Rahasta

Kuinka usein tulee riitaa siitä, kumpi tuo talouteen enenmän rahaa ja onko kulutus kunkin kohdalla ns. "ositettu", malliin teitä 3 kpl, joten osuutenne menoista on xx- euroa ja kun meitä on 2 kpl. meidän osuus on yy-euroa ?????
91100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jotta kykenee elättää vanhan ja uuden perheen. Lisäksi sen jälkeenkin tulevat perheet.

En ymmärrä kuinka joku tekee uusperhettä köyhälle miehelle ja alkaa itkeen jostain edelliseen perheeseen menevistä rahoista sillä ensimmäinen perhehän on aina kallein ja muut tyytyköön luuhun. Siis seuraavat naiset (rakastajat) elättäköön itse "uusperheensä".

Varakas mies pystyy elättään monta perhettä ja naikkosta lapsineen. kannattaisiko miehen silloin ryhtyä mormooniksi jotta koko sakki eläisi kimpassa kun niin moni nainen haluaa juuri hänet lastensa isäksi? Kukaan ei olisi exä vaan kaikki nyxiä.

Matikka tyyppejäkö? exä (xx=puolet), Ylimääräinen (yy=tyytyy rippeisiin) ja yh kohta itsekkin jotta saisi xxx=puolet. Seuraava taas yyy=saa jämät jos jotain jää. Seuraava yyyy saa vain siemet lypesettyä kun muutakaan ei enään ole. Veronmaksajat maksaa lopun lystin. Pääasia vaan että kenellekkään järkevälle kelpaamattomat ylijäämä naiset saa sen toivomansa lapsen jollain pölvästillä teetettyä.

Äänestä
  • Itse en kyllä ole mikään tehtailija, mutta eipä minun exääni tarvitsekaan elättää - ei nyt eikä tulevaisuudessa. Itse asiassa ei menneisyydessäkään. Hän osaa elättää ihan itsekin itsensä.

    Myöskään mahdollista tulevaa eukkoa en aio elättää. Minulle riittää että elätän itseni ja lapseni.

    Äänestä

  • Pariton Isä kirjoitti:

    Itse en kyllä ole mikään tehtailija, mutta eipä minun exääni tarvitsekaan elättää - ei nyt eikä tulevaisuudessa. Itse asiassa ei menneisyydessäkään. Hän osaa elättää ihan itsekin itsensä.

    Myöskään mahdollista tulevaa eukkoa en aio elättää. Minulle riittää että elätän itseni ja lapseni.

    Loppuiko kierre siihen vai aiotko tehdä lisää uusille eukoille pitääkseen ne tyytyväisinä?

    Aina kun tehdään lapsia niin jäähän siinä toisaalta elatusvelvollisuus edellisellekkin eukolle jos ei aivan minimiä makseta. Jotkut tuloista riippuen joutuu maksaan 400-500€ elatusmaksuja jotenkahan eläähän niillä eukkokin.

    Ulkomaanmatkoilla käy moni suurituloisille lapsen tehnyt horatsu aivan hulppeesti. Vain tyhmät naiset levittää jalkojaan köyhille tai keskituloisille ja sitä en ymmärrä miksi naiset tekee ensimmäistä kakaraa varsinkaan jo lapsi rasitteiselle miehelle? Naisen täytyy olla niin epätoivoinen että ottaa kenet tahansa joka sattuu naimapuuhiin suostuun.

    Lapseton nainen jolla ei ole ennen käynyt minkään lainen viuhka jos nyt saa jonkun ero miehen niin johan siinä sekoo koko pää luulee että jotain rakkautta olisi heti. Eronneet tai siitä lähteneet miehethän ovat heikko otsetuntoisen naisen parasta saalista jotka eivät ole vapaista koskaa löytäneet sellaista "ihailijaa" minkä ero kriisissä olevat voivat antaa.

    Eronneet käyttää hyväkseen aina sellaista joka ensimmäisenä heihin takertuu. Todellisella rakkaudella ei ole mitään tämän asian kanssa.

