Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tunnustus

Tunnustus

Tapasin tässä viime viikonloppuna eräässä baarissa kaverini Heidin. Ei hän nyt parhaita kavereitani ole, mutta kaveri kuitenkin. Hän näytti jotenkin surulliselta, eikä hän näyttänyt huolivan kenenkään vieraan seuraa. Menin kuitenkin kysymään, mikä hänen mieltään painoi. Huomasin hänen poskessaan kookkaan mustelman ja ihmettelin, mistä hän sen oli saanut. Ensin hän ei halunnut kertoa, mutta hänen tuntui olevan pakko kertoa asiasta edes jollekin, joten tarjouduin kuuntelemaan hänen tarinansa. Heidi veti henkeä, kuin rohkaisua hakien ja aloitti.

”Tiedät kai ne siskokset, jotka muuttivat maisemiin puolisen vuotta sitten? Sanna ja Sari. Sanna minua pari vuotta nuorempi ja Sari jo 19, eli minua vuoden vanhempi. No, olen kulkenut heidän kanssaan jo jonkin aikaa. Eilen sitten oli tullut otettua ehkä hieman liikaakin ja olin katsonut pornofilmejä koko illan paremman tekemisen puutteessa. Päätin kutsua tytöt meille. Sari oli kuitenkin jossain menossa, mutta Sanna lupasi tulla. Hän lupasi laittaa Sarillekin viestin, että tämäkin tulisi kun pääsisi. Kymmenessä minuutissa Sanna siis meillä. Avasin hänelle oven ja heitin sen huolimattomasti kiinni, mutten huomannut, ettei se mennyt lukkoon asti. Vein Sannan olohuoneeseen ja näytin hänelle muutaman pornofilmin pätkän, vaikka hän ei kai sellaisia vielä oikein saisi katsoakaan, muttei hän näyttänyt sitä pahakseenkaan panevan. Erityisen kiihkeä lesbokohtaus sai minut siirtymään askeleen pidemmälle, kuin olin ajatellut. Ehdotin, että kokeilisimme leffan kohtausta. Ihan vain leikkimielessä. Sanna ujosteli hetken, mutta oli kai yhtä kiihkoissani kuin minäkin. Olimme toki nähneet toisemme jo alasti ja muuta sellaista, ettei tämä ihan yllättäen tullut.

”No, riisuimme päällysvaatteemme pois ja otimme hieman lähempää kontaktia. Halasimme ja hieroimme poskiamme vastakkain ja muuta viatonta. Sanna ei halunnut mennä pidemmälle, mutta halusi kokeilla muutakin. Leffa tarjosi siihen mahdollisuuden, kun muutama mies sitoi jonkun huoran näköisen lutkan sänkyyn kiinni ja alkoivat tehdä kaikenlaista naurettavaa, mikä ei edes seksiltä näyttänyt, mutta nyt olikin tapahtuma pääasiana. Sanna halusi tietää, miltä sidottuna oleminen tuntuisi. Itse en ollut niin sellaisista leikeistä kiinnostunut, mutta suostuin, kun Sanna niin näytti innostuneen. Äidin ompelulaatikosta löytyi vahvaa narua, jolla leikkimielisesti sidoin hänet lattialle kädet sängynjalkaan sidottuna. Mainitsinhan, että vanhempani olivat ties missä matkalla? En vai, no nyt ainakin sanoin. Niin siis, Sanna lattialla puolipukeissa ja sidottuna, mikä näytti hänen mielelleen sopivankin. Hän halusi, että esittäisin leikkimielessä jotain pahaa mistressiä tai jotain. No, mikäs siinä. Pikku huppelissa se tuntui jo ihan hyvältä idealta.”

Tässä kohtaa Heidin ääni petti ja hänen täytyi vetää taas henkeä kuin poistaakseen sen muiston mielestään.

”Tuntui hyvältä idealta… Mitä minäkin ajattelin? No kuitenkin, riisuin vielä farkkuni ja otin loppunarun käteeni ja leikimme sen olevan ruoska. Sanna hihitti ja tajusin hänenkin saaneen jostain alkoholia suoniinsa. No, ’leikkiähän tämä vain on’ ajattelin. Polvituin hänen viereensä ja vedin hänen housunsa jalasta ja löin narulla hänen pikkareitaan. Nauroimme kummatkin. Tuijotin häntä hetken ja kosketin varovasti häntä kädelläni. Hän sävähti hieman yllättyneenä, muttei reagoinut muuten. Seuraavaksi tajusin vetäneeni hänen pikkarinsakin pois. Nyt hän sävähti kunnolla ja katsoi minua hieman epäröiden. Taustalla pornoleffa oli unohtunut päälle ja jonkun naisen kiimaiset kiljaisut täyttivät tajuntani. En tiedä, mikä minuun meni, mutta laitoin käteni hänen haaroihinsa ja aloin kosketella häntä.”

Hän lopetti taas ja epätöin jatkaa. Sanoin, ettei hänen ollut pakko kertoa, kun tarina alkoi mennä tähän suuntaan, jos hän ei haluaisi. Mutta hän halusi purkaa sydäntään. Hän kostutti kurkkuaan juomaansa ja jatkoi. Hänen äänensä alkoi väristä sitä mukaan kun hänen kertomuksensa eteni.

”Sanna alkoi kiemurrella hermostuneena ja kysyi mitä olin tekemässä. Hän ei enää nauranut. Kohta tunsin hänen kostuvan hiljalleen ja työnsin someni häneen hänen vingahduksensa saattelemana. En saanut sitä kovin syvälle, syystä että hän oli neitsyt. Sekös vasta minua kiihottikin. Sitten muistin sen kirotun dildon, jonka kaverini lainasi. Nousin ylös ja kipaisin hakemaan sen. Palatessani takaisin tutkin, että miltä se itse asiassa näyttikään. Se oli, edelleen, violetin värinen ja hieman läpikuultava. Minun käsittääkseni melko kookas ja kaksipäinen. Siinä oli myös eräänlaiset valjaat, joilla sen pystyi sitomaan vyötärölle. Niin arvaat kai jatkonkin, mutta kerron sen silti. Haluan kertoa sen pois!

”Sanna arvatenkin kauhuissaan kun arvasi aikeeni. En välittänyt. Palasin hänen viereensä ja jatkoin hänen kosketteluaan. Hän yritti pitää reisiään kiinni, mutta halusin nähdä mitä tein ja vedin ne väkisin auki. Hän alkoi valittaa ja tajusin kiihottuvani siitä. Aloin kosketella myös itseäni. Olin nopeasti hyvin märkä ja halusin enemmän. Vedin Sannan jalat levälleen ja asetuin itse niiden väliin, ettei hän saanut niitä enää kiinni. Hän alkoi nyyhkyttää ja riuhtoi siteitään, jotka kumma kyllä kestivät. Katsoin hetken kun hän yritti vapautua, tuloksetta. Nautin vallan tunteesta ja hänen nyyhkytyksestään. Tajusin kuin itsellään työntäväni dildon toisen pään itseeni. Se upposi minuun ihanan tuntuisesti ja sidoin hihnat lanteilleni ja asetin toisen pään Sannan pillulle. Hän aneli, etten tekisi sitä. En välittänyt. Olin himojeni valloilla.”

Heidi sulki silmänsä ja nyyhkytti hetken. Hän haki sanoja kuvatakseen sitä tunnetta, joka hänellä siinä tilanteessa oli ollut, muttei keksinyt. Tajusin, ettei nyt ollut sopiva hetki kertoa, että Sari oli saapunut baariin hetki sitten ja istunut Heidin taakse. Vaikka Heidi oli kertaalleen taakseen vilkaissutkin, ei hän ollut tuntenut Saria, jolla kyllä olikin erilaiset vaatteet ja kampaus kuin yleensä. Heidi haki hetken rohkeutta ja jatkoi sitten.

”Aloin työntää dildoa häneen. Hänen valituksensa muuttui anelevaksi huudoksi. En tule koskaan unohtamaan sitä. Mutta jatkoin kuitenkin lanteideni liikettä ja sitten työnsin sen nopeasti pohjaan asti. Sanna vavahti ja alkoi itkeä oikein tosissaan. En edes huomannut sitä. Minun puoleni suuresta dildosta liikkui ihanasti sisälläni. Vaikka se oli kyllä aivan liian suuri nuorelle neitsyelle, jatkoin silti. Kumarruin suutelemaan häntä ja silitin hieman hänen hiuksiaan. En edes tajunnut hänen huutavan tuskasta, joten en kiinnittänyt siihen huomiota. Sitten kuitenkin tapahtui huonosti, minun kannaltani, ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Jälkikäteen. Kuulin ulko-oven aukeavan. Nousin pelästyneenä kun luulin vanhempien tulleen. Olisivatkin; Sari seisoi kohta huoneeni ovella. Vilkaisin alas. Tätä olisi vaikea selittää: Sanna itkien selällään lattialla sidottuna reidet yhteen painettuina ja rintaa vasten vedettyinä. Minulla ylläni hieman verinen dildo. Jotain yritin selittää, mutta hän ei kuunnellut vaan hyökkäsi kimppuuni.”

Tiesin Sarin vahvaksi tytöksi, joten Heidille tuskin oli jäänyt mitään sanomista siinä vaiheessa. Heidi kostutti taas kurkkuaan. Hänen takanaan näin Sarin puristavan kätensä nyrkkiin, mutta pysyvän paikallaan.

”Sari löi minua. Väistin ensimmäisen iskun, mutta toinen osui naamaani ja sai nenäni vuotamaan verta. Toinen isku tuli mahaani ja putosin henkeä haukkoen lattialle. Sari käski minun pysyä siinä eikä minulle tullut mieleenkään liikkua. Katsoin kuitenkin, miten Sari meni siskonsa luo ja päästi tämän irti. Sanna halasi itkien siskoaan ja Sari katsoi murhaavasti minua. Sari talutti siskonsa huoneesta ottaen vain hänen vaatteensa mukaan. Olin melko kauan yksin, ainakin vartin, mutten uskaltanut liikkua. Mahaani sattui ja poskeani kirveli. Koitin hillitä verenvuotoa, mutta tunsin valuvani sillä menolla kuiviin. Suunnilleen samalla hetkellä kuin sain vuotoni tyrehtymään ovi avattiin. Katsoin ylös ja näin Sarin seisovan siinä. Vetäydyin seinän viereen ja katsoin häntä pelästyneenä. Hän näytti helvetin vihaiselta, enkä kai voi häntä siitä syyttääkään. Hän haukkui minua vaikka miksi ja tunsin olevani samaa mieltä. Hän kertoi saattaneensa Sannan kotiin ja tulleen nyt koston vuoksi. Tunsin itseni petollisen selväksi ja tekoni alkoivat hitaasti siirtyä käyttömuistiini. Pikku hiljaa olin alkanut tajuta, mitä olin tehnyt. Ja nyt ovellani seisoi koston enkeli.”

”Sari sanoi haluavansa näyttää minulle, miten paljon olin Sannaa satuttanut. En ymmärtänyt miten hän sen tekisi. Minähän en ollut enää neitsyt. Hän oli kuitenkin miettinyt asiansa valmiiksi ja tuli eteeni ja irrotti dildon lanteiltani ja veti minut perässään siihen kohtaan, jossa olin hänen siskonsa raiskannut. Hän sitoi käteni samalla narulla hieman levälleen sängynpäätyyn ja työnsi jalkojani hieman lähemmäs sänkyä. Olin nyt itse täysin avuttomana pylly pystyssä. Toivoin, ettei hän satuttaisi minua niin, etten pystyisi enää istumaan. Mutta vain hän itse tiesi, mitä hän aikoi. Hän löi minua taas poskelle, nyt sentään avokämmenellä, mutta se sattui silti ja kihelmöinti jatkui taas. Hän poistui hetkeksi ja palasi kohta ja kielsi minua kääntymästä. Tottelin, en halunnut enempää rangaistuksia. Ilma vonkui takanani ja arvasin Sarin aikeet samalla hetkellä kun takapuoleeni iski viiltävä kipu. Vilkaisin nopeasti ja huomasin joustavan oksan hänen kädessään. Mitä lie pajua tai muuta sellaista. Hän iski minua monta kertaa ja joka lyönti tuntui sattuvan aina vain enemmän. Aloin nyyhkyttää ja pyysin häntä lopettamaan. Siitäkös hän innostui ja löi minua vielä monta kertaa. Keskityin vain olemaan paikallaan. Jos kaatuisin eteen, minulla ei olisi senkään vertaa liikkumavaraa kuin nyt oli. Lopulta hän lopetti ja heitti oksan pois. Huokaisin helpottuneena, mutta ihan liian aikaisin.”

”Sitten kuulin vetoketjun aukeavan takanani. Nostin painuneen pääni valppaana. Miksi vetoketju aukeasi… Sari otti dildon edestäni sängyltä ja aloin arvailla kohtaloani. Takaani kuului pieni vingahdus kun Sari työnsi sen itseeni. En huomannut hänen missään vaiheessa putsanneen kumpaakaan päätä, ja tajusin sen kiihottavan minua. Punastuin, kun tunsin kostuvani. Sari tuhahti ja löi takapuoltani avokämmenellä. Sari tuli hieman lähemmäs ja työnsi dildon kerralla sisääni. Se ei ollut mikään hellä liike, muttei tuntunut oikeastaan yhtään hassummalta. Sari kuitenkin työnsi vain muutaman liikkeen ja veti sen sitten pois ja veti sen ylemmäs pyllylleni. Jouduin paniikkiin. En ollut koskenutkaan sinne. Pyysin häntä lopettamaan. Hän sanoi, että tältä Sannastakin oli tuntunut, mitään ei voinut tehdä ja kohta tapahtuisi jotain kamalaa. Aloin itkeä. Mieleni täytti kuvat suuresta dildosta. Se oli liian suuri. Sanoin sen hänellekin. Hän löi minua ja naurahti pilkallisesti. Riuhdoin siteitäni ja koitin päästä kauemmas hänestä, mutten onnistunut. Tiesin nyt hyvin tarkkaan, miltä Sannasta oli tuntunut. En voinut tehdä muuta kuin yrittää rentoutua ja levittää jalkojani. Arvelin sen olevan tuskallista, vaikka olisin onnistunutkin.”

Heidi haki taas sanoja, muttei tuntunut onnistuvan. Hän koitti hieman hymyillä sanoessaan: ”mutta kai mä sen ansaitsinkin.” Hän pyyhkäisi silmiään ja jatkoi jo vapautuneemman oloisesti. Ilmeisesti kertominen oli helpottanut hänen oloaan, vaikka aihe olikin arkaluontoinen.

”Sitäkään en tule unohtamaan kun Sari työnsi dildon säälittä sisääni. Purin huultani ja kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Se tuntui pahemmalta kuin olin kuvitellut. Sari kielsi minua päästämästä ääntäkään tai hän tekisi muutakin. Purin siis huultani aina kun minuun sattui. Eli noin koko ajan. Huuleni vieläkin arka. Mutta kuitenkin, Sari otti lanteistani kiinni ja alkoi työntelemään dildoa sisääni siten kuin vain jaksoi. Minun teki mieli huutaa, mutten uskaltanut. Kyyneleeni valuivat vapaina, niin en voinut, tai edes yrittänyt, estää. Sitä jatkui ikuisuudelta tuntuvan ajan ja tuska alkoi hiljalleen hävitä. Sitten hänen kyntensä upposi kipeästi kylkeeni hänen hakiessa parempaa otetta ja dildo osui samalla hetkellä jotenkin pahasti sisääni. Kiljahdin kivusta ja pelästyksestä. Sari löi minua heti takapuolelle ja työnsi minua hieman eteenpäin. Kadotin tasapainoni ja kaaduin mahalleni eteenpäin. Siteet kiristyivät kipeästi ranteisiini kun vaikean asennon vuoksi jouduin pitämään käsiäni korkealla ylläni. Kun koitin nousta takaisin polvilleni, tajusin ettei se käynyt päinsä; Sarin nojasi alaselkääni. Hän laittoi jalkani yhteen ja asettui hajareisin niiden ympärille, etten voinut levittää niitä ja asetti uudelleen dildon takapuolelleni.”

Heidi sävähti muistoa, mutta jatkoi kuitenkin. Ymmärsin hänen kertomuksensa olevan lopuillaan, joten turha hänen sitä siihen olisi lopettaa.

”Aloin huutaa armoa. Lupasi tehdä vaikka mitä ja korvata kaiken. Tiesin, etten kestäisi äskeistä jalat yhdessä. Tunsin hänen kätensä tärisevän hetken selkäni päällä. Rimpuilin epätoivoisena ja yritin päästä pois siitä tilanteesta. Toistin kaiken, minkä olin äsken sanonut. Lupasin tehdä mitä vain. Sari tuntui edelleen epäröivän. Toivoin, että hän päättäisi asian minun hyväkseni tässä asiassa, mutta sitten erehdyin sanomaan hänen siskonsa nimen. Sari muisti Sannan itkun ja epätoivon kun hän oli saattanut häntä huoneesta ja varmaan sama meno oli jatkunut koko matkan kotiin astikin, jossa Sanna nyt luultavasti makasi sängyssään itkien. Vaikenin, kun ajattelin häntä siellä. Sarikin teki päätöksensä ja alkoi taas työntyä takapuoleeni. Koitin epätoivoisesti pysyä vaiti, vaikka se sattuikin taas hirveästi. Sari nojautui päälleni raskaammin ja puristi polvillaan reiteni toisiaan vasten. Puristin käteni nyrkkiin, painoin pääni ja itkin. Kaduin kaikkea tekemääni. En voinut pitää enää huutoa sisälläni, vaan aloin kiljua joka työnnöllä. Nyt en saanut siitä enää erillistä rangaistusta. Itkuinen huutoni täytti huoneen ja viskoin päätäni puolelta toiselle tuskissani, joka tuntui jatkuvat ikuisesti.

”Sitten, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, Sari lopetti. Hän luhistui päälleni makaamaan ja hengitti raskaasti. Oliko hän lauennut? Räpyttelin silmiäni kummissani ja yritin saada näkökenttäni kirkastumaan. Oliko se vihdoinkin ohi? Sari makasi pitkään päälläni ja tasasi hengitystään. Dildoa pitkin valui jotain kosteata takapuolelleni. Kyllä, hän oli lauennut naidessaan minua. Muistan hymyilleeni hieman ja unohtaneeni kivunkin. Halusin päästä irti siitä, mutta en uskaltanut sanoa mitään. Luulen, että Sari mietti mitä tekisi nyt, joten en halunnut häiritä häntä. Lopulta hän nousi ja dildo vedettiin minusta. Sari seisoi pitkään paikallaan, katsellen kai minua, ja sitten limainen dildo tipahti viereeni. Farkkukangas kahisi ja sitten Sari polvistui viereeni ja avasi siteeni. Hän ei sanonut mitään. hän nosti minut seisomaan ja katsoi silmiini. Hän näytti edelleen vihaiselta, muttei enää niin kostonhimoisella tavalla kuin aiemmin. Hän löi minua taas poskelle saaden nenäni uudelleen vuotamaan. Hän katsoi minua vielä hetken ja tönäisi minut sitten kaulastani sängylleni ja lähti. Vasta kun kuulin ulko-oven sulkeutuvan uskalsin liikkua. Aloin itkeä, kun muistot ja tuska palasivat mieleeni. En liikkunut mihinkään pitkään aikaan, järjestin vain asioita mielessäni.”

Heidi hymyili vapautuneesti kun lopulta sai tarinansa päätökseen. Hän hengitti syvään pari kertaa ja kiitti minua kun olin jaksanut kuunnella. ”Sitä vartenhan kaverit ovat”, sanoin ja Heidi hymyili. ”Tietäisimpä vain, mitä Sannalle nyt kuuluu. Toivottavasti hän voi vielä antaa anteeksi”, hän mietti ääneen, osaksi myös hakien muutaman turvallisen sanan, jota en valitettavasti hänelle voinut antaa. ”Voithan kysyä sitä Sarilta”, sanoin ja vilkaisin ylös noussutta Saria. Heidi seurasi katsettani ja hänen silmänsä lasittuivat ja kyyneleet alkoivat taas valua. Hitaasti hän käänsi katseensa taakseen ja katsoi tyttöä. Sari ei sanonut mitään, otti vain Heidin kädestä kiinni ja veti tämän perässään ulko-ovelle, josta he hävisivät yöhön. Sen jälkeen en ole Heidistä kuullut, joten en tiedä, miten hänen kävi tai minne häntä vietiin, mutta eiköhän sekin joskus minulle selviä…
-------------------------
Kommentteja?
33454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vau-tsivau.se oli upee!!

Äänestä
  • sai tyttö melaa mekkoon kunnolla, kyllä Daneon on paras kirjoittaja kaikista vai mitä.

    Äänestä

Hyvä ja koskettava tarina. Olisi voinut olla ihan pikkuisen pitempi. Muuten ok.

Oot muuten yks parhaimmista kirjottajista täällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Daneon kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu