Tyttö & Tyttö ?

Minulla on tyttökoira ja haluisin jossain vaiheessa hommata toisen koiran ja haluisin senkin olevan tyttö. Kysymys kuuluukin pärjääkö tyttö & tyttö keskenään? Vai pitääkö ne olla eri sukupuolta?
7469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kaksi tyttöä tulee yleensä toimeen keskenään, sukupuoli ei ole este.

Kannattaa kuitenkin harkita, jos nykyinen narttusi on kovin pehmeäluonteinen, jolloin nuorempi saattaa jatkuvasti haastaa sitä.

Jos narttusi osaa pitää puolensa muiden koirien kanssa, tuskinpa ongelmia tulee. Kunhan itse muistat osoittaa pennulle, että se on perheessä kaikkein alinna. Eli muista huomioida vanhempi koira aina ennen pentua kaikissa asioissa (ruoka, silitys, uloslähtö) Koska arvojärjesytksen tulee olla selvä.

Älä puolusta pentua liikaa, vanhemmalla on oikeus komentaa sitä. Älä kuitenkaan hyväksy nuoremman rääkkäämistä, vaan komenna kumpaakin koiraa tiukasti jos tarpeen. Voi olla, ettei tällaista tilannetta edes tule.

Äänestä

Pärjää vallan mainiosti. Itselläni kaksi tyttöä ja poika ja kaikki tulevat toimeen keskenään. Kun otat kaksi samaa sukupuolta olevaa, ei tule ongelmia juoksuaikoinakaan.

Äänestä

Meillä on kaksi tyttökoiraa ja ne tulee aivan loistavasti toimeen keskenään. Toinen on lhasa apso ja toinen japaninpystykorva. Apso on vanhempi ja se on aika kova pomottaan nuorempaa japsua. Esim. japsutyttösellä ei ole mitään asiaa vanhempieni makuuhuoneeseen vaan se on apson valtakuntaa. Mutta ei meillä ikinä ole ollut mitään ongelmia, vaikka molemmat ovatkin tyttökoiria. Ne ovat ehdottomasti toistensa parhaat kaverit!

Äänestä

Toki kaks tyttöä pärjää. Mulla on itsellä kaks shelttityttöö, vanhempi oli puolitoistavuotias ku uus tuli, ja ihan hyvin on sujunu (nyt 5-ja 4v)
Välillä on tietty jotain pientä kärhämää ku nuorempi yrittää hyppiä vanhemman silmille mutta se nyt ei oo sukupuolesta kiinni.
Tyttö ja poika on kyl vähän hankalampi kun poika sekoaa poikkeuksetta aina ku on juoksu ja niitä ei voi saman katon alla pitää uroksen jatkuvan sekoilun vuoksi....

Äänestä

Tokihan ne pärjää. Itsellä kaksi shelttipimua, vanhempi oli puolitoista vee vanha ku uudempi tuli ja hyvinhän meillä on menny (nyt viis-ja neljävuotiaat)
Välillä nuorempi yrittää hyppii vanhemman silmille mut se nyt varmaankaan ei oo sukupuolesta kiinni. Ja se menee "karjaíslla" ohi, vanhempi kyl säilyttää arvovaltansa :)

Äänestä
  • Joo-o tämä tuli nyt sitte varmaan selväksi :)

    Äänestä

  • Heidi taas kirjoitti:

    Joo-o tämä tuli nyt sitte varmaan selväksi :)

    Meille tuli toinen narttu 7kk, kun edellinen oli täyttänyt juuri vuoden. Hyvin tulee toimeen keskenään, mutta välillä selvitellään arvojärjestystä, kun pentu yrittää kiipiä arvoasteikossa ylöspäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ANNIINA kirjoitti:

Minulla on tyttökoira ja haluisin jossain vaiheessa hommata toisen koiran ja haluisin senkin olevan tyttö. Kysymys kuuluukin pärjääkö tyttö & tyttö keskenään? Vai pitääkö ne olla eri sukupuolta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu