toisella jo lapsi entuudestaan jos ette siedä hänen lastaan?
Eikö järki ole sanonut mitään siitä mitä sellainen tuo tullessaan?
Ei ole lapsen vika jos teillä ei kykyä olla aikuinen ja suhtautua myös aikuismaisesti jos jälkikäteen alkaa rasittaa tuo tenava.
Menkää jo itseenne tunteinenne ja alkakaa käyttäytymään aikuisen tavoin!
Eikö järki ole sanonut mitään siitä mitä sellainen tuo tullessaan?
Ei ole lapsen vika jos teillä ei kykyä olla aikuinen ja suhtautua myös aikuismaisesti jos jälkikäteen alkaa rasittaa tuo tenava.
Menkää jo itseenne tunteinenne ja alkakaa käyttäytymään aikuisen tavoin!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Tämä palsta on hyvä adrenaliinin kohotukseen... Ei voi ymmärtää, kuinka lapsellisia aikuiset ihmiset voivat tosielämässä olla!! Vaikka oon kyllä jo ajatellu, et tän palstan "puolisoni lapset ovat kamalia"-jutut ovat kaikki provoja... Toivottavasti.
että kaikki. Mutta siis jos puhutaan VAIN niistä jotka eivät oikeasti siedä toisen lapsia RYHTYESSÄÄN suhteeseen niin en käsitä itsekään.
Mun miehellä on lapsia ja niin sai ollakin, tulimme toimeen... nyt vasta myöhemmin toisen lapsen ongelmat (ylivilkkaus, agressiivisuus ja väkivaltaisuus) aiheuttaneet pientä säröä, mutta aiomme selvitä. Tilanne on OIKEASTI meillä aika paha ja akuutti enkä todellakaan voinut TIETÄÄ että tällainen ongelma voi tulla...
Nyt on siis pientä ongelmaa meikäläisellä jaksaa kun on raskaanakin... mutta ei, ei ole kyse ettenkö sietäisi.
Aikuisten ihmisten pariutuessa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että jommallakummalla ellei molemmilla on nk. menneisyys, mikä usein tarkoittaa myös lapsia.
Aika yksin saisi moni täällä elellä, mikäli hyväksyisi puolisokseen vain neitsyen :D
Kuten kaikilla elämän aloilla, tilanteessa pitää punnita plussat ja miinukset. Onko rakkaus niin voimakas, että kestää myös epämukavat kohdat.
Itse aikuisena, lapsi jo omillaan elävä, olen sitä mieltä, että yhteenmuuttamisessa pitäisi huomattavasti enemmän käyttää harkintaa ja kritiikkiä, oli lapsia tahi ei, sillä aikuisen on vaikeampi luopua piintyneistä tavoistaan kuin nuoren, itsellistä elämäänsä vasta aloittavan henkilön.
Sitten nämä selkeät hyväksikäyttötapaukset, joista olen tälläkin palstalla lukenut - luuseriäijä tulee loisimaan hyväuskoisen naisen asuntoon ja pistää naisen vielä hoitamaan ja elättämään jälkikasvunsa. Oikein vihaksi pistää - mikä meitä naisia oikein vaivaa!?! Enemmän Lenita-henkeä kehiin, oli Lenitasta mitä mieltä muuten tahansa, hänen päältään ei ainakaan äijät kävele.
No, meni vähän sivuun ....
Omasta puolestani voin kertoa, että päinvastoin! Kun rakastuin mieheeni, aluksi hänen lapsensakin vaikuttivat niin suloisilta ja kuvittelin tulevaisuuden helpoksi ja mukavaksi. Lapset myös pitivät heti minusta. Kiipesivät syliin yms.
Ajan kuluessa tunteet ovat muuttuneet.. Ehkä suurin vaikuttaja on oma äidiksi tuloni. Kun tajuaa, mikä arvo omalla lapsella on, tuntuu toisen naisen (ja vielä siis puolison EX:än!)lapset vielä vieraammilta ja ei-toivotuilta omaan elämään.
Kaikki on siis tapahtunut pikku hiljaa. Mieheni ei tapaa lapsiaan meillä pitkän välimatkan vuoksi, vaan lasten kotipaikkakunnalla. Ennen olin usein näissä tapaamisissa mukana, mutta pikku hiljaa harvensin niitä. Ennen lähtöä iski aina joku ihme ahdistus, enkä lähtenyt enää niin usein mukaan. Kerran sitten tajusin, etten ole nähnyt lapsia kuukausiin, enkä ole koskaan kaivannut heitä, päinvastoin!
Näin siis minun kohdalla. Saa nähdä miten jaksan tulevaisuudessa teeskennellä rakastavaa äitipuolta, kun lapset alkavat käymään meillä.. Lapsia kohtelen TOTTAKAI tasapuolisesti ja otan syliin yms. Sisälläni tunnen kuitenkin toisin, sille en mitään voi :(
Olisit jättänyt sen oman tekemättä kun se noin ahdasmieliseksi tekee. Olisit lapsesi tehnyt jollekkin lapsettomalle miehelle niin kukaan ei olisi joutunut syrjityksi ja kärsimään eriarvoisuudesta.
Ei tarvi rakastaa toisen lapsia vaan ainoastaan hyväksyä tasavertaisina ihmisinä perheeseen. Ja miksi sellaisille miehille joilla on jo ennestään pitää niitä liuta tehdä lisää vaan syrjäyttääkseen niillä entiset? Todella heikko itsetuntoisia ressukoita naiset.
samaa tasoa on myös minun kysymykseni kuin sinunkin: miksi olet mennyt tekemään lapsen miehen kanssa jos kuitenkin olette niin erilaisia että tulette eroamaan?
Otappa päivän pillerisi! Olet nyt kyllä pahasti harhoissasi. Kuka sanoi että olen aviossa ja eroamassa???
Juolahtiko mieleesi myös että voin olla juuri se aikuinen joka hyväksyy ne puolison lapset sellaisina kuin ovat?!!!!
hyväksyä. Minulla on oikeus vaatia mm. että ruokapöydässä otetaan hattu pois päästä. Monesti ne asiat, joita "uusi äiti" vaatii, ovat oikeasti pikkuasioita. Kyllä nuoretkin voisivat joustaa ja yrittää parhaansa.
et on saanu jonkun miehen itselleen, ja sitten on saanut ex vaimon ja lapset itkemään isänsä perään.
Joillaa on vaan pahatahto aina mielessä ja saa siitä hyvänolon tunteen kun kokee olevansa jotain ainutlaatuista ja mahtavaa.
Mä itse en näe mitään syytä iloon siitä, että perhe jää kaipaamaan, ja uudet ihastukset nauraa päin naamaa omia saavutuksiaan!
että eronneen miehen lapset ovat vain RASITE. Isä yrittää pitää exäänsä hyvät välit tapaamalla lapsia jotta ei joutuisi KUSEEN ja maksamaan älyttömiä vaatimuksia elarita. Näin se vain on sanoo kuka mitä tahansa.
Ihanko PELKÄSTÄÄN exän pelossa ja rahankiilto silmissä ne isät lapsiaan tapailee?? Exä pakottaa isän olemaan lasten kanssa, isä sitten vasten tahtoaan ottaa OMAT lapset luokseen, ettei tarvi älyttömiä elareita maksaa...! Joopa joo - ja kaikki ihanat naiset Naistenpäivänä käyvät herttaisia nettikeskusteluja; ihan viattomia ollaan...
olen siis mies.
Sääli sinun lapsia, sinä tunteeton mies. Jos sinä olet tuota mieltä, ei se tarkoita, että kaikki muutkin miehet olisivat.
"eronneen miehen lapset ovat vain RASITE."
Ei ole miehenkään yhtään sen mukavampaa kun oman kullan kakara pyörii jaloissa joka vitun hetki! Muuttaisi isälleen!! Minä olen saanut tarpeekseni tuosta lapsesta!! Haluan rakkaani ILMAN tuota äpärää!!
Alkuun kaikki oli hyvin mutta pennun jatkuva läsnäolo on saanut minut inhoamaan koko lasta... Isänsäkään ei tapaa kuin satunnaisesti, taitaa sekin pitää huomionkipeetä pentua hankalana eikä vaivaudu ottamaan luokseen. Millä tuosta pääsisi eroon...........
Pääset "äpärästä" helposti eroon jättämällä hänen äitinsä rauhaan ja poistut heidän elämästä. Et voi rakastaa naistasi riittävästi, jollet rakasta häntä "vikoineen". Tiesit varmaan suhteen alussa lapsen olemassaolosta... Toivon että äiti pitää päänsä kylmänä ja aina lapsen ensimmäisenä! Lapsi ei voi valita vanhempiaan, ei biologisia kuin muitakaan, isäpuolet ja äitipuolet SAAVAT valita tittelinsä, lapset joutuvat tekemisiin teidänlaistenne ilkimysten kanssa tahtomattaan.
miehestäni tuli lähihuoltaja kun exänsä unohti rahankiilto silmissä sekä vaatimusten keskellä lapsensa liki kokonaan! rahaa rahaa rahaa vaan pyydettiin ja uhkailtiin,mutta lasta ei kerennyt kiireiltään itse hoitaa!
että näinkin voi käydä!
ja meillä oikein onnellinen ja tasapainoinen perhe jossa minun ja mieheni lisäksi miehen lapsi sekä yhteinen vauva!
ja tämä ex lähiäiti, nykyinen etä-äiti, ei maksa elatusmaksuja sentiäkään, suuttui kun lapsilisäkin siirtyi miehelleni, mutta ei edelleenkään ehdi tapaamaan lastaan!
Selvä homma :) Kuulostaa niin huvittavalta, kun yleistät asiat noin omien kokemuksiesi pohjalta kun esimerkiksi itselläni on täysin erilaisia kokemuksia:
- Mieheni lapsi on suurimman osan ajastaan mieheni luona, mieheni on siis lähi-isä. Koska hän haluaa olla lapsensa kanssa ja olla läsnä arkielämässä.
- Mieheni maksaa myös kaikki muut kulut, mitä nyt lapsi äidillä ollessaan äidin kukkaroa rasittaa. Ei siis edes mitään elatusrahoja makseta miehelle, eikä sillä väliä.
Mutta kun sä kerran olet päättäny noin, niin mikäs siinä sitten. Hauskaa loppuelämää ;)
jossa on lapsia entuudestaan että niissä lapsissa on mitään vikaa mutta ex-puolisossa voi olla mustamaalaamisineen, soitteluineen uusioperheiden välien kiristämisestä lähtien vaivaa..
ja mahd uusi ihminen näkee lapsessa kumppanin exän. tai viha jota tuntee exää kohtaan niin patoo sen lasta kohtaan.
TAI!! ei vain ole valmis sellaiseen myllytykseen.. eli lasten kanssa olemiseen:P
mutta miehen exä senkin edestä!!! ja sehän taas ei ole lapsen vika kun äiti käyttäytyy kun lapsi!! ja haluu vaan sekottaa isin uutta perhettä,samassa myös tätä etälasta!! mutta onneksi lapsi ei tiedä asioista eikä ymmärrä,hyvä niin!!!
Minun tilanteessani ainakin puolisoni lapset ovat todella ihania, ei mitään vastaan heidän olemassa oloaan..
Uskonpa että monissa tilanteissa se on se ex-vaimo tai miksei ex-mies joka tekee tilanteesta vaikean... AINAKIN MEILLÄ!
Ja täytyy myöntää, että joskus itse en jaksa mieheni lapsia, mutta se on aina helppo yhdistää siihen että mieheni ex-vaimo on juuri saanut aikaan maailman suurimman riidan ihan pienestä turhasta asiasta....
että kaikki miehet eivät heti ensimmäisellä ( tai toisella tai kolmannellakaan ) tapaamisella kerro että heillä on lapsia.
Toiseksi, ota huomioon, että vaikka lapset olisivat huonosti kasvatettuja, niin ei kai mies sitä heti alussa myönnä!
Kolmanneksi, lapset ja "uusi puoliso" saattaisvat tulla toimeen, ellei se bioäiti antaisi ohjeita " ole sitten mahdollisimman hankala, ei se uusi puoliso sinusta kuitenkaan välitä". Eli lapselle ei anneta todellista tilaisuutta tutustua vanhempansa uuteen puolisoon.
Neljänneksi, on paljon perheitä, joissa kaikki osapuolet ovat tervejärkisiä ja -henkisiä. He tutustuvat ennakkoluulottomasti toisiinsa, kunnioittavat toisiaan ja käyttäytyvät sivistyneesti vaikka eivät sydänystäviä olisikaan.
Yhtä hyvin vois kysyä, että miksi ihmiset menette jonkun kanssa yhteen ja teette lapsia jos etukäteen näette, että toisessa ihmisessä on "vikoja" ja parisuhteessa asioita jotka aiheuttaa ongelmia yhteiselle elämälle?
SIKSI KUN KAIKKEA ELÄMÄSSÄ EI VOI ETUKÄTEEN SUUNNITELLA JA ENNUSTAA!
Esim. rakastuminen on yksi tällainen asia. Silloin vain pitää opetella tulemaan toimeen näiden lasten kanssa joita ei niin siedä.... Onhan se suhteenkin tulevaisuuskin ja toimiminen myös tuosta(kin) kiinnni...
Että eipä kannata viisastella jälkikäteen, kun ei me ihmiset olla niin viisaita monissa muissakaan asioissa, eikä osata elämää eteenpäin ennustaa...
Hyvin sanottu, edellinen kirjoittaja! Minä myös voisin kertoa tässä oman tarinani, miten elämässä kaikkea ei todellakaan voi suunnitella ja ennustaa etukäteen.
Tapasin nykyisen aviomieheni, kun hän oli menossa kahden viikon reissulle pohjois-Norjaan. Tapasimme perinteisesti ravintolassa, mutta mikään muu ei sitten mennytkään perinteisesti ;)
Hän pyysi minua sinne matkalleen mukaan ja minähän lähdin! Seuraavana aamuna tapaamisesta lähdimme matkaan. No siinä kahden viikon yötä-päivää yhdessä -matkalla sitten menin kyllä totaalisesti ihastumaan, voisinko sanoa, että olin suorastaan ihan in love.
Palattuamme matkalta hän kertoi kotona odottavista kolmesta lapsesta ja avopuolisosta!! Olin täysin järkyttynyt. Hän ei ollut sanallakaan maininnut mistään tällaisesta matkamme aikana. Huusin ja itkin hänelle, miksi piti tehdä näin?? Olin jo ehtinyt pahasti rakastua... No, ajattelin, että se oli sitten siinä. Kahden viikon ihana reissu, upean miehen kanssa. Hän kertoi, miten suhteensa oli ollut karilla jo pitkään ja avopuoliso oli muuttamassa pois, etsi asuntoa täysin eri paikkakunnalta (omalta kotipaikkakunnaltaan 600 km päästä). Ajattelin, että en halua kuitenkaan enää tavata, sotkeutua muiden asioihin, rikkoa perhettä tmv.
Mutta miehenipä ei jättänyt minua rauhaan :) Hän vakuutti, että suhde oli loppunut jo ennen minun tapaamistani. No siitä sitten lähti seurustelu. Sitä kestikin puolisen vuotta ennen kuin tapasin hänen lapsensa.
Ja mainittakoon tässä, että hänellä on lapsia kahdelle exälle... Kaksi lasta aiemmasta avioliitosta, joka kesti 11 v, kunnes ex-vaimo meni pettämään ja jätti miehensä ja lapsensa. Lähti muiden miesten perään. No mieheni jäi sitten yksinhuoltajaksi, ja ehti ollakin pari vuotta, kun tapasi ex-avokkinsa. Se oli sellainen vuoden kestänyt pikasuhde, josta ehti syntyä lapsikin :( Ex-avokki oli mieheltäni kysymättä mennyt jättämään pilsut pois ja raskautunut, kk sisällä heidän tapaamisestaan. Että sellaista! Mieheni oli yrittänyt saada häntä tekemään abortin, mutta nainen ei ollut suostunut.
No hän sitten tosiaan muutti pois mieheni luota heidän vauvansa kanssa ja nämä kaksi lasta ex-avioliitosta asuvat nykyisinkin meidän kanssa. Tuota pienintä käymme tapaamassa silloin tällöin ja hän on meillä lomilla (johtuen välimatkasta 600km.)
Nyt ollaan oltu yhdessä kohta jo 6 vuotta, siitä neljä vuotta asuttu yhdessä ja puolitoista vuotta jo naimisissakin. Oman kodin rakentamista suunnitellaan ja myös perheenlisäystä toivotaan.
Mieheni lapsista en ole erityisemmin ollut koko aikana innoissani :( Kyllä heistä pidän, ainakin pikkuisen ja tietty käyttäydyn ystävällisesti heitä kohtaan. Olen heidän elämässään läsnä, autan ja opastan. Mutta mitään erityisempiä helliä rakkauden tunteita ei ole herännyt. Enkä sille mitään voi. Toimeen tulemme kuitenkin hyvin, eikä minulla lasten kanssa olekaan ollut oikeastaan mitään ongelmia. Oma lukunsa ovat välillä vaikeat exät - niitähän pyörii suhteessamme sentään 2!! Mutta kummasti rauhoittuivat, kun menimme naimisiin. Huomasivat varmaan, etten olekaan mikään väliaikasuhde, vaan ihan koko elämän kestävä kumppani. Toivottavasti! Nyt olen kummasti jo ihan väleissä exien kanssa. Keskustelemme lasten kasvatuksesta sähköpostilla yms.
Nii, että tällaista en todellakaan nuorempana suunnitellut elämältäni. Mutta niin se vain elämä vie ja esim. rakastumisellehan ei voi mitään ;) Mainittakoon vielä, että enhän minä nytkään vanha ole :D 24 vee, että siitä voi laskea minkä ikäisenä tapasin rakkaan mieheni. Hän on minua 18 v vanhempi, mutta ah, niin ihanan nuorekas ja tiukkakroppainen ;) Myös elämänkokemuksesta ja yleensäkin kypsyydestä plussaa.
Niin ja se pointtini sitten tässä tarinassani...
Olimme jo hyvän aikaa ehtineet tapailla ennen kuin tapasin mieheni lapset. Olihan hän toki kertonut heistä kaikenlaista. Mutta siis siinä vaiheessa kun olin tosiaan jo hyvin ihastunut ja varmaan rakastunutkin, niin en olisi enää voinut kuvitella "luopuvani" hänestä vain siksi, ettei lapset miellytä. Eivätkä he mitenkään erityisemmin ole miellyttäneetkään tähän päivään saakka, mutta yritän tulla toimeen kuitenkin, koska rakastan miestäni ja haluan olla hänen kanssaan, saada omia lapsia jne.
Olen tietty toivonut, että pitäisin heistä aidosti ja vaikka rakastaisinkin, kuin omia lapsia, mutta sitä ei valitettavasti ole tapahtunut :( No mutta mieheni tietää tämän ja ei toisaalta vaadikaan, että minun pitäisi heitä rakastaa. Kunhan tulemme toimeen, että perhe-elämä pysyy mallillaan ja kaikilla on hyvä olla!
Ja ovat lapset nykyään onneksi joka kolmas viikko äidillään, että saamme kahdenkeskistäkin aikaa ;) Salaa toivon, että muuttaisivat sinne kokonaan... No, ovat onneksi jo isoja poikia, 14 ja 16 vuotiaita.