Kuinka otatte

hei,
siis ottaisitten kääpiöhamsterin? joo niin taisi olla. Minulla oli 3 gerbiiliä yksi niistä kuoli itkin loppupäivän. Turha eläimen perään on kauan surra, mutta sitten taas ystäväni sanoi kun hänen hamsunsa hävisi että -joo, ei se haittaa. Ostetaan huomenna uusi. Ja kun minun gerbiilini hävisi olin ihan paniikissa mihin se on voinut mennä????
sitten löysin sen kirjahyllyn takaa isä tuli siirtämään kirjahyllyä ja otin pikkupiipertäjän syliini. OLIN NIIN ONNELLINEN =)
Onnea hamsun ostoon!!!

kun lapset ovat noin nuoria, itse en heille antaisi lemmikkiä. tietenkin jos perheen äiti/isä tahtoo lemmikin, niin se ottaa siitä myös kaiken vastuun. noin nuoret eivät voi muuta kuin auttaa purujen vaihdossa tai antamaan ruokaa, mutta aina valvonnassa. tiedäthän että hamsterit nukkuvat suurimman osan päivästä ja heräävät vain yöllä? noin nuoret lapset ovat varmasti jo nukkumassa silloin kun hamsu herää, eli lapset eivät ole välttämättä edes tekemisissä hamsterin kanssa usein.
10-vuotiaalle ehkä voisi harkita omaa lemmikkiä.

Sain ekan hamsun muistaakseni kun olin seitsemän. Se eli pitkän elämän ja kun se kuoli, en itkenyt yhtään. Viikon päästä tajusin etten näkisi hamsua enää.... Se viikko oli surullinen. :(
Jos lapset eivät ole valmiita hamsteriin kannattaa harkita triopseja. ( http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=88 )
ps. Jos otatte roborovskia tai campellia, kannattaa varautua. Jos toisen sukupuolesta erehdytään ne saa läjäpäin pentuja. (koettu on)
Kuolleiden pentujen näkeminen on pahimpia muistoja mitä mulla on. seitsemän pentua kuoli kolmen päivän sisällä. ;(

Itse en pitäisi hamstereita ihanteellisimpina lemmikeinä lapsiperheisiin niiden vuorokausirytmin takia. Kääpiöt voivat tosin olla näkösällä jo kuuden-kahdeksan aikoihinkin, mutta esim. osa syrkeistä (ja myös talvikoista) saattaa heräillä vasta kymmenen jälkeen illalla, osaa ei näy ollenkaan ennen puoltayötä. Kannattaa siis varautua siihenkin, ettei se teille sattuva yksilö ole välttämättä sieltä iltavirkuimmasta päästä ja kesken unienhan ei hamsteri tulisi kauheasti herätellä.

Itselläni on ollut omia lemmikeitä alle nelivuotiaasta (täytän tänävuonna 20), tosin alkuun vanhemmilla oli niistä paljon suurempi vastuu kuin itselläni. Suhtautuminen lemmikin kuolemaan on muuttunut vuosien varrella paljon. Nuorempana se oli paljon kovempi isku kuin nykyään. Etenkin ala-asteiässä sitä tuli itkettyä jokaista lemmikkiä, halusi ne haudattavan asianmukaisesti takapihalle (eläin kiedottiin aina johonkin kankaaseen tai pehmeään paperiin, laitettiin pieneen pahviarkkuun (taisi sinne eksyä sille vähän namejakin mukaan monesti) ja arkun päälle piti etenkin kesäisin aina saada kukkia) ja kouluun menokin oli joskus seuraavana päivänä vaikeaa, etenkin jos joku kaveri sattui kysymään lemmikin kuulumisia. Tuli sitä joskus purskahdettua itkuun sitten koulussakin, kun ei vain voinut sille tunteelle mitään. Jos eläin oli sairastellut, sitä koitti aina lykätä lopetuspäätöstä liikaakin vetoamalla vanhempiin ja muistan että koiran lopetuksen jälkeen sitä alkuun syytti mielessään eläinlääkäriä siitä kuinka se oli tappanut meidän koiran, kun ei se nyt niin kipeältä näyttänyt... Puheet uudesta lemmikistä myös aina kirpaisivat ja tuntui että vanhemmat niin vain luulivat sen korvaavan sen vanhan, vaikka kyllä uusi lemmikki tullessaan sitten lohdutti.

Nykyään sitä pystyy sitten suhtautumaan lemmikin lopetukseen enemmän järjellä ja tekemään sen päätöksen ajoissa, vaikka kyllä sitä edelleen saattaa lopetustilanteessa purskahtaa itkuunkin. Viime syksynäkin kun Sukka-rotta jouduttiin lopettamaan vain vuodenikäisenä hengitieoireiden takia (antibiootit eivät tehonneet) oli se erittäin kova paikka. Kyllä sitä nykyään ymmärtää paremmin myös esim. hiirien ja kanien kasvattamisen ruuaksi, mikä vielä lapsena oli aivan käsittämätöntä miten kukaan voisi moista tehdä ja vielä väittää itseään eläinrakkaaksi, eli suhtautuminen kuolemaan ylipäätään on paljon neutraalimpi.