Jo riittää Sonera

On se perkele että Sonera ei voi laskea hintoja.Laskutuksenkin kanssa on ollut ongelmia.En kestänyt enään ja vaihdoin liittymää.Zedit ja muut olivat kalliita ja turhia.
3528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jostain ne rahat niihin ulkomaiden "sijoituksiin" täytyy saada. Ja suomalaiset maksavat kiltisti.

Viime tilikaudellahan Sonera teki lähes koko liikevaihtonsa Suomessa, joten miettikääpä siitä paljon suomalaiset mobiilioperaattoreille vuosittain syytävät rahaa.

Soneralla on lisäksi etuna aikoinaan ollut monopoli matkapuhelintoiminnassa, minkä peruja yhtiön suuri markkinaosuus Suomessa pitkälti on.

Tosin viime aikoina on ollut ilmassa jo pientä kärsimättömyyttä kuluttajien taholta; niitä todella hyödyllisiä sovelluksia kohtuuhintaan pitäisi vähitellen saada ulos, sillä erilaiset WAP-pelit ja vitsipalvelut eivät loputtomiin nykyhinnoilla jaksa kiinnostaa.

Sanotaan nyt lopuksi, että vaikka edellä "suominkin" Soneraa, niin mielestäni se on silti paras matkapuhelinoperaattori Suomessa.

Äänestä
  • Sonerahan on vielläkin suurimmaksi osaksi valtionlaitos. Se ottaa hirvittäviä riskejä ulkomailla, mutta meidän verorahathan siellä vaan ovat kiinni.

    Äänestä

  • Sanoit et sonera on paras??!!! Et oo vissiin kokeillu DNA:ta.. Ota se nii tiiät mikä on paras.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt kirjoitti:

On se perkele että Sonera ei voi laskea hintoja.Laskutuksenkin kanssa on ollut ongelmia.En kestänyt enään ja vaihdoin liittymää.Zedit ja muut olivat kalliita ja turhia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu