Missä olette kohdanneet pahimmat Nirppapaikat
jotka pitäs kiertäää..
minusta Ruusulinna siellä se akvaario päässä olevat
sekä Kolmilampi
on eteläsuomen hunajan keskittymät.
jotka pitäs kiertäää..
minusta Ruusulinna siellä se akvaario päässä olevat
sekä Kolmilampi
on eteläsuomen hunajan keskittymät.
Vastaukset 32
Vanhimmat
tuota esille nostettua "nirppa" sanaa ja sen taakse kätkeytyvää olemusta, en ole kai sisäistänyt kun en ole missään rekisteröinyt muuta kuin useilla eri taitotasoilla olevia tansihenkilöitä omine tarpeineen ja asenteineen. Jotka olen kokenut oiketetuiksi sillä yksilö vapauden sekä elämäntilanteiden olessa täysin heidän omissa käsissään ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin kunnioittaa jokaisen toimintaa tanssipaikoilla.
Kukaan ei ole minulta mitään vienyt tai pois ottanut tansipaikoilla mutta jokainen tanssipaikka on tarjonnut erittäin paljon iloa ja hyvää mieltä sekä erinomaisiakin tanssijoita daamiksi.
Ruusulinnassa ja Kolmilammellakin ,, sekä ympäri Suomea.
Ensin korjaukset:
Ruusulinnassa ei ole akvaariota. Tarkoittamasi tila kantaa nimeä Riikinkukkosali. Käyttöön vakiintuneen nimen olen kauan sitten antanut siellä kattovaloista lattiaan syntyvistä riikinkukon pyrstön silmäkuvioita muistuttavista heijastumista.
Akavaario on Pavilla.
Ei ole olemassa lavaa nimeltä Kolmilampi. Hausjärvellä, lähellä Janakkalan rajaa sijaitseva tanssipaikka kantaa nimeä Kolmilammi.
Kiertää toki kannattaakin niiden, joilla eivät taidot riitä. (Tai sitten olla erityisen tarkkoina sen suhteen, keitä hakevat.)
Komppaamispuolelle sitten:
Ilman muuta hunajaa löytyy molemmista. Kuitenkin myös Riutanharju ja Kapakanmäki yltävät kesälavoina samoihin, ja talvikaudella taas Ruusulinnan ohi nousevat Satulinna ja Järvenpää.
Kaikkeen tietysti vaikuttaa kuitenkin hyvin paljon kulloinkin esiintyvä orkesteri ja sen aktiivitanssijoiden mielissä saavuttama imago.
P.S. Nirppiksistä löytyvät aina parhaat muuallakin.
Korjausta ja komppaustaKirjoittanut: Truehum / 8.3.07 / klo 10:19 Ensin korjaukset:
"Ruusulinnassa ei ole akvaariota. Tarkoittamasi tila kantaa nimeä Riikinkukkosali. Käyttöön vakiintuneen nimen olen kauan sitten antanut siellä kattovaloista lattiaan syntyvistä riikinkukon pyrstön silmäkuvioita muistuttavista heijastumista."
Oletko rekisteröinyt tuon nimen vai miten kaikkien lavatanssijoiden pitäisi tuntea
Sinun keksimäsi nimi? Ehkä jollain toisella porukalla on tuollekkin vakiintunut akvaario nimitys
...saa esittää, ja täällä varsinkin esitetään tietyssä tarkoituksessa hyvinkin omituisia.
Aktiivitanssijat kyllä tietävät, että akvaario-nimitystä käytetään nimenomaan Pavin pleksi-ikkunaisesta kevytrakenteisesta osasta. Akvaariossa yleensä on läpinäkyvät seinät.
Ruusulinnassa ei ikkunoita tanssilattiaa ympäröivillä seinillä ole -ei siellä Riikinkukkosalissakaan.
Yritä nyt vain kestää jotenkin!
Oikeat tanssija tietävät ettei kaikilla ole samanlaisia nimityksiä kaikista mahdollisista lavanurkkauksista, kahvioista, kattohimmeleistä yms mitä jokaisella lavoilla on. Siksi oikeat tanssijat eivät vaahtoa siitä ettei joku muu käytä samoja nimiä
...ihmiset kokevat vaahtoamiseksi asiallisen oikaisun ja tarpeellisen informaation jakamisen.
Sitä ne olematon itsetunto ja riittämättömyydentunne teettävät.
"Aktiivitanssijat kyllä tietävät, että akvaario-nimitystä käytetään nimenomaan Pavin pleksi-ikkunaisesta kevytrakenteisesta osasta. Akvaariossa yleensä on läpinäkyvät seinät."
Minkä nimisenä aktiivitanssijat tuntevat 18cm:n?
Nyhjää nysällä
"Sitä ne olematon itsetunto ja riittämättömyydentunne teettävät. "
"Käyttöön vakiintuneen nimen OLEN kauan sitten antanut siellä kattovaloista lattiaan syntyvistä riikinkukon pyrstön silmäkuvioita muistuttavista heijastumista"
Sitten itketään, kun joku ei käytä Sinun keksimääsi nimeä.
Nyt varmaankin tarkistat taas tekstisi kirjoitusvirheet, poistat viestisi ja luot uudestaan.
tämän Ruusulinnan Römpsälinnaksi pari vuotta sitten -perustelut voitte itse arvailla. En tiedä onko nimi muiden käytössä
Ehkä joku muukin ajattelee paikasta samoin.
Kohtahan se taas aukeaa ja pääsee Römpsälle!
...ihan vapaaehtoisesti näyttöä siitä, mitä se heikko itsetunto aikaansaa.
Missähän kohdin olen jotakin itkenyt?
Kompleksit tekevät mahdottomaksi lukea tiettyjen henkilöiden tekstejä ilman haittaavaa ennakkoasennetta, ja tulos on juuri tuollainen.
"Kirjoittanut: Truehum / Tänään / klo 14:40
Missähän kohdin olen jotakin itkenyt?"
Siinä kohtaa kun kirjoitit tätä
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/4125927/21741791
...tuosta viestistäni löydä merkkiäkään itkemisestä.
Mitähän jos sairaiden edustajana osoitat kohdan, jossa sellaista mielestäsi esiintyy.
"...tuosta viestistäni löydä merkkiäkään itkemisestä."
Ai ei vai. Sehän on pelkkää itkuvirttä.
En ymmärrä kysymyksesi pointtia - miksi ihmeessä pitäisi kiertää selllaiset paikat, jotka ovat puolillaan hunajaa? Varmaan makea maistuisi sullekin.
En oikein ymmärrä näitä puheita nirpoista ja pro-tanssijoista. Ainakaan itse en näe mitään perusteita, joilla jotkut seuratanssijat voisivat nirppailla tai jopa leikkiä prota. Olen kiertänyt kaikki merkittävät maan tanssipaikat moneen kertaan, enkä juuri ole tavannut ylivoimaisen taitavia tanssijoita missään.
On kyllä suuri joukko kyllä näitä bugg-hölkkääjiä, jotka _luulevat_ osaavansa, mutta varsinainen tanssitaito loistaa poissaolollaan. Selvennys: tanssitaidolla ja kuviohäkkyröiden vääntämisellä ei ole juuri mitään tekemistä keskenään.
Senkin olen huomannut, että usein härveleistä sokaistuneet naiset (ja miehetkin) sijoittuvat johonkin tiettyyn osaan tanssipaikkaa. Mutta se ei kyllä, herra paratkoon, välttämättä korreloi heidän taitojensa kanssa.
...kyseisiä ihmisiä, repsahtaa helposti esittämään katkeruuden sävyttämiä kommentteja.
Minä tunnen kaikkien vakituisten tanssipaikkojeni (Jenkkapirtti, Kapakanmäki, Kolmilammi, Riutanharju, Pavi, Järvenpää, Pesäkallio, Ruusulinna, Satulinna jne.) nirppiksissä oleskelevat ja tiedän heidän olevan kulloisenkin paikan parhaimmistoa.
Pro-sanan käyttö on lipsahtanut teiltä useimmilta hanskasta. Sellaista en käyttäisi, vaikka noista tarkoittamistani henkiöistä useat ovatkin monella tavoin seuratanssin parissa kunnostautuneita (toki mm. ball room-, r'n's- ja jopa balettitaustaa monella heistä). Ammattilaisiakin toki on joitakin välillä mukana joukossa.
Vainoharhaisuuden sumentamin silmin saa luettua mitä tahansa, kun ymmärrys ei riitä jutun pointtiin.
PS. ballroom kirjoitetaan yhteen
...mielestäsi oli DD:n jutussa se pointti?
Nirppiksistä ja niihin sijoittuvista ihmisistä puhuttiin sekä varsinkin heidän tasostaan muuhun paikalla olevaan väkeen verrattuna.
"Minä tunnen kaikkien vakituisten tanssipaikkojeni (Jenkkapirtti, Kapakanmäki, Kolmilammi, Riutanharju, Pavi, Järvenpää, Pesäkallio, Ruusulinna, Satulinna jne.) nirppiksissä oleskelevat ja tiedän heidän olevan kulloisenkin paikan parhaimmistoa."
Tunnen heidät suurin piirtein minäkin. Saattavat olla ko. paikkojen parhaimmistoa, mutta sekään nyt ei välttämättä ole kovin paljoa. Aivan sama juttu kuin joku tuolla alla kirjoitti seuratanssikisoista, sieltäkään ei kovin kaksista _tanssillista_ osaamista löydy. Kuviohäkkyröiden kanssa vääntelehtimistä kyllä. Tiedän tiedän, että minulla on hyvästä tanssista aivan toinen näkemys (olen nähnyt sitä niin paljon) kuin seuratanssiporukoilla, mutta...
Pro-sanan käyttöä saa tietysti vastustaa ja sen tarpeellisuudesta voi olla ainakin kahta mieltä. Se on kuitenkin nykyään vakiintunutta tanssisslangia, jossa kontekstissa se ei tarkoita "ammattilaista" sanan varsinaisessa merkityksessä (kuten hyvin tietänet).
Sanan merkityksen puskeminen ahtaaseen ammattilais-merkitykseen on siis vähän sama kuin sammakon tunkemista takaisin suuhunsa. Se loikkasi jo. :-)
...mutta olen kaikessa muussakin pyrkinyt vastustamaan ylisanojen inflaatiota.
Kohta loppuvat keinot ilmaista asioiden astevaihtelua tai edes minkäänlaista vertailua lähelläkään todellisuutta, kun kaikki on jotakin yli-, super-, hyper-, loisto-, extreme- ja pro-.
Pyrkyri välttelee kaikkien yli ja sivistyssanojenkäyttöä hah
puhutaanko tässä ketjussa nyt nirppailusta tanssitaidon suhteen?
Ei vaan alunperin Nirppailusta haun suhteen..
toki jos on pidempään seurannut niin, onhan ne naiset muodostaneet jonkun mielikuvan miesten taidosta.. tai peräti ehkä on kokemusta k.o. hakijasta
oikein kaivelee-ja miksi ?
Tämäkin keskustelu ketju on vuodelta -07 !!
nimittäin tämä nirppa-asia.
Nirppojen määrä selvässä kasvussa mm. Pavilla, Kapakanmäellä ja Jenkkapirtillä.
TanssiJussi kirjoitti nimeämiensä tanssipaikkojen parhaimmistoa vastaan suuntaamansa jutun provona.
Totuus kuitenkin on, että useimmilla suosituilla tanssipaikoilla sijoittuminen nirppiksiin korreloi yleensä vahvan positiivisesti tanssitaitoon, kun sitä verrataan paikan yleiseen tanssitasoon.
Muusta pääosan tasosta en osaa sanoa mitään, kun en sen kanssa ole missään tekemisissä.
Nirppiksessä majaileva väki kuitenkin on varsin korkealla tasolla ihmisinä monellakin tavoin.
NO eipä ollut provo
taidat olla vain itse niin kriittinen
lukemaan ja kirjoittamaan kuin humppiskin
kyl se niin on että nuoret kauniit naiset
eivät vain lähde tanssii kaikkin kanssa,
ovat ennemin vain yksin seisoskelemassa.
Noo ellei tanssiminen maita tai osaa tai muuten omat haavekuvat täyty,
niin lavan edessä voisi paremmin seurata ja kuunnella soitatantaa eikä takana riivissä.
Eipä tarvitsisi vaivautua antamaan pakkeja..
mutta tietysti jos nämä itseään täynnä olevat ladykkäät
haluavatkin TESTATA Markkina-arvonsa niin täähän on oiva tilaisuus..
markkina-arvo on nolla
Lava on huono paikka testata markkina-arvoa jos ei osaa tai halua tanssia. Montaa pakkia ei tarvi antaa kun antaminen loppuu ja otsassa on snobin tai omituisen leima.
Noita on nähty ja koettu kaikenlaista ja mielenkiinnosta tutkittukin. Ei maksa vaivaa tutustua pääsääntöisesti. Maailma opettaa kaikille eikä kannata vaivautua matkansa alussa oleville.
Parhaita on iloiset ja mutkattomat naisimmeiset. Ei ne kaikki nätitkään ladykkaita ole mutta ne viedään nopeasti.