Kuinka moni voi sanoa rakastavansa tai olleensa rakastunut? Tuntuu ettei aitoa rakkautta näe enää juuri missään. Ihmiset hehkuttavat tunteitaan mutta kohta itkevät ettei onnistunut. Miksei? Rakkaus kestää kaiken. Joku voisi sanoa ettei kestä koska moni eroaa pettämisen jälkeen. Tottakai eroaa sillä se ei ole ollut oikeaa rakkautta. Ei pettäjän puolelta. Ei rakastunut ikimaailmassa missään tilanteessa pettäisi rakastaan. Rakkaus on sitä kun ollaan kokonaan toisen. Ei edes muisteta muita sillä rakas on täydellinen.
Tämä tietenki kuulostaa imelältä mutta uskon siihen sillä minulle on näin käyny. Rakastan kumppaniani koko sielullani ja ruumiillani enkä ikänä voisi pettää häntä. Kaiken antaisin anteeksi mutta minun ei tarvitse pelätä sillä hän tuntee samoin. Rakkaus tekee ihmeitä.
Mutta mitä rakkaus on? Ajatuksia... Tunteita... Sanoja... Tekoja... Rakkaudessa pitää olla läheisyyttä, sitoutumista ja intohimoa. Rakas on ystävä, kumppani ja rakastaja. Silloin ei ole tarvetta muille. Silloin on kokonainen.
Moni on ihastunut mutta vain harva rakastunut. Ne jotka etsivät kumppania niin kannattaa miettiä mitä haluaa. Ei pelkkä seurustelu tai kumppani tuo onnea. Korvikkeet tekevät jonkun onnettomaksi. Ja vaikka tuntuu ettei koskaan tapaa ketään joka välittäisi niin ei saa sulkea silmiä. Toinen voi tulla vastaan missä vain. Ja tuleekin mutta silloin on nähtävä. Älkää kattoko toisen ulkonäköä. Se ei kerro mitään siitä millainen toinen on eikä se loppupeleissä merkitse mitään. Ai miksikö? No miettikääpä... Sinulla on maailman komein tai kaunein kumppani jota rakastat. Eräänä päivänä hän joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää komeutensa/kauneutensa... Hylkäätkö hänet? Hänen ulkonäkönsä on muuttunut mutta silti hän on sama ihana itsensä...
Itse en koskaan missään tilanteessa hylkäisi rakastani. En vaikka hänen ulkoinen olemus ruhjoutuisi tai hän ei enää ikinä kävelisi. Se olisi kauheaa mutta se ei tekisi mitään rakkaudelleni. En valinnu häntä kasvojen vaan luonteen perusteella. Hän on kultainen eikä ikinä hylkää minua. Häneltä saan kaiken mitä tarvitsen. Tietenki ulkonäön pitää miellyttää mutta totuus on että ihmisen silmä tottuu ja lopulta alkaa löytämään monia viehättäviä piirteitä sellaisestakin jota ei ensin pitäny hyvännäköisenä. Sitäpaitsi jokaisessa on jotain erilaista ja kaunista.
Tämä tietenki kuulostaa imelältä mutta uskon siihen sillä minulle on näin käyny. Rakastan kumppaniani koko sielullani ja ruumiillani enkä ikänä voisi pettää häntä. Kaiken antaisin anteeksi mutta minun ei tarvitse pelätä sillä hän tuntee samoin. Rakkaus tekee ihmeitä.
Mutta mitä rakkaus on? Ajatuksia... Tunteita... Sanoja... Tekoja... Rakkaudessa pitää olla läheisyyttä, sitoutumista ja intohimoa. Rakas on ystävä, kumppani ja rakastaja. Silloin ei ole tarvetta muille. Silloin on kokonainen.
Moni on ihastunut mutta vain harva rakastunut. Ne jotka etsivät kumppania niin kannattaa miettiä mitä haluaa. Ei pelkkä seurustelu tai kumppani tuo onnea. Korvikkeet tekevät jonkun onnettomaksi. Ja vaikka tuntuu ettei koskaan tapaa ketään joka välittäisi niin ei saa sulkea silmiä. Toinen voi tulla vastaan missä vain. Ja tuleekin mutta silloin on nähtävä. Älkää kattoko toisen ulkonäköä. Se ei kerro mitään siitä millainen toinen on eikä se loppupeleissä merkitse mitään. Ai miksikö? No miettikääpä... Sinulla on maailman komein tai kaunein kumppani jota rakastat. Eräänä päivänä hän joutuu auto-onnettomuuteen ja menettää komeutensa/kauneutensa... Hylkäätkö hänet? Hänen ulkonäkönsä on muuttunut mutta silti hän on sama ihana itsensä...
Itse en koskaan missään tilanteessa hylkäisi rakastani. En vaikka hänen ulkoinen olemus ruhjoutuisi tai hän ei enää ikinä kävelisi. Se olisi kauheaa mutta se ei tekisi mitään rakkaudelleni. En valinnu häntä kasvojen vaan luonteen perusteella. Hän on kultainen eikä ikinä hylkää minua. Häneltä saan kaiken mitä tarvitsen. Tietenki ulkonäön pitää miellyttää mutta totuus on että ihmisen silmä tottuu ja lopulta alkaa löytämään monia viehättäviä piirteitä sellaisestakin jota ei ensin pitäny hyvännäköisenä. Sitäpaitsi jokaisessa on jotain erilaista ja kaunista.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Samaa mieltä.. Ja kauniisti sanottukkin.
Onneks jotkut sentää tajuaa mitä rakkaus oikeesti on.
Voin sanoa että rakastan aidosti, vaikka olen muiden perään joskus haikaillut. Oot ilmeisesti vasta rakastunut kun tollasia puhut, mietippä tätä: yli kymmenen vuotta aviossa -> vieläkin olet vilpitön yli-ihminen joka on täydellinen rakastaja?
Kuulostaa todellakin imelältä, rakastan myös tyttöystävääni kaikesta sydämestäni vaikka oonkin räveltänyt ja pahasti. Se ei todellakaan estä rakkautta, yleensä se on miehillä ainakin et heti kun saa maailman ihanimman tytön niin aletaan katteleen muita, myös mulla oli kunnes tajusin et miten voi pitää rakasta itsestäänselvyytenä. Mut ihan turha sun on elää jossain satukirjassa. Ja kuules...
RAKKAUS EI VÄLTTÄMÄTTÄ KESTÄ KAIKKEA, ihmiset eroaa vaikka rakastaisikin toisiaan esim. luottamuksen puutteessa pettämisen tai muun jälkeen. Jos pettää niin pettää, se todellakin saattaa olla vaan hetken mielijohde ja rakastetaan kaikesta huolimatta. Löisin vetoa että yleensä erotaan siitä jostain luottamuksen puutteesta, ei rakkauden puutteesta. Varmasti itse tuun rakastamaan kaikkia rakastamiani ihmisiä loppuelämäni vaikka jonkun kanssa menisikin välit poikki, ei rakkaus kuole koskaan kokonaan vaikka yhteys toiseen on kuollut.
Jos todellakin luulit että sellaset rakastaa vaan oikeesti joilla ei oo ollu koskaan ns. 'vääriä'(kumppania kohtaan) tekoja/ajatuksia niin olet pahasti väärässä.
Olkoon sulla oma käsitys rakkaudesta, mulle toi on lähinnä läpeensä mätä
En ole vasta rakastunu enkä sanonu että tuo olisi ainoa totuus. Enkä todellakaan elä missään satumaailmassa. Olen kokenu rakkaani kanssa enemmän ku olisi tarpeellista eikä se tarkoita että ongelmat olisi syntyneet petoksista.
Onko se sinulta pois jos uskon aitoon rakkauteen joka kestää kaiken? Enkä sanonu että rakkaus kuolisi mutta minulla se on vain yhtä kohtaan eikä tule muuttumaan. Ei edes ajankuluessa. Ei ole olemassa muita.