    Lohdutusta ja avioliiton paikkausta pitää saada mistä tahansa vain ja usein kostaakseen edelliselle. Uusi suhde voi olla vain kulissi jolla näytellään muka tyytyväistä ja onnellista.

    Uusien lapsien tekokin voi olla vain kosto ja hän joka uusia synnyttää niin voi olla oikeesti siinä harhaluulossa että häntä rakastettaisiin. Uuden ihmisen tullessa vanhan suhteen väliin niin hänhän ei tiedä mitään. Todellisuus voi olla aivan muuta mitä hänelle maalaillaan.

    Äänestä

  • ja tee lisää kirjoitti:

    Ei kaikki naiset etsi elättäjää.

    Eikä minulle ainakaan jäänyt mitään elatusvelvollisuutta edelliselle eukolle, ainoastaan velvollisuus lapsen elatuksesta huolehtimiseen: senttiäkään ei mene exälle, lapsen kustannuksista huolehdin sitten omalta osaltani (vuoroviikoin kun lapsi minulla on).

    »Vain tyhmät naiset levittää jalkojaan köyhille tai keskituloisille..»

    Eli naisen on tyhmää levittää jalkojaan muuten kuin hyvästä hinnasta?
    Taidat puhua nyt vähän erilaisista naisista kun minä.

    Äänestä

  • Miksi miehen nimenomaan pitäisi elättää pelkästään lapsensa?

    Entäpä nämä naiset joilla on lapsia useammalle miehelle, mitenkäs hän kykenee elättämään vanhan ja uuden perheen?

    Äänestä

  • tuo tällähetkellä rahan talouteen. En elä siivellä vaan tilanne oli se että en saanut töitä ja nyt olenkin raskaana! Ei riitoja, kaikki hyvin vaikka harmittaakin oma tilanteeni,(etten tuo juuri nyt rahaa)

    Äänestä

  • ja mies kirjoitti:

    tuo tällähetkellä rahan talouteen. En elä siivellä vaan tilanne oli se että en saanut töitä ja nyt olenkin raskaana! Ei riitoja, kaikki hyvin vaikka harmittaakin oma tilanteeni,(etten tuo juuri nyt rahaa)

    lapsia? Arvaas kuka sen elättää? Se mies jolla on jo entisiäkin lapsia elätettävänä. Kohta alat kiekuu kun rahat ei riitä, ja alat mankuu ja valittaa kun mies maksaa entisistä lapsista liikaa!!!!

    Jos olet työtön, niin kannattaa harkita niitä lasten tekemisiä. Jos et kykene itseäsi elättään, niinm iten luulet lapsesi? Voi hyvä jysäys teitä kaali-aivoja!

    Äänestä

Meillä ei tule siitä riitaa,kuka maksaa mitäkin. Päätettiin heti alkuun,että olemme yksi perhe ja menot maksaa se kummalla on varaa.Pian 8 vuotta eletty uusperheen arkea ja kivaa on ollut. Rakastetaan toisiamme ja toistemme lapset ovat meille tärkeitä siinä missä omatkin.Ollaan molemmat niin onnellisia siitä, että koko perhe on saanut elää terveenä ja töitä on riittänyt. Muu on toisarvoista.

Äänestä
  • ennenkuin erottiin. Olis varmaan pitänyt sanoa mitä mieltä on niin ei olisi jäänyt niin kauheita velkoja itselle. joo mutta ei todellakaan riidelty koskaan rahasta 15-vuoden avioliiton aikana, mutta nyt joka päivä asia on esillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysymystä; kirjoitti:

Kuinka usein tulee riitaa siitä, kumpi tuo talouteen enenmän rahaa ja onko kulutus kunkin kohdalla ns. "ositettu", malliin teitä 3 kpl, joten osuutenne menoista on xx- euroa ja kun meitä on 2 kpl. meidän osuus on yy-euroa ?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu