muste

Tilasin taannoin tuollaisen piirustuskynän ja erilaisia kärkiä siihen. Ajattelin että kun kerran olen tilaamassa, niin otan samalla vähän reilummin mustetta. No, vähän yläkanttiin arvioin kulutuksen. Muutama purkki on avattuna ja muutama vielä avaamatta (osa vesiliukoista osa ei).

Kysymys kuuluu, säilyykö tuo miten pitkään ja säilyykö avaamaton purkki paremmin kuin availtu?
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

säilyy paremmin, tuosta kestosta on vaikea sanoa kun ei ole tullut laitettua ostopäiviä mustepullojen kylkiin, mutta itelläni on joka tapauksessa useampia vuosia vanhoja Kiinalaisia mustepulloja jotka on edelleen ihan käyttiksiä. Noista pienistä kyniin tulevista 'patruunoista' on vaikeampi sanoa, luultavasti ovat lyhytikäisempiä. Suosittelen kääntymistä jonkun taidetarvikeliikkeen puoleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säilyykö? kirjoitti:

Tilasin taannoin tuollaisen piirustuskynän ja erilaisia kärkiä siihen. Ajattelin että kun kerran olen tilaamassa, niin otan samalla vähän reilummin mustetta. No, vähän yläkanttiin arvioin kulutuksen. Muutama purkki on avattuna ja muutama vielä avaamatta (osa vesiliukoista osa ei).

Kysymys kuuluu, säilyykö tuo miten pitkään ja säilyykö avaamaton purkki paremmin kuin availtu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu