Alkaa jo pikkuhiljaa toivo hiipumaan vaikka ei kai pitäisi luovuttaa..
Ollaan mieheni kanssa toivottu ja yritetty lasta jo yli kaksi vuotta. Viime elokuusta saakka sitten aloitettu tutkimukset kun lasta ei kuulu. Nyt jo takana 3 clomifen kuuria, yksi terolut kuuri ja tällä hetkellä olen Puregon-pistoshoidossa. Tänään pistin kahdeksannen kerran ja perjantaina pitäisi mennä ultraamaan että miltä näyttää, joko voisi Pregnylin pistää, jotta munasolu irtoaisi. Toivon parasta että nyt vihdoin ja viimein, vaikkakin samalla pelkään pahinta.
Ei sitä voi ymmärtää miten toisilla voi lapsen saaminen olla niin hankalaa ja toiset tulevat raskaaksi vaikka e-pillereitä käyttäisivät. Tasan ei käy onnenlahjat. Jokatapauksessa lapsettomuus vaivaa niin paljon, että välillä tuntuu sen vaikuttavan jo mielenterveyteenkin. On varmasti muitakin samanlaisia juttuja kokevia..
Ollaan mieheni kanssa toivottu ja yritetty lasta jo yli kaksi vuotta. Viime elokuusta saakka sitten aloitettu tutkimukset kun lasta ei kuulu. Nyt jo takana 3 clomifen kuuria, yksi terolut kuuri ja tällä hetkellä olen Puregon-pistoshoidossa. Tänään pistin kahdeksannen kerran ja perjantaina pitäisi mennä ultraamaan että miltä näyttää, joko voisi Pregnylin pistää, jotta munasolu irtoaisi. Toivon parasta että nyt vihdoin ja viimein, vaikkakin samalla pelkään pahinta.
Ei sitä voi ymmärtää miten toisilla voi lapsen saaminen olla niin hankalaa ja toiset tulevat raskaaksi vaikka e-pillereitä käyttäisivät. Tasan ei käy onnenlahjat. Jokatapauksessa lapsettomuus vaivaa niin paljon, että välillä tuntuu sen vaikuttavan jo mielenterveyteenkin. On varmasti muitakin samanlaisia juttuja kokevia..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuinka monella on tärpännyt jo ensimmäisen Puregon pistoskuurin aikana? :) Olisi mukava kuulla positiivisia kokemuksia..Se saisi ehkä itsellenikin paremman olon..
Meillä on yritetty 1,5 v
yhden keskenmenon tuloksella.
Ääh, lääkärit ne vaan hokee et aikaa on
ettei oo kiire kun ikää ei oo paljoa.
Mutta mies kun on 30v ja mä 19v ni
olis ihan mukava saada lapsia niin ettei mies
oo 50v kun muksu on 1v...
Ens perjantaina mä meen ja pakotan lääkärin tekeen jotain, antamaan vastauksia mulle.
Mä hajoan muutenkin jo kun ei mitään tapahdu,
kuukautiset ne kyllä muistaa tulla joka kuukausi.
Vaan ei vauva :/
ei vauva ala tulla... Oot länsimaisella skaalalla ihan älyttömän nuori edes ylipäätään saamaan lapsia. Ja ei se 30-vee myöskään mielestäni ole vielä kovin vanha. (Siihen kun mies on 50-vuotias teillä on aikaa vielä 20 vuotta, joten jos se vauvanteko on onnistuakseen, niin eiköhän jo tuossa ajassa tärppää...:)
Aikaa on aikaa on, inhottavaa kuullä lääkärin suosta tuommoista kun itselle tuo puoltoista vuottakin tuntuu varmasti ikuisuudelta :/
Mä menin ensimmäisenä yksityiselle lääkärille lapsetomuutemme takia ja sieltä sain tosi hyvää hoitoa ja asiat lähtivät rullamaan melko vauhdilla eteenpäin.
Toivottavasti sulle selvisi lääkärikäynnillä vähän enemmän tulevasta hoitosuunnitelmasta tms!
Toivon, että Teitä onnistaa, asia on todella raskas käsiteltävä. Yritän koko ajan tohottaa joatkin muuta. On vaikea pysähtyä oikeasti ajattelemaan asiaa. Ja tiedän, että jo s sen teen, siitä seuraa valtava masennus. Se tulee välillä väistämättä aalloittain, kun menkat alkaa tai kun joku ystävä tai sukulainen tiedottaa vauvauutisiaan...
Jaksamista Sinulle!
P.S. Olen kirjoittanut nimimerkillä Childless tänne jo vikkoja. En ole kuitenkaan rekisteröitynyt. Jos kuitenkin sopii, vaihdatko toisen merkin?
Niimpä, ajatukset valtaa välillä mielen täysin. Mutta taas välillä on aurinkoisiakin päiviä, jolloin tilanne ei huoleta. Mutta vaikka ei kai saisi ajatella näin, niin tuntuu että ei aina voi olla täysin onnellinen toisen raskaana olevan puolesta. Se suututtaa niin paljon, kun itselle ei lapsia ole siunaantunut. Mutta, täytyy vielä toivoa, ylihuomenna olisi taas lääkäri, joten selviää enemmän.
Niin, ja pahoittelen että kirjoitin nimimerkilläsi, mäkään en ole rekisteröitynyt..Vaihdoin nyt nickini.
Mä oon taas siinä pisteessä, että kaikkien sukulaisten vauvojen näkeminen on liikaa. Jätin miehen siskon tytön ristiäiset väliin (keksin kyllä hyvän syyn, en halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta) ja en ole käynyt kuin kerran vauvaa katsomassa.
Musta meillä tän kipeän asian kanssa taistelijoilla on oikeus ajatella itseämme ja omaa mielenterveyttämme näissä asioissa. Tietysti voisi olla helpompi, jos kertoisi asiasta, niin ihmiset ymmärtäisivät (ehkä) paremmin. Mutta asia on jotenkin ainakin minun mielestäni hyvin henkilökohtainen, että ein halua siitä kylillä huudella...
Noh, kyllä se taas tästä!
Voimia myös...
Kyllä se täälläkin tuo vauvojen näkeminen ja ystävien raskaaksitulo yms.saavat mielen melko masentuneeksi ja melko varmat itkut heti kun kotiin pääsee. Ei vaan jaksa ymmärtää miksi toisille suodaan niin suuri ilo ja itselle vauvan saanti on todella hankala projekti.
Mä muuten kävin perjantaina taas ultrassa ja munarakkula ei ollut vielä tarpeeksi iso irrotettavaksi.Huomena menen uudestaan ja toivon että se olisi kasvanut jotta pregnylin voisi pistä ja yritystä voisi koettaa..
Tänään oli parempi päivä taas, pyysin jopa yhtä ystävää kävelylle vaunujensa (&vauvansa) kanssa...
Mutta kyllä tämä niin lujille ottaa. Mulla ainakin pitää olla koko ajan jotakin touhua, joku projekti meneillään. En halua pysähtyä miettimään syvällisemmin tätä asiaa...
Itselläni vasta on menossa eka Clomikuuri ja pari kuukautta Terolutia takana. Odotettiinkohan liian pitkään ennen kuin haettiin hoitoja... Pistää mietityttämään aina välillä. Kaikkea.
Onneks lumet sulaa, tulee kevät ja sitä myötä kesä!!! :)
Ymmärrän fiiliksesi täysin. Itse olen ollut aina vahva selviytyjä useissa elämän varrella sattuneissa vastoinkäymisissä, mutta nyt tämä lapsettomuusasia on alkanut oikeasti ahdistamaan.
Meillä on takana 25 epäonnistunutta kiertoa, ja olin syksyllä laparoskopiassa, jossa todettiin endometrioosi. Yritettiin silti vielä Clomeilla ja nyt viime kierrossa oli inssi, mutta sekään ei tuottanut tulosta. Olen yrittänyt ajatella kaikkea muuta, mutta jotenkin on ollut iloton olo. Mikään ei oikein innosta, ja aamuisin herätessä on parin viikon ajan (alkoi viime menkoista) ollut tosi ahdistava tunne. Koska mitään muuta ikävää ei elämässäni ole, täytyy tämän johtua lapsettomuudesta. Varmaan alitajunnassa sitä miettii kuitenkin paljon, vaikka koittaa keskittyä kaikkeen muuhun. Tänään aamulla juuri ennen töihinlähtöä havahduin tähän ilottomuuteeni ja ahdistuksen tunne oli tosi iso, ja sitten tuli iso itku, joka ei meinannut loppua ollenkaan. En kyennyt lähtemään edes töihin! Ja sekös vasta alkoikin masentamaan...
Mutta kyllä tästä suosta vielä noustaan. Onneksi vierellä on oma ymmärtävä rakas, joka jaksaa tukea tässä tilanteessa hyvin. Ja saatiin just kirje naistenklinikalta, että suunnitteluaika koeputkihedelmöitykseen on varattuna elokuulle, joten toivoa vielä on :-)
Tsemppiä kaikille lasta yrittäville, koitetaan säilyttää optimismi ja usko tulevaisuuteen!
Teidän tasan tuntemuksesi...
Voimia sinulle tosi paljon!!!
Jos alkaa ahistaa tosi paljon, kannattaa mennä juttelee ammatti-ihmisten kanssa (mulla autto). Tuntuuhan se ehkä oudolle, mutta auttaa. Voi siellä purkaa ammattilaiselle tuntemuksia ja he osaavat antaa uutta perspektiiviä asiaan. Masennusta ei kannata päästää liian pitkälle, kuten mulla meinasi päästä käymään. Puoliso onneksi tajusi ohjata mut apua hakemaan, ennenkuin menee ajatukset liian synkiksi.
HEI, VOIMIA KAIKILLE!!! Tää ON rankkaa, mutta pitää vaan yrittää...
Mä tiedän niin miltä susta tuntuu. Mulla on usein niin rajuja mielenvaihteluja ja usein itken hysteerisenä lattialla ja manaan karua kohtaloamme.Kaikkein eniten maailmassa sitä toivoisi että saisi edes kerran raskaustestin näyttämään plussaa, silloin ei riemulla olisi rajaa.
Mulla on huomena lääkäri jossa selviää voiko pregnylin jo pistää irroittamaan munasolun. Ja sitten voikin kokeilla tärppääkö..Enää ei vain itse oikein jaksa uskoka siihen että onnistuisi, se tuntuu niin epätodelliselta.
Viimeksi lääkäriltä kyllä kysyin että onko se mahdollista että heti tärppäisi puregon pregnyl yhdistelmän ansiosta ja se sanoi että se on hyvin paljon mahdollista. Hieman se loi positiivista kuvaa ja ajatusta omaan päähäni..Mutta ei pidä silti tuudittautua liikaa siihen uskoon ettei sitten tipu korkealta ja kovaa..
Kovasti voimia sulle! :)