Karo Brusin ei Kantsun tappaja

Juppinalle

Karo Brusinin puolustukseksi on sanottava, että hän ei ole Kannelmäen lapsisurmaaja. Kantsun surmaaja on istunut Keravan vankilassa jo vuosia ja parin vuoden takainen pako lisäsi vain kakkua.

Karo Brusin on asunut koko tämän ajan Espoossa ja ihmettelen suuresti miksei Karo ole jo tehnyt tutkintapyyntöä aiheesta. Ehkä hän ei lue palstaa.

6

13367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • punkkeri

      olevan helppoa saada selville se viidesluokkalainen poika, joka oli tämän surmatun pojan luokkakaveri. Eli toinen tapettiin ja viikon päästä salaperäisesti hävisi tämä surmatun kaveri. Kai siinä luokassa nyt muitakin oli kuin nämä kaksi poikaa? Tapauskin sattui noin 23 vuotta sitten, että luokkakaverit varmaan muistavat hyvinkin tuollaisen järkyttävän tapauksen.

    • /////

      Olen lukenut ns.Kantsun surma -jutusta kirjoitettuja asioita. Kiinnostuin joidenkin tahojen järjestelmällisistä väitteistä, että Karo Brusiin olisi syyllinen. Toiset taas ovat vahvasti olleet toista mieltä. Itseasiassa syyttäjät eivät ole yhtään todellista perustelua antaneet. Pelkkiä "turpa kiinni, näin se vain on". Huomasin, että lusikkansa soppaan ovat laittaneet jotkut "suursuomalaisetkin", jotka sivuillaan arvostelevat Otto Brusiinin työtä ja uraa. Olen useassa formaatissa heidän kirjoituksiaan huvittuneena lukenut ja huomannut, että ottavat mielellään hampaisiinsa jonkun tunnetun tutkijan tai poliitikon ja mustamaalaavat todella härskisti.

    • Buli

      Kahdella iillä.

    • dippadyy

      Aivan, murhaaja oli Raine Talvi. Nykyään hän käyttää nimeä Karo Brusiin.

      • Jeh.

        Totta. Eikös hänen äitinsä tyttönimi ollut Brusiin? Muistelen.
        Heitä sekoitettiin jopa menneiden aikojen missi taustaisiin Brusiineihin.


      • rusina
        Jeh. kirjoitti:

        Totta. Eikös hänen äitinsä tyttönimi ollut Brusiin? Muistelen.
        Heitä sekoitettiin jopa menneiden aikojen missi taustaisiin Brusiineihin.

        Hohhoijaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2850
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1321
    Aihe