Nils Gustafsson

Nils Gustafsson, uhri josta tehtiin median ja poliisin silmissä syyllinen. Mietitäänpä hieman...
Väitetään, että Nils olisi käynyt surmien jälkeen piilottamassa kengän ja hävittämässä muut tavarat juosten, kuitenkaan hänen sukistaan ei löytynyt jälkiä kävelystä ilman kenkiä.
Väitetään, että Nils olisi tehnyt teot ja että mikään ei tue ulkopuolisen hyökkääjän paikalla oloa. Kuitenkin löytyi tyynyliina, jossa oli vieraasta siemennestettä ja teltasta löytyi tunnistamatonta verta.
Voiko näillä näytöillä toimia, kuten poliisi toimi vuonna 2003, eli soitti Gustafssonille ja pyysi tätä käymään krp:n talossa. Kun Nils saapui paikalle, ilmoitti komisario Haapala: "sua epäillään kolmesta murhasta". Myöhemmin Haapala kertoi lehdistölle, ettei Gustafsson tehnyt pidätettäessä vastarintaa!
161272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tämä juttu on puitu niin pitkälle kuin se on mahdollista ja Nisse on virallisesti syytön mies. Kyllä tota veivaamista voi tietysti jatkaa loputtomiin, mutta ei se johda mihinkään.

Äänestä

Nisse voi olla syyllinen saamastaan vapauttavasta tuomiosta huolimatta, sillä olisihan hän voinut käydä piiloittamassa kengät ja palata takaisin luojan luomissa "mokkasiineissaan". Ranssa vähän kahlaillessaan ja jalat kuivattuaan, niin sukat takaisin jalkaan ja that`s it. Mitä tuohon tyynyliinaan tulee, niin se on voinut olla niemessä ties kuinka kauan ennen murhia, joten ei sekään mitään todista, että siellä olisi satavarmasti ollut joku ulkopuolinen. Olihan siellä muutakin tavaraa, kuten tyhjiä pulloja, savukeaskeja paperisilppua ja ties mitä, sillä sehän oli sen ajan nuorison "raveklubi", koska siellä ei olisi saanut oleskella.Poliisi teki aikuisten oikeasti mokan, kun luuli Nilsin murtuvan kuulustelussa, joka olisi saattanut tapahtuakin, jollei hän olisi saanut niin ammattinsa osaavaa asianajajaa, joka sai kumottua tai kyseenalaistettua kaikki poliisin vaivoin hankkimat todisteet. Kyllä poliisi voi kutsua sinut kuulusteluun, jos sillä on aihetta ja parempihan se on itse mennä, kuin että "maija" hakee kotipihalta, jolloin syntyisi varmasti enemmän spekulaatioita. Oikeus on antanut päätöksensä, joten tyytykäämme siihen.

Äänestä
  • mitä siinä sitten vielä kitiset!

    "Oikeus on antanut päätöksensä, joten tyytykäämme siihen"

    Äänestä

  • no.. kirjoitti:

    mitä siinä sitten vielä kitiset!

    "Oikeus on antanut päätöksensä, joten tyytykäämme siihen"

    Kait nyt perkele saan kitistä, jos huvittaa. Ei sinun tarvitse minun kitinöitäni lukea. Oletko taas yksi lammas, joka määkii liekan päässä samaa määkimistään, kuinka täällä syytöntä syyllistetään. Oikeus on tehnyt päätöksensä, joten tyytykäämme siihen.

    Äänestä

  • Se tuntematon verikin tuli sinne telttaan aikaisemmin... Kerrohan vielä, miten tajuton kävelee?

    Äänestä

  • Bodomin varjo kirjoitti:

    Se tuntematon verikin tuli sinne telttaan aikaisemmin... Kerrohan vielä, miten tajuton kävelee?

    olleensa tajuton koko ajan vai eikö muista kävelleensä?

    Äänestä

  • Bodomin varjo kirjoitti:

    Se tuntematon verikin tuli sinne telttaan aikaisemmin... Kerrohan vielä, miten tajuton kävelee?

    Vastaan heti, kun kerrot kuka on tajuttoman kävellyt. Niin tai eihän siihen tarvitse enää silloin vastata, sillä keksit sen vastauksen ihan itse.

    Äänestä

  • Lisää höpöjä kirjoitti:

    Vastaan heti, kun kerrot kuka on tajuttoman kävellyt. Niin tai eihän siihen tarvitse enää silloin vastata, sillä keksit sen vastauksen ihan itse.

    Puolustuksen ontuvan? Moni lääkäri on sitä mieltä, ettei Nisse ollut tajuissaan/ siinä kunnossa, että olisi voinut kävellä. Ja mistä se vieras veri? Entä se ulkopuolinen, jonka kaksi todistajaa näki??

    Äänestä

  • Ensin mies kiihkossa surmaa toiset,piiloittaa kengät,kätkee muut tavarat.
    Kävelee paljainjaloin rauhallisesti,mieli tyynenä.Pesee jalat laittaa sukat jalkaan ,ja rupeaa nukkumaan ja oottelee rauassa tulijoita.
    Ajatteles itee

    Äänestä

  • uskotko edes itee kirjoitti:

    Ensin mies kiihkossa surmaa toiset,piiloittaa kengät,kätkee muut tavarat.
    Kävelee paljainjaloin rauhallisesti,mieli tyynenä.Pesee jalat laittaa sukat jalkaan ,ja rupeaa nukkumaan ja oottelee rauassa tulijoita.
    Ajatteles itee

    Plus tuohon lisättynä, että koko paletti kun miehellä on pään alueella kuusi eri murtumaa ja haavoja.

    Ois se aika sälli! Heh!

    Äänestä

  • Bodomin varjo kirjoitti:

    Puolustuksen ontuvan? Moni lääkäri on sitä mieltä, ettei Nisse ollut tajuissaan/ siinä kunnossa, että olisi voinut kävellä. Ja mistä se vieras veri? Entä se ulkopuolinen, jonka kaksi todistajaa näki??

    Tarkennukseksi sen verran, että sen ulkopuolisen näki kaksi bongaripoikaa, Kivilahti sekä maanviljelijä H. Rantaojantieltä.

    Kivilahti ja H. kuvailivat vaalean pikkutakin. Sellainen löytyi myöhemmin jostain roskiksesta, ja Kivilahti totesi, että samalta näytti. Missä roskis sijaitsi? Miksei takista ole otettu dna-näytettä? Kuvitteleeko nykypoliisi, että siihen aikaan heitettiin ehjiä (kuvan perusteella) pikkutakkeja roskikseen, kun kausi vaihtui?

    Äänestä

  • vielä vammat kirjoitti:

    Plus tuohon lisättynä, että koko paletti kun miehellä on pään alueella kuusi eri murtumaa ja haavoja.

    Ois se aika sälli! Heh!

    se todellakin on, kun murtumat paranee hetkessä itsestään. Ei rautoja kasvoissa, ei putkiruokintaa, puhuu normaalisti...

    Äänestä

  • sälli kirjoitti:

    se todellakin on, kun murtumat paranee hetkessä itsestään. Ei rautoja kasvoissa, ei putkiruokintaa, puhuu normaalisti...

    Jo puhuu normaalisti, aikaa on sentään 47-vuotta!

    Äänestä

Vaalea ruudullinen...niitä jaettiin kansanhuollossa vähävaraisille. nykyään takin nimikin on metsurintakki.
Miksi assman leikkasi tukkansa sairaalassa..
Muistan jonkun tv ohjelman jossa joku iso poliisipamppu sanoo kesämökillä saunarannassa...että assmann oli korkeamman suojeluksessa.
Varmasti poliisit tiesivät tämän ,sekä muutkin hämärät jutut asian ympäriltä ,silloin kun kutsuivat nissen juttutuokiolle ...joka olikin samalla pidätys ja kuulustelu.
Se että poliisit julkisuuteen on valehdellut asioista...IHMETYTTÄÄ,kuten juuri tuokin että ei tehnyt vastarintaa pidättäessä,kun oli kutsuttu ja tuli omaaloitteiseti juttutuokiolle.
Ymmärrän että poliisin kuuluistelussa on oltava asiallinen ja jämäkkä...mutta valehteleva ja kieroileva akka se on LIIKAA.
Miksi ei kioskimiehen kaivoa voisi avata ja tutkia...se kestäisi tuskin montaa tuntia...Laiskuuttako .

Äänestä
  • Toimittajat kysyy yleensä miten pidätys meni, tekikö vastarintaa ym.
    Gustafsson oli hyvin vastahankainen lähtemään kotoa kRP:hen (lue kirjasta).
    Jos olisi syytön niin miksi ei riemuinnut että nyt ne on löytänyt jotain ratkaisevaa ja tarvitsevat minua vahvistamaan sen pkleen paskiaisen joka tappo mun kaverit ja naisen, ei lähti vastahankaisesti.

    Äänestä

että varjo seuraa menipä minne vaan - myös bodomin varjo seuraa ja ei sitä saa enää tekemättömäksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bodomin varjo kirjoitti:

Nils Gustafsson, uhri josta tehtiin median ja poliisin silmissä syyllinen. Mietitäänpä hieman...
Väitetään, että Nils olisi käynyt surmien jälkeen piilottamassa kengän ja hävittämässä muut tavarat juosten, kuitenkaan hänen sukistaan ei löytynyt jälkiä kävelystä ilman kenkiä.
Väitetään, että Nils olisi tehnyt teot ja että mikään ei tue ulkopuolisen hyökkääjän paikalla oloa. Kuitenkin löytyi tyynyliina, jossa oli vieraasta siemennestettä ja teltasta löytyi tunnistamatonta verta.
Voiko näillä näytöillä toimia, kuten poliisi toimi vuonna 2003, eli soitti Gustafssonille ja pyysi tätä käymään krp:n talossa. Kun Nils saapui paikalle, ilmoitti komisario Haapala: "sua epäillään kolmesta murhasta". Myöhemmin Haapala kertoi lehdistölle, ettei Gustafsson tehnyt pidätettäessä vastarintaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu