Runneltu pää

Mä jäin lapsena auton alle, jolloin kasvoni iskeytyivät hiekkaista asfalttia vasten. Sain hiukan sitä vanhempana palovammoja kasvoihini tulipalossa ja yläasteiässä minua lyötiin terävällä esineellä kasvoihin ja pitkä haava oli tikattava. Kaikki arvet tuntuvat jääneen kasvoihini melko hyvin. Olen nyt lukiossa, eikä minulla ole kavereita. Olen hyvin tyyni, enkä edes yritä hymyillä, koska näytän kaamealta kun hymyilen vähääkään. Minua tuijotetan aina kuin jotain epäihmistä. Lähes mistään kivasta asiasta en voi haaveilla kuten tyttöystävästä. Miten voisin piristää itseäni, sillä en ole lähes lainkan iloinen, eikä minulla liioimmin ole syytäkään olla? Angstaaminen ei kuulu harrastuksiini, vaikka paska ja murrettu olo minulla onkin. Minulla on nimittäin toivoa ja uskoa paremmista päivistä, joita ei teiniangsteilla kai ole tapana olla.
4517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mitään merkitystä jos haluat niitä oikeita ystäviä!! mutta jos et ole kovinkaan sosiaalinen tai että hakisit ystäviä, ihmiset voivat luulla ettet edes halua niitä. minäkin olen pahasti vahingoittanut toisen käteni ja en pysty liikuttamaan sitä ja se on epämääräisen näkösisessa asennossa ja ystäväni jotka nyt ovat ystäväniä sanoivat aluksi ettei he uskaltaneet lähestyä minua koska olin kuulemma aina ollut jotenkin hiljainen ja vihaisen näköinen ja aina kun joku lähestyi minua peräännyin. Nyt minulla on hyviäkin ystäviä kun olen tutustunut ihmisiin ihan oma-aloitteisesti, myönnän häpesin itseäni sen takia mutta nyt olen ajatellut asiaa että ei ole minun syytäni että rattijuoppo ajaa päälleni ja saan siitä ikuisia vammoja ja rattijuopolle vain sairaala keikka ja jäiköhän hänelle edes henkisiä vammoja kun oli niin kännissä ettei edes muista mitään!!! joten nyt hymyä huulen ja itdekkin aktiivisemmaksi

Äänestä

joidenki mielestä ulkonäkö on tärkee! mutta jos haluu välittää toisesta oli se sitten jonku näkönen niin ei sillä oo välii! mutta ymmärettävää on se että, jotkut ajattelee vaan että sen tietyn ihimsen pitää olla just sellanen ku mä haluun... toi oli sit esimerkki..:( sulla on elämää edessä.. ja kyl ehkä joku voi alkaa välittää susta... siihen vaan voi mennä aikaa

Äänestä

Kuten joku jo aikaisemmin mainitsi, ulkonäöllä ei niin ole väliä ystäviä (myös tyttöystävää) hakiessa. Persoonan täytyy kuitenkin kai näkyä.
Yritä hymyillä ihmeessä, ei sillä väliä oletko kaamean näköinen vaiko et, se hymyily kuitenkin kertoo iloisesta luonteesta.
Mitä enemmän väistät ihmisiä, näytät heidän mielestään hiljaiselta ja ärtyneeltä, ei kukaan tahdo tutustua sinuun.
Vammasi eivät ole itsesi aiheuttamia, joten miksi turhaa niitä häpeämään, olivat kuinka rumia tahansa?

Anna mennä ja lähde oma-aloitteisesti tutustumaan ihmisiin!

Nefru

Äänestä

Ei sun auta ku itsepintaisesti yrittää näyttää kaikille miten upea persoona olet. Jos ulkonäkö ei ole apuna hyvän ensivaikutelman luomisessa niin olet sitten sitäkin hauskempi, huomaavaisempi, puheliaampi ja ystävällisempi kaikille. Ennenpitkää joku tyttö tulee ja tajuaa miettiä sun luonnetta ulkonäön ohi. Omana mielipiteenä on aina ollut, että nuo arvet yms. eivät tavallaan kuulu niihin ulkonäköä huonontaviin tekijöihin. Ne kuitenkin on joidenki tapaturmien/sairauksien seurauksia tjtn.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vonttapotaattisna kirjoitti:

Mä jäin lapsena auton alle, jolloin kasvoni iskeytyivät hiekkaista asfalttia vasten. Sain hiukan sitä vanhempana palovammoja kasvoihini tulipalossa ja yläasteiässä minua lyötiin terävällä esineellä kasvoihin ja pitkä haava oli tikattava. Kaikki arvet tuntuvat jääneen kasvoihini melko hyvin. Olen nyt lukiossa, eikä minulla ole kavereita. Olen hyvin tyyni, enkä edes yritä hymyillä, koska näytän kaamealta kun hymyilen vähääkään. Minua tuijotetan aina kuin jotain epäihmistä. Lähes mistään kivasta asiasta en voi haaveilla kuten tyttöystävästä. Miten voisin piristää itseäni, sillä en ole lähes lainkan iloinen, eikä minulla liioimmin ole syytäkään olla? Angstaaminen ei kuulu harrastuksiini, vaikka paska ja murrettu olo minulla onkin. Minulla on nimittäin toivoa ja uskoa paremmista päivistä, joita ei teiniangsteilla kai ole tapana olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu