bodom

olen koko ajan miettinyt. tutkittiinko tässä tapauksessa kaikkia, joilla olisi ollut mustasukkaisuus motiivi tähän juttuun, näiden tyttöjen muut poikakaverit. Eikö tällä Irmelillä ollut poikakaveri armeijassa, joka oli vielä samana viikonloppuna tulossa lomalle, sormuksen kanssa, ja käytyään Irmelin kotiovella, sai kuulla että tämä oli lähtenyt toisten poikien kanssa telttaretkelle, eikö tämmöinen asia potuttaisi tätä armeijakaveria siinä määrin että lähtisi paikanpäälle seuraamaan tilannetta. ja sitten yöllä iskisi. Irmelihän oli ylitapettu, suutuspäissään ja mustasukkaisuudessa ja sitten Nils muistaa että tätä olisi raahattu rantaan päin, olisi voinut yrittää tappaa tämä erikseen siellä ja pistää kärsimään. mutta tuli huomatuksi sen lintubongarin taholta. ja raahasi nilsin takaisin ja heitti teltan päälle, murhaajalla oli voinut olla hyvinkin Nilsin kengät jalassa ettei omista jäisi mitään jälkiä. oli voinut tulla sinne jonkun matkan päähän moottoripyörällä, jokuhan oli kuullut sieltä aamuyöllä lähtevän moottoripyörän äänen.
181086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En halua tyrmätä suoralta kädeltä (sainhan itsekin kuulla yöllisistä avunhuudoista alle vuosi sitten), ja siksi kysynkin, että kuka on kuullut aamuyöstä moottoripyörän ääniä? Eli lähde tuolle jutulle kiitos. Vai sekoitetaanko se kioskimiehen rouvan kello yhdeltä kuulemaan mopon ääneen, jonka aiheuttajaksi todettiin kylän tuttu poika?

Irmelin exät olivat alusta pitäen tutkimusten kohteena. Vuonna 2004 heiltä otettiin dna-näytteet. Tuo armeijasta lomalla ollut Paki oli oikeudessa todistajana, ja häntä on kuulusteltu ja syynattu aika perusteellisesti. Erittäin epätodennäköinen tekijä.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta selonteosta,samat asiat minuakin pähkäilyttänyt.
    Hän,siis tuo nainen joka kertoi olevansa niemen toisellapuolella ,seurueen kanssa telttailemassa... kertoi kuulleensa yöllä moottoripyörän ääntä.
    Sulla "kekkonen" olimuuten asiallinen juttu assmannista tuolla boodomjärvi.com sivuilla...kiitos niistäkin.
    Sopiiko kysyä tässä samalla ,sinulta "kekkonen" miksi et oikein hyväksy ,että assman olisi ollut vieraanvallan narkkari vakooja.

    Äänestä

  • samoja kysymyksiä miettinyt kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta selonteosta,samat asiat minuakin pähkäilyttänyt.
    Hän,siis tuo nainen joka kertoi olevansa niemen toisellapuolella ,seurueen kanssa telttailemassa... kertoi kuulleensa yöllä moottoripyörän ääntä.
    Sulla "kekkonen" olimuuten asiallinen juttu assmannista tuolla boodomjärvi.com sivuilla...kiitos niistäkin.
    Sopiiko kysyä tässä samalla ,sinulta "kekkonen" miksi et oikein hyväksy ,että assman olisi ollut vieraanvallan narkkari vakooja.

    Ai juu, Marjatta kai kuuli ne äänet (vuonna 2004) kai aikalailla puolenyön jälkeen:-) En ole noteerannut juttua mitenkään, koska tarina oli alusta pitäen vailla pohjaa.

    Tarkentaisin tuota Hansin taustaa. Ensinnäkin sanoisin, että hän nimenomaan oli narkkari. Asia, jonka hänet perinyt Pia itse kertoi. Pia kertoi myös, että Hans kertoi viimeisinä vuosinaan vuolaasti agenttitaustastaan ja oli luonut Pialle mielikuvan kaksoisagenttiudesta. - Itse suhtaudun näihin agenttijuttuihin penseästi tai välinpitämättömästi, koska ne blokkaavat yleensä kaiken asiallisen keskustelun epäilty Hansista. 1,2km päässä murhaniemestä mökkeillyt huumeriippuvainen, väkivaltainen ja muutenkin oudosti käyttäytynyt teurastaja olisi varmasti kiinnostava epäilty siinä missä kioskimieskin (itse asiassa vähän samanlainen profiili), mutta heti kun mukaan tulee tämä agenttius, niin palsta täyttyy lähes hysteerisistä kannanotoista viranomaisten moraalin puolesta sekä irrelevanteista päätelmistä tyyliin "KGB:n ammattilainen ei olisi jättänyt yhtä henkiin", "KGB:llä ei ollut motiivia tappaa telttailijoita" tms.

    Äänestä

  • Vai sekoitetaanko se kioskimiehen rouvan kello yhdeltä kuulemaan mopon ääneen, jonka aiheuttajaksi todettiin kylän tuttu poika?

    ///////////

    Eikö tuo kellonaika ollut toinen? Noin 02.30?

    Toisaalta, tuo kello 01:n aika sopisi paremmin Sahakankaan kertomukseen moottoripyörän käynnistyksestä.
    Jos MS:n kertoma moottoripyörän käynnistäjä olisikin ollut tuo kylän poika, jonka leiriläiset olisivat yllättäneet varkaista tms.?

    No...

    Äänestä

  • Lihamestari-Otto kirjoitti:

    Vai sekoitetaanko se kioskimiehen rouvan kello yhdeltä kuulemaan mopon ääneen, jonka aiheuttajaksi todettiin kylän tuttu poika?

    ///////////

    Eikö tuo kellonaika ollut toinen? Noin 02.30?

    Toisaalta, tuo kello 01:n aika sopisi paremmin Sahakankaan kertomukseen moottoripyörän käynnistyksestä.
    Jos MS:n kertoma moottoripyörän käynnistäjä olisikin ollut tuo kylän poika, jonka leiriläiset olisivat yllättäneet varkaista tms.?

    No...

    Sahakankaan juttuun sopii ainoastaan mielenterveyden ja maksan hoito. Se juoppo ei ollut silloin lähelläkään Bodomia. Ryyppyseura on sen jälkeen vaihtunut ja jutut käyneet sekaisemmiksi, mutta hullu mikä hullu. Toivottavasti Maija "Merivuokko" Salonen hoitaa kaverinsa vielä katkaisuun.

    Äänestä

hyvä, että asia vihdoinkin selvisi. Kiva, ettet ollut viime yönä telttaretkellä, eikä sinua murhattu, muutoin asia olisi voinut jäädä epätietoiseksi.

Äänestä

jolla ollut vammoja ja tuskin kukaan olisi selvinnyt ilman.

Äänestä

Kai tähän aatosta mahtuu minultakin!
Tuntuu että tässä on niinmonta eri hommaa ettei yksimies ole voinut selviytyä.
Epäilen että kahden sekopään tekeleitä.
Veikkaukseni, Assman matkalla jutellut kioskilla ,ja kysellyt kuulumisia kioskimieheltä.
Tämä on kiroillyut että taas ne herrojen kakarat sotkee hänen rantansa.
Kieskimies pienessä etukenossa, ja Assman omissa mömmöissä lähtee tutkimaan tilanteen.
Assman hoitaa homman,kioskimies paikalla tarkkailijana ja kätkee tavarat,kuten kengät ym.
Kaivoonsa tuuppa loput tavarat kotimatkalla.

Äänestä
  • ajatuksentynkäkin kyllä.
    Seoli sun mielipide.
    Kaivo on tutkittu.
    kioskimiehellä oli alibi.
    Assmanilla oli alibi.
    Maan parhaat rikostutkijat tutkivat ja havaitsivat tapauksen tekijän,
    oikeus on eri juttu.
    Hyvä kun tutkivat , että asia tuli selväksi.

    Äänestä

  • on vapaa kirjoitti:

    ajatuksentynkäkin kyllä.

    Poliiseilla varmaankin valtavasti tietoa.En epäile yhtään.Mutta miksine aina venkuloivat turhanpäivästen asioiden ympärillä,siis käyttäisivät tietoa,vai estääkö joku poliisejakin totuuden etsinnässä,
    Tiedän että ,esimies on joka määrää,muuten tulee epämieluisia duuneja.
    Muttakun,poliisiin ei voi luottaa.
    Minulta ainakin on luotto mennyt poliisien rehellisyyteen ja oikeamielisyyteen.

    Äänestä

  • on vapaa kirjoitti:

    ajatuksentynkäkin kyllä.
    Seoli sun mielipide.
    Kaivo on tutkittu.
    kioskimiehellä oli alibi.
    Assmanilla oli alibi.
    Maan parhaat rikostutkijat tutkivat ja havaitsivat tapauksen tekijän,
    oikeus on eri juttu.
    Hyvä kun tutkivat , että asia tuli selväksi.

    On heikot alibit:
    Kioskimiehen vaimo uskoo miehensä nukkuneen kototna koko yön. Assmanin alibin antaa Assmanin rakastajan sisko. Ja kioskimeihen vaimo sanoi kuolinvuoteellaan, että miehensä uhkasi tappaa hänet jos hän kertoo totuuden... Ei kertonut koskaan, vaikka mies kuoli jo kauan ennen.
    Kaivoa ei muuten koskaan ole tutkittu, poliisi ei suostunut käyttämään määrärahoja kaivon avaamiseen. No, kohta se on myöhäistä, sillä tontti on menossa uudelleen rakennettavaksi.

    Äänestä

  • Bodomin varjo kirjoitti:

    Aika ihmeellisä juttuja.
    Tärkeitä asioita ei selvitetä.
    Onko tää sitä herran "isoveljen" pelkoa.
    -Oli aika kun ei saanut edes karjalasta puhua.
    Ihan selviöhän aikoinaan oli että seurattiin kioskeilla autojen rekkareita.
    Huoltoasemalla pistettiin kuittiin ylös esim rekkarit.
    Eriasia oli ketä kiinnosti ,autot jotka porkkalaanpäin ajoi.

    Äänestä

  • Bodomin varjo kirjoitti:

    On heikot alibit:
    Kioskimiehen vaimo uskoo miehensä nukkuneen kototna koko yön. Assmanin alibin antaa Assmanin rakastajan sisko. Ja kioskimeihen vaimo sanoi kuolinvuoteellaan, että miehensä uhkasi tappaa hänet jos hän kertoo totuuden... Ei kertonut koskaan, vaikka mies kuoli jo kauan ennen.
    Kaivoa ei muuten koskaan ole tutkittu, poliisi ei suostunut käyttämään määrärahoja kaivon avaamiseen. No, kohta se on myöhäistä, sillä tontti on menossa uudelleen rakennettavaksi.

    Kaivo tutkittiin.Mikään ei viittaa Gyllströmin tai assmanin syyllisyyteen, Nissen taas.

    Talo on jo tontilla.
    Herra siantuntija.

    Äänestä

  • varjosta valheisiin kirjoitti:

    Kaivo tutkittiin.Mikään ei viittaa Gyllströmin tai assmanin syyllisyyteen, Nissen taas.

    Talo on jo tontilla.
    Herra siantuntija.

    Kirja nimeltä Nils Gustafsson ja Bodomin varjo, niin saat varmaa tietoa kaivosta. Millä perustelet, ettei mikään viittaa kioskimiehen tai Assmanin syyllisyyteen?

    Äänestä

  • varjosta valheisiin kirjoitti:

    Kaivo tutkittiin.Mikään ei viittaa Gyllströmin tai assmanin syyllisyyteen, Nissen taas.

    Talo on jo tontilla.
    Herra siantuntija.

    Sivullisena ihmettelen kuinka toiset ,noin äkäsenä esiintyy.
    ihankun olisi itsellä peitettävää

    Äänestä

  • etkö pysty asialliseen kirjoitti:

    Sivullisena ihmettelen kuinka toiset ,noin äkäsenä esiintyy.
    ihankun olisi itsellä peitettävää

    oli huippu älykäs ihminen, jota monen on helppo uskoa. Osasi kirjoittaa uskottavasti, mutta mitä Bodomin tapaukseen tulee luulen hänen kuitenkin olleen väärässä. Vuosien saatossa Asmanista tuli jonkinlainen pakkomielle Palolle. Totuus asiassa jäänee selvittämättä.

    Äänestä

  • yutyy kirjoitti:

    siis asman sanoi olevansa Vallilassa.Palo epäilee että oli Espoossa.
    Matkaeroa noin 50 km.
    Oliko Asmannilla oma auto, vai autonkuljettaja ja kuljettajan auto.
    Kai jossain on tietoa mikä auto,kuka omisti,miten ajeltu.
    Entä oliko kioskimiehellä auto.
    Länsiautot siihen aikaan oli kivenalla.

    Äänestä

  • aika veikko kirjoitti:

    Eroa Vallilan ja tekopaikan välillä on noin 22km. Hansilla oli käytössään auto. Vanha oittaalainen muisti sen merkin, mallin ja värinkin, omistajasta ei ole tietoa. Uudessa Suomessa kerrottiin vuonna 1963, että Hans olisi käynyt 6.6. eli siis sairastumispäivänään autolla Espoon Muuralassa olevassa kodissaan. - Ja tämä kaikki siis syyllistämättä mitenkään Hansia. Kunhan kertaisin noita tietoja, joita on vuosien varrella tullut vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siitä vieläkin kirjoitti:

olen koko ajan miettinyt. tutkittiinko tässä tapauksessa kaikkia, joilla olisi ollut mustasukkaisuus motiivi tähän juttuun, näiden tyttöjen muut poikakaverit. Eikö tällä Irmelillä ollut poikakaveri armeijassa, joka oli vielä samana viikonloppuna tulossa lomalle, sormuksen kanssa, ja käytyään Irmelin kotiovella, sai kuulla että tämä oli lähtenyt toisten poikien kanssa telttaretkelle, eikö tämmöinen asia potuttaisi tätä armeijakaveria siinä määrin että lähtisi paikanpäälle seuraamaan tilannetta. ja sitten yöllä iskisi. Irmelihän oli ylitapettu, suutuspäissään ja mustasukkaisuudessa ja sitten Nils muistaa että tätä olisi raahattu rantaan päin, olisi voinut yrittää tappaa tämä erikseen siellä ja pistää kärsimään. mutta tuli huomatuksi sen lintubongarin taholta. ja raahasi nilsin takaisin ja heitti teltan päälle, murhaajalla oli voinut olla hyvinkin Nilsin kengät jalassa ettei omista jäisi mitään jälkiä. oli voinut tulla sinne jonkun matkan päähän moottoripyörällä, jokuhan oli kuullut sieltä aamuyöllä lähtevän moottoripyörän äänen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu