut mikä helpottaa edes vähän.
Se on vaa pakko kestää, minäki vaan tiuskin kavereilleni vaikka ne yrittää auttaa
Onneksi mulla ei ole oikeita kavereita ensinkään, niin ei voi niille valittaa. Tosin sepäs se saattaa oman "masennukseni" syy olla, kun ei sitä sosiaalista kanssa käymistä synny saman ikäisten ihmisten kanssa.
Niin onko sun sit vaikea tutustua vai et halua?? niin no koulussa kun olen niin siellä väkisinki niitä kavereita saa, ja harmittaa ku oon nille niin ilkeä tai sellainen, vaikka kyllähän ne ymmärtää mua kuitenki
No ei minun nyt niin vaikea ole ihmisiin tutustua, mutta oikeaksi kaverisuhteeksi syventäminen on hemmetin hankalaa. Olen vähän semmoinen passiivisempi osapuoli, jolle pitäisi ehdottaa, että lähdetään jonnekin, tai tehdään jotain. Sitten, kun tässä viimeisen koulun aikaan porukan ehdotukset oli viellä enimmäkseen baarin suuntaan ja itteäni ei oikein huvita niissä käydä, niin kuinkas sitten kävikään.
Ota kynä käteen ja vihko esille. Suosittelen että mietit tätä enemmän kuin sen tunnin. Silloin saat "ahaa, näin se menee" -elämyksen.
"Luo itsellesi haasteita".
No joo... voishan tota piruuttaan, jonkun haasteen heittää, mutta sellaisia toteuttamiskelpoisia on vaikea keksiä.
Tiesitkö, että tuollaiselle passiiviselle tyypille on hirmu hankala olla kaveri? Mulla oli semmoinen vielä yläasteen aikana ja on tätänykyä oikeastaan vain tuttava kuin kaveri. Se vaan pelaa ja pelaa ja vaikka kuinka maanittelisi, niin ei se mitää viitsi tehdä.
Tommoiseen "ystävyyteen" tarvitaan kyllä kaksi osapuolta.
Toivottavasti et sentään niin passiivinen ole, sillä kyllä välit aika pian viilenee, jos kaveri pitää niskavilloista ulos kantaa.
En ole niin passiivinen, enkä pelaa ollenskaan. Lähden kyllä, kun joku vaan maanittelis, mutta en osaa itse ehdottaa mitään hauskaa ainakaan aluksi.
niin onha se hankalaa,
Mistä luulet masennuksesi johtuvan?
Yleensä, kun taustalla on jotakin, oli se sitten perhe-elämässä, tai koulussa.
en mä oikein tiedä, isäni jota en kutsu isäkseni on juoppo tai ainakin oli, isä sotkuja on ollut paljon, enkä halua muistella, myös poikaystävä suhteita on ollut jotka ovat päättynyt ikävästi, onha minulla nytkin poikaystävä mutta tuntuu siltä ettei hän välitä minusta vaikka oikeasti välittää
No varmaankin tuo isä homma selittää jo aika pitkälle sun tilanteen.
Jo pelkästään se, ettei hän ole sinun oikea isäsi saattaa riittää.
Niin ja sitten viellä nuo seurustelu suhteet.
Itsellänikin toki aiheita on jonkin verran.
Olen tosi iloinen, kun et juo etkä vissiin polttanukaan. Oon tosi ilonen, ettet oo vihastuvaa tyyppiä.
Kävin Galleriassasi. Se oli asiallisin oletetusti uskomattoman ihmisen galleria. Uskalsit olla oma itsesi, ei yli eikä ali.
Kysymykseni on tärkeämpi yhtäkään kysymystä maailmassa, arvaatko jo?
Millainen on maailmankatsomuksesi?
Tarkoititkohan tällä kysymykselläsi minua, vaiko tuota vanhaapoikaa, joka keskustelun aloitti? Mutta koska mainitsit tuon suuttumisen niin luulen että se olen minä. ^^ (Piti tarkistaa vanhapojan galleria.)
Maailmankatsomukseni?
Tarkoitatko tällä nyt uskonnon uskovuuttani, vai elämään suhtautumista?
Katsoin myös sinun profiilisi, joten ehkä se oli sitten tuo uskonto. No, täytyy tunnustaa, että en ole mihinkään uskokuntaan kuuluva. Uskon jumaliin, mutta en taas sitä, että ne ovat näitä "tunnettuja" jumalia. Toivottavasti en loukannut sinun mailmankuvaasi tällä. :(
Jos se taas sattui olemaan tuo elämään suuntautuminen... Yritän katsoa aina valoisasti asioita, huolehtia ongelmista yksi kerrallaan, eli optimisti. Ainahan se ei tosin onnistu.
Toivottavasti vanhapoika ei katso karstaasti tätä aiheseen kuulumatonta jutustelua. :)
Miksi tuo kysymyksesi on muita tärkeämpi?
siis se oli mun isä, siis biologinen isä mutta en pidä sitä isänäni
Voi olla, että kärsit masennuksesta noiden oireiden perusteella, mutta aika paha sanoa näin vaan netin välityksellä... Nyt talvella valon puutekin tmv voi kai olla syypää johonkin ton tapaseen oloon aina välillä. Mutta hakeudu lääkärin puheille ajoissa, jos alkaa tuntua oireitten vaan jatkuvan ja pahenevan. Itellä "diagnosoitu" masennus ja hoito aloitettiin vihdoin parin vuoden kitumisen jälkeen. Mikään ei oikeastaan innosta ja lähes kaikesta, mitä jaksan tehdä, aiheutuu vaan pahaaoloa tavalla tai toisella. Mieli ja itsetunto ovat ihan maassa jatkuvasti jne.
Kesää kohti sen näkee miten käy.
Tosin se taisi jo viimekesänä olla tätä samaa kakkaa. Tarkemmin ajatellen se taisi olla edellis kesänäkin. Tarkemmin ajatellen tämä on tainnut olla enemmin, tai vähemmin viimeiset 5 vuotta tätä samaa, ehkä vähän lievempänä ja harvemmin, kuin mitä nyt.
Tai siis, kun oli koulussa/armeijassa, niin sitä ei ajatellut/huomannut, mutta lomilla, kun oli yksikseen se aina tuli.
Nyt, kun on kaiken aikaa yksikseen, niin se iskee useammin ja voimakkaammin.
Mutta katotaas nytte.
masennukseen saa lääkkeitä. mee puhuu lääkärilles. mun veljelle just todettiin masennus mutta vielä ei ole saanut lääkkeitä.. en sitte tiedä miten tokenee...
Lääkkeet on se viimeinen hoitomuoto.
Siihen ei pidä mennä, että "on vähän paha mieli, otampa tabletin niin tulee parempi". Se ei ole tervettä.
... tervettä vetään lääkkeitä kuin hevonen heiniä, mutta ethän sä ilman tablettejen napsimista oo just ihan terve..? Eikun ihan oikeesti, mun mielestä sun ei kannata oottaa hetkeekään enää, vaan meet lääkärin puheille niin pian kuin mahdollista... Ei ne niitä lääkkeitä oo heti tyrkyttämässä eivätkä ainakaan milläänlailla pakota ottamaan niitä. Puhumisen pitäis helpottaa varsinkin vielä, kun et oo painunu niiin alas..
No voishan tota piruuttaan kysyä, kun ensikuussa pääsen lääkärille valittamaan lonkkaani.
Meilläpäin on kyllä lääkäri ajan saanti VAIKEAA, ellei mene yksityiselle. Niin, että kattokaa ketä äänestätte!
kun sulla näyttäisi olevan 2 päivää mieliala alhaalla viikossa niin uskon että se on tällaista vuodenajasta johtuvaa tylsyyden tunnetta joka lähtee
heti kun alkaa tapahtumaan jotain mutta tulee taas kun esimerkiksi istuu kotona tietsikan äärellä yksin?
Siitä kertoo mm se että nukut paljon.
Masennukseksi en tuota vielä sanoisi koska mielialasi nousee helposti, kerrot että teet kivoja asioita, olet kiinnostunut juttlemaan jonkun kanssa... ja niin
Maseentuneenna ruokahalu on laskennut,
ajattelee että olisiko paremmin olla kuollut?,
mikään ei tunnu tollenkaan kivalta, ei jaksa jutella muiden kanssa - siis vetäytyy ihmissuhtista... lyhyesti sanottuna koko tulevaisuus ja maailma tuntuu harmaalta eikä asiat kuten tytöt, ammatit tai harrastukset kiinnosta.
Jos sulla ei ole tällaisia tunteita, ei sitä ihan masennukseksi/depressioksi voi sanoa.
Odota vain että kevät ja aurinko tässä alkaa tulemaan ja syö enemmän vitamiineja niin olo parantuu...
No mitä juttuihisi tulee, niin kyllä se masentunut olo iskee väliillä vaikka kaiken pitäisi olla OK.
Ja kyllä tätä taisi olla kesälläkin, tosin syksyyn mentäessä huononi.
Toisaalta taas kun kunnon masentunut olo iskee, niin olen kyllä aika töykeä noita meidän perheen ihmisiä kohtaan (jotka on melkein ainoita ihmisiä joiden kanssa tulee kontakteja), tulevaisuus näyttää vähintäänkin harmaalta ja ammatit ja harrastukset ei kiinnosta, tytöt kylläkin. :D Juu ja kyllä sitä kait joskus saattaa mielessä kävästä, että olisko parempi olla kuollut, vaan ei tosin kovinkaan usein.
Sitten taas, kun on mahtava olo, niin harrastukset kiinnostaa, mutta tytöt ei pätkän vertaa.
Mulle ihmissuhteista vetäytyminen on helppoa, kun niitä ei perheen ulkopuolella ole. Sepäs tässä eniten päähän ottaakin.
Mutta odotetaas kevättä.
Ennen aina tässä vaiheessa tuli kauhea kalastus innostus, että kohta päästään kalaan, vaan ei enää, kun kalakaverikaan ei suostu enää kanssani mihinkään lähtemään.
Kait sinä jotenkin saat lääkäri ajan tilattua, eikai se voi olla niin, että siellä päin se ei onnistu. Vai pelkäätkö kenties, että lääkäri ei ottaisikaan sinua tosissaan ja sitten jäisit yksin pahan olon kanssa, joka pitäisi vain hyväksyä normaalina osana elämää? Mikä sysäisi sinun mielesi luultavasti ihan maahan.
Kyllä se varmasti ottaa sinut vakavasti, kun selität, miten asiat ovat, eikä niin, että alat sanomaan, että minua on nyt vähäisen väsyttänyt, mutta johtuisikohan se syksystä jne. Kerrot, miten oikeasti sinusta on tuntunut pitkän aikaa huonolta. Monet hakevat masennukseen apua joskus puolen vuoden kuluttua alkamisesta. Ja he saavat sitä. Se on jo vakava asia. Entä sinun masennuksesi, musta tuntuu, että oikeasti tarvitset apua. Jos sinun loppuelämäsi on tuollainen, niin se voi olla todella raskasta.
Vielä niistä lääkkeistä. En meinaa, että sinun pitäisi alkaa syömään niitä ja eihän niitä voisikaan noin yht'äkkiä kävellä apteekkiin ja hakea niitä. Eivät ne masennuslääkkeet ole sellaisia piristeitä, vaan ne vapauttavat elimistöstä jotain sellaista hyvänolon tunnetta, jota normaalisti kuuluukin tulla. Masentuneena sen tuotanto jotenkin lakkaa. Eli tilanne korjataan lääkkeillä lähemmäksi normaalia. Lääkkeet eivät ehkä saa niin paljoa aikaan, että olisi yhtä hyvä olo, kuin ihmisellä, jolla ei ole masennusta, mutta lähempänä sitä. Ne Eivät ne ole sellaisia, että pilleri suuhun ja jipii, olen elämäni kunnossa ja hyvä olo roihuaa.
Pistäväthän diabeetikot insuliinia, kun niiden keho ei tuota sitä tarpeeksi. Korjaamaan tilannetta normaalimmaksi. Paitsi, diabetes ei varmaan ole parantuva sairaus (en ole oikein siihen perehtynyt).
Niin, ja kysyit masennuksen oireita... onko sinulla pakko olla juuri masennuksen oireet? Lääkäri sinulta ne oireet kyllä kyselee. Ehkä sinulla onkin joku vakava krooninen uupumus tai jotain muuta, masennus on vain yksi monista nimikkeistä, joita tuollaisesta huonosta olosta on.
Joka tapauksessa sinulla ei mene hyvin ja Sillä on merkitystä. Ei Sillä, että onko sinulla olisi kaikki "oikeat" oireet masennukseen.
voimia sulle:)
Tarkoitin noin niin kuin yleisesti on hemmetin vaikeaa päästä lääkärille terveyskeskuksessa, ellei ole pää kainalossa, tai raajoja muovikassissa.
On mulla siis lääkäri aika ensi kuussa ja silloin valitetaan kaikki päästä varpaisiin.
Sitä pitäisi saada vaan, jotain uusia virikkeitä elämään jostakin.