Haluaisin kuulla

Nyt palstan asiantuntioilta jotka väittävät ettei korot voi nousta ja asuntojen hinnat puolestaan laskea notta kuinkas se asia nyt menikään??

Ihmetyttää nämä tuulipussien ihmeelliset uskomukset että asuntojen hintojen nousu on ikuista eikä korot euroalueella voi nousta! eikös teidän väittämät ole vähän ristiriitaisia? uskotte jatkuvaan hintojen nousuun mutta samassa kiellätte korkojenkin nousun, käytätte vieläpä sanontaa että mikä nousee myös laskee mutta asuntojenne kohdalla ette tätä noteraa vaan ja ainoastaan korkojen kohdalla! ei mene minulla jakeluun tämä tuularin yksinkertaisuus,ei.
171330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

vuoden paasta, sitten alkaa koronlasku. Asuntojen hintoihin silla on hillitseva vaikutus, ja jopa pienta laskuakin saattaa tulla asuntojen hintoihin, luokkaa 5-10% mainittuna aikana. harva myy kotiaan pakon edessa, muutamia sellaisiakin tapauksia tietenkin tulee.

Äänestä
  • Kerroppa mihin tämä vuoden kuluttua tapahtuva koron laskuodotus perustuu. Alkaako silloin esim. Saksan taloudessa lama? Olisi mukavaa kuulla myös perustelut.

    Äänestä

  • kaivataan kirjoitti:

    Kerroppa mihin tämä vuoden kuluttua tapahtuva koron laskuodotus perustuu. Alkaako silloin esim. Saksan taloudessa lama? Olisi mukavaa kuulla myös perustelut.

    eli perstuntumaa, niinkuin kaikki muukin talla palstalla. Pari seuraavaa vuotta on nahtavissa talouden kasvua joka hidastuu vuoden paasta, kun hidastuu tarpeeksi niin korkoja aletaan laskea, ei siihen lamaa ( Lama = taantuma, talous ei kasva vaan hiipuu).

    Ihan peruslogiikkaa, ei sen ihmeempaa.

    Äänestä

  • perustuu.- kirjoitti:

    eli perstuntumaa, niinkuin kaikki muukin talla palstalla. Pari seuraavaa vuotta on nahtavissa talouden kasvua joka hidastuu vuoden paasta, kun hidastuu tarpeeksi niin korkoja aletaan laskea, ei siihen lamaa ( Lama = taantuma, talous ei kasva vaan hiipuu).

    Ihan peruslogiikkaa, ei sen ihmeempaa.

    Siis sitä kuuluisaa mututietoa. Niin hieman arvelinkin.

    Äänestä

  • pukkaa!! kirjoitti:

    Siis sitä kuuluisaa mututietoa. Niin hieman arvelinkin.

    tuhnujen tuuletus vuodesta 2001 lähtien, että ensQ:ssa rommaa 70%? Tähän haluaisin kuulla hyvin perusteet.

    Äänestä

"Ihmetyttää nämä tuulipussien ihmeelliset uskomukset että asuntojen hintojen nousu on ikuista"

Historia ei tunne yhtäkään tapausta missä asuntojen hintamediaani olisi laskeva, sanotaanko nyt vaikka 15v. ajanjaksolla. Nousu vaan kiihtyy mitä pidempi ajanjakso otetaan tarkasteluun. Joten väitän että nousu on ikuista ainakin nykyisillä talousmalleilla poislukien kommunismi. Jos pystyt tämän kumoamaan, niin voitat todennäköisesti talouden nobelin.

Äänestä
  • "...vaikka 15v. ajanjaksolla"

    Kattoppa vähän kauemmas niin sua alkaa hirvittää.
    Romahdus tosiasia.

    Äänestä

  • mrx. kirjoitti:

    "...vaikka 15v. ajanjaksolla"

    Kattoppa vähän kauemmas niin sua alkaa hirvittää.
    Romahdus tosiasia.

    vähättely, toimit juuri kuten 99,9% vähä-älyisistä ihmisistä toimii. Juuri näiden ihmisten kanssakäymistä kannattaa välttää jo oman itsensä takia, puhumattakaan heistä itsestään.

    Äänestä

  • mrx. kirjoitti:

    "...vaikka 15v. ajanjaksolla"

    Kattoppa vähän kauemmas niin sua alkaa hirvittää.
    Romahdus tosiasia.

    mikä palstan mukaan normaali asuntolainan pituus.

    Katson 20v. päähän ja huomaan että asuntoni arvo on tuplaantunut tästä päivästä. Mitäs siihen sanot?

    Äänestä

  • Vuonna 1939 sen hinta oli 150 markkaa, minkä näin tietenkin osakekirjoista.

    Äänestä

  • mrx. kirjoitti:

    "...vaikka 15v. ajanjaksolla"

    Kattoppa vähän kauemmas niin sua alkaa hirvittää.
    Romahdus tosiasia.

    ...kirjoittaja puhui ihan asiaa. Asuntojen hinnat ei tosiaan oo laskenu koskaan, pientä aaltoliikettä tekee, mut kun oletetaan että ihminen asuu kodissaan, niin koskaan ei tule persnettoa eikä ole tullut. Jos tietty joutuu esim maksuvaikeuksiin ja myy esim 2 v päästä ostosta, niin silloin voi hiukan sattuakkin. Tai kerro mulle milloin asunnot on ollu saman hintasia kuin nyt? Paljon asunto maksoi esim v -70 v -80 tai -90 tai 2000? Toki kysymys on myös rahanarvon alenemisesta, mutta sehän tarkoittaa myös sitä että 5 v päästä mun on tätä päivää helpompi taas lyhentää asuntolainaa...

    Äänestä

Korot voivat nousta ja asuntojen nimellishinnat voivat vaihdella, mutta yksi asia on fakta:

- kysytyllä alueella asunnot ovat, ja tulevat aina olemaan kalliita

Esim. ikinä ei tule tilannetta, että tavalliset duunarit ostelisivat OK-taloja hyvältä paikalta PK-seudulta noin vain.

Jos hinnat laskevat, tarkoittaa se vain sitä, että ostajilla on vähemmän rahaa käytössä (työttömyys, korot, etc.), mutta suhteellisest asunnot ovat edelleen yhtä "kalliita". Se siis ei tarkoita sitä, että yhtään sen useammalla olisi mahdollisuus ostaa asunto ko. alueelta.

Syy on yksinkertaisesti se, että asuntojen määrä on rajallinen; kaikki me emme voi asua Kulosaaressa yhtä aikaa.

Äänestä
  • Totta on että asunnot ovat kalliita, kuplahinnoilla jopa sikakalliita. Korot ovat muuten nousussa ja tulevat palkankorotukset MALTILLISIA.

    Äänestä

  • pääkaupunkiseudulla kirjoitti:

    Totta on että asunnot ovat kalliita, kuplahinnoilla jopa sikakalliita. Korot ovat muuten nousussa ja tulevat palkankorotukset MALTILLISIA.

    minulla on noussut palkka 1,5v. maltilliset 500€/kk. Lisää maltillisia palkankorotuksia odotellessa.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    minulla on noussut palkka 1,5v. maltilliset 500€/kk. Lisää maltillisia palkankorotuksia odotellessa.

    No ei kai nämä asuntomarkkinat nyt sentään sinun "maltillisten" korotusten varassa kiiku!

    Äänestä

vastata että milloin se asuntojen hintojen lasku nyt sitten maanlaajuisesti alkaa? Parhaimmat kaverit ovat odotelleet vuosituhanteen vaihteesta ja laskua ei ole näköpiirissä. Notta miten se nyt menikään, asuntojen hinnat eivät voi nousta 5v putkeen??

Ja ihan sivuhuomautuksena, jos oot ostanut asuntosi 5v sitten, sen arvo on luultavasti noussut 25-35% ja samalla olet maksanut lainaasi ennätysalhaisella korolla. Siinä sitä säästöä kerrakseen..

Äänestä
  • Vielä kun saisi sen kaupaksi...eipä noilla virtuaalisilla "arvoilla" vielä mitään tee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-no velka- kirjoitti:

Nyt palstan asiantuntioilta jotka väittävät ettei korot voi nousta ja asuntojen hinnat puolestaan laskea notta kuinkas se asia nyt menikään??

Ihmetyttää nämä tuulipussien ihmeelliset uskomukset että asuntojen hintojen nousu on ikuista eikä korot euroalueella voi nousta! eikös teidän väittämät ole vähän ristiriitaisia? uskotte jatkuvaan hintojen nousuun mutta samassa kiellätte korkojenkin nousun, käytätte vieläpä sanontaa että mikä nousee myös laskee mutta asuntojenne kohdalla ette tätä noteraa vaan ja ainoastaan korkojen kohdalla! ei mene minulla jakeluun tämä tuularin yksinkertaisuus,ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu