minulla on 1-vuotias poika, joka ei ole koskaan ollut tuntia pidempään hoidossa muilla. No, nyt koittaisi tuokin töihin paluu toukokuussa ja ollaan jätetty muutaman kerran mummolle hoitoon, mutta huuto on valtavaa... poika ei osaa rauhoittua, vaikka on tuttu hoitaja kyseesä. On niin äitin perään ja kun yritän ottaa etäisyyttä (antaa olla enemmän lattialla jne) niin tuntuu, että poika on äitinsä perään kahta kauheammin. Nyt minua kaduttaa, kun en älynnyt jättää alusta asti aina hoitoon pidemmäksi aikaa. On varmaan hoitajallekin raskasta tuommonen. Sanokin se mummo, että puoli tuntia tuntuu pitkältä ajalta tuommosen kanssa. Miten muiden hoitoonmeno on sujunut?
Hoitoon jättämisestä
jälkiviisaus
141091
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
minä en myöskään oikein raskinut antaa lastani hoitoon kenellekkään. Kun lapsi oli vuoden ikäinen, palasin takaisin töihin. kun jouduin ensimmäistä kertaa jättämään lapsen hoitopaikkaan, pääsi itselläni autossa itku. Jonkun aikaa lapsi itki aina perääni hoidossa, mutta kuulemma lopetti itkun kun olin lähtenyt. Myöhemmin lapsi kysyi vapaa päivinäkin että pääseekö tänään hoitoon:)
Itse olen ollut aina etäinen äiti. Olen aina välttänyt "liikaa" sylissä pitämistä ettei lapsesta tulisi lahkeessaroikkuva sylivauva. Nyt poika 1v4kk on tosi itsenäinen eikä huomaa vaikka olen pari päivää poissa lomalla ja isi on hoitajana.
Toisaalta myös harmittaa ettei hän viihdy sylissä kovin kauaa... joskus olisi mukava sylitellä.
Eli hoitoon jättäminen ei ole ollut ongelma, vaikka ei mekään olla jätetty poikaa pienenä kenellekään paria tuntia pidemmäksi aikaa.
Onko hyvä asia, että reilu vuoden ikäinen lapsi on mahdollisimman itsenäinen ja helposti hoitoon jätettävä? Kyllä on ihmeelliseksi maailma mennyt. Eli mitä "helpompi" ja "kiltempi" jo lähes vauva on, niin sitä parempi? Tottakai noin pieni lapsi on erittäin paljon äidin ja isän perään ja haluaa olla paljon sylissä ja lähinnä kuuluukin omien vanhempien hoidettavaksi. Ja olen vielä sitä mieltä, ettei lasta voi pitää yhtään liikaa sylissä.
Toisilla nyt on vain erilainen elämä kuin sinulla. Jotkut joutuvat jättämään lapsensa hoitoon jo äitiysloman päätyttyä ja palaamaan töihin. Tosi kiva jos sinä voit olla kotona, eikä sinun tarvitse kokea sitä kun lapsi itkee perääsi ja kantaa huolta koko työpäivää.
Minä vein pojan hoitoon jo kuukausi ennen äitiysloman loppumista. En pakosta vaan sen takia kun pääsin töihin oman alan ainoaan firmaan pienellä paikkakunnalla ja josta poikikin sitten vakipaikka ja hyvä työ.
Aikaisesta hoitoon viennistä minulla ei ole kuin positiivisia kokemuksia. Kertaakaan ei ole poika jäänyt huutaan perään. Aina jää iloisella mielellä hoitoon ja tulee kotiin yhtä iloisena. Hoitajalle poika on kuin oma lapsi ja kasvatustyyli on hyvin samanlainen kuin kotonakin. Rajat on selvät ja hoito on erittäin hyvää ja vastuullista.
Pojasta on tullut sosiaalinen ja pärjää hyvin oudoissakin tilanteissa. Ei ole liian herkkä eikä arastele turhia. Vuoden ikäisenä poika alkoi kulkea tapaamisviikonlopuissa isällään eron myötä ja nyt kolmen vanhana on kasvanut siihenkin tosi hyvin.
Meillä aikainen hoitoon vienti sujui tosi hyvin, mutta suuri kiitos kuuluu erinomaiselle perhepäivähoitajalle, jolta olen saanut myös tosi hyviä kasvatusvinkkejä =) Melkoinen apu yh-äipälle.
ei lapsesi ole itsenäinen vaan jo nyt tunnekylmä, eikä välitä sinusta tai sylistäsi sen vuoksi, ettei ole saanut rakennettua sinuun läheistä suhdetta eikä tunnesidettä. Olet äärimmäisen kylmä ja laskelmoiva ihminen, sen huomaa kirjoituksestasikin. Etkö ole koskaan kuullut, että lapselle tärkeintä on läheisyys ja turvallisuus, ja sitä hän saa nimenomaan vanhemmiltaan ja eritoten äidiltä!Sinuun verrattuna Britney Spearsinkin on hyvä äiti!
Turha on sinun minua tyhmäksi haukkua. Sinä saat olla pullantuoksuinen ja täydellinen äiti omille lapsillesi ja minä olen paras mahdollinen äiti omilleni. Se miten kylmä ja laskelmoiva olen, ei tosiaankaan tule esiin muutaman rivin kirjoituksesta, joten sinä se tyhmä olet jos käyt moisesta analysoimaan jotain kotipsykologiaa. Voin vakuuttaa että lapseni saa läheisyyttä ja turvallisuutta yllin kyllin, eikähän ole missään nimessä tunnekylmä vaan todella sydämellinen, reipas ja fiksu pikkuihminen.
ei niin pientä vielä hoitoon ollenkaan!! lapsuus muutenkin lyhyt! kaikkea ei mitata rahassa!
Pantiin aluksi osa-aikaisesti tarhaan totuttelemaan parina päivänä viikossa, ettei tule liian rankkaa. Lapsi ei ole kahdessa kuukaudessa tottunut, vaan itkee edelleen joka kerta, kun jätän ja haen. Itku alkaa jo tarhan eteisessä riisuttaessa. Muutenkin ollut hyvä, kun olen vielä itse ollut kotona. Sai heti sitkeän flunssan ja korvatulehduskierteen ja olisi surku olla sit lapsenhoidon takia koko ajan töistä pois. Ei tykkäisi työnantaja ja meilläkään kun ei ole sukulaisia eikä tuttuja satojen kilometrien säteelläkään, niin hoitajaa ei ihan helpolla saa. Sairasta lasta ei muutenkaan halua vieraalle jättää.
Meillä poika (nyt 1v 4kk) sai oman hoitajan kotiin muutamaksi tunniksi päivässä kun hän oli 1v 2kk ikäinen. Kyllä meilläkin tulee aina itku kun pitää vaihtaa äidiltä hoitotädille, mutta itkua ei kestänyt koskaan ihan tuota puolta tuntia, vaan kun äiti katosi näkyvistä, meni ehkä max 5-10 min kun rauhoittui ja leikki jo iloisesti tädin kanssa. Monet sanoivat minulle tätä tuskaillessani, että tuo on aivan normaalia, että itkee äidin perään, ja se ei lasta vahingoita kun hän pian oppii huomaamaan, että äiti tulee aina takaisin. Mielestäni lapsesi osoittaa itkullaan siis kasvaneensa hyvään tunnesiteeseen kanssasi ja käsittelevänsä eroahdistusta sillätavoin kuin tuon ikäisen kuuluukin.
Meillä 2kk on mennyt, ja vasta nyt alkaa olemaan niin, että JOSKUS ei itketä, vaan mennään mielellään hoitotädin syliin tai annetaan tädin syöttää tai mikä se tilanne sitten onkin. Tärkeetä on myös se, että äiti ei vain livahda pois, vaan sanoo, että äiti lähtee nyt, mutta tulee kyllä takaisin ja lähtiessä vilkutetaan iloisesti hei hei. Tuntuu vähän tyhmältä vilkuttaa iloisesti itkevälle lapselle, mutta viimeaikoina on poika alkanut naureskelemaan tuolle vilkutukselle ja saattaa vilkuttaa takaisin. Hyvä vinkki hoitajalle on lähteä heti alkuun ulos lapsen kanssa. Ainakin meillä ulkona ei ole niin väliä kuka niitä rattaita lykkii tai kuka siellä puistossa on mukana. Säästää hoitajan hermoja suuresti. Monen kertaa on itkut katkenneet vasta ovesta ulos päästessä:)
Näin pitkään meillä on itkuja kestänyt, vaikka hoitotäti on tosi hyvä ja turvallinen ja poika tykkää hänestä valtavasti. Ilostuu aina nähdessään tädin ja harmistuu kun hän lähtee. Se on vain se vaihto äidin sylistä tädin syliin ja äidin pois lähtö, mikä itkettää.
Niin, ja meillä myös poika on ollut aika vähän hoidossa ennen tätä. Mummolla kerran kuussa puoli päivää, silloin tällöin muutamia tunteja muutenkin ja yhden kerran oli kaksi yötä putkeen mummolla.
Olen itse aikoinaan hoitanut paljon lapsia ja kyllä kaikki uuden hoitajan kanssa itkee, lapsesta riippuen sen 15-30 min ensimmäisenä päivänä ja siitä sit helpottuu aika nopeasti. Itsellä oli aina se tyyli, että aloin lapselle näyttää muita kiinnostuksen kohteita, jotta se äiti unohtui.
Omaa poikaa kuitenkin kun hain tarhasta, reilun vuoden ikäinen, niin hän oli monesti niin itkuinen, väsynyt ja apaattinen, etten ole sellaista lasta elämän kuuna päivänä nähnyt. Ihan kuin olisi itkenyt suoraa huutoa sen ajan, mitä tarhassa ollut. Kotona nukahti suoraan syliin, vaikka tädit sanoivat päivän menneen "ihan hyvin". Lapsi ei jokellellut eikä ottanut mitään kontaktia ennen kuin pääsi kotiovesta sisälle, pahimmillaan, vaikka kuin yritin halia ja pussata ja jutustella jo tarhassa.
Pistin huomiota siihen, että menin sinne milloin tahansa, lapset leikkivät yksin passiivisesti -omani ei ole koskaan yksin viihtynyt - enkä kertaakaan ole kahden kuukauden aikana nähnyt tätien tekevän siellä yhtään mitään lasten kanssa.
Mainitsin tästä johtajalle, niin hän alkoi haukkua minua valehtelijaksi ja antavan asiatonta palautetta. Tuli päälle kuin yleinen syyttäjä. Tätä ennen jo oli erimielisyyksiä, kun sanoin johtajalle, että minä en maksa hiihtolomaviikolta mitään, kun tarhasta tultiin esittämään, että he toivovat että kun heiltä on väkeä lomalla, että jos suinkin mahdollista, niin lapset hoidettaisiin kotona.
Johtaja huusi ja nimitteli minua puhelimessa ja otin tämän vuoksi yhteyttä päivähoitoyksikköön. Johtaja saa vastata käytöksestään ylimmälle päällikölle suoraan ja oma lapseni saa siirron toiseen -toivottavasti parempaan- päiväkotiin. Tuonne hän ei ole ainakaan sopeutunut yhtään.
lopuksi mahtaa olla parasta lapselle, jättää hoitoon jo hyvin nuorena vaiko hoitaa itse koko ajan. Meillä on mennyt niin, että lasta ovat hoitaneet mummot, tädit, serkut ja kaverit aika usein puolen vuoden iästä saakka. Usein niin kuin nyt poika on mummolassa viikonlopun verran. Poika näyttää ihan hyvin viihtyvän kyläpaikoissa eikä tarhaan jättökään ollut mikään ongelma. On kuulemma oikea hurmuri siellä tädeille.
Me ollaan kyllä oltu hyvinkin läheisissä väleissä vauvan kanssa koko ensimmäinen vuosi, sylissä on pidetty ym. molemmat meistä mieheni kanssa. Huomiota on siis saanut. KUitenkaan lapsi ei ikävöi meitä ja ei edes huomaa minua kun vien tarhaan vaan on enemmin kiinnostunut muista lapsista. Minä olenkin nyt miettinyt onko tämä kiintyminen meihin mennyt nyt jotenkin pieleen vai onko poika vaan luonteeltaan niin sosiaalinen, että seura kuin seura kiinnostaa. Omasta mielestäni ei ole kyllä ollut mitenkään tarkoitus kasvattaa "itsenäistä" ja helppoa vauvaa. Ehkäpä jopa toivoisin että lapsi olisi minusta vähän riippuvaisempi.
Hei
Ei ole yhtä parasta tapaa. Lapsilla on hyvin erilaiset temperamentit. Esimerkiksi sellainen temperamentti-piirre kuin ujous/herkkyys on voimakkaasti yhteydessä siihen, kuinka helposti lapsi sopeutuu vieraiden ihmisten hoitoon. Herkät lapset protestoivat paljon ja kauan kun taas ulospäinsuuntautuneet eivät välttämättä itke lainkaan (olen työssäni tutkinut tätä asiaa).
Se, että lapsi protestoi erotilanteessa merkitsee, että lapsi on muodostanut kiintymyssuhteen ihmiseen, josta joutuu eroamaan. SE ON HYVIN NORMAALIA JA KEHITYKSEN KANNALTA SUOTUISAA. Suurissa päiväkotiryhmissä lapselle ei välttämättä muodostu korvaavaa kiintymyssuhdetta, ja tällöin lapsen kehitys saattaa kärsiä. Pieni lapsi tarvitsee lähelleen henkilön, johon hän voi muodostaa kiintymyssuhteen, muuten hän ikään kuin "lakkaa olemasta" koska hänellä ei ole vielä käsitystä omasta minästä (tämä koskee siis n.alle 1.5 vuotiasta).
Se, että lapsen pitäisi olla alusta lähtien hyvin itsenäinen on länsimaisen yhteiskunnan "keksintö". Se ei ole yhdenmukainen sen kanssa, mitä lapsen kehityspsykologiassa tiedetään.
Kuitenkaan ei ole yhtä huonoa tapaa, vaan tärkeintä on että vanhemmat herkistyvät lapsellensa ja kuulostelevat, mikä sopii juuri tälle lapselle ja mikä ei.
Nimim. simistel
Ihanaa kun joku muukin on sitä mieltä että länsimaissa pyritään itsenäistämään aikaisin. Kamalaa kun valitetaan, että lapsi on riippuvainen äidistä. Tottakai on ! Ei pienellä lapsella ole valmiuksia selvitä maailmassa yksin. Biologia hoitaa asian niin, että lapsi ikävöi sitä kenestä on riippuvainen. Jos tällaista vaistoa ei olisi, ei olisi koko ihmislajiakaan.