Ruoveden ryöstö

"Ruovedellä Pirkanmaalla vuosi sitten ilmoitettu ryöstö on paljastunut tekaistuksi. Sorakuopalla Ruoveden Siikakankaalla työskennellyt mies kertoi poliisille viime vuoden maaliskuussa, että häneltä oli ryöstetty 35 000 euroa."

"Miehen mukaan häntä oli lyöty puukolla ryöstön yhteydessä. Hänestä löytyikin puukonpiston jälki, mutta mies oli itse pistänyt itseään."

"Poliisi tutki tapausta epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä ja epäiltynä ryöstönä. Tutkinnassa selvisi, että paikalla ei ollut ulkopuolisia väitetyn ryöstön tapahtuma-aikaan."

"Tutkinnan edetessä mies myönsi sepittäneensä tarinan."

Johtopäätös: Miesparka valitsi väärän taktiikan. Olisi vain sanonut, että mitään en muista, mutta tiedän tulleeni ryöstetyksi ja puukotetuksi ja 35 donaa on hukassa.
1326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juu siis mielenkiintoista eikö totta. Miten tämä liittyy henkirikoksiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


STT tänään kirjoitti:

"Ruovedellä Pirkanmaalla vuosi sitten ilmoitettu ryöstö on paljastunut tekaistuksi. Sorakuopalla Ruoveden Siikakankaalla työskennellyt mies kertoi poliisille viime vuoden maaliskuussa, että häneltä oli ryöstetty 35 000 euroa."

"Miehen mukaan häntä oli lyöty puukolla ryöstön yhteydessä. Hänestä löytyikin puukonpiston jälki, mutta mies oli itse pistänyt itseään."

"Poliisi tutki tapausta epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä ja epäiltynä ryöstönä. Tutkinnassa selvisi, että paikalla ei ollut ulkopuolisia väitetyn ryöstön tapahtuma-aikaan."

"Tutkinnan edetessä mies myönsi sepittäneensä tarinan."

Johtopäätös: Miesparka valitsi väärän taktiikan. Olisi vain sanonut, että mitään en muista, mutta tiedän tulleeni ryöstetyksi ja puukotetuksi ja 35 donaa on hukassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu