Katselin eilen Voimalan uusintaa. Lenita Airisto komentoi Susan Kurosen tapausta muun muassa näin: "... ihmeellistä, että pm ei löydä omasta piiristään, omasta sosiaaliluokastaan vertaistaan naisseuraa vaan hakee sitä alemmasta sosiaaliluokasta, hieman yksinkertaisista naisista, jotta voi alistaa. Paikalla ollut nuori naistoimittaja sanoi, että ei Suomessa enää tällaisia eroja ole eli nainen on aina yhtä tasa-arvoinen miehen rahoista ja asemasta riippumatta.
Onko sinusta niin, että akateemisesti koulutettua arvostetaan sosiaalisissa kanssakäymisissä samoin kuin duunaria? Kaupan tätikö on yhtä tasa-arvoinen kuin vaikkapa Ilkka Kanerva, jos Ile päättäisi ryhtyä seurustelemaan jonkun kaupan tädin kanssa tai hitsari Kale on yhtä tasa-arvoinen kuin vaikkapa Leena Harkimo, jos Leena päättäisi ryhtyä yksiin Kalen kanssa toviksi?
Eivätkö muka asema ja raha vaikuta siihen, miten suhtaudumme muihin? Eikö muka korkea asema/koulutus "fiksuunnuta" sinällään, vaikka ko. yksilö saattaa henkiseltä tasoltaan olla kääpiö ja taas kouluttamaton saa ilman muuta typeryksen leiman?
Seurusteletko sinä mieluiten vertaistesi kanssa?
Onko sinusta niin, että akateemisesti koulutettua arvostetaan sosiaalisissa kanssakäymisissä samoin kuin duunaria? Kaupan tätikö on yhtä tasa-arvoinen kuin vaikkapa Ilkka Kanerva, jos Ile päättäisi ryhtyä seurustelemaan jonkun kaupan tädin kanssa tai hitsari Kale on yhtä tasa-arvoinen kuin vaikkapa Leena Harkimo, jos Leena päättäisi ryhtyä yksiin Kalen kanssa toviksi?
Eivätkö muka asema ja raha vaikuta siihen, miten suhtaudumme muihin? Eikö muka korkea asema/koulutus "fiksuunnuta" sinällään, vaikka ko. yksilö saattaa henkiseltä tasoltaan olla kääpiö ja taas kouluttamaton saa ilman muuta typeryksen leiman?
Seurusteletko sinä mieluiten vertaistesi kanssa?
Vastaukset 73
Vanhimmat
ei ole kyllä fiksua puhetta,mutta antaa kaikkien puhua sananvapaus on olemassa.
Tuota noin, saatan olla erittäin sivistymätön, mutta aihe on edelleen hyvin ajankohtainen eli onko Suomessa luokajakoja. Olisi mukavaa, jos sinä ja kaltaisesi sivistyneet ihmiset saisitte aikaiseksi joskus jonkun ajankohtaisen yhteiskunnallisen aiheen keskusteltavaksi. Olen mielelläni sivistymätön. Kommenttisi kaltainen sivistynyt en halua missään tapauksessa olla. Minua ihmetyttää sinun ja kaltaistesi kommentoinnissa se, miksi kommentoit, jos sinulla ei ole itse aiheeseen mitään sanottavaa? Sivistynyt ihminen vastaa aiheeseen. Pyörähdä vielä kerran oman napasi ympärillä vaikka tänäisen Naistenpäivän kunniaksi, juhli toki sivistystäsi. Se on ainakin hyvin erikoista laatua, kun pipo noin kiristää.
Avioituessani 60-luvulla ns. liikeapulaisen kanssa eivät esimerkiksi omat vanhempani sitä hyväksyneet.
Kyseessä ei ollut ns. pakkomeno!
No, eipä se minua heilauttanut mutta vaimoni koki sen alkuvuosina epämiellyttäväksi.
Vaimoni olisi pitänyt olla vähintään hoitsu tai luokanopettaja.
Näistä "puutteista" huolimatta hän on nämä vuosikymmenet hoitanut parheemme asiat, ml. rahatalouden, mallikelpoisesti ja kaiken lisäksi osuutensa parisuhteessamme.
Muussakin kanssakäymisessä ratkaisevat henkilökohtaiset ominaisuudet.
Monasti kylläkin koulutus, harrastukset ja työympäristö vaikuttavat valikoitumisen ja muovaamisen kautta yksilöihin.
Saattaa näitä itsensä paremmiksi, omasta mielestään "alempien" kanssa seurustelun kautta tuntevia olla ja varmaan tulee aina olemaankin.
Perusteet ehkä ovat vaihtuneet.
Mutta kysymykseen. Tuttavapiirini ei perustu muotoseikkoihin vaan yksilöihin.
Muodollista statusta omaavat ovat usein myös pintapuolisia tärkeilijöitä.
Eivät kaikki.
Avioiduin 60-luvulla hyvin ankeista oloissa eläneen kaverin kanssa. Yhtä titaanien taistelua se oli ja sopeutumiseni liitossa oli koetuksella.
Sain ymmärtää hänen suvun taholta että olin vääräverinen nainen. Vasemmistolaisuus oli niin iskostettu mieheen että se ei hävinnyt mihinkään, ylipuhuin monen monta kertaa häntä opiskelemaan koska hän oli hyvin älykäs.
Loppujen lopuksi hän ylettyi melko hyvään virka-asemaan, mutta jatkuvasti kuulin työmies on hyvä mies, minä olin valkokaulus köyhälistöä! Hankin kotiin kauneutta ja viihtyisyyttä, mitä tapahtuikaan hän saneerasi omaisuuttamme jatkuvasti pois, ei tavitse, ei hänenkään kodissa ollut tällaista.Tekstiilini siirtyivät hänen sisarusten koteihin. Palkkaansa tärveli korttipeleihin ja avusti ydinperhettään, joten talous oli minun varassa. Tällainen luonne vääristymä hänellä oli kotikasvatuksen tuloksena.
10 aviovuoden jälkeen hänen menehdyttyä, jäin lasten kanssa yksin elämään, meille alkoi uusi aikakausi josta nautimme, meidän ideologiaamme ja tapojamme ei enää lanseerata. Vapaus koitti sanan täydessä merkityksessä. Koti on uudelleen kalustettu vaalein värein viihtyisäksi jossa kukatkin saavat rauhassa kasvaa ja kukoistaa.
On väärin että vanhemmat takovat lasten päähän omat mieltymyksensä, jotka tässäkin tapauksessa henkiset pääomat hänen vanhemmilla olivat hyvin vähäiset.
Kumppanin valinnassa olisi katsottava edes suurinpiirtein samoista lähtökohdista oleva henkilö. Suuri ero lähtökohdissa takaa vaikeuksia avioliitossa. Rakastuessa on kuin teini ei osaa katsoa nenäänsä pidemmälle.
Osittain samansuuntainen on kokemusteni jälkeen mielipiteeni Lenitan kanssa.
Käsitin aloittajan siten että kyseessä ovat kaksi parisuhteessa elävää ihmistä eivätkä heidän vanhempansa!
Meidän lähtökohtamme vaimoni kanssa ovat aivan samat mutta koulutuksessa on aikamoinen ero.
Minä ilmeisesti edustan vielä 60-luvulla jonkinlaista "säätykiertoa", duunariperheestä DI:ksi vaikka ei se mikään kummajainen silloinkaan ollut.
Toimihenkilökodeista lähteneillä näytti vain olevan "helpompaa".
Oman kotini vaikutus oli päinvastainen.
Lähdin siitä heti armeijan suorittamisen jälkeen (vapaaehtoisena) Ruotsiin päättäneenä etten ainakaan noin halua elää. Jatkuva riitely ja fyysinen väkivalta.
Kokemuksia on varmaan monenlaisia.
Pääasia lienee että on elänyt suunnilleen rikoslain puitteissa ja molemmat ovat vielä tässäkin vaiheessa tyytyväisiä elämäänsä.
Mutta BLOKKIUTUMISEEN sosiaaliryhmittäin en usko.
Kuka siihen sortuu niin se johtuu kyllä hänestä itsestään!
Seitsemänkymppinen ylimeikattu naisihminen.
Tuleee mieleen satu Hannusta ja Kertusta.
Jos tuollainen täti kävelisi lapsukaisia vastaan yksinäisellä metsätiellä....
rehellisiä. Kyllä vielä luokkaeroja on, varsinkin meidän ikäluokassa.
Lenita oli aivan oikeassa. Niin se nyt vaan on.
Ihmettelin ja ärsyynnyinkin Lenitan puheenvuoroista ko ohjelmassa. Hän luokitteli Kurosen ja toisaalta voimakkaasti puolusti naisena ja yksinhuoltajana sekä hyväksikäytettynä (en muista, käyttikö tuota sanaa).
Mielestäni ei kaikkia mielipiteitään tarvitse noin voimakkaasti pullauttaa ulos varsinkaan tv:ssä. Mielipiteensä voi sanoa hienovaraisemminkin.
Luokkayhteiskunta on minunkin mielestäni olemassa, mutta ei enää sellaisena kuin se oli viime vuosisadan alkupuolelta sotiin saakka. Kyllähän me jokainen puolisoltamme odotamme samanlaista ajattelun lähtökohtaa. Ei se kuitenkaan tarkoita varallisuutta eikä välttämättä koulutustakaan.
Toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioitus on tärkeintä, niin vaikeaa kun se joskus onkin.
hän sanoo totuuden, aina jotain uutta.
Suomessa on vain muutamia julkisuuden henkilöitä, joita kutsutaan etunimellä, ellei kysymyksessä ole taiteilijanimi, kuten Irvin, Danny, Kirka jne.
Oikealla etunimellään meillä ovat tunnettuja Lenita, Katri Helena, enkä heti muita muistakaan, mutta yleensä käytetään molempia nimiä.
Lenita on ollut aina vain Lenita, sillä ei ole muita, ei ehkä samaa etunimeä, mutta ennenkaikkea ei imagoa, joka on muuttumaton vuosien saatossakin. Sama tarmo, tehokkuus, itsevarmuus sekä sanavalmius.
Minun entinen opettajani Celine, joka kirjoitti tuolla alempana ja puolusti minua, on lenitamainen, ei ulkonäöltään, mutta muuten. Jonkun verran kiltimpi tosin. Lenita ei ole aina kovin kiltti. Varmaan kuitenkin uskolinen ystävä.
Kun sanoin entinen opettajani, niin totta se on, että nuorempi voi olla vanhemman opettaja, kuten meidän tapauksessamme. Ystävystyimme opetustilanteessa vuosia sitten ja ystävyys jatkuu.
Moi vaan celine ja kiitos tuestasi!
Riippuu vähän siitä, millaisesta seurustelusta on kyse.
On mukava keskustella vähemmän kouluttuneiden kanssakin, todeta olevansa fiksumpi ja pyrkiä osoittamaan se keskustelukumppanille.
Nuoruusvuosina ei ns. alempisäätyinen tullut juuri kyseeseen. Se perustui omaan harkintaan.
joten "muka" kysyessäsi itse jo vastaat.
Vaikka itse olenkin akateemisen oppiarvon suorittanut, en ikinä ole luokitellut ihmisiä esim. heidän koulutuksensa mukaan.
Äitini oli siivooja, ja hänestä, jos kenestä saattoi sanoa, että hän oli sivistynyt ihminen.
jotta tyhmempikin ymmärtää..
Lenitalla on rohkeutta sanoa suoraan mitä muut puhuu takanapäin, tottahan luokkaerot on.
Lenita sanoi kyllä pitävänsä Kurosesta ja piti kirjan julkaisua oikeana jotta Susannakin saa osan tuloista joita hänen ansiosta lehdistö sun muut on saaneet jo pitkään.
Lenita sanoi paljon muutakin suoraan mm. omista yksityiselämäänsä koskevista jutuista,olen katsonut ohjelman kahteen kertaan. Lenita on liikenainen ja siksi menestynyt, ei köyhät asu Kuusisaaressa.
ja helpotti lukiessani sinun tekstiäsi.
Juuri noin ajattelin kuunnellessani Lenitan puheenvuoroja.Hän on viisas nainen, ja hän tietää, että O N pakko puhua selkokieltä, jos aikoo saada sanomansa noin lyhyessä ajassa kuulluksi.
Jos meikki on hiukan 'yli', niin se johtuu niistä nuoruuden kokemuksista, missi 17-v. ja sitä ennen sodan kauhu Helsingissä. Voin ymmärtää hyvin.
vertaisteni kanssa, mutta vertaiseni ovat samalla aaltopituudella. Itselläni on ylempi korkeakoulututkinto, miehelläni kansakoulu. Hyvin on mennyt. Näissä asioissa koulupohjalla ei ole mitään merkitystä.
parisuhteeseen.
Kun on sama pohja, on edellytykset ymmärtää toinen toistaan.
Väärinymmärrykset muuten tavallisia, sen olen voinut joidenkin kohdalla huomata.
poikkeus. Huomaa, että 1950-luvulla ei opiskeltu eri syistä, vaikka koulumenestys oli hyvä. Puolisoni olisi aivan hyvin voinut edetä vaikka kuinka pitkälle, koti ei tukenut, vaikka oli varakkaampi kuin omani.
mutta maatila.
Kukaan ei ota sitä, ellei saa melkein ilmaseksi. En olisi itsekään ottanut.
Rahaa oli silti sodan jälkeen vähän siellä.
Opiskelin hyvin köyhänä, maatila tastallani aiheutti sen, etten vapaaoppilaspaikkoja ikinä voinut hakea.
Opintolainoja tai -tukia ei vielä ollut.
Pankkilainaa en uskaltanut enkä osannut ottaa.
Oppikouluun menin opettajieni kehoittamana.
Jotenkin pysyin hengissä, kesät tein töitä 'maatilallani' ja sain myös syödä hyvin.
Vasta ylioppilaaksi päästyäni menin töihin kesäksi sanomalehden toimittajaksi.
Siitä alkoivat työt.
kelpaa hyvin koulutettu, kaunis ja fiksu nainen. Mutta myös muunlaiset. Ihmisen sisin on tärkein, ei ulkokuori eikä maallinen mammona.
Ulkoista kauneutta voi ostaa ja rahaa kerätä, mutta todellinen kauneus ja sivistyneisyys lähtee sydämestä.
Pertta-tätini voi olla eri mieltä, hän kun ei noita luokkaeroja suvaitse vanhan kansan ihmisenä.
Kyllä minusta Pertta-täti on erittäin joustava
- sana elastinen kuvaa häntä parhaiten
olet leuhkinut monilla naissuhteillasi.
Siitä mielestäni näkyy, ettei sivistystasosi ole yltänyt sisimpääsi saakka, se on pelkkää kuorta ja sanahelinää.
Eli "helisevä vaski ja kilisevä kulkunen" on ihminen vailla rakkautta. Enkä nyt tarkoita sitä kapeinta merkitystä.
kaikki mikä liikkuu eikä karkuun pääse kelpaa. Se on hyvä saa jokainen lohduttajan. Toiset, kun tahtovat valita.
Minä olen kyllä ihan eri mieltä nuoren sukulaispoikani kanssa tuosta nk. sisäisestä kauneudesta. Minä vaan kysyn, että luuleeko joku, että minä lähestyn rumaa nuorta miestä ja alan selvittää hänen sisäistä kauneuttan. Hevonpyyt, sanon minä.
Kaunis pitää päältä olla, miten sitä muuten voi silmästä silmään katsoa. Vain itse rumat puhuvat sisäisestä kauneudesta, niin kuin köyhät puhuvat, että raha ei tuo onnea. Siinä toinen pölöpölö-väittämä.
Tuosta luokkajaosta sanoisin sen verran, että yläluokka kyllä tietää paikkansa ja tuntee arvonsa. Minä kyllä ymmärrän, että ihmisiä voi olla hyvin eritasoisia ja katson, että saakin olla. Jokainen liikkuu niissä piireissä, jotka hyväksi katsoo. Minun syntyperäni kieltämättä hieman rajoittaa seurapiiriäni, mutta olen opetellut suvaitsevaiseksi.
Olkoot vaan muut olemassa, kunhan eivät pidä kovin kovaa hälinää.
Jokin aika sitten tuli sellainen ruotsalainen sarja televisiosta kuin Varustamo ja siinä jos missä olivat luokkaerot hävinneet.
Oikein kummastelin, kun johtoportaan korkeimmalla askelmalla olevat "veljeilivät" firman työntekijöiden kanssa. Kaikki sinuttelivat kaikkia ja oltiin kuin yhtä suurta perhettä, mihin kuului, kuten perheessä toisinaan, manipulointia, kieroilua ja kähmimistä.
Minä en luokkaeroista puhuisi meidänkään maassamme, paitsi että täällä meillä päin Stora Enson kolmivuorotyötä tekevät ansaitsevat palkkaa enemmän kuin joku opettaja, tai nuori insinööri.
Koulutuksellinen eriarvoisuus himmeni koulu-uudistuksen myötä. Peruskoulun, entisen keskikoukun ,käyvät kaikki, englantia puhuu ja ymmärtää jokainen alle 50 - vuotias, ainakin jollain lailla.
Suuri raha tietenkin on sellainen mahti tai etu, että sillä pääsee ja voi hakeutua nk. "parempiin piireihin", mutta....
Nousukas - sanaa tavoittelen.
Meidän mummo sanoi usein jostain ihmisestä, että lehmän paskasta kun tehdään inkivääriä.....
Lenita on ilmeisetikin pudonnut kelkasta jo aikoja sitten. Hän elää siinä omassa, itse luomassaan illuusio-norsunluutornissaan, missä mikään uusi ei enää tartu Lenitan tukan alle.
ei ole mummu. Toisaalta , monikohan nykymissi kouluttautuu yhtä pitkälle, ja saa aikaan yhtä paljon kuin hän?
Montaakohan haastatellaan teeveessä yli 50 vuoden kuluttua valinnasta?
tai ainakin kaikkea mikä liikkuu.
Jokin yksinhuoltajaäiti, joka etsii puolisoa, häntäkin voi "käyttää" vähän aikaa, voi uskotetlla olevansa vakavissaan, tavata hänen vanhempansa ja lapsensa, mutta sitten kun haluu "UUTTA" voi laittaa tekstiviestin: "Tämä on nyt tässä."
Sitten MEDIA nettoaa yksinhuoltajan maineella valtavat tilit.
Kun Susan vihdoin itsekin päättää saada edes vähän (kirjalla) rahallista korvausta kaikesta, sinä tottakai paheksut SUSANIA.
Näin se nykyään menee.
Mutta onhan "naisten päivä", joka korvaa kaiken.
Vai mitä?
jota kaikki miehet valkoisine tennissukkineen pelkäävät.
Minun mielestäni värikäs ja fiksu persoona,naisasianainen, saisi olla enemmänkin julkisuudessa.Harmi, etten nähnyt ohjelmaa.
En nähnyt ohjelmaa ja se harmittaa.
Lenita sanoo juuri niinkuin ajattelee, ei yritä makeilla ketään.
Hieno piirre ihmisessä.
Mielestäni asian yhteydessä on sotkettu tasa-arvo ja yhteiskunnallinen asema eli voisiko sanoa status. Ihmisinä me olemme mm. lain edessä kaikki tasa-arvoisia ja myös yhtä arvokkaita. Se, että joku on paremmin koulutettu tai varakkaammasta perheestä ei vaikuta siihen.
Toinen juttu on se, että nyt puhutussa asiassa Vanhanen on maata johtava henkilö ja sen myötä jatkuvasti julkisuudessa, asettaa hänelle monessakin asiassa hieman kovempia vaatimuksia mm. harkintakyvyn suhteen kuin meille tavallisille pulliaisille. Esimerkiksi, jos meikäläinen parjaa naapuri valtiota ei se aiheuta mitään noottia, mutta Vanhasen vastaava parjaus jopa sotatilan.
Hän on maan johtoon kuuluvana tottunut esiintymään ja saamaan osakseen huomiota ja julkisuutta.
Kuronen oli täysin tuntematon ennen kuin aloitti seurustelun Vanhasen kanssa. Nyt Vanhasen asema aiheutti sen, että hänestä, kokemattomasta henkilöstä, tuli heti erityisesti lehdistöä kiinnostava julkisuuden henkilö lukuisine haastatteluineen. Luulen, että moni muukin siinä tilanteessa oli hämmentynyt, oltiinhan hänestä tekemässä maan ykkösnaista.
Vanhanen ehti lyhyenä aikana lähettää Kuroselle noin 1000 tekstiviestiä, tutustua Kurosen vanhempiin ja lapseen tai oliko peräti lapsiin ja esiintyä hänen kanssaan virallisissa tilaisuuksissa. Taatusti se kaikki antoi Kuroselle aiheen olettaa tosi rakkaudesta, jota hän itse tunsi Vanhasta kohtaan. Vanhasen toimesta suhteen päättäminen tylyyn tekstiviestiin on mielestäni tekona ala-arvoinen. Jos hän olisi statuksensa arvoinen herrasmies olisi hänen pitänyt sanoa se kahden kesken ja perustella se, miksi hänen mielestään suhde ei tulisi toimimaan.
Nyt jäi kuva, että Vanhanen oli hakenut netistä miehisiin tarpeisiin tyydyttäjää ja todennäköisesti kokenut jonkun aikaa intohimoa, josta kertoo hänen käytös lukuisine tekstiviesteineen. Kun intohimo oli laantunut todennäköisesti Vanhanen oli huomannut, ettei heillä olekaan henkisellä tasolla mitään yhteistä. Tuskin Kuronen tiesi mitään globalisaatioista ym. Vanhaselle jokapäiväisistä asioista.
Ei ollutkaan mitään keskusteltavaa. Myöskään lehdistölle Kuronen ei osannut vastailla kuin arkipäiväisiä asioita ym.
Siihen päättyi, joka tytön unelma satujen prinssistä. Sehän Vanhanen tavalliselle hänen ympyröihinsä tottumattomalle naiselle on. Maan johtaja (Uljas prinssi) nai tuhkimon!
Ihmettelen, miten helposti erityisesti toiset naiset puolustavat Vanhasta unohtaen sen kuinka syvästi Kurosta erityisesti hänen syvintä tunnetta (rakkaus) on mahdollisesti loukattu.
Vanhasen status on politiikan kautta kansalaisten avulla saatu. Ellei hän olisi sattumien kautta päätynyt nykyiseen tehtävään, tuskin hän nauttisi samaa arvostusta.
Ainakaan se ero ei päättynyt tekstariin: "Se on tässä!"
Luin jostain lehdestä, että Susan Kuronenkin oli myöntänyt heidän käyneen erokeskustelun autossa.
Vanhanen ei ollut tietääkseni antanut mitään lupausta suhteen pysyvyydestä, eli avioliittolupausta. Lemmenlirkutuksiahan miehet aina määrätyssä tilanteessa antavat seurustelukumppaninsa kuulla, ja kokeneen, jo ainakin kerran naimisissa olleen Susan Kurosen olisi kuulunut ottaa se huomioon.
Helppo mennä arvostelemaan sivusta , mutta
jotain ikäiselleen liian naivia käytöstä Susan Kuronen osoitti, sekä kirjan kirjoittamalla myöskin arveluttavaa moraalia.
Eihän rakkausasioistaan yksipuolisesti sovi mennä hehkuttamaan julkisesti.
Jos ihmisen syviä tunteita loukataan, se aiheuttaa kipua, mutta kuinka tuskaansa käsittelee, on kiinni ihmisen henkisestä kypsyydestä. Kosto on matalamielistä, vaikka joku olisi syvimmät tunteemme polkenutkin lokaan.
Sydänsuruun tuskin kuolee, harvemmat sairastuvatkaan, ja vaikka kuulostaakin kliseeltä,
niin aika parantaa.
Jos pelijoukkuetta perustettaisiin, niin minä olisin Vanhasen puolta, koska olen vanhempi ja kokeneempi ja ymmärrän noitten putkiaivoisten luomakunnan kruunujen sielunmaisemaa.
Susan Kuronen ei osannut ajatella mitallin sitä toista puolta, missä on miehen seksistiset "toilaukset", erillään tunnesiteistä.
Mitalliin, siihen naista miellyttävään puoleen kuuluisi ihanteellisesti sekoittua kiintymys, hellyys, seksi, vastuu, epäitsekkyys ja kokonaisvaltaisuus
kun syöksytään rakkauden radalle, näkemättä kuoppia, mutkia, "Varning"- merkkiä.
iltapivälehtien ja yleensäkin median innostuksen takana olevan rahanhimon.
Ainoa, joka jäi tyjille rahojen suhteen, oli Susan.
Siksi hänkin päätti saada edes hikan rahaa kurjasta jutusta.
Katriinalle, hänen kanssaan olen aivan eri mieltä!
sitä 'salavuoteilua' sanoit harjoitettuen.
Sain aivan uuden näkökulman omaan "aatelittomuuteeni", - Jospa minä vaikka olenkin johonkin hienoon aatelissukuun kuuluva, sen nk. äpärän jälkeläisiä satojen vuosien takaa.
Oikeastaan kun nyt totta puhun, niin vaikea minun onkin aina ollut samaistua rahvaaseen, mutta tuota en tullut ajatelleeksikaan, että jalkapuussa istunut esiäitini olisi rangaistavalla synnillään tuonut sukuun sitä sinistä aatelisverta:)
Paappa taisit luulla, että nyt naiset ilahtuvat.
Herrasmies, naista ymmärtävä ja puolustava siinä viisaita puhelee.
Sinut nyt tuntee lapsikin kuka olet, käytit mitä nimimerkkiä tahansa.
Itsellesi vastailet:D
Suljimme kirjaston ja hän lähti.
itselleen vastaa. En sentään pidä itseäni niin tärkeänä henkilönä. En myöskään vaadi, että minun kanssani pitää olla samaa mieltä. En ole koskaan myöskään ainakaan tietoisesti arvostellut muiden kirjoituksia. Esitän tai ainakin tarkoituksena on ollut esittää oma mielipide kaikkien foorumilla vierailevien luettavaksi ja aina samalla nimimerkillä. Pidän hyvänä, että eläkeläiset kirjoittavat. Se on mielestäni yksi hyvä tapa siirtää mahdollista dementiaa.
Tiedän, että palstalla vierailee erittäin monia perusivallisia (ilkeitä) lukijoita ja kirjoittajia, joiden ainoa tarkoitus on yrittää nolata muita, siksi yleensä kirjoitan palstalle noin joka toinen kuukausi, joten kirjoittelen harvoin ja vain asioista johon minulla on jonkinlainen mielipide.
Hyväksyn ilman muuta, että myös mieleltään häiriytyneet voivat palstalle kirjoitella, joten en pidä persoonani ivaamista pahana. Hyvä vaan, jos joku saa siitä mollaamisesta hyvän mielen. Silloinhan kirjoitus on täyttänyt tehtävänsä.
Että siitä vaan haukkumaan tai kiittämään. Tämä olkoon ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kommentoin omia tarkoitusperiäni ja kirjoituksiani. Mielipiteeni aion tulevaisuudessakin ilmoittaa, kun vain sopiva otsikkoaihe sattuu kohdalle eli sellainen, mihin minulla on mielipide.
mikä on, ei heilahda tyrkkimisestä.
Olen lukenut toisesta ketjusta viestin, että täällä on ollut oikein joukkopsykoosi ja jahti käynnissä muutamia vuosia sitten.
Minusta olisi hyvä, että kunnon kirjoittajat kirjoittaisivat useammin. Tavallisia ketjuja lukee kuitenkin mieluiten, vaikka huumori onkin hykähdyttävää välillä, mutta ei aina, jos siitä tulee pakkomielle. :)
Kiitos Pohjanmaan paapalle hyvistä viesteistä.
jotka erityisesti ovat jääneet mieleen tältä palstalta. Erityisesti siksi, että puhuu kauniisti parisuhteesta ja kumppanistaan. Odotan mielenkiinnolla paapan seuraavaa mielipidettä.
sinun olevan murrosikäinen noista puheistasi päätellen.
Miten tyttäresi ja miniäsi voivat suhtautua sinun ajatuksiisi, kun ne tuntuvat niin epä-solidaarisilta naisia kohtaan?
En millään voi ymmärtää, vaikka kuinka yrittäisin.
Nuo Susanin kolme lasta ovat varmaan syntyneet miehen kanssa, jota Susan on luullut hyväksi isäksi. Mutta mies onkin halunnut UUTTA, niinkuin sanoit ymmärtäväsi miesten aina haluavan, mutta oma kokemukseni on, että normaaleja, kunnon miehiäkin on olemassa.
Nuo kolme lasta koskettivat minua, Matti oli tavannut heidätkin, samoin Susanin vanhemmat, ja silloin tuntuisi mies olevan vakavissaan. Vaan ei, sitten tuleekin yllättäen tekstiviesti, tämä on nyt tässä.
Miltä tuntuu melkein vuoden tapaamisten jälkeen näistä lapsista?
Sinulla Katriina on aivan erilainen maailmankuva kuin minulla, ja tämän sanon aivan ilman loukkaamista, vain tosiasiana.
Susan on kaiken sympatiani arvoinen.
Pelkkä naiminen ei maailmaa rakenna. Monet miehet luulevat pantuaan lapsen alkuun, että tämä on nyt tässä, hommat on tulleet tehdyksi.
Jos on kasvattanut yhdenkin lapsen aikuiseksi, normaaliksi ihmiseksi, tietää, miten paljon tarvitaan tuon niin ihmeellisen 'penetraation' lisäksi.
Säälin ihmistä, joka ei tätä ymmärrä.
Ikäisemme voi hyvin palauttaa mieliinsä mm. kirjat Niskavuorelaisista ja Taistelu Heikkilän talosta. Siis maaseudun luokkaerot. Kyllä niitä oli.
Toinen, josta onkin karvaita kokemuksia, ovat suomenruotsalaiset, siis nämä suursuvut.
Miniää ei ainakaan vielä ole, ja tytär itse aloitti kerran puhua tästä Vanhanen/Kuronen episodista.
Hänen mielestään kirjan kirjoittaminen vuoden kestäneestä rakkaussuteesta oli "syvältä", mitä ilmaisua nuoret käyttävät.
Morsian - sana oli myyvempi, kuin jos kirjan nimi olisi ollut "Pääministerin tyttöystävä."
Vanhanen ja Kuronenhan eivät olleet kihloissa, ja jämähtänyt, vanhanaikainen minä saatan olla, mutta vasta kihlaus on lupaus avioliitosta, siis oli ainakin silloin kun minä muinaisjäänne olin nuori.
Sitten on vielä se mielestäni huomioitava seikka, että rakastuminen ei pääministerin kohdalla ollut muuttunut rakkaudeksi, mikä onkin parisuhteessa otettava aina huomioon. Ensin rakastutaan, että sukat pyörivät jaloissa. Joku rakkaututkija väittää vaiheen kestävän korkeintaan pari vuotta. Sen aikana suhde, tunteet syvenevät muuttuen rakastamiseksi, kiintymykseksi ja yhtenkuuluvuuden tunteeksi.
En usko Matti Vanhasen lopettaneen suhdetta pelkästään siksi, että "morsian" ei pystynyt keskustelemaan esm. globalisaatiosta, tai osoittautui tyhmäksi, yksinkertaiseksi ja kykenemättömäksi edustamaan, jos suhde olisi johtanut sen virallistamiseen, eli avioliittoon.
Se oli vain siinä: "Tämä on nyt tässä", sillä
pääministeri ei ollut valmis avioitumaan, eikä myöskään pitämään enää rakastajattarenaan naista, jonka vaatimusta suhteen virallistamiseta hän ei pystynyt täyttämään.
Minusta oli reilumpaa noin.
Itse olisin toiminut, ainakin tällä ymmärrykselläni toisin kuin Susan Kuronen.
Miehen täytyy saada itse oivaltaa, ettei hän voi elää ilman minua.
Totta kai vapaaksi syntynyt lähtee pakoon, jos huomaa ansan tai vaaran.
Tuo "Vapaaksi syntynyt" on muuten kirja villieläimestä:)
Mielestäni Matti Vanhanen ei ole tehnyt missään väärin. Niljakasta olisi ollut pitää vuosikaudet rakastajattarenaan naista, jonka suhteen ei ollut "vakavissaan."
Iskelmätaivaan eräs ikäluokkaamme kuuluva stara, Danny teki niin, ja tiedämme kuinka siinä Armi Aavikolle kävi. Vuosikausia miehen täyttämättömien lupausten odotuksessa elänyt kaunis, herkkä nainen päätyi itsetuhosen elämäntapansa kautta ennenaikaiseen hautaan.
P.S esittäkäämme vain mielipiteitä, menemättä henkilökohtaisuuksiin keskustelukumppanimme suhteen. Eli, minä olen tätä mieltä, sinä erimieltä, mutta kumpikaan emme saata olla oikeassa, vaan totuus on jotain siltä väliltä.
Annat kyllä epäsolidaarisen kuvan itsestäsi
Katriina, näin on.
Kelasin ketjua taaksepäin ymmärtääkseni mistä on kysymys, koska en ole ko rakkaustarinaa seurannut.
Minä en tuomitse S Kurosta, enkä puhu hänen kostostaan tai rahanhimostaan, jätän ne arkipäiväpsygologeille, vaan ihailen hänen
itsenäisyyttään ja toivon hänelle menestymistä
elämässä.
Tämäkin palsta on täynnä kirjoituksia alistetuilta naisilta, joilta elämä on lipunut ohitse ja jotka ovat jääneet katkeroituneina rannalle.
Nämä katkerat ovat ensimmäisiä penkomassa toisten suhteita ja antamaan lausuntoja
kuka teki väärin ja kuka ei.
"Get a life!"sanoo nykynuori ja siinä hän on
oikeassa.
Itsehän on subjektiivinen itseään arvioidessaan.
Muut näkevät meidät erilaisina kuin itse koemme olevamme.
Keskustelukumppanin näkeminen kasvoista kasvoihin, hänen ilmeensä, eleensä, äänensävynsä ja varsinkin ne "sielunpeilit" kertovat usein enemmän kuin sanat.
Hyvää lauantai-iltaa sinulle mummi!
mielipiteeni.Sympatiat Vanhasen puolella.Miestä täytyy ymmärtää.Miehellä on miehen tarpeet.Kuka tyhmä niitä heti rakkaudeksi alkaa kuvittelemaan.
S.K.tietenkin käytti kaikki media-arvon hyväkseen, ja tienasi luultavasti tarinoillaan huomattavia summia.Täytyyhän yksin huoltajan yrittää...moraalista viis.
on noin rohkea.
Jos moraalista puhutaan niin ei se Vanhasenkaan moraali sen hääppösempi ole.
Ikeassako he muka tapasivat?
Saa puhua muunneltua totuutta ja suorastaan valehdella, kiinnijääminen se vasta tekee asiasta pahemman.
Jos on reilut tuhat tekstiviestiä kirjoiteltu ja tavattu lapset sekä sukulaiset niin ei suhde enää ihan vähäpätöinen ole.
Oletteko tavanneet politikkoa joka ei valehtele?
Moraalikin on vain sana useimmille.
Kaikki on luvallista jos ei jää kiinni.
Hyvä Susanna, on hyvä jos sinäkin saat suhteesta jotain hyötyä.
Ainut viksu kirjoittaja on Katariina nikki sekä Zirkoona. muut ämmät ovat pöhköjä
kauniisti sanottu, ....tai siis oli kauniisti sanottu. Ääsh! Nyt menevät jo senat sakaisin.
Mielipiteitä vain tuodaan esiin, eikä suinkaan olla oltu ensimmäisenä niitä tarjoamassa kyseisestä aiheesta, vaikka mummi minäkin - nimimerkki taisi jotain siihen suuntaan mainita.
Muuten olen Katriina, en Katariina.
Kivat sinulle!
Olipa mukava kuulla, että aiheellista täysin, pidät minua "viksuna" , - meitä Zirkonan kanssa.
On täällä tosin muitakin fiksuja tyttöjä, sekä pari poikaakin:)
On kai muillakin oikeus mielipiteeseensä.
Kyllä miehet puolensa pitävät ei sinun tarvitse haukkua naisia jos ovat solidaarisia toisilleen.
Kyllä Matti pärjää ilman apuasikin.
Miksi juuri Susannaa haukutaan, onhan noita paljastuskirjoja ja haastatteluja ollut aina vaikka kuinka.
En hauku sinua tyhmäksi vaikka mieli tekisi.
Katriina ja Zirkonia ovat HÄNEN mielestään viisaita haha
olla ,niin miesten kuin naistenkin.
Elävyyttä tulee keskusteluun.Minä en ainakaan pyri olemaan viisas, kunhan sanon omia mielipiteitäni, on ihan kiinnostavaa kuulla mitä mielipiteitä muilla on.
Sinulla on
miesten mielipiteet.
Useilla juopoilla naisilla on.
En tarkoita että sinä olisit.
Kirjoititpa naulan kantaan yleisesti ja erityisesti Susanin lapsista. Olen Katriinastakin sama mieltä, kirjoittaminen on hyvin paljastavaa. Muuttaa tässä kuitenkin voidaan vain itseämme. Kiitos kommentistasi näin ulkopuolisen taholta. Se oli pikästä aikaa empaattista, elämää nähneen ja itsekin sitä kokeneen ihmisen tekstiä. Tällaisia haluaisin useamminkin lukea.
niihin viitataan.
Onko tyttäresi siis murrosiässä puhheista päätellen? Vai onko äiskän kasvatus vaikuttanut?
Joku ihminenhän jää sille asteelle.
Minusta on ikävää lukea naisen kirjoittamana miesten mielipiteitä.
Miestenhän maailma on muutenkin liikaa.
Epäsolidaarisen kirjoitin väliviivan kanssa, jotta siun ois helpompi tajuta.
Että sellaista. :\
haluaa itselleen näyttävän typykän, jonka seurassa on kiva näyttäytyä. Eivät halua tutustua naisen sisimpään. Sen näkee vielä tässä iässäkin esim. tanssipaikoilla.Tavalliset naiset eivät kiinnosta, saavat olla seinän koristeena, vaikka ovat miehiin verrattuna ulkonäöltäänkin ihan OK.Nuorempana havannoin miesten käyttäytymistä enemmän. Useimmat hakivat tanssiin huomattavasti nuorempia ja tällättyjä tai sitten naisia, jotka olivat jonkinlaisessa esimiesasemasta, saattoi olla hyötyä vastaisuudessa. Vanhanenkin saa syyttää itseään. Monet miehethän käyttävät tässä asiassa maksullisia palveluja, ei tule jälkijuttuja.
on helposti niitä nimimerkkejä, jotka ohitetaan lukematta, mutta kun kirjotit Katriinalle, niin se kiinnosti, että sinulle vastaan.
Tuosta henkilökohtaisista kirjoittamisesta olen sitä mieltä että jos ihmiset panevat valokuvansa galleriaan, niin miksi ei voisi itsestään kertoakin. Tunnen Katriinan ja tiedän, että hän on jättänyt kertomatta paljonkin sellaista joka saisi sinut ja monet muutkin helpostis silloin - nikki entistä kateellisemmaksi. Lukaisehan Katriinan ajatukset uudestaan. Ei niissä ole mitään naisia halventavaa ja miehiä puolustavaa. Viimeeksi kun hänen kanssa juttelin hän oli huolissaan jonkun sukulaisensa takia ja puhuimme pitkään.
Asioita laidasta laitaan mm. lespoudesta, mistä Katriinalla oli aika jyrkkä kanta, niin ettei hän mikään miesvihanen feministi ole, niinkun monet nyt luulevat tuon puolueettoman kirjoituksensa takia.
Jos Katriina kertois enemmän mukavasta perheestään, fiksusta miehestään ja lapsistaan, olisit, ja monet muut, vielä entistä kateellisempia. Matalaa profiilia Katriina on pitäny. Reilu ihminen, me ei sinun kanssa saateta ollakaan. Ei kukaan puskasta kirjottava ole.
Terveisiä Joutsenon puolelta!
Minä en taas yleensä edes lue puskajuttuja, niinkun sanoinkin tuossa toisaalla. Vieläkö pitäisi lapsetkin, tään Kurosen vetää lokaan. Antaisitte jo niitten olla rauhassa. Ei ne iskänä Vanhasta olleet tottuneet pitämään. Mitä Kurosesta nyt oikeestaan enää. Vaihtakaa Meri Kukka Forssiukseen ja hänen kohtaloonsa, kun on kaksi kertaa aiankin selvinnyt avioerosta.
aikaa miesporukoissa ja mielipiteetkin muokkautuvat miesmäisiksi, mutta ei hänellä kelle keljuilit, eikä kellään muullakaan, joka sanoo mielipiteensä.
Miksi täällä palstalla kukaan miehiä miellyttää tahtos? Eihän täällä moni mies kirjotakkaan. Pohjanmaan paapakin oli ehkä nainen. Jatkasin tuosta lespoudesta mistä äsken ylempänä mainitsin: He , joittenkin tutkimusten mukaan ovat monasti vääristyneen isä/tytär suhteen tuloksena seksuaalisesti kieroutuneita, insestin uhreja. Vaikka nainen tekis miten pahoja tekoja, niin lespojen mielestä heillä on siihen oikeus, kun ovat naisia. Katriinankin kanssa puhuimme asiasta, sillä hän tuntee jonkun akressiivisen Setan jäsenen, joka on haukkunutkin Katriinan lyttyyn koska tämä ei antanut johonkin vähemmistöyhdistyksen juttuun rahaa kun kävi miehen näkönen lesponainen keräämässä. Oli sanonut sanoneensa, että oisit pysyny kaapissas.
sinä olet, eikö Katriina saa suutaan itse auki. Kummallista.
täällä nyt käynnistyy? Onhan noita pervertikkoja ollut kautta maailman sivun.
Katriina ei ole ottanut kantaa, mutta näin kautta rantain saimme tietää hänen mielipiteensä siitäkin asiasta. Olen itsekin tosin samalla kannalla, että kaapeissaan olisivat saaneet pysyä.
Inhottavaa jotenkin, etenkin miespuoliset "suuntautuneet"
Jos asiasta avaisi oman ketjunsa, se siirtyisi osastolle, missä saisi vapaasti sanoa mielipiteensä. Täältä nämä kirjoitukset äkkiä lentävät taivaan tuuliin.
"Minusta on ikävää lukea naisen kirjoittamana miesten mielipiteitä", kirjoitit sinä naisena, muka naisen mielipiteen.
Kuulehan ihminen, kuka nyt oletkaan: Maailmassa puhutaan tänä päivänä mielipiteitä ihmisenä, ymmärrätkö?
Yhdysvalloissa on noin kahden vuoden kuluttua presidentin vaalit.
Mitä hittoa siitkään hommasta tulisi, jos musta ehdokas puhuisi vain mustien mielipiteitä, tai Hillary Clinton esiintyisi pelkästään naisasianaisen roolissa.
Sitten henkilökohtaisista asioistaan puhumisesta.
Antaa palaa kuka tahtoo, tai ennen kaikkea rohkenee. Tuollainen puskaliero kuin sinäkin tunnut olevan, ei uskalla panna edes nimimerkkiään esiin, kuten en minäkään tässä "keskustelussa."
Kyllä sinäkin voit laittaa valokuvasi, jos et halua pysyä anonyyminä!
Kuka vain voi.
Minä en ole rekisteröitynyt, sillä Suomi 24 on antanut luvan kirjoittaa ilman rekattua nikkiä. Se on täysin laillista. Sen sijaan sinun herjauksesi ^puskineen^on laiton. On hyvä että kirjoitit ilman nikkiäsi! :)))
Mielipiteen ilmaisun vapaus on meillä kaikilla.
Kukaan ei voi sitä kieltää.
Tuo sana 'kateellinen' tekstissäsi kertoo jotain sinusta itsestäsi, nauratti kun sen luin!
Susania puolustan edelleen, tuo siirtokarjalaisten lapsi on heikommassa asemassa kuin pääministeri.
Puolustan aina pienimpiä, varsinkin, kun hänellä on kolme lasta.
Hyvää iltapäivää sinulle, -- ja kaikille hyville kirjoittajille! Heippa!
tänään!
Jatkakaa, lähden syntymäpäiville!
Moooi! :DDD
sinäkin olet oikeuden puolella.
Oikeastaan voisi sanoa, tasa-arvoisuuden puutetta, mistä voisin omakohtaisen kokemukseni perusteella kertoa jotain.
Olin 1979 - luvulla Englanissa, maailman kuulun, vanhan ja englantilaiseen tapaan äärikonservatiivisen yliopiston Candbrigen campuksella. Yliopisto, jonka vanhoillisuus opiskelijavalintojensakin suhteen on erittäin jähmeä, oli pitkien pohdintojen ja erimielisyyksien jälkeen tehnyt päätöksen ottaa ulkomaalaiskiintiöönsä myöskin naisopiskelijoita eri puolilta maailmaa. Minä olin yksi etuoikeutettu, mutta en tasa-arvoinen. Koin erittäin suurta eriarvoisuuden tunnetta, sillä olinhan ulkomaalainen, ja ennen kaikkea tyttö, eikä meitä tyttöjä paljon ollut.
Arvatkaapa ketkä suhtautuivat kielteisimmin, vähättelivät ja kehoittivat valmentautumaan "naisen asemaan", menemään naimisiin ja saamaan lapsia.
Englantilaiset, yläluokan tytöt, jotka olivat campuksella vain pyydystääksen aviomiehekseen pankkiirin, jonkun yläluokkaan kuuluvan päärlin pojan.
Eräänä iltana tälläisestä arvomaailmasta oli puhetta tuolla 50 - palstalla missä silloin tällöin kirjoittelen.
Kurkistin tänne palstalle, niinkuin tapani on, silloin kun keskustelupalstoilla käväisen.
Kiinnitin taaskin huomioni siihen samaan iän ikuiseen kateuteen, joka on suomalaiseten kansallispiirre. Ikävä sanoa, mutta näin on.
Jos joku ilmaisee ajatuksensa selkeästi, rohkeasti ja omana itsenään, hän saa peräänsä susilauman, jotka nimimerittöminä, nk. puskasta huudellen mollaavat mitä epäasiallisimpia ilmaisuja käytten.
Katriinan olen tuntenut vuosikymmeniä, sillä asuimme hänen kanssaan aikoinaan samassa kaupungissa, ja nyt sanoisin heille, jotka syyttävät Katriinaa oman sukupuolensa vähättelystä ja toivoen hänenkin asettuvan rintamaan : Naiset, vastaan miehet. Ei se onnistu. Ei omilla aivoillaan ajatteleva ihminen ole manipuloitavissa, ei hän pelkää epäsuositun asemaa, ei alennu samalle tasolle, tai sitten se Katriina, jonka aikoinani tunsin olisi muuttunut tunnistamattomaksi.
Tuollaisena, entisen laisenaan olisin tunnistanut hänet kirjoitustensa perusteella ilman valokuvaakin.
Ei se voi ainakaan sukupolvien välisestä kuilusta johtua, sillä isoäiti-ikäinen on isoäiti-ikäinen, eikä ole sitä koskaan kieltänytkään, mutta jotain selkeää, puolueetonta, verrattuna mummuihin ja Pohjanmaan paapoihin voi havaita.
Olisikohan se tervettä talonpoikaisjärkeä ja kykyä nähdä asiat sellaisena kuin ne ovat, tai ainakin tuoda ne julki sellaisina kuin itse ne kokee, syyllistymättä puolueelliseen, älylliseen epärehellisyyteen.
Meillä on ikäeroa yli kymmenen vuotta, mutta henkisesti olemme samalla aaltopituudella, olleet vuosikymmenten ajan.
Kunpa eri aaltopituudella olevatkin voisivat kunnioittaa "toisinajattelijan" mielipiteitä, ainakin hänen oikeuttaan ilmaista ne!
Voi Siirtolaisperheen tyttöriepua, evakkojen jälkeläistä! Voi kolmea lasta ja ennen kaikkea VOI vanhempia, jotka eivät saaneetkaan pääministeriä vävykseen. VOI, VOI ja VOI!
Karjalaiset ovat tottuneet saamaan kaiken mitä sormellaan osoittavat ja nyt ei tullut kun rukkaset. Itkuvirreksi panisin jos osaisin!
että jokainen pitäköön pienempää profiilia seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan. Ei minusta homojen eikä heterojen pidä pussailla julkisesti, eikä aina olla niin seksikkäitä. Jokainen saa olla mitä on. Itse haluan tutustua ihmisiin ihmisinä, yleensä ei ole mitään seksuaalisia virityksiä. Olen erittäin tyytyväinen ja onnellinen tällä tyylillä eläessäni.
Syntymäpäiville oli sinulla hoppu ,kun et lukenut tarkemmin.
Nimimerkki "helkosti silloin"(jos tuota voi nimimerkiksi sanoa)kirjoitti : "Minusta on ikävä lukea naisten kirjoittamana miesten mielipiteitä".
Niin typerästi sanottu kun sanoa voi, ja siitä johtui, että hän sai vastauksen, jossa annettiin esimerkki, kuinka USA:n mahdollinen nais, tai mustaihoinen presidenttikin joutuu puheissaan ja kannanotoissaan yleensäkin, ilmaisemaan kaikkien kansalaisten mielipiteitä, ei pelkästään omiaan.
Presidentinvaalithan ovat Amerikassa parin vuoden kuluttua, että sikäli kirjoittaja oli johdonmukainen, käyttäessään verailukohteena Hillary Clintonin kannanottoja, tai mustan presidenttikanditaatin. Lukaisehan nuo yllä olevat puheenvuorot vielä!
Kirjoittaja oli myöskin pahantahtoinen, mistä joku arveli hänen olevan perverssi. Ei kai nyt sentään yhden kirjoituksen perusteella voisi sellaisia johtopäätöksiä tehdä.
Joka tapauksessa nainen voi kirjoittaa samoja mielipiteitä kuin mieskin, olkoon se sitten miten ikävältä kuulostavaa tahansa, ja miksi se on ikävää kuulostavaa? Meillähän vallitsee miesten ja naisten tasa-arvo . Minä olen surullinen silloin kun näen mustan kaavun, islaminuskoisten maiden käyttävän asusteen silmä-aukoista, katsovan siniten silmien. Asema, minkä olemme tasa-arvossa saavuttaneet on arvokas, enkä voi ymmärtää, että joku nainen alkaa noudattaa raakalaismaisia, uskonnolla puolustettavia tapoja.
viimeinen virke pisti silmääni, kun painoin "Vastaa tähän viestin"-painiketta. Sen allekirjoitan täysin.
En usko myöskään sinun, Celine3, lukeneen tämän ketjun viestejä, vaan olet vastannut jonkin puhelimessa kuullun sepustuksen perusteella. Lue tämän ketjun viestit. Kaikki puolustavat heikommassa asemassa olevaa, eli Susania, joka kolmen lapsen kasvattajana on varmaan kovilla.
Olen aina mennyt heikoilla olevan viereen, ja useimmiten olemme selvinneet sorrosta yhdessä.
En ole riidan kannattaja, väistän sitä.
Nyt on lähdettävä, on kiire päivä edessä.
Kiitos sinulle, Celine.
siellä hienostokoulussa opetettu, että ennen kuin alkaa hutkia niin kannattaa juttu tutkia. Siitä syystä kait pitkä juttusi parjauksineen ja yhden kirjoittajan kehumiseen on täyttä potaskaa eli tilattu puolustuspuhe.
Koko kirjoittamasi litania ja yhden kehuminen on liian läpinäkyvää. Se paljastuu jo siinä, että yhtään kirjoittajaa et mainitse, joka kehuu puolustamaasi henkilöä, sitä nuhteettoman miehen (Matin ylistäjää). Opettelisit edes valehtelemaan. Nyt paistaa kaikessa läpi se ajatusmaailmasi, josta sanotaan "pettää aina".
"Jos pelijoukkuetta perustettaisiin, niin minä olisin Vanhasen puolta, koska olen vanhempi ja kokeneempi ja ymmärrän noitten putkiaivoisten luomakunnan kruunujen sielunmaisemaa.
Susan Kuronen ei osannut ajatella mitallin sitä toista puolta, missä on miehen seksistiset "toilaukset", erillään tunnesiteistä".
Siinä sitä tasapuolisuutta. Minä ymmärrän, miten putkiaivoiset toimivat. Mistä hän on sellaisen ymmärryksen saanut. Jos miehet ovat kohdelleet häntä kuin Vanhanen Kurosta, mihin perustuu oikeus väittää kaikkien miesten olevan samanlaisia. Nimimerkki vetoaa kokemukseensa ja vaatii, että Kurosen olisi pitänyt osata ajatella samoin. Ehkä Kuronen onkin luonteeltaan vilpitön ja uskoo liiaksi ihmisen hyvyyteen ja rehellisyyteen myös meidän putkiaivojen.
Katariinan kirjoituksia tai hänen persoonaansa aikaisemmin kritisoimatta, olen joskus ihmetellyt hänen itsevarmaa viisauttaan. Toki monet kirjoitukset ovat olleet ihan kivaa luettavaa. Nyt tosin selvisi, mistä se hänen tietämyksensä on peräisin. Ei meillä monella olekaan oppi-isänä tai äitinä oikein lordien ja ladyjen koulussa koulutettua ystävää, jonka elämänviisauksista on saanut oppia. Nyt opin senkin, että erittäin subjektiivinen kirjoitus onkin tasapuolista, jos jäljet jollakin tapaa johtavat hienostokouluun.
Toivottavasti me muut tulevaisuudessakin kirjoitetaan omia mielipiteitä. En ainakaan itse omista kykyjä tietää, mitä kaikki miehet tai naiset asioista ajattelevat.
En ole enkä koskaan pyri olemaan "linssilude" joten kirjoitan nimimerkillä enkä julkaise kuvaani. En myöskään katsele muidenkaan kuvia.
niin että alunperin rikas suku köyhtyi.
Vielä isovanhempani olivat suurtilallisia.
Isästä ei ollut omaisuuden pitäjäksi, kärsimme jopa puutetta jossain vaiheessa.
En voinut opiskella tarpeeksi köyhtymisen takia.
Nuoruudessani ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia kun nykyään ilman vanhempien apua.
Olen silti pärjännyt aika hyvin vaikka otin liian nuorena miehekseni toivottoman tumpelon.
En kasvatuksestani johtuen eronnut ja nyt en enää viitsi.
Lapsista on tullut hyvin pärjääviä he ovat päässeet nousemaan taas parempaan elämään.