KULTA MURHAT

Tietääkö kukaan liittykö siihen jotenkin kun kaksi miestä löyty kuolleena autosta jossain Helsingin satamassa???????????????????
162660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kuulehan, sulta on Alibit lukematta. Punavuoren kaksoissurma ei liittynyt ns. kultasurmiin (Tani tekijänä, elinkautinen) vaikkakin näistä jälkimmäisistäkin toinen uhri löytyi autosta surmattuna. Punavuoren tapaus (Gröhn ja Tahvanainen) on vielä selvittämättä mutta tuo kultasurma tuli aikas lailla perin pohjin käännettyä vaikka syylliseksi todettu yritti loppuun saakka syöttää pajunköyttä saksalaisesta "Hansista" joka oli seuraillut ja ohimennen sitten tappaunut nämä miehet. Oli siinä varmaan polliisilla ja ja tuomioistuimella naurussa pitelemistä...

Äänestä
  • Mitähän Yoshio Tani puuhailee nykyään? Hänhän sai armahduksen presidentti Haloselta viime lokakuussa.

    PS: Aika epätoivoinen selitys Tanilta siitä saksalaisesta "Hansista", joka oli mukamas murhannut kaksi liikemiestä.

    Äänestä

  • Eipä taida olla ensimmäinen eikä viimeinen murha, jossa syytä vieritetään mystisen saksalaisen Hansin syliin.

    Äänestä

  • Onko tietoa Gröhnin ja Tahvanaisen taustasta. Joskus vähän vihjailtiin, että heillä olisi ollut hämäriä bisneksiä. Huumetaustaa?

    Äänestä

  • peterpeterpeter kirjoitti:

    Eipä taida olla ensimmäinen eikä viimeinen murha, jossa syytä vieritetään mystisen saksalaisen Hansin syliin.

    Kova poika se Hans, eikö se tehnyt ne Bodomjärven murhatkin.
    Ja sama Hans sukunimeltään Besätning on seilannut kymmeniätuhansia kertoja Helsingin ja
    Tukholman väliäkin.

    Äänestä

  • Jimbo kirjoitti:

    Mitähän Yoshio Tani puuhailee nykyään? Hänhän sai armahduksen presidentti Haloselta viime lokakuussa.

    PS: Aika epätoivoinen selitys Tanilta siitä saksalaisesta "Hansista", joka oli mukamas murhannut kaksi liikemiestä.

    Puolet rahoista jäi löytymättä, joten viettelee leppoisia eläkepäiviä.

    Äänestä

  • peterpeterpeter kirjoitti:

    Onko tietoa Gröhnin ja Tahvanaisen taustasta. Joskus vähän vihjailtiin, että heillä olisi ollut hämäriä bisneksiä. Huumetaustaa?

    Kaverukset olivat hämärällä puolella olevia liikemiehiä. Kännykkäkauppoja jne. tehtiin. Taisi olla toinen jäänyt kiinni huumebisneksistä aiemmin. Toisella venäläinen vaimo. Mitään kovan luokan tekijöitä eivät kuitenkaan olleet. Kuulemma monia hommia jättäneet "pystyyn" mutta nyt tuli viimeisten päivien aikana tosi kiire haalia kokoon rahaa sieltä ja täältä. Mikä sai hieman omahyväiset jannut keräämään rahaa kiiren vilkkaa? Velka? Pelko? Oma mielipiteeni on että astuivat liian hämäriin kuvioihin huumebisnekseen mukaan. Tilitykset olivat "sijoitettu" ja kun siihen saakka oli helppoheikkismäisellä tavalla selvitty muissa bisneksissä niin nyt tulikin stoppi kertaheitolla.

    Kuka herroja tuntenut voisi antaa hieman taustatietoja?

    Äänestä

  • Allan T. kirjoitti:

    juttua on turhaa täällä enää kenenkään
    puida - ne oli kakka hemmoja ja silleen
    terkut svedulle missä sitten kuljetkin

    Äänestä

  • svedun frendi kirjoitti:

    juttua on turhaa täällä enää kenenkään
    puida - ne oli kakka hemmoja ja silleen
    terkut svedulle missä sitten kuljetkin

    paskahousuja sieltä bosestahan löytyy, sä olet jo löytyny kusipää!!

    Äänestä

  • arvaa kirjoitti:

    paskahousuja sieltä bosestahan löytyy, sä olet jo löytyny kusipää!!

    ei ole tullut tuomituksi siitä hyväntekeväisyydestä. Siis puhtaanapitoa oli se homma.

    Terkkuja vaan täältäkin, toivottavasti aurinko paistaa ja on lämpöistä.

    Äänestä

  • Allan T. kirjoitti:

    Kaverukset olivat hämärällä puolella olevia liikemiehiä. Kännykkäkauppoja jne. tehtiin. Taisi olla toinen jäänyt kiinni huumebisneksistä aiemmin. Toisella venäläinen vaimo. Mitään kovan luokan tekijöitä eivät kuitenkaan olleet. Kuulemma monia hommia jättäneet "pystyyn" mutta nyt tuli viimeisten päivien aikana tosi kiire haalia kokoon rahaa sieltä ja täältä. Mikä sai hieman omahyväiset jannut keräämään rahaa kiiren vilkkaa? Velka? Pelko? Oma mielipiteeni on että astuivat liian hämäriin kuvioihin huumebisnekseen mukaan. Tilitykset olivat "sijoitettu" ja kun siihen saakka oli helppoheikkismäisellä tavalla selvitty muissa bisneksissä niin nyt tulikin stoppi kertaheitolla.

    Kuka herroja tuntenut voisi antaa hieman taustatietoja?

    suurin osa oli lehdestä luettua mutta ei kaikki mistä saat tietosi t.juhan kaveri

    Äänestä

  • jutuista noin paljon kirjoitti:

    suurin osa oli lehdestä luettua mutta ei kaikki mistä saat tietosi t.juhan kaveri

    jokka tietää, niiltä on ihan turha kysellä mitään.

    Poliisikin tietää aivan tarkalleen hommat, että sikäli tässä ei tule esiin mitään uutta.

    Äänestä

  • jutuista noin paljon kirjoitti:

    suurin osa oli lehdestä luettua mutta ei kaikki mistä saat tietosi t.juhan kaveri

    Suurin osa tiedoistani on ihan lehdistä ja alan kirjallisuudesta jota kerään. Ei siinä sen kummempaa. Muihin tietoihin joita nyt netin kautta saa sieltä ja täältä suhtaudun tietysti varauksella ja useimmiten laitan kirjoituksiini "mielipiteeni mukaan"/"on paljon huhuiltu että.." tms. , harvoin totuutena kirjoittelen. Eipä nuo ylimääräiset "päättelyt" nyt mitään sen ihmeellisempiä ole, lienevät kaikki rikoslehdistä tai "poliisi kertoo" -kirjoista peräisin.

    Äänestä

  • poika,., kirjoitti:

    Kova poika se Hans, eikö se tehnyt ne Bodomjärven murhatkin.
    Ja sama Hans sukunimeltään Besätning on seilannut kymmeniätuhansia kertoja Helsingin ja
    Tukholman väliäkin.

    Kovin kaikista on ilman muuta se "tuntematon mies" joka niitä laittomia aseita on jokaisella Assan nurkilla trokannut.

    Äänestä

  • Allan T. kirjoitti:

    Suurin osa tiedoistani on ihan lehdistä ja alan kirjallisuudesta jota kerään. Ei siinä sen kummempaa. Muihin tietoihin joita nyt netin kautta saa sieltä ja täältä suhtaudun tietysti varauksella ja useimmiten laitan kirjoituksiini "mielipiteeni mukaan"/"on paljon huhuiltu että.." tms. , harvoin totuutena kirjoittelen. Eipä nuo ylimääräiset "päättelyt" nyt mitään sen ihmeellisempiä ole, lienevät kaikki rikoslehdistä tai "poliisi kertoo" -kirjoista peräisin.

    Minä tiedän kaiken Kulta murhista . Poliisikaan ei tiedä sitä mitä minä tiedän.
    mutta ehdotan että jätetään asia rauhaan.

    Äänestä

Muistaisin että otti pitkät posesta ja ryösti nakkikioskin Heinolassa,jos en sitten väärin muista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mistä kysymys kirjoitti:

Tietääkö kukaan liittykö siihen jotenkin kun kaksi miestä löyty kuolleena autosta jossain Helsingin satamassa???????????????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu