Suolakaivos

Onkos tuonne asiaa jos kärsii ahtaanpaikan kammosta?
71756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olin siellä v. 2003, joten en tiedä mikä on tämän päivän tilanne.
Mutta silloin sinne mentiin melko kapeita portaita alas, todella pitkät portaat, hiki ehti tulla. Ylös tultiin hissillä, joka oli aika kammottava rautahäkkyrä. Siellä oli lähes pimeää ja hissi tungettiin täyteen ihmisiä. Täytyy sanoa että meinasi paniikki tulla vaikkei minulla olekaan varsinaista ahtaanpaikankammoa. Muuten siellä liikkuessa oli kyllä ihan normaalisti tilaa, mutta nämä alas- ja ylösmenot oli aika kurjia.

Äänestä
  • Ainoa paikka missä voi ahdistaa on tuo hissimatka ylöspäin. Muutenhan siellä ei ahdasta ole. Välillä joutui pitkänä miehenä päätään varomaan. Ja matkan varrella on tosiaan niitä suuria hallejakin. En itsekään pidä ahtaista paikoista mutta ei tuolla kyllä ahdistanut.

    Äänestä

kaivokseen mennään aina oppaan johdolla ja itse kaivos on ihan ok, joten tuskinpa aiheuttaa pahempia väristyksiä: portaikko alas on aika kimurantti, puhumattakaan hissistä ylös, mutta elossa ollaan ja voin suositella!

Äänestä
  • kannataa käydä, jos matkanvarrella on. Enempi harmittaa, jos ei käy katsomassa.

    Äänestä

Samaa mieltä kuin edellisetkin vastaajat. Portaat alas olivat kohtalaisen kapeat, muutama kapeahko käytäväkin käytiin läpi, mutta paikka oli ainakin omasta mielestäni käymisen arvoinen. Kaveri uskoo myös vakaasti, että suolakaivoksen ilma vaikutti hänen terveyteensä positiivisesti (uskoo ken tahtoo :))

Hissi ylös oli pieni ja se tupattiin todella täyteen. Kaiken huipuksi se oli suurimman osan matkasta pimeänä. Itse tiedät, miten pystyt sen kestämään. Toivon, että pääset käymään Wielisczkassa!

Äänestä
  • Paikka on todellakin kokemisen arvoinen. Itse koin tämän retken aika tukevassa kankkusessa ja täytyy sanoa että edellisen illan riennot kaduttivat melkolailla reippailun aikana. Portaat alussa ovat suhteellisen pienet ja erittäin pitkät, jopa naurettavan pitkät. Silti hissi on reissun ehdoton kliimaksi ja kaikessa pelottavuudessaan kokemisen arvoinen! Se on siis vanha kaivoshissi, lue rauta häkki, joka painaa tuhatta ja sataa ahtaassa pimeässä käytävässä. Osa kavereistani kiljui matkan aikana... Se kestää kuitenkin vain hetken joten sinne vaan ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wieliczka kirjoitti:

Onkos tuonne asiaa jos kärsii ahtaanpaikan kammosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu