kasvattajan

Pitäisikö kasvattajan korvata osa lääkärikuluista, kun kyseessä on sikaripunkki?

Meidän koiralla sikaripunkki on päässyt valloilleen ja koira raapii itseään kokoajan. Lääkitykset on nyt käynnissä, mutta se tulee erittäin kalliiksi, vaikka vakuutukset onkin kunnossa.
Soitin kasvattajalle ja pyysin, josko hän korvaisi osan kuluista, mutta eipä hän suostunut.
Soitin siitä sitten kennelliittoon ja kehottivat ottamaan yhteyttä kuluttajasuojeluviranomaiseen.

Miten siis pitäisi toimia, kun kasvattaja raivoaa puhelimessa, että eivät maksa mitään, eikä kukaan ole aiemminkaan mitään krovauksia pyytänyt.
Käskivät olla näyttämättä naamaa enää missään.

Tuli vain mieleen, että joku muukin on aiemmin jotain pyytänyt ja saman vastauksen hänkin on saanut.
Koira kuitenkin itsessään oli jo erittäin kallis, (päälle tuon 1200€) ja sitten tulee vielä erittäin kalliiksi sikaripunkin hoitaminen.

Miten pentueissa on yleensä? Jos yhdelle pennuista sikaripunkki pääsee valloilleen, voiko sama kohtalo tulla myös muille pennuille?
607322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Siirtyy emältä pennulle.
Suurimmalle osalle koiria ei aiheuta mitään oireita koskaan.
Omallani on ollut se paikallisena pään alueella ja parani aivan itsestään.
Teillä se on ilmeisesti levinnyt yleistyneeksi ja nämä paranevat täysin vain harvoin.
Hoidot ovat pitkiä ja hankalia.
Puhkeamisen aiheuttaa yleensä heikentynyt vastustuskyky, sisäloiset tai joku yleissairaus.

Sanoisin että kyseessä ei ole sairaus mikä menee kasvattajan korvattavaksi, mutta se on vain minun mielipiteeni.

Äänestä

...ja puhkeaa stressin,tulehduksen tai muun huonokuntoisuuden vuoksi.

Onko kasvattaja kertonut sinulle sikaripunkista kauppasopimusta tehdessä,eli oletko ollut tietoinen siitä mahdollisuudesta,että koirasi voi siihen sairastua?

Minusta ei myöskään kuulu korvattaviin asioihin.

Äänestä

Sikaripunkki on abt jokaisessa koirassa, ja se tulee mukana synnyinlahjana emältä. Normaalilla elimistön puolustuskyvyllä varustettu koira, ei saa sikaripunkeista mitään oireita, koska kanta pysyy hallinnassa.

Jos koiran immuunivastus heikkenee syystä tai toisesta, voi sikaripunkki räjähtää käsiin ja koirasta voi tulla kalju ja tilanne pahentua jopa siihen saakka että ei auta kuin vain lopettaa koira. Yleensä tosin tässä tilanteessa ilmenee muitakin autoimmuunisairauksien oireita, jonka yksi oire (ei syy) on itseasiassa sikaripunkkikannan räjähdys.

Perinnöllisyyttä ei ole täysin pystytty todentamaan, mutta valitettavasti yleensä nämä autoimmuunisairaudet ovat perinnöllisiä, ja tästä johtuen suositellaan ettei ko yhdistelmää uusita / vanhempien jalostuskäyttöä tulisi harkita erittäin tarkkaan. Autoimmuunisairaudet kun ovat erittäin vakava asia ja tämän rodun yksi alati kasvava ongelma.

Nämä ovat asioita joista voi tietysti yrittää ell lausunnoilla ja sisarusten omistajilta saaduilla tiedoilla (jos vastaavaa ongelmaa on muillakin), saada kuluttajanvalituslautakunnasta suositusta tarvitseeko kasvattajan korvata mitään tai ei.

Valitettavasti sairaus on sellainen että sen kanssa korvaaminen on jo vedeen piirretty viiva, tarvitseeko kasvattajan mitään korvata. Tietysti jos koira joudutaan vaivan takia lopettamaan, olisi kiva että kasvattaja tulisi edes jonkinverran vastaan.

Äänestä
  • selvisi, että kasvattaja oli tietoinen, että emällä on agressiivinen (vai miksikä sitä kutsutaan?) versio sikaripunkista.

    Joten kauppasopimukseen tuli, että pennulla on sikaripunkki, mutta jokaisellahan koiralla on sikaripunkki.
    Kennelliitosta sanottiin, että kasvattajan olisi pitänyt ilmoittaa, että pennulla on sikaripunkki sairausmuotona, eli päässyt valloilleen.
    Kennelliitosta myöskin sanottiin, että tälläisissä tapauksissa korvauksen hakija on lähes aina (90%) saanut korvauksen kuluista.
    Kasvattaja kieltäytyy ehdottomasti korvaamasta mitään.
    Jännä tässä oli se, että vaikka kasvattaja on kasvattanut useita pentueita (lue todella paljon) niin kukaan ei ole aiemmin vaatinut korvauksia mistään..
    Todellakin nousi ensimmäisenä mieleen, että jos joku on joskus vaatinut korvauksia, kasvattaja on kieltäytynyt maksamasta ja sanonut aivan samoin, kuin meillekin sanoi.

    Äänestä

  • 98ik kirjoitti:

    selvisi, että kasvattaja oli tietoinen, että emällä on agressiivinen (vai miksikä sitä kutsutaan?) versio sikaripunkista.

    vastakkain? Kasvattaja tieten tahtoen pennuttaa sairaan nartun ja ostaja ostaa sairaan pennun ylihintaan? Oliko pennulla oireita jo kun ostit sen?

    emän sikaripunkin olleen "päällä" ? ja jos pennullakin oli se jo "sairausmuotona" niin eikö sitä näkynyt silloin ? kirjoituksesi on hiukkasen sekava niin kyselen tarkemmin, että ymmärrän oikein..
    eikö vakuutus korvaa sikaripunkin hoitokuluja ja tutkimista ?

    Äänestä

  • selvisi kirjoitti:

    Kyseisen koiran emän omistajana näen nyt aiheelliseksi puuttua keskusteluun;
    Emällä ei ole koskaan ollut sikaripunkkivaivoja, eikä muitakaan iho ongelmia.
    Eikä myöskään millään muulla pennulla ole ollut kyseisiä vaivoja.
    Jos joku muuta väittää, niin hän ei tiedä mistä puhuu.

    ..myöhäsitä jossitella, mutta en ymmärrä, miksi kukaan a)jalostaa yleistyneellä sikaripunkilla,joka katsotaan periytyväksi sairaudeksi b)ostaa pennun nartusta, jolla on noin selviä immuunivasteongelmia? eikö teille kerrottu asiasta?

    No, "vahinko" on jo tapahtunut, ja nyt sen kanssa tulee elää. En ainakaan itse ole törmännyt yhteenkään tapaukseen, jossa sikaripunkista olisi maksettu korvauksia, mutta se ei tietenkään tarkoita, etteikö näin ei voisi olla. Eikö vakuutusyhtiö siis todellakaan suostu korvaamaan hoitoa? mitä hoito teillä käytetään? kuinka vanha koira nyt on?

    Toivotan voimia ja paranemista, sekä suosittelen ehdottomasti huomauttamaan kasvattajalle, että sairaan koiran jalostuskäyttö on eettisesti arveluttavaa. Vaikka eiköhän hän sen itsekin tiedä. Koirassa pitänee siis olla joitan PIRUN hyviä ominaisuuksia, jotta sitä kannattaa jalostaa vaikka onkin noin vakavasti sairas. Itse en ymmärrä, mutta eipä asia minulle toisaalta kuulukaan.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kyseisen koiran emän omistajana näen nyt aiheelliseksi puuttua keskusteluun;
    Emällä ei ole koskaan ollut sikaripunkkivaivoja, eikä muitakaan iho ongelmia.
    Eikä myöskään millään muulla pennulla ole ollut kyseisiä vaivoja.
    Jos joku muuta väittää, niin hän ei tiedä mistä puhuu.

    ..en nähnyt ko. koiran emän omistajan kirjoitusta ennenkun olin lähettänyt omani. Toivottavasti asia selviää.

    Äänestä

  • aasia kirjoitti:

    vastakkain? Kasvattaja tieten tahtoen pennuttaa sairaan nartun ja ostaja ostaa sairaan pennun ylihintaan? Oliko pennulla oireita jo kun ostit sen?

    pennut on eläinlääkärin tarkastamat, mietikkääpä sitä

    Äänestä

  • 98ik kirjoitti:

    selvisi, että kasvattaja oli tietoinen, että emällä on agressiivinen (vai miksikä sitä kutsutaan?) versio sikaripunkista.

    Joten kauppasopimukseen tuli, että pennulla on sikaripunkki, mutta jokaisellahan koiralla on sikaripunkki.
    Kennelliitosta sanottiin, että kasvattajan olisi pitänyt ilmoittaa, että pennulla on sikaripunkki sairausmuotona, eli päässyt valloilleen.
    Kennelliitosta myöskin sanottiin, että tälläisissä tapauksissa korvauksen hakija on lähes aina (90%) saanut korvauksen kuluista.
    Kasvattaja kieltäytyy ehdottomasti korvaamasta mitään.
    Jännä tässä oli se, että vaikka kasvattaja on kasvattanut useita pentueita (lue todella paljon) niin kukaan ei ole aiemmin vaatinut korvauksia mistään..
    Todellakin nousi ensimmäisenä mieleen, että jos joku on joskus vaatinut korvauksia, kasvattaja on kieltäytynyt maksamasta ja sanonut aivan samoin, kuin meillekin sanoi.

    pentuetta eikä kukaan ole pyytänyt korvausta!!??Mistä sinä tiedät niistä?Mitäs jos kellään ei ole ollut niitä ongelmia?Niinkuin tuolla on selvitetty sikaripunkki puhkeaa huono kuntoisuuden,matojen ja stressin myötä,mutta niitähän ei koiralla voi olla,sillä omistajathan ei mitään virheitä tee,vain kasvattajat!

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    pennut on eläinlääkärin tarkastamat, mietikkääpä sitä

    Alkuperäinen kirjoittaja on ostanut kalliin pennun (1200) ja kauppakirjaan on kirjoitettu että pennulla sikaripunkki jne... eläinlääkärin tarkastama... Mitähän se eläinlääkäri kirjoitti siihen todistukseen? Aika sekavaa on, ei tästä ota pirukaan selvää...

    Äänestä

  • arvausleikki kirjoitti:

    viestit, eikö?

    Äänestä

  • aasia kirjoitti:

    vastakkain? Kasvattaja tieten tahtoen pennuttaa sairaan nartun ja ostaja ostaa sairaan pennun ylihintaan? Oliko pennulla oireita jo kun ostit sen?

    pennulla ei ollut minkäänlaisia oireita, eli en ostanut sairasta pentua ylihintaan, vaan "täydellisen pennun, täydellisistä vanhemmista" sopivaan hintaan, joka sittemmin osoittautuikin sairaaksi pennuksi.

    Äänestä

  • selvisi kirjoitti:

    emän sikaripunkin olleen "päällä" ? ja jos pennullakin oli se jo "sairausmuotona" niin eikö sitä näkynyt silloin ? kirjoituksesi on hiukkasen sekava niin kyselen tarkemmin, että ymmärrän oikein..
    eikö vakuutus korvaa sikaripunkin hoitokuluja ja tutkimista ?

    Jälkeenpäin selvisi, että kasvattaja oli tietoinen emässä esiintyvästä sikaripunkista (siis tästä agressiivisesta muodosta)
    Kasvattaja siis vain mainitsi, että koiralla on sikaripunkki, muttei maininnut, että koira sairastaa sitä. Oletin että asia on ihan ok, että koiralla on se punkki, sillä kaikillahan koirilla on sitä, joillakin vain se lyöttäytyy villiksi.

    Vakuutus korvaa, mutta hoito silti erittäin kallista, joten omavastuuosuus jää suureksi.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kyseisen koiran emän omistajana näen nyt aiheelliseksi puuttua keskusteluun;
    Emällä ei ole koskaan ollut sikaripunkkivaivoja, eikä muitakaan iho ongelmia.
    Eikä myöskään millään muulla pennulla ole ollut kyseisiä vaivoja.
    Jos joku muuta väittää, niin hän ei tiedä mistä puhuu.

    pakko kysyä, että mistäpäin olet, vai onko tämä huijausta?

    Olettaisin, että olisit soittanut minulle jo, jos huomaat kirjoitteluni täällä.

    vaiko onko sinullekin sattunut näin?

    mistä tiedät, että olet varmasti tuon sikaripunkkitapauksen emän omistaja?

    Äänestä

  • Vai ei? kirjoitti:

    pakko kysyä, että mistäpäin olet, vai onko tämä huijausta?

    Olettaisin, että olisit soittanut minulle jo, jos huomaat kirjoitteluni täällä.

    ei välttämättä ole sama asia..haloo !

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Jälkeenpäin selvisi, että kasvattaja oli tietoinen emässä esiintyvästä sikaripunkista (siis tästä agressiivisesta muodosta)
    Kasvattaja siis vain mainitsi, että koiralla on sikaripunkki, muttei maininnut, että koira sairastaa sitä. Oletin että asia on ihan ok, että koiralla on se punkki, sillä kaikillahan koirilla on sitä, joillakin vain se lyöttäytyy villiksi.

    Vakuutus korvaa, mutta hoito silti erittäin kallista, joten omavastuuosuus jää suureksi.

    mistä jälkeenpäin selvisi nartun sairaus ? omistaja kuitenkin täällä sanoo ettei ko nartulla ole aggressiivista versiota koskaan ollut !

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    mistä jälkeenpäin selvisi nartun sairaus ? omistaja kuitenkin täällä sanoo ettei ko nartulla ole aggressiivista versiota koskaan ollut !

    Sellaiselta ihmiseltä, joka tästä asiasta tietää, ja jopa kasvattajaan on ollut yhteydessä.
    Nimeä en mainitse, sillä se on laitonta.

    Äänestä

  • en voi paljastaa kirjoitti:

    Sellaiselta ihmiseltä, joka tästä asiasta tietää, ja jopa kasvattajaan on ollut yhteydessä.
    Nimeä en mainitse, sillä se on laitonta.

    Johan on kumma kun muut ihmiset tuntevat koirani paremmin kuin minä itse!
    Koira on elänyt koko ikänsä minun ja perheeni kanssa, ja voin sanoa etä se EI ole kärsinyt sikaripunkki oireista. Ja on ollut muutenkin kaikinpuolin terve koira.
    Ihmettelen mikä varma taho tällaista väitettä pitää totena. Toivoisin että pennun omistaja ottaisi minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, jos tämä asia vaivaa häntä.
    Voisimme sitten yhdessä käydä tapaamassa koirani eläinlääkäriä jota ei ole onneksi tarvittu kuin rutiiniasioiden hoidissa kuten rokotuksetyms.
    Aika ikävältä ja loukkaavalta sekä kasvattajaa että nartun omistajaa kohtaan tuntuu perättömät väitteet netissä.
    Onneksi muut pentujen omistajat ovat olleet tyytyväisiä ja ennenkaikkea vastuuntuntoisia uutta
    perheenjäsentään kohtaan.

    Äänestä

  • iloinenkoira kirjoitti:

    itseasiassa Olinkin n. klo 22.00-22.45 yhteydessä kasvattajaan, jonka kanssa selvitellään edelleen asioita ja joka kehoituksestani kävi lukaisemassa myös nämä täälläolevat jutut.

    Valitettavasti täytyy siis todeta että me emme puhu nyt varmaankaan samasta koirasta, sillä hän (kasvattaja) omistaa emän, muttei isää.
    Asiasta puhuminen loppuu osaltani (toivottavasti) tähän, sillä saimme todellakin kasvattajan kanssa asiaan hiukan muutosta.
    Sanoi harkitsevansa korvausta, muttei luvannut mitään. Se on jo kuitenkin positiivinen juttu.

    Harmi, että sinulla on jonkun kanssa samanlaisia ongelmia, mutta minä se en nyt tällä kertaa ollut.
    Koita selvittää asiallisesti omat ongelmasi jos koirasi pennuilla on vastaavanlaisia tapauksia.
    Haluathan kuitenkin varmaan säilyttää hyvät välit pentujen ostajiin, senkin takia, että tiedät mitä koirasi pennuille kuuluu :)

    Äänestä

  • kyseinen omistaja? kirjoitti:

    on toisesta tapauksesta tahi samasta niin toivottavasti huomasit (ja moni muukin huomasi) miten netti ei ole oikea paikka asioiden setvimiseen ! ja sinuna en niitä korvauksia kauheasti kyselisi, vakuutusyhtiö voi haluta maksamansa osat kuluista takaisin jos saat korvauksia jostain muualta (tuplakorvaus heidän käytännöissään). Tavalla tai toisella maksat osan kuluista omasta pussista siis..

    Äänestä

  • kyse kirjoitti:

    onko näin todellakin?

    No miksi et heti sanonut?
    Oltaisiin monilta turhilta kommenteilta taas vältytty, jos tämän vastauksen olisin saanut ensimmäisten vastausten joukossa, sillä tämä vaikuttaa kuitenkin aika suuresti siihen, kannattaako vaatia korvauksia kasvattajalta ja maksaa sitten lisää vakuutusyhtiölle.

    En siinä tapauksessa kasvattajalta vaadi korvausta, jos kerran vakuutusyhtiön mielestä se on se ns. tuplakorvaus, jolloin he vaativat omiaan takaisin. Turhaa yhtäkaikki.
    Miksi kiusata suotta kasvattajaa, jos kerran mikään ei muutu.

    Mutta jos väittämäsi ei ole totta, asia onkin sitten taas aivan toisenlainen.

    pitäisi setviä?

    Kasvattajan kanssa ei ensin onnistunut, mutta kun tästä keskustelusta mainitsin, oli asia toinen.

    Ihmisten on mielestäni hyvä tietää myös negatiivisista kokemuksista ja siitä, että jos kasvattaja ei ole velvollinen korvaamaan, on heidän turha tulehduttaa välejä kysymällä edes korvausmahdollisuutta!
    Eli tästä ajatellen, olisi pitänyt kysyä ensin internetistä neuvoa, sen jälkeen kennelliitosta ja sitten vasta kasvattajalta, niin välit pysyisivät kunnossa, jos ei edes tiedetä kenen koirasta puhutaan.

    Ja muutamat (vai onko niitä yksi, joka kirjoittaa niin rekatulla, kuin rekkaamattomallakin nimimerkillä) jotka väittivät omistavansa pennun emän, olikin väärässä, mikä taas kertoo, että en ole ainut, joka pohtii tätä sikaripunkkiasiaa!
    Nyt siis muutkin voivat lukea kommentteja täältä ja tehdä niinkuin parhaaksi näkevät!

    Äänestä

  • kyseinen omistaja? kirjoitti:

    itseasiassa Olinkin n. klo 22.00-22.45 yhteydessä kasvattajaan, jonka kanssa selvitellään edelleen asioita ja joka kehoituksestani kävi lukaisemassa myös nämä täälläolevat jutut.

    Valitettavasti täytyy siis todeta että me emme puhu nyt varmaankaan samasta koirasta, sillä hän (kasvattaja) omistaa emän, muttei isää.
    Asiasta puhuminen loppuu osaltani (toivottavasti) tähän, sillä saimme todellakin kasvattajan kanssa asiaan hiukan muutosta.
    Sanoi harkitsevansa korvausta, muttei luvannut mitään. Se on jo kuitenkin positiivinen juttu.

    Harmi, että sinulla on jonkun kanssa samanlaisia ongelmia, mutta minä se en nyt tällä kertaa ollut.
    Koita selvittää asiallisesti omat ongelmasi jos koirasi pennuilla on vastaavanlaisia tapauksia.
    Haluathan kuitenkin varmaan säilyttää hyvät välit pentujen ostajiin, senkin takia, että tiedät mitä koirasi pennuille kuuluu :)

    vaadittavaa huomiota,ja kun suurin osa oli sitä mieltä,ettet ole kasvattajalta mitään korvauksia oikeutettu vaatimaan.

    Kulkeehan se juna hämeeseenkin,mutta hitaammin ja kannattaa aina miettiä mitä täällä netissä suustaan päästää,sillä ne voi löytää edestään nopeammin,kuin arvaatkaan ja suurempina kuin uskotkaan.

    Sinun kaltaisiasi on onneksi vain muutamia kasvattajien kiusana,mutta pirullinen laji te olette,joita ruokkii sellaiset pari kymppiset wannabeetietäjät,jotka heti ehdottavat korvausten vaatimista kasvattajalta pienimmästäkin syystä.Varsinkin jos kasvattaja ei tätä wannabeetietäjää miellytä.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    pennut on eläinlääkärin tarkastamat, mietikkääpä sitä

    Jos itse ostaisin koiraa, jonka kauppakirjassa / ell todistuksessa lukisi, että koiralla on sikaripunkki, soisi kyllä hälytyskellot päässä. Se, että ostaja ei ole tiennyt, mitä se tarkoittaa (joo, melkein joka sessellä tuo punkki on, mutta ei sitä nyt papereihin kirjoiteta, jos asiassa ei ole jotain poikkeuksellista) ei mielestäni ole kasvattajan vika. Sehän on ihan sama, kuin että ell todistuksessa lukisi vaikkapa, että koiralla on sydämen sivuääni ja ostaja ei vaivautuisi ottamaan selvää, mitä se tarkoittaa. Kasvattaja on pessyt minun mielestäni kätensä ko. sairaudesta korvaamisesta, koska on ilmoittanut tavarakaupan (koirien kauppa menee kuluttajansuojalaissa tämän piiriin) teon yhteydessä tavarassa olevasta viasta. Tilanne on ihan vastaava, kuin että ostaisi talon, jonka kauppakirjassa lukee, että talossa on hometta, ja sitten vaatisi korvauksia siitä homeesta.

    Äänestä

  • eli turhaa vaatia kasvattaj... kirjoitti:

    onko näin todellakin?

    No miksi et heti sanonut?
    Oltaisiin monilta turhilta kommenteilta taas vältytty, jos tämän vastauksen olisin saanut ensimmäisten vastausten joukossa, sillä tämä vaikuttaa kuitenkin aika suuresti siihen, kannattaako vaatia korvauksia kasvattajalta ja maksaa sitten lisää vakuutusyhtiölle.

    En siinä tapauksessa kasvattajalta vaadi korvausta, jos kerran vakuutusyhtiön mielestä se on se ns. tuplakorvaus, jolloin he vaativat omiaan takaisin. Turhaa yhtäkaikki.
    Miksi kiusata suotta kasvattajaa, jos kerran mikään ei muutu.

    Mutta jos väittämäsi ei ole totta, asia onkin sitten taas aivan toisenlainen.

    korvaavat juuri niin vähän kuin voivat.. tässä on selkeä tapaus ja ovat korvanneet, mutta vastaavassa tilanteessa (toinen sairaus tosin oli kyseessä) eräs kasvattaja oli maksamassa korvauksia niin kuluttajasuojaviranomainen vinkkasi kasvattajalle, että otappa yhteys vakuutusyhtiöön -on jopa vakuutuspetos hakea korvauksia kahdesta paikasta. Yksityiskohtiin menemättä, jommatkummat rahat piti jättää ottamatta.
    Ja olisin voinut aiemminkin sen sinulle kertoa jos tarinasi olisi ollut selkeämpi, siinä olisi esitetty kaikki faktat ja ylimääräisistä kommenteistasi huolimatta olisin tiennyt sinun olevan "kunniallinen ihminen" joka ei kahdesta paikasta korvauksia hae.Monihan niin yrittää tahallaan ja toivoo ettei jää kiinni. Mutta nyt tiedät ja ole ihan tyytyväinen, että vakyht korvasi kuluja -edelleen kaivelee miksi omavastuu sitten nousi niin suureksi ? tai mikä sitten on suuri ?

    Äänestä

  • m-li kirjoitti:

    Jos itse ostaisin koiraa, jonka kauppakirjassa / ell todistuksessa lukisi, että koiralla on sikaripunkki, soisi kyllä hälytyskellot päässä. Se, että ostaja ei ole tiennyt, mitä se tarkoittaa (joo, melkein joka sessellä tuo punkki on, mutta ei sitä nyt papereihin kirjoiteta, jos asiassa ei ole jotain poikkeuksellista) ei mielestäni ole kasvattajan vika. Sehän on ihan sama, kuin että ell todistuksessa lukisi vaikkapa, että koiralla on sydämen sivuääni ja ostaja ei vaivautuisi ottamaan selvää, mitä se tarkoittaa. Kasvattaja on pessyt minun mielestäni kätensä ko. sairaudesta korvaamisesta, koska on ilmoittanut tavarakaupan (koirien kauppa menee kuluttajansuojalaissa tämän piiriin) teon yhteydessä tavarassa olevasta viasta. Tilanne on ihan vastaava, kuin että ostaisi talon, jonka kauppakirjassa lukee, että talossa on hometta, ja sitten vaatisi korvauksia siitä homeesta.

    nämä tällä hetkellä saksanpaimenkoiralla perinnöllisiksi katsottavia vikoja.Paperi on lakimiehen laatima ja täysin laillinen,sillä on kohtuutonta,että kasvattaja joutuu korvaamaan esim.vanhoilla päivillä todetun sydän vian tai 7 vuotiaana puhkeavan sikaripunkin.

    Äänestä

Usealla palstalla hehkutetaan kuluttajasuojaa ja kasvattajan korvausvelvollisuutta. Kuinka suuri osa kasvattajista katsotaan elinkeinonharjoittajiksi? Kuluttajansuoja koskee vain kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välistä kauppaa. Eläimen hankinta on aina riski ja joskus tuo riski valitettavasti lankeaa maksuun.

Äänestä

..kasvattajilta korvauksien hakeminen...!
Tässäkin tapauksessa ollaan suurta uhria kun on niin kovin köyhdytty ja tarinaa on tehostettu vielä kivoilla pikku lisillä kuten "raivottiin puhelimessa" ja "sanottiin ettei tarvitse naamaa missään näyttää". Huhhuh, en jaksa uskoa ! Ja JOS noin olisi reagoitu niin voi vain miettiä kuinka asia on sinnepäin esitetty..
Ikävää tietysti on, että koirallasi tällainen vaiva löytyy, mutta pikkuisen kaukaa haetulta kuulostaa vaatia kasvattajaa korvaamaan kuluja jos koirassa ei muuta vikaa ole. Jos koira todella joudutaan lopettamaan tai sillä todetaan jokin perinnöllinen sairaus niin silloin kannattaa soittaa ja NEUVOTELLA miten asiassa toimitaan.
Netissä pikkusen provosoivaan tyyliin vonkumalla (mistä kasvattaja sinut voi helposti tunnistaa) tai soittelemalla esim vihaisesti tai syyttävästi (minkä voi päätellä saamastasi vastauksesta jos se todella pitää paikkansa) et varmaan asiaasi saa hyvin hoidettua, niin metsä vastaa kuin blaa blaa blaa...

Äänestä
  • Itseäni inhottaa asia joka ei liity tähän tapaukseen mutta joka on vallalla joka puolella.

    Heti jos jokin asia mättää tullaan nettiin kirjoittamaan asiasta, niin ettei nimiä voi tunnistaa mutta että kaikki tietävät kenestä puhutaan.

    Ei voi kuin ihmetellä, itse olen sitä mieltä että jos on jotakin sanottavaa, sanotaan nimillä ja reippaasti, ja jos ei uskalla sanoistaan ottaa vastuuta pidetään läppä kii.

    Äänestä

  • inhottaa kirjoitti:

    Itseäni inhottaa asia joka ei liity tähän tapaukseen mutta joka on vallalla joka puolella.

    Heti jos jokin asia mättää tullaan nettiin kirjoittamaan asiasta, niin ettei nimiä voi tunnistaa mutta että kaikki tietävät kenestä puhutaan.

    Ei voi kuin ihmetellä, itse olen sitä mieltä että jos on jotakin sanottavaa, sanotaan nimillä ja reippaasti, ja jos ei uskalla sanoistaan ottaa vastuuta pidetään läppä kii.

    No kenestä nyt sitten puhutaan?

    Minä en ainakaan tiedä :)

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    No kenestä nyt sitten puhutaan?

    Minä en ainakaan tiedä :)

    nii et eikö olis siitä sättäilty ollenkaa, en usko en

    Äänestä

sikaripunkin hoitaminen tulee ? ja mikä on suunnilleen tämä kallis ? miten sitä hoidetaan?
nimim tietämätön

Äänestä
  • .. on loinen, joka elää koiran karvatupessa, eikä aiheuta isäntäeläimelle yleensä mitään ongelmaa, kuten Mia jo tuossa aijemin totesikin. Demodikoosia esiintyy 3 eri muotona, joista tavallisin estiintyy nuorella, vielä immuunivasteeltaan kehittymättömällä koiralla. Tässä vaihtoehdossa karvattomat läikät ovat yleensä n.kolikon suuruisia ja kutiavat, mutteivät kuitenkaan tulehdu. Laikut esiintyvät yleensä kuonon, pään ja raajojen alueella. Tauti yleensä häviää itsestään koiran immuunivasteen parantuessa. Nuoren koiran paikallisella demodikoosilla ei nykyään katsota olevan geneettistä merkitystä.

    Toinen vaihtoehto on yleistynyt demodikoosi. Sairaus oireilee voimakkaina ihomuutoksina, jotka pahenevat voimakkaasti. Koira voi siis olla lähes kalju ja kaljut kohdat voivat jatkuvan raapimisen takia myös tulehehtua. Yleistynyt versio on onneksi harvinainen ja esiintyy aikuisella koiralla. Hoitona käytetään ihon ulkoista käsittelyä amitrazia sisältävillä liuokislla tai vaikeammissa tapauksissa systemaattista hoitoa ivermektiinillä. Jotkut koirarodut ovat kuitenkin tunnetusti yliherkkiä ivermektiinille, ja niile voidaan käyttää hoitona milbemysiiniä, joka on kuitenkin kallimpaa kuin ivermektiini eikä yhtä tehokasta. Sekundaariusten ihotulehduksien hoitoon tulee tarvittaessa käyttää antibioottia.

    Kolmas muoto estiintyy vanhoila koirilla sekundaarilöydöksenä immuniteetin vaurioiduttua muitten sairauksien seurauksena. Tässä tapauksessa siis tulee ensin löytää immuniteettia vaurioittava tekijä, jonka parantuessa myös yleensä sikaripunkki katoaa itsestään.

    En siis lähtisi vielä kiroamaan koiran kasvattajaa alimpaan helvettiin, toivotaan että koiranne vaiva menee ohi pentuiän mukana. Myös panosteiitin on vihjailtu olevan immuunivaste sairaus, joten saattaa olla, että myös se ilmenee koirallanne jossain vaiheessa. Ei kuitenkaan välttämättä, joten voimia ja kärsivällisyyttä, yleensä aika parantaa tilanteen.

    Äänestä

todella maksa sikaripunkin hoitokuluja ? missä vakuutusyhtiössä koirasi on vakuutettu ?

Äänestä
  • maksaa, mutta omavastuuosuus jää silti erittäin suureksi.

    Äänestä

  • kyllä.. kirjoitti:

    maksaa, mutta omavastuuosuus jää silti erittäin suureksi.

    ymmärrä. miksi omavastuu nousee kamalan suureksi ? mitä kaikkea koirastasi sitten tutkittiin ? jos pennusta asti on ollut "tauti päällä" niin pitäisi näkyä ihan silmällä, mutta varmuudeksi se on yksi raapenäyte ja ivomec piikkejä tai milbemycin pillereitä (esim), niistä ei ihan kauheita summia tule. Taitaa jopa jäädä yleisimpien omavastuiden alapuolelle kokonaissumma !(todella pahaksi menneet tulehdukset yms ovat asia erikseen, tässä omistaja puhui vain kapsuttelusta ja todetusta sikaripunkista)
    Vaikka koira tutkittaisiin 10 kertaa ja hoitoa jatkettaisiin pitkäänkin, menee vain yksi omavastuu koko hommasta. Ettei todellinen valituksen kohde kuuluisi olla eläinlääkäri tahi jopa vakuutusyhtiö eikä kasvattaja suinkaan ?

    Äänestä

  • nyt en kirjoitti:

    Valitettiinko kasvattajasta?

    Aloittaja taisi kysyä neuvoa, että kuuluuko kasvattajan korvata, sillä kasvattaja taisi olla eri mieltä, kuin kennelliitosta saadut ohjeet.

    Minkätakia ihmiset kääntävät jutun silleen, että jos kysytään neuvoa, niin yhtäkkiä se onkin valittamista ja kasvattajan haukkumista?

    Mielestäni aloittaja asiallisesti kysyi neuvoa ja yritti kertoa, mitä on tapahtunut.
    Eriasia olisi varmaan ollut, että aloittaja olisi haukkunut kasvattajan paskaksi kasvattajaksi heti kättelyssä, mutta näin ei kuitenkaan olla toimittu!

    Äänestä

  • ei mielestäni valittamista! kirjoitti:

    asiallisesti neuvoa ja jättänyt ylimääräiset kommentit antamatta tyyliin "ei tartte näyttää naamaa enää missään" yms. Esittänyt vain kysymyksensä niin vastauksetkin olisivat asiallisempia.

    Äänestä

  • kysynyt kirjoitti:

    asiallisesti neuvoa ja jättänyt ylimääräiset kommentit antamatta tyyliin "ei tartte näyttää naamaa enää missään" yms. Esittänyt vain kysymyksensä niin vastauksetkin olisivat asiallisempia.

    tarkoitukseni oli kertoa, että miten kasvattaja asiaan suhtautui.

    Hyvin ilkeästi, vaikka olisi olettanut, että asiallinen vastaus tulisi, sillä itsekin erittäin asiallisesti asian osasin esittää ja jopa faktatkin kerroin.
    Se että kasvattaja käyttää hyökkäystaktiikkaa, ei kerro hänen asiakaspalvelukyvystään yhtään mitään.

    Ei kai kukaan kaupankaan neuvonnassa (esimerkki) sulle ala huutamaan, ettei tarvitse naamaa enää täällä näyttää, jos viallisesta tuotteesta valitat.

    Asioista on mielestäni kyettävä sopimaan asiallisesti, mutta jos tämä ei onnistu, on valitettavasti otettava avuksi niin kennelliitto, kuin myöskin kuluttajasuojaviranomaisetkin.
    Jos kasvattaja olisi asiallisesti ja ystävällisesti kyennyt perustelemaan miksei aio korvata, niin tänne en olisi edes kirjoittanut ja kysynyt neuvoa.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    juttua ! ensi olit kysymässä neuvoa oletko oikeutettu korvauksiin vai et ja nyt sanot, että tarkoituksesi olikin tuoda kasvattajan ilkeä suhtautuminen esille. Päätä jo !

    Vakuutusyhtiö on kulujasi maksanut, koirasi on hengissä ja tulee ilmeisesti kuntoon -mitä vielä haluat ? Moni on menettänyt rakkaan koiransa sairauden tai onnettomuuden seurauksena, sinä saat pitää omasi !

    Sinulta kyseltiin myös miksi omavastuu sitten nousee niin korkeaksi kun sikaripunkin löytäminen tahi hoitaminen ei kamalan kallista ole. Tähän itsekin odotan innolla vastausta, raha kun tuntuu olevan se tärkeä asia.

    ..vertaat koiraasi puhtaasti kauppa tavaraan,ja tärkeää on RAHA!

    Mitäs luulet miten kasvattaja suhtautuu jatkossa sinuun ja vaatimuksiisi kun olet täällä netissä puhunut peeaskaa tapauksesta,kasvattajasta ja jopa koiran emästä?

    Äänestä

  • huomaa että kirjoitti:

    krhm.

    Koira on kaupan kohde, vaikka se onkin elollinen eläin.
    Älä siis hermostu suotta.
    Jos kasvattajalle ei olisi itselleen tärkeää VAIN raha, vaan myös koiran hyvinvointi, niin hän myös osallistuisi edes osittain kuluihin, mitä on aiheutunut. Suora kieltäytyminen osoittaa vain, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta, joka taas merkitsee, että RAHA on se tärkein syy, miksi pentuja teetetään.
    Mutta niinkuin aiemmin totesin, kasvattajan kanssa on keskusteltu jo uudelleen asiasta, ei tietenkään kovin hyvillä mielin, mutta kuitenkin asiaan saatiin muutosta tällä, että tänne asiasta kirjoitin.

    Ei kaikesta tarvitse vaieta.

    Äänestä

  • olihan kirjoitti:

    tarkoitukseni oli siis asettaa kaikki mahdolliset tiedot esille, mitkä johtivat tähän, että internetistä kysyin neuvoa.
    Ihmisten on helpompi vastata, kun tietävät taustoja.

    Koira on hengissä, vielä, muttei tietoa minkälainen loppuelämä tulee olemaan.
    Sillä tämä tapaus äitiy aika pahaksi, vaikka hoito aloitettiin heti, kun tauti havaittiin. joten koiran kuono on lähes karvaton samoin kuin mahanalunen ja jalkojen sisäpinnat. koira raapii itseään kokoajan.
    Onko se nyt sitten onnellista koiranelämää jos ei normaalisti voi kuitenkaan (vielä, toivottavasti joskus) elää!
    Tätä joudutaan hoitamaan 3-6kk, riippuen siitä, kuinka hyvin paranee. Toivottavasti hyvin.
    Eli tämä tapaus ei todellakaan ole siitä helpoimmasta päästä, vaikka viestistäsi oletin, että niin kuvittelet?

    Koira todellakin on hengissä, mutta kuinka kauan, jos tätä ei saada kuntoon? jos menee vieläkin pahemmaksi, niin en voisi sanoa, että se on hyvä asia, vaikka omani saankin pitää.
    Rakas tämäkin koira on, mutta jos rahalla ei olisi ikinä kenellekään väliä, kai kasvattajatkin voisivat niitä koiriansa ilmaiseksi jaella?
    Ajattele asiaa siis molempien osapuolten kannalta, niin kasvattajan, kuin ostajankin!
    Enkä nyt tällä lauseellani tarkoittanut, että itse alussa olisin asiaa ajatellut kasvattajankin kannalta, mutta luulin, että edes jonkinlainen terveystakuu kuuluu siihen summaan, minkä koirastani maksoin.
    Mutta niinkun sanoit, eihän se raha ole tärkein. Ei edes kasvattajalle! Miksi tälläisistä täytyy siis tapella?

    Äänestä

  • mikä ei? kirjoitti:

    krhm.

    Koira on kaupan kohde, vaikka se onkin elollinen eläin.
    Älä siis hermostu suotta.
    Jos kasvattajalle ei olisi itselleen tärkeää VAIN raha, vaan myös koiran hyvinvointi, niin hän myös osallistuisi edes osittain kuluihin, mitä on aiheutunut. Suora kieltäytyminen osoittaa vain, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta, joka taas merkitsee, että RAHA on se tärkein syy, miksi pentuja teetetään.
    Mutta niinkuin aiemmin totesin, kasvattajan kanssa on keskusteltu jo uudelleen asiasta, ei tietenkään kovin hyvillä mielin, mutta kuitenkin asiaan saatiin muutosta tällä, että tänne asiasta kirjoitin.

    Ei kaikesta tarvitse vaieta.

    heti kaivaa kuvetta,sillä muuten hän on rahasta kasvattava koirista piittaamaton.Mee nyt tyttö kasvamaan kotiin noiden sun nerokkaiden ajatustes kanssa....!

    Äänestä

  • alkaa kirjoitti:

    heti kaivaa kuvetta,sillä muuten hän on rahasta kasvattava koirista piittaamaton.Mee nyt tyttö kasvamaan kotiin noiden sun nerokkaiden ajatustes kanssa....!

    eikös tuon "tytön" pointti ollut, että otettaisiin huomioon sekä ostajat, että myyjät? :)

    Ei pelkästään sitä, että ostaja ei saa kysellä, joskos kasvattaja olisi valmis korvaamaan.
    Eikö se tarkoita käänteisesti myös sitä, että kasvattajakin ajattelee (ostajan tavoin) pelkkää rahaa, kun ei suostu sitä kuvettansa kaiveleen?

    Ajatelkaa molempien kannalta asioita.
    Nyt täällä on yleinen käsitys, että vain kasvattaja saa päättää kenelle maksaa ja mitä maksaa.
    Eivät nyt hekään kaikki aina oikeessa ole.
    Voi hyvinkin olla, että tässä tapauksessa kasvattajan ei kuulu korvata, mutta miten se tekee aloittajasta ihmisen, jolle raha on tärkeintä?
    Hänhän kysyin neuvoa, että kuuluuko kasvattajan korvata ;)

    Älkää olko niin tiukkapipoja :D

    Äänestä

  • huomaa että kirjoitti:

    ..vertaat koiraasi puhtaasti kauppa tavaraan,ja tärkeää on RAHA!

    Mitäs luulet miten kasvattaja suhtautuu jatkossa sinuun ja vaatimuksiisi kun olet täällä netissä puhunut peeaskaa tapauksesta,kasvattajasta ja jopa koiran emästä?

       Kannattaisi
    "Kirjoittanut: m-li 9.3.2007 klo 08.11

    Kasvattaja on pessyt minun mielestäni kätensä ko. sairaudesta korvaamisesta, koska on ilmoittanut tavarakaupan (koirien kauppa menee kuluttajansuojalaissa tämän piiriin) teon yhteydessä tavarassa olevasta viasta."

    Eli jopa kuluttajasuojalaki vertaa koiraa tavaraan.
    Vaadi asiaan vaikkapa muutosta, jos tuo asia sinua näyttää noin kovasti kaivelevan..

    Äänestä

  • vannetta! :) kirjoitti:

    eikös tuon "tytön" pointti ollut, että otettaisiin huomioon sekä ostajat, että myyjät? :)

    Ei pelkästään sitä, että ostaja ei saa kysellä, joskos kasvattaja olisi valmis korvaamaan.
    Eikö se tarkoita käänteisesti myös sitä, että kasvattajakin ajattelee (ostajan tavoin) pelkkää rahaa, kun ei suostu sitä kuvettansa kaiveleen?

    Ajatelkaa molempien kannalta asioita.
    Nyt täällä on yleinen käsitys, että vain kasvattaja saa päättää kenelle maksaa ja mitä maksaa.
    Eivät nyt hekään kaikki aina oikeessa ole.
    Voi hyvinkin olla, että tässä tapauksessa kasvattajan ei kuulu korvata, mutta miten se tekee aloittajasta ihmisen, jolle raha on tärkeintä?
    Hänhän kysyin neuvoa, että kuuluuko kasvattajan korvata ;)

    Älkää olko niin tiukkapipoja :D

    mutta tämä "tyttö" kyllä itse myönsi että halusikin tuoda esille kasvattajan ilkeän suhtautumisen. Kyse ei siis ollut pelkästä neuvojen kyselystä. Tämä on kyllä väärä paikka sosiaalisten taitojen kohentamiseen ;-)

    Äänestä

  • huomaa että kirjoitti:

    ..vertaat koiraasi puhtaasti kauppa tavaraan,ja tärkeää on RAHA!

    Mitäs luulet miten kasvattaja suhtautuu jatkossa sinuun ja vaatimuksiisi kun olet täällä netissä puhunut peeaskaa tapauksesta,kasvattajasta ja jopa koiran emästä?

    Koira on elävä olento, ei esine
    Ajatus siitä, että koirankauppaa voitaisiin arvioida oikeudellisin perustein, tyrmätään usein harrastajapiireissä toteamalla, ettei koira ole mikään esine. Mikään eloton esine se ei toki olekaan. Oikeudellisessa kielenkäytössä esineellä kuitenkin tarkoitetaan sellaista yksilöitävissä olevaa kokonaisuutta, johon voi kohdistua oikeuksia, kuten omistusoikeus, ja johon voidaan hankkia tai luovuttaa oikeuksia esimerkiksi ostamalla, vuokraamalla tai lainaamalla. Tässä mielessä koira on irtain esine. Joka tämän kiistää voi vapaasti lakata perimästä rahaa pennuistaan.

    LÄHDE:
    http://www.sukaro.net/koirakauppa/koirankauppa_ja_kuluttajansuoja.htm

    Äänestä

ja elättäminen on kallista...aina voi vain toivoa ettei joudu ylimääräisiä kertoja eläinlääkärissä juoksemaan ! siinä pitää itse laittaa vaakaan kuinka paljon koiraa haluaa ja kuinka tärkeää se raha on. Ymmärrettävästi harmittaa jos koira sairastuu, joutuu onnettomuuteen tms mutta sekin (voi) kuuluu koiran elämään ! elämä on..

Äänestä

Nyt näen asialliseksi osallistua keskustelun kulkuun.

Olen todellakin kyseisen emän omistaja, vaikka muutama on samaa täällä jo väittänyt. Se oli huhupuhetta, että koirallani olisi ollut sikaripunkista agressiivinen muoto. Tästä pennun omistajan ja aloittajan kanssa keskustelimmekin jo eilen illalla kun juttelimme puhelimessa.

Ja nyt myös pyysin äsken, kun soitin pennun omistajalle, ettei kommentoisi koko asiaa tälle foorumille enää.
Aloittaja oli oikeassa tahdittomuuteni kanssa (kun ensimmäistä kertaa juttelimme puhelimessa), olisin voinut toki olla ystävällisempi, niin silloin tähän ei olisi päädytty.
Tämä olkoon siis opetus meille molemmille.

Asiasta käydään kyllä edelleen keskustelua, ja molemmat pyrkivät sopuratkaisuun.

Kiitos kaikista kommenteistanne, mutta nyt minun puolestani tämä saa loppua.
Itse kukin virheitä joskus tekee ja se on hyvin ymmärrettävää.

Äänestä
  • helppo nakki ja pyytelee sinulta täällä palstalla anteeksi sinulta!!!!Oikeen kiva,mutta taisi mennä vähän mönkään tää sun alotukses,koska täällä sinut tunnisti muutama...

    Äänestä

  • sitten näinkin kirjoitti:

    helppo nakki ja pyytelee sinulta täällä palstalla anteeksi sinulta!!!!Oikeen kiva,mutta taisi mennä vähän mönkään tää sun alotukses,koska täällä sinut tunnisti muutama...

    nyt on selvinnyt että tämä penu ei ole se miksi sitä luulin. Olen pahoillani sekaantumisestani
    asiaan joka ei minulle kuulu.
    Hyvä jos asiat on saatu sovittua kasvattajan ja pennunomistajan välillä.

    Äänestä

  • sitten näinkin kirjoitti:

    helppo nakki ja pyytelee sinulta täällä palstalla anteeksi sinulta!!!!Oikeen kiva,mutta taisi mennä vähän mönkään tää sun alotukses,koska täällä sinut tunnisti muutama...

    En kyllä pyydellyt anteeksi. Tajusin itse, että jotta yhteistyö sujuisi, on molempien osapuolten joustettava.
    Pahoillani olin siitä, että olin tahditon.

    Enkä kyllä mikään helppo nakki ole, ja ne jotka minut tunnistaa tästä keskustelusta, ovat varmana samaa mieltä.

    Mikä siis oli asiasi pointti, vai oliko siinä sitä?

    Äänestä

  • edelleen. kirjoitti:

    tämä koiruli oli? oliko se sellainen mersu vai?

    ei se silti tuo mersun takuupalvelu vehollakaan aina toimi.

    Äänestä

Olisin ollut kiinnostunut että mistä olet koirasi hankkinut kun meillä on täysin sama tilanne ja kaikki puheet sun muut, esim koiran hinta täsmää... meillä on aika läheltä helsinkiä

Äänestä
  • ...tota nimimerkkiä,saa vaikka koko pentueen kipeeks ja siten tuen itselleen.Ja sinäkään et tietysti pysty kasvattajan kanssa keskustelemaan,ja sinuakin on kielletty näyttämästä naamaasi,ja sinunkaan koirasi hoidossa ei ole tapahtunut nitään muutosta jne.jne.

    Äänestä

  • voi vaihdella kirjoitti:

    ...tota nimimerkkiä,saa vaikka koko pentueen kipeeks ja siten tuen itselleen.Ja sinäkään et tietysti pysty kasvattajan kanssa keskustelemaan,ja sinuakin on kielletty näyttämästä naamaasi,ja sinunkaan koirasi hoidossa ei ole tapahtunut nitään muutosta jne.jne.

    juu.. noinhan justiinsa kaikki tekeekin ;)

    Varmaan sinäkin olet nyt aloittaja, jonka mielipide on yhtäkkiä muuttunut?? :D

    kieroa jos en sanois ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

korvaukset? kirjoitti:

Pitäisikö kasvattajan korvata osa lääkärikuluista, kun kyseessä on sikaripunkki?

Meidän koiralla sikaripunkki on päässyt valloilleen ja koira raapii itseään kokoajan. Lääkitykset on nyt käynnissä, mutta se tulee erittäin kalliiksi, vaikka vakuutukset onkin kunnossa.
Soitin kasvattajalle ja pyysin, josko hän korvaisi osan kuluista, mutta eipä hän suostunut.
Soitin siitä sitten kennelliittoon ja kehottivat ottamaan yhteyttä kuluttajasuojeluviranomaiseen.

Miten siis pitäisi toimia, kun kasvattaja raivoaa puhelimessa, että eivät maksa mitään, eikä kukaan ole aiemminkaan mitään krovauksia pyytänyt.
Käskivät olla näyttämättä naamaa enää missään.

Tuli vain mieleen, että joku muukin on aiemmin jotain pyytänyt ja saman vastauksen hänkin on saanut.
Koira kuitenkin itsessään oli jo erittäin kallis, (päälle tuon 1200€) ja sitten tulee vielä erittäin kalliiksi sikaripunkin hoitaminen.

Miten pentueissa on yleensä? Jos yhdelle pennuista sikaripunkki pääsee valloilleen, voiko sama kohtalo tulla myös muille pennuille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu