Minulla on sekarotuinen, reilu 1 vuoden ikäinen tyttökoira.
Se on käyttäytynyt ihan omituisesti jo viikon verran enkä käsitä mikä sitä vaivaa.
Se käyttäytyy aika lailla samalla tavalla kuin silloin kun sillä alkoi ensimmäiset juoksut niin sen haluaisin tietää että tuleeko juoksut tasan puolen vuoden välein? minulla ei ennen ole ollut tyttökoiraa niin en oikein ole vielä perillä näistä juoksujutuista.. :)
Viime juoksut, jotka siis olivat sen ensimmäiset, alkoivat lokakuun lopussa.
Koirani vinkuu vähän väliä, on todella levoton, juoksee ympäri kämppää, läähättää aika kovinkin välillä. En ole mikään hermoheikko mutta jokseenkin alkaa jo ymmärrys loppua ja hermot mennä kun se on siis koko ajan tuollainen!
Voisiko tämä johtua vain juoksuista että ne ovat alkamassa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
et vie koiraa steriloitavaksi jos se on kerran sekarotuinenkin,niin pennutus ei varmaan tulee koskaan sen elämän aikana kyseeseen? säästyt sinä että koira noilta hormoonihörhöilyiltä! ja koira myöhemmin esim. märkäkohdulta..jne..
siis kyllä olenkin viemässä leikattvaksi mutta koirallani ei ole ollut vasta kuin yhdet juoksut ja ainakin minulle on sanottu ettei kannata leikata ennen kuin juoksut ovat tulleet ainakin joku kolme neljä kertaa.
en sitten tiedä mutta aion kyllä leikata koirani joskus, tiedän ettei saa vahingossakaan tulla pentuja, rescue-koirakin kun on vielä..
sanoi ettei aina tarvitse odottaa ensimmäisiä juoksuja, jotta koiran voisi leikata. Mutta ei sun tarvi ainakaan useampia enää odotella, muuta ku soitat lääkärille ja kysyt voiko leikkauksen tehä ja varaat ajan.