Täydellisyyttä ei ole, aukottoman aitoa rakkautta ei ole -> aito rakkaus on epätäydellistä alamäkineen, älä odota rakkaudelta liikoja kuten mäkin tein. Kohta sunkin silmät aukee ja rakastut uusiin ihmisiin elämässäs. Aina ne menneet rakkaat pysyy sydämessä mut erolle ei voi mitään, joskus tapaa uuden ja rakastuu ja elämä jatkuu. Sillon on onnistunut kun jaksaa yrittää vastoinkäymisistä huolimatta, ei ole kyse rakkaudesta vaan ihmisten löysästä mielenlujuudesta.
Rakkaudelta voi odottaa niin paljon kuin pystyy ja jos tuntee omat tunteet tietää mihin pystyy. Olen kokenu elämässä tarpeeksi tietääkseni etten rakastu enää. En ole enää teini enkä rakenna pilvilinnoja vaikka siltä kuulostaisi. Tulevaisuus on selvillä mutta arjesta huolimatta rakkaus saa olla sadusta. Ei sitä muuta kuin oma ajattelu. Minun silmät ovat auenneet aikoja sitten mutta rakastu en muihin. Jotkut asiat tapahtuvat vain kerran elämässä mutta se on yksilöllistä...
Tiedät hyvin itekkin ettet elä loppuelämääs suunnitelmies mukaan
Kaunis ajatus...
Mutta onko tuo rakkautta?
Tuo kuulostaa minusta nuorelta ihatukselta, rakkaus ei ole sitä että tuijjottaa jotakuta lumoutuneena eikä näe ketään muuta, ei tarvitse ketään muuta, on vain rakkaimpansa luona. Ei. Ihastuneena on tarve olla toisessa kiinni 24/7 ja maailmaan mahtui vain Hän. Rakastuneena et näe Häntä virheettömänä "hän on täydellinen", sillä se on ihastumisen piirre, en myöskään usko että rakastuneena ajattelee "olemme aina yhdessä, koska rakastan häntä" sillä sekin on ihastumisen piirre. Rakkaus ei mielestäni ole sanoja, sanat ovat niin katoavaisia niin pinnallisia, eikä se ole tekojakaan, teoilla on aina päämäärä, rakkaus ei ole päämäärä hakuista. rakkaudessa Voi olla ystävien seurassa ja Hän voi olla omiensa, eikä tarvitse pelätä. Voi myös puhua, tai olla puhumatta.
Rakkaus on mielestäni... Oikeastaan, en tiedä mitä rakkaus on, mutta tiedän että tuo on ihastusta, sillä ihastunut minäkin olen ollut. Voimakas ihastuminen voi tuntua rakkaudelta, mutta en usko että rakkastuneet ovat 24/7 yhdessä ja tarvitsevat vain toisensa. Rakkaus on jotain arkista, jotain kaunista jonka kanssa arki on helppoa.
Tämä on sitten taas minun MIELIPITEENI, en usko tietäväni mitään mistään, sanon vain oman käsitykseni, sillä jos tuo on rakkautta, olen ollut rakastunut jo 2 kertaa, joka olisi surullinen fakta, sillä ihminen rakastuu keskimäärin 2 kertaa elämässään.
Niinpä niin, rakkaus.. Se mikä voi satuttaa niin perkeleesti, mutta myös tuoda sellaisen onnen mitä ei ole voinut edes kuvitella. Rakkaus on vähän kuin riskipeliä; joko voitat rajusti tai häviät rajusti, mutta rakkastumista ei oikeastaan voi välttää toisin kuin kortteja.
Mun mielestä henk.koht pettäminen on jotain sellaista, mistä on tehty kamalampaa kuin mitä se on. Miehethän tunnetusti kuitenkin menettää aika suuren osan ajattelukyvystään kun ne näkee jotain niin häikäisevää. Itse voisin hyväksyä pettämisen kerran, jos se ois VAAN seksiä, mutta pettämistä tunnetasolla tai muuten en kestäisi.
Oma rakas on oma rakas, mutta oon Diivan kanssa samaa mieltä siitä, että rakkaus on arkista. Se on ihanaa, kamalaa ja tuskallista. Mut antaa meille niin paljon. Rakkaus ei kuole, mut se sen hehku, jano sitä ihmistä kohtaan kuolee hiljokseen. Mieti nyt 80:kin vuotta yhdessä...
On rakkautta. Ihastus ei ole minua varten. Ja näen muitaki mutta en siten. Toiset ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Näen rakkaani viat ja virheet mutta minusta hän on täydellinen juuri sellaisena. Oikeastaan mitään ei voi sanoa viaksi sillä jokainen ominaisuus tekee hänestä yksilön. Eikä minulla ole tarve olla kiinni hänessä 24/7 mutta silti hän on ajatuksissani aina.
Tiedän hyvin mitä ihastuminen on mutta en ole koskaan ollut ihastunut. Rakkaus on erilaista. Se tulee syvempää ja se tunne ei ole häilyväistä. Enkä ole sokea. Järkeni on aina mukana ja mietin todella tunteitani ennen ku tein mitään.
Tiedän ettei tähän voi uskoa mutta olen löytänyt jotain hyvin arvokasta enkä aio tuhota sitä. Rakkaani on elämäni sillä hän pelasti minut ja antoi voimaa. Ja mistä vain on mahdollista selvitä kunhan vain kumpiki uskoo asiaan ja tekee parhaansa. Kokemusta on...
Minä olen aina luullut, että rakkaus on juuri sitä, että näkee toisen viat ja heikkoudet, mutta hyväksyy ne osaksi kokonaisuutta, joka loppujen lopuksi tekee toisesta vielä rakkaamman, omalla haavoittuvalla tavallaan. Rakkaudenhan tulisi olla ehdotonta.
Käytännössä en usko tämän kaltaisen rakkauden kuitenkaan toimivan kaikkien kanssa, jos jomman kumman "luonteen säröt" ovat liian suuria ja arki vain ei luista. Idealistisesti ajatellen suhteen molempien osapuolien pitäisi pystyä paikkaamaan toistensa puutteita (toimivassa/pitkäaikaisessa suhteessa).
Korpille toivotan yhtää hyvää onnea jatkossakin !
Totta vie:D
Siinnäs kuulitte kaikki maailman kauniit tytöt! Teette niin kuin korppi... ja otatte ruman poikakaverin.
Tästäpä lähtee helposti yksi sellainen!
Onnea sulle vaan korppi...! Mukava kuulla, että homma toimii.
Ruman... Minusta hän on komea mutta omalla tavallaan.. Enkä usko että sinäkään olet ruma. Ei tarvitse olla kiiltokuva poika jotta voisi tykätä. Tärkeintä on sisältö. Sama millainen pakkaus. Tietenki jokaisella on oma makunsa mutta pinnallisuus on tyhmää. Kaikki näyttävät lopulta samalta mutta persoona jää eloon. Sinullekin löytyisi ottajia. Et kuulosta yhtään hassummalta.
Joo se ruma juttu olikin vitsiksi tarkoitettu.
Pelkäämpä, että se sisäinen kauneus on juuri se mikä minulta puuttuu.
Tai mitä oikeastaan sisäinen kauneus on?
Ottajia kyllä löytyy, se ollaan huomattu, mutta nekin on tyyliin yh-äiti 40v ja tuhannen juovuksissa...
Ymmärsin kyllä mitä tarkoitit... Olet kirjoitellu paljon täällä eikä sinun ajatukset ole huonoja. Mutta vaikutat yksinäiseltä ja ehkä hieman katkeralta.
Sisäinen kauneus... Siitä voi olla montaa mieltä mutta minusta se on jokaisella. Siihen kuuluu kaikki ominaispiirteet mitkä kumpuavat sielusta. Joskus sen kauneus on niin erikoista että se jää huomaamatta. Joillekki se voi olla liian erikoista mutta jotkut voivat pitää sitä ihmeellisenä. Periaatteessa mitään ei voi määritellä sillä ei ole olemassa yhtä ainoaa vaihtoehtoa. Sisäinen kauneus näkyy toiminnassa. Joskus sen vain tuntee.
Mikä sinussa on vialla? Tuskin mikään. Olet vain väärässä paikassa.
Niin ja täällä kun kirjoittaa otetaan kaikki kirjaimellisesti... Aika moni hyökkää suoraan päälle...
Sitä kun löytäisi sinne oikeaan paikkaan...
Olen kieltämättä katkera ja samalla surullinen, kun olen oman elämäni pilannut.
Sitä, kun oppisi hyväksymään asiat näin, niin kuin ne nyt vaan ovat. Se helpottaisi.
Toisaalta mitä järkeä on yksinäisessä elämässä? Onko tämä edes elämää?
No joo taas me juututtiin minuun ja mun ongelmiini, mutta olkaamme silti iloinen sinun puolestasi.
Rakasta sinä minunkin puolestani!
Rakastanhan minä mutta on harmi ettei kaikilla voi olla onnea... Mutta olen jonkinlainen optimisti joka uskoo kaiken olevan mahdollista. En ollu tälläinen aina. Olen saanu niskaani kaikenlaista sontaa ja menettäny uskon kaikkeen mutta sitten vastaani tuli ihana ihminen joka nosti minut jaloilleni ja antoi uskoa parempaan. Minulla on aina ollu mielikuva rakkaudesta ja saduista. Olen uskonu että jokaisella on joku mutta melkein hukkasin sen. Mutta aina voi tapahtua jotaki outoa.
Joku vuosi sitte halusin kuolla. Elämässä ei ollut mitään minua varten. Kaikki ihmiset oli niin pinnallisia ja itsekkäitä. Aloin vihaamaan ihmisyyttä mutta sitten kun en enää jaksanu löysin onnen. Se alkoi hyvin vaikeasti ja oli loppua minun pelkoihin mutta toinen ei antanu periksi ja tässä ollaan. Onnellisina ja vaikeuksista vahvistuneina.
Sinua voi onni kohdata ihan yhtä hyvin. Ei minussa ole mitään sen kummemmaa kuin sinussakaan. Vastaan pitää vain tulla oikea ihminen. Minä löysin rakkauteni näiltä sivuilta. Sattumalta. Muuten en varmaan koskaan olisi löytänyt sillä en ollut mikään puhelias. Kirjoitukset oli minun heiniäni ei puhuminen.
Elämä, kun ei ole oikeudenmukaista.
Setäni on tallaillut kohta 70 vuotta näitä katuja, mutta onko hän tavannut ketään? Eipä ole.
Isoveljeni, joka on kohtuullisen komea ja fiksu on hänkin ollut koko elämänsä yksin ja ikää hänelläkin on jo 31.
Miksi olisin parempi, etuoikeutetumpi, kuin he?
Isoveljenikin on liian kokematon ja omalla tavallaan sulkeutunut (
Olen sinua pari vuotta nuorempi. Ei tee suurta eroa. Mutta minulla sinun ikäinen sisar joka ei ole koskaan seurustellu vaikka joskus oli kysyntääki. Laatu ei vain ollu hyvää eikä se tarkoita ulkonäköä vaan sitä etteivät tienneet mitään metsästyksestä. Sisar ei halunnu juhlivaa miestä vaan sellaisen jonka kanssa voi aamulla lähteä hirvijahtiin. Sellaisen minäkin halusin. Onni kävi myötä.
Ja on niitä yksinäisiä Täälläkin. Äidin sekä isän puolelta löytyy vanhojapoikia ja piikoja. Samoin poikaystävän puolelta. Mutta suurin syy on se että he ovat juuttuneet syrjäsuedulle. Täällä ei tule ketään vastaan ellei turisti eksy metsään. Mutta maailmassa on paljon yksinäisiä. Ehkä jossaki on joku mutta hän on yhtä eksyksissä kuin sinä. Väärässä paikassa.
Sisaresi vaikuttaa kyllä erittäin mahtavalle tytölle. Itsekään tuskin koskaan voisin seurustella sellaisen juhlivan ja menevän tytön kanssa.
Ei sillä, että omakaan laatutasoni häntä tyydyttäisi, mutta silti tunnen tiettyä kateutta ja harmia, että asun täällä kaukana etelässä.
Uskallan epäillä, että löytyykö täältä etelästä yhtään niin laadukasta ihmistä.
Pojilla tuo ikäkysymys on kriittisempi, kuin tytöillä. Kokemattoman tytön haluaa kaikki, mutta kukapa haluaisi kokemattoman ja tumpelon pojan, jos itse on jo kokeneempi?
OK! En toki voisi seurustella itseäni kokeneemman tytön kanssa.
Vaan, kun edes kaverin/ystävän saisi, niin siinnäpä olisi jo alkua elämälle.
Rakkaus ei ole omistamista, rajottamista, määräilyä, epäilyä tms. Nehän ovat huonoja puolia muutenkin. Jos annat toiselle Täyden vapauden kaikessa ja suot itsellesi saman, ei tapahdu mitään pettämistä.
Ei kukaan varmaan ymmärtänyt mun pointtia mutta joo.. :D
Omasta mielestäni rakkaus on sitä, mitä jää (jos jää) jäljelle intohimon liekin sammuttua. Se on syvää, sanatonta kiintymystä ja toisen arvossa pitämistä. Rakkaus on myös toisen perinpohjaista tuntemista: vain aidosti rakastuneena uskaltaa avata mielensä ja sydämensä salaisimmatkin sopukat ja päästää toisen täysin kiinni itseensä. Rakkaus on täydellistä toiselle uskoutumista. Rakastunut ihminen pudottaa niin sanotusti siipensä, sillä rakkaus tappaa kaiken kaihon ja levottomuuden. Ei ole enää tarvetta etsiä tai epäillä. Oma rakas on kuin mielen asunto, josta ei halua muuttaa pois sen mahdollisista virheistä huolimatta. Rakastunut tuntee olevansa kotona.
Rakas,
Mielestäni rakkaus muuttuu. Kaikki mitä kirjoitit rakkaudesta pitää paikkaansa. Mitään en kiistä, mutta...paras ystäväni, rakastettuni, aviomieheni, elämäni valo ja puolet minusta poistui tästä elämästä 9vuotta sitten, olin silloin 20vuotias.
Silti: Pystyn yhä tuntemaan rakkautta. Se ei ole yhtä avointa eikä täysivoipaista, mutta rakkautta se silti on. Olen jopa kaksi kertaa eronnut leskeksijäämisen jälkeen, uskallan siis luottaa rakkauteen. Toisen kanssa heistä rakastimme toisiamme loppuun asti, parhaita ystäviä kuin olimme.Ikävöin häntä yhä eli uskon tämänkin rakkauden olleen todellista. Nyt rakastan kahta miestä yhtä aikaa, toisesta heistä kenties tulee romanttinen rakkauteni, tiedä häntä... Mutta rakkaus ei todellakaan mielestäni ole sellainen juttu joka tulee vain kerran elämässä. Kaikki riippuu sydämen koosta... Vai olisiko minunkin pitänyt tappaa itseni kun rakasettuni kuoli?
on pelkkä ihmisten luoma illuusio.
Täyttä kuvitteellista paskaa siis.
Kyllä voin sanoa koko sydämestäni, että rakastan kultaani yli kaiken. Ja tiedän sen olevan aitoa rakkautta.
"Rakkaus on sitä kun ollaan kokonaan toisen. Ei edes muisteta muita sillä rakas on täydellinen."
Olen samaa mieltä tästä.
Ja en ikinä hylkäisi rakastani, vaikka hän ei koskaan pääsisi kävelemään/tjn muuta vastaavaa, rakastaisin häntä silti ja olisin tukena.
TIETENKIN!
Ihmiset, jotka hylkäävät toisen ulkonäön/onnettomuuden takia, ovat pelkkiä pinnallisia kusipäitä.
Entä jos heille joskus kävisi niin, että joutuisivat onnettomuuteen, naama turmeltuisi eikä pääsisi koskaan kävelemään, ja heille rakas ihminen tulisi sanomaan vain kylmästi etteivät kykene enää olemaan tämän henkilön kanssa tekemisissä.
Ajatelkaapa asioita aina molemmin päin, prkl!