Hyvät kanssasisaret, tunnetteko olevanne perheessänne taloudellisesti tasa-arvoisia? Itse tunnen jatkuvasti "alemmuutta", koska tienaan huomattavasti vähemmän kuin mieheni. Hän ei koskaan sitä ääneen sano, mutta kyllä se tulee esille rivien välistä. Hän esim. sijoittaa rahojaan tileille ja rahastoihin, joiden olemassaolon tiedän, en sen enempää. Toki sen ymmärrän, että jokainen saa omia rahojaan sijoittaa ja tehdä mitä lystää, mutta kuitenkin... Hän on saanut (nimenomaa saanut) vapaasti tehdä omaa työtään, minä olen hoitanut perheen lisäksi oman työni, joka sekin on ollut vaativaa. Kuitenkin minun työni ja ansioni ovat aina olleet sivujuttu! Mieheni kyllä on antanut hyvin rahaa talouteen, joten siinä ei ole moittimista. Lähinnä nuo omat sijoitukset rikkovat tätä yhteenkuuluvaisuutta. Avioehtoa meillä ei ole. Lähinnä siis ongelmana on erilaiset arvostukset ja panostukset perheeseen. Vähän tuli sekavasti, mutta uskon, että on kanssasisaria, joilla on samanlainen ongelma ja jotka ymmärtävät mikä on se asia, joka minua vaivaa. Kannanottoja näin naisten päivän kunniaksi!
Taloudellinen
tasa-arvoisuus
18801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Antaa rahaa!
En ole kanssasisaresi mutta ko. asioita voi tarkastella useammata kannalta tekemättä niistä numeroa.
Ikäluokkaamme ilmeisesti kuuluu tulojen epätasainen jakauma?!
Meillä vaimo oli alkuun pienipalkkaisessa työssä.
Sitten vuosikausia kotona lasten kanssa.
Sen jälkeen osa-aikatyössä lopettamiseen asti ( v52 ).
Koko ajan meillä on ollut yhteinen tili ja sittemmin, kun se on ollut mahdollista, rinnakkaiset luottokortit.
Aivan viime vuosia lukuun ottamatta, vaimo hoiti koko rahaliikenteen (tuloja lukuun ottamatta).
Rakennusvaiheessa hän lisäksi hankki valtaosan rakennustarvikkeista ja oli työssä mukana. Mummo hoiti lapsia.
Viime vuodet (laiskotteluvuodet) minä olen hoitanut rahaliikenteen.
Vaimo on kiinnostunut menopuolesta. Ainoastaan hän katselee tiliotteet ja luottokorttilaskut, (maksamme kaiken mahdollisen sillä).
Pidän hänet tilanteen tasalla mutta eipä tuo ole kummempaa mielenkiintoa osoittanut.
Hän tekee omin nokin (tyttäremme kanssa) ka. yhden ostelumatkan keskieurooppaan/vuosi sekä pari, kolme matkaa pk-seudulle ja/tai Tallinnaan.
Tietenkin kortti mukana.
Koskaan en ole katsonut kustannusten perään koska luotan ehdottomasti hänen järkevyyteensä.
Reisun jälkeen esittelee ylpeänä "saaliinsa".
Matkat ja kummoisemmat hankinnaat keskustelemme yhdessä.
En todellakaan sanele asioita.
Tuo rahan antaminen käsitteenä on minusta alentavaa!
Tässä nyt on yhden kanssasisaren ukon pelkistetty kuvaus vaimon surkeudesta!
Entinen mieheni alkoi määräilemään myös minun omien rahojeni käytöstä.En saanut ostaa itselleni mitään, vaatteista puhumattakaan.Meillä oli yhteinen tili, johon kummallakin käyttöikeus.Silti kaikki mitä itselleni hankin, piti tehdä salaa.
Nykyisin on kaikki toisin, nykyisellä miehelläni ja minulla on omat tilit, ja teemme niillä mitä haluamme.Yleensä hän ostelee minulle kaikkea mitä toivon.Emmekä ole suinkaan mikään nuoripari, yhdessä jo n 15 v.
tai rouva, miten sen ottaa kun olen naisihminen. Neljä lasta olen synnyttänyt, mutta yksin lasten kanssa olen asunut vuodesta 1970. Ja nyt yksin koiran kanssa kun lapset ovat perustaneet omat perheet. Siis vuodesta 1970 asti olen saanut itse määrätä rahoistani. Minusta tuntuu aivan oudolle, kun lukee tälläkin palstalla aviopareista ja heidän rahoistaan ja elämisestään. Jotenkin en osaa enää kuvitella koko miehen olemassa oloa. En missään nimessä ikinä enää muuttaisi miehen kanssa yksiin. "Jos tarvitsee lasin maitoa, ei tarvitse ostaa koko lehmää"
"Jos tarvitsee lasin maitoa, ei tarvitse ostaa koko lehmää".
Kunpa sen muistaisimmekin!
hyvin, mutta ilman lehmää monet perheet olisivat menneinä vuosina kärsineet puutteesta Suomessakin. Lehmältä/lehmästä saa paljon muutakin kuin sen maitolasillisen. Sen tiedän, vaikkei minulla ole koskaan omaa lehmää ollutkaan. ;)
Joku tyytyy ostamaan maitolasillisen, toinen on valmis oikeasti antamaan jotain itsekin - ja saa lahjaksi paljon enemmän. :))
Joissakin perheissä se näkyy selvästi: miehellä komea auto ja joku hieno harrastus, metsästys tms. johon välineet maksavat.
Muu perhe sinnittelee pienillä talousrahoilla. Vaimon palkka menee maksuihin.
Elintason erot näkyy esim vaatteissa.
Olen itsekin ollut samassa tilanteessa, ja tiedän, kuinka paljon se kuluttaa ihmistä.
Mies ei usein edes käsitä. Hänen mielestään vaimo on se suuri rahankuluttaja, joka kuu hän vaatii maksut vuokraan, ruokaan, lasten vaatteisiin, laskuihin, hankintoihin. Ei osa säästää missään.
On turhaa selitää miehelle, että kun vuokra on xx euroa, siitä ei voi säästää, vaan summa on maksettava kuukausittain.
Kun se on tuhlausta, niin se on!
Miten nämä miehet sitten hoitavat raha-asiansa, kun vaimot ovat saaneet tarpeksen?
että ottaa uuden vaimon ja tekee kahta työtä :) Näin kävi :)
Aviossa ollessa olin enemmän tienaava, vaikka olen nainen. Yläpäälläänkin voi ansaita. Se oli miehelle kova paikka. Se oli myös seurustelusuhteissa kova paikka, sillä tilanne tuppasi myös niissä olemaan niin, että tienasin enemmän. Nyt hallitsen ja hillitsen yksin tienestejä ja se on oikein mainio asia. Ei tule kiistaa mistään, koska itsensä kanssa ei viitsi pitkään kähistä.
Vakavasti puhuen: kirjoituksestasi näkyy avioliiton toinen puoli, se on myös sopimus. Mikä ja miten on minun tai sinun vai onko kaikki yhteistä oikeasti ja arkipäivässä. Kun ollaan kuumia ja huumassa, kaikki on kovin yhteistä, myöhemin lähes kaikki tuppaa olemaan joko jomman kumman tai sitten ei, riippuu ihmisistä. Itsekkyys voittaa kuitenkin usein tai itsevaltius.
Nykynuoret ovat fiksuja, monet tekevät selväksi jo hyvissä ajoin liiton alussa, miten talous hoidetaan yhdessä ja miten kumpikin rahojaan hoitelee erikseen,mitä pannaan yhteiseen talouteen, kuka hoitaa siitä mitäkin.
Eihän jutussasi itse asiassa ole kyse pelkästään taloudellisesta tasa-arvoisuudesta. Jos tunnet alemmuutta, kyse on muustakin. Olet hiljaa, annat kävellä toisen ylitsesi, olet tietävinäsi toisen ajatukset, mutta tiedätkö ne oikeasti? Rivien välistä luet, mutta luetko oikeita rivejä? Omien luulojen kanssa kannattaisi olla tarkka, koska harvoin olemme eskokreetoja tai kreetaeskoja.
Mikä ihme teitä parisuhteellisia vaivaa, kun ette keskenänne pysty kissoja pöydälle nostamaan, edes raha-asioista? Siinä on miettimisen paikka. Ihmettelen myös hieman - suo anteeksi - miehesi omia sijoituksia. Mitä ihmeen omia sijoituksia, kun jaatte yhteisen talouden? Tuntuisi, että teillä on keskustelun paikka. Et tiedä, mitä ja miten miehesi sijoittelee eli miten perheenne raha-asiat kokonaisuutena on hoidettu. Jos sttuisi vakava tapaturma tai ikävämpää, olisit aika tylsässä tilanteessa. Avioliitto on myös luottosopimus, miksi miehesi ei luota sinuun?
Yrittäjä puolisoni kanssa yhteinen työ, rahat miehen. Viimeiset ajat välillä ilman ruokaakin, siihen loppui avioliitto. Siitä on aikaa, mutta ei unohdu koskaan. Sen jälkeen olen pitänyt itseni ruuassa, muusta elintasosta ei niin väliä.
Avioliiton aikana mieheni maksoi vakuutukset, sähköt, lämmitys (öljy) ja muita yleiskuluja.
Minulle jäi ruuat, puhtaus, lasten vaatteet (tietysti myös omat),omat- ja ystävien lahjat, siis kaikille myös joululahjat.
Kun lapset olivat jo maailmalla, aloin saada mieheltäni laskelmia puolitettuna näillä yleiskuluilla. Ruuat ja kodin puhtauden maksoin edelleen, kuten myös huolehdin että se toimii.
Lopulla, jo meidän eläkkeellä ollessa, mieheni alkoi kohdistaa minuun aiheettomia mustasukkaisuus kohtauksia ja lopulta se kärjistyi siihen, että muutin meidän hulppeasta talosta, vain jokunen välttämätön vaateriepu mukanani, sillä mieheni alkoi hävittämään vaatteitani polttamalla.
Sairas hän on, sen nyt ymmärrän ja valitettavaa on, että en pysty häntä auttamaan. Ilman lasteni apua en olisi vielläkään pois sieltä.
Nyt minulla on pieni yksiö. Keräilen sinne lisää tavaraa kirpputoreilta, kuten TV (20 ekeä) Micro (25 ekeä). Aluksi oli patja lattialla, mutta sain ostettua uuden sängyn, joka onkin kai elämäni ensimmäinen.
Ja mikä parasta, sain myös myöhemmin tämän tietsikkani, olinhan sen juuri ostanut.
Mieheni luotti kai siihen, että en pärjää omillani, koska usein hän huusi, että talo on hänen, en omista siitä penniäkään.
Pitäköön *?* talonsa ja mantunsa. Minä sain sielulleni rauhan. Tai, sainkohan? Nyt hän on ruikuttamassa kotiin paluuta, vedoten meidän yli 40-v avioliittoon. Toki olemme liitossa edelleen, sillä en halua, että koti jaetaan minun takia. Lapsille se on kuitenkin viellä rakas paikka muistoineen.
että jos ylimääräisiä varoja on, kannattaa ne tietenkin sijoittaa rahastoihin, osakkeisiin ym eikä pitää nollatilillä makaamassa.Siinä mielessä kyllä ymmärrän miestäsi.
Ilmeisesti ongelma on kuitenkin muualla,koet epätasa-arvoa suhteessasi.Onkohan miehesi tietoinen asiasta?Oletko yrittänyt keskustella hänen kanssaan asiasta?
En ymmärrä joten täytyy vain uskoa.
Rahojen ja laskujen jakaminen samassa taloudessa on aina hämmästyttänyt minua!
Missä kulkee oikeudenmukaisuuden raja?
Entä kun tilanteet muuttuvat?
Tulkitseeko kumpikin sopimusosapuoli sopimuksen samalla tavalla?
Ym?
Onkohan lasteni äiti aikanaan valikoitunut osittain siksi että tosielämässä raha-asioista eikä lasten kasvatuksesta ei ole tarvinnut väitellä!
Molemmilla on aina ollut täysi vapaus toimia ja päättää asioista yhteisen budjetin puitteissa ilman sen kummempaa kontrollia.
Esimerkiksi 70-luvun jälkipuoliskolla vaimon ollessa kotona penskojen kanssa, hän teki suurimman osan rakennustarvikehankinnoista.
Käytännön syistä hän myös hoiti kaiken maksuliikenteen.
Muuton jälkeisenä vuotena, kun olimme pa. hän joskus informoi minua tilanteesta: Ukko, laarin pohja pilkottaa. Onks tiedossa luentomatkoja tai muuta ylimääräistä.
Elämä olisi ollut yhtä helvettiä jos meidän olisi vielä ruveta jyvittämään menojamme ja minun vahtia saldoja ja jakaumaa.
Tässä valossa ymmärrän kyllä osan avioeroista.
Mutta kuten sanoin, kulujen jakoa samassa taloudessa en ymmärrä!
Täytyy vain uskoa sitäkin olevan.
Sellaisen on vaikea uskoa, jolle rahankäyttö perheessä tarkoittaa yhteisvastuullisuutta.
Kuitenkin on lukemattomia perheitä, joissa on minun rahat ja sinun rahat. Mies kuluttaa palkkansa omiin menoihinsa, joita ei katso tarpeelliseksi selostaa vaimolle. Vaimo puolestaan maksaa kaikki ne maksut, joihin oma palkka riittää, koska ei halua pyytämällä pyytää rahaa mieheltä.
Joka kerta siitä nimittäin nousee keskustelu vaimon varomattomasta rahankäytöstä. Mies toteaa, ettei vaimolle kannata antaa rahaa, koska hän käyttää sen alta aikayksikön, ja taas pyytää lisää.
Turhaan vaimo sanoo, että maksut lankeavat kuukausittain, vakuutukset, tv-luvat, sanomalehdet, kaikki jokapäiväisen elämän mukavuudet, maksavat.
Te miehet, joille on ilman muuta selvää, että osallistutte perheen asioihin, ette voi uskoa, että näitä siivelläeläjiä on ympärillänne joka puolella.
Pahinta on, että tapa periytyy. Vastuuttoman miehen pojasta kasvaa helposti samanlainen, koska kyllä hän on huomannut koko lapsuutensa, että äiti maksaa kaiken, isä saa tehdä rahoillaan mitä haluaa.
Poika vain odottaa omaa liksaa, ja häneltä on melko vaikea saada kotiin pennin hyrrää, vaikka jo aikamies asuisi kotona edelleen. Eihän isäkään maksa, joten äiti joutuu vaatimaan talousrahoja yksinään pojalta. Ei se oikein onnistu. "Eihän isäkään maksa!"
Poika muuttaa omilleen, huomaa maksujen määrän, ja ottaa vaimon niin pian kuin mahdollista. Sehän se sitten hoitaa talouden ja sen menot.
Näin se siirtyy sukupolvesta toiseen. Ja turhaan sanotaan, että äiti pojan kasvattaa. Kyllä pojan kasvattaa koko perhe. Sen antama esimerkki jatkuu seuraavassakin sukupolvessa.
Totta puhut. Meillä oli myös sinun rahat ja minun rahat. Alussa oli yhteinen tili, mutta se oli pakko lopettaa koska matkatyötä tekevä mieheni tyhjensi sen ja minä ja lapsi jouduimme elämään viidelläkymmenellä markalla kuukauden. Onneksi olin silloin työpaikassa missä oli lounas ja pullakahvi ja lapsi oli tarhassa. Kuukausilippu oli myös ostettu. Se oli ikimuistoinen kokemus ja sen jälkeen avasin oman tilin.
Koko meidän 33 vuotisen liiton ajan olin se joka maksoi kaiken, koko palkka meni talouden pyörittämiseen. Vuosia tein jopa kahta työtä, oli pakko. Mies osallistui vaihtelevalla summalla kuukausittain, pääosin hän käytti rahat omiin harrastuksiin ja tarpeisiin. Asiasta ei voinut keskustella, siitä syntyi hirveä huuto ja uhkailu.
Muuten mieheni oli mukava kaveri ja lapsille hyvä isä, siksi kestin. Monta kertaa kadehdin ystävättäriä joilla oli mies joka toi rahaa taloon ja huolehti.
Nyt olen yksin ja pysyn, enää ei siivelle tule kukaan. Vanhin poika on raha asioissa mieheni kaltainen. Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan, vaimokin on heittänyt pihalle, mutta aina löytyy uusi elättäjä.
Miniä itkee, kun kertoo, millaista on talouden pyörittäminen, kun mies - minun poikani - ostaa levyjä, uusii tietsikkaa, korjaa autoa, käy kaljalla, pelaa biljardia, käy jääkiekkomatseissa kavereiden kanssa, ja vaimo laskee pennejä kotona.
Mies sanoo, että olisi iloinen, kun hän ei ryyppää eikä käy vieraissa.
Miniä sanoo, että se on loppujen lopuksi yxhailee, mihin ne rahat menevät, hän ei niitä näe. Eikö sitten ole uskottomuutta se, että ei ole koskaan kotona, eikä rahat riitä lasten polkupyöriin tai edes Linnanmäelle kerran kesässä?
Tuntuu kurjalta olla ikään kuin syypää tähänkin murheeseen.
Aihe lienee tabu koska tuttavapiirissäni, edes kännisissä äijäporukoissa, ei aihetta ole sivuttu!
Tuntuu hurjalle!
Nämä lienevät kuitenkin harvinaisia ääritapauksia jotka kyseisille yksilöille ovat rankkoja.
Vielä tuo lisäyksesi "asiasta ei voinut keskustella" tuntuu kovalta.
Olisin ollut valmis väittämään että, ensihurmion mentyä, kaksi aikuista ihmistä pystyy kiihkotta keskustelemaan arkisista asioista.
Eipä näköjään aina toimi.
Seuraava kirjoittaja kuvaa asenteiden siirtymistä sukupolvelta toiselle.
Meilläkin näyttää "vahinko" kiertäneen.
Tyttäremme on itsekäs sinkku. Vaimoni ei ole itsekäs. Päin vastoin.
Poikamme sen sijaan on näköjään omaksunut minun asenteeni.
Luulin että vanhanaikainen asenteeni miehen vastuusta on mennyttä. Ei näköjään.
Ps. Ollessani matkatöissä pakkasin kassiin aina pullon itse keitettyä pontikkaa että päivärahoista jäi mahdollisimman paljon käyttämättä.
= porukassa juopottelusta en tinkinyt.
Vain laadusta ja kustannuksista.
Vaimo ei sanonut koskaan poikkipuolista sanaa "keittelystäni"!
En minäkään ole vieraissa käynyt!
Juopottelusta en tinkinyt. Kustannussyistä keitin vuosikaudet ponua, tein kotiviiniä ja uuteolutta.
Tupakoinnin lopetin, en rahan vaan lasten allergian vuoksi.
Vaikka alkoholin käyttöni ei todellakaan häirinnyt
koti- eikä työelämää niin molemmat penskamme ovat täysraittiita, kokeilujen jälkeen.
Esimerkkini ei ilmeisesti tuonut riittävästi esiin tissuttelun myönteisiä puolia.
Joten kaikki piirteet eivät kuitenkaan siirry!
Kun on puhunut "seinälle" vuosikausia, lopettaa sen ennen pitkää.
Mies sanoi avioliiton alkuaikoina, että puhutaan aina kaikki asiat selviksi.
No, kaksi asiaa oli ja on, joista ei voi kuitenkaan puhua: raha ja alkoholi.
Tuskin tästä asiasta miesten kesken mitään puhutaankaan. Se on vaiettu asia kaikkialla.
Laiska-Lassenkaan rouva ei viinasta puhunut. Mitäpä siitä puhumaan, kun se on ja pysyy.
Onneksi hänen ei tarvinnut taistella joka markasta ruokarahaa.
Niitäkin perheitä riittää armaassa Suomenmaassamme yhä vielä.
Onneksi nyt sentään on kodinhoidontuet, ja lapsilisälläkin saa enemmäm kuin saapasparin.