Meillä alkamassa ivf-hoidot, kyselisinkin, että koska sitä nestettä pitää alkaa litkimään, siis ennen punktiota vai vasta punktiopäivänä vai milloin? Vai kenties jo silloin ku aloittelet piikittelyä? Onko muita keinoja millä mahdollisesti voisi ehkäistä mahdollista hyperiä?
Hyperistä!
nananas78
6867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
n. 4 päivää ennen punktiota mutta sekään ei takaa ettei hyperiä tulisi. Jos on paljon munasoluja niin vai saada hyperin helpommin. Onnea hoitoon!
Meillä kanssa alkamassa IVF-hoidot, enkä ole kuullut mistään, että pitäisi juoda enemmän. Pitääkö juoda vettä, ja kuinka paljon suositellaan?
Minulle lääkäri sanoi punktiossa, että nyt pitää sitten juoda vähintään 3 litraa päivässä muutaman päivän ajan. Sitä ennen ei asiasta oltu minulle mainittu.
Join kuitenkin paljon jo muutamana päivänä ennen punktiota siitä yksinkertaisesta syystä, että (veden) juominen tuntui helpottavan oloa.
En muista tarkalleen mikä oli se syy siihen, että pitää juoda paljon, mutta munasarjat siis ilmeisesti tarvitsevat paljon nestettä stimulaation aikana ja erityisesti punktion jälkeen palautumisen aikana. Punktion jälkeen (jossa munarakkulat siis imetään tyhjiksi) munarakkulat täyttyvät uudelleen nesteellä ennen kuin alkavat palautua lepotilaan.
Ihanaa, kun täällä palstalla oppii aina muilta kohtalotovereilta lisää :-)
Hei,
Minulle tehtiin ivf hoito tammikuussa ja mulla hyperi tuli vasta puolitoista viikkoa siirron jälkeen niin pahana että jouduin sairaala hoitoon ja makaamaan osastolla toista viikkoa. Suosittelen jatkaa juomista vielä kauan siirron jälkeenkin siis sen kolme litraa vähintään päivässä. Hyperi oli aivan kamala enkä toivo sitä kenenkään saavan. Ei kannata myöskään harrastella mitään kovin raskaita lajeja vaan ottaa ihan rauhallisesta ainakin pari viiikkoa siirron jälkeen. Onnistumista hoitohin!!
Fanny
Mulle ei kerrottu missään vaiheessa juomisesta, ja joudun myös sairaalaan ja tiputukseen hyperin takia, sen jälkeen en päässyt noin 1 ½ viikkooen edes kunnolla kävelemään, petipotilaana vai, mutta onneksi pääsin sairaalasta kotiin lepään...
Mulla myös veriarvot heittivät häränpyllyä hyperin jälkeen, mm. maksa.