Olemme lapsettomuudesta kärsivä nuori aviopari, minä 19 ja mies 21. En tiedä saammeko koskaan omaa lasta, ja loputtomiin emme aio kumminkaan yrittää vaan sitten on vaihtoehtona adoptio... Onko täällä ihania ihmisiä jotka tietävät jotain adoptiosta? Onko täällä ehkä henkilöitä jotka on itse adoptoitu? Meillä olisi kamalasti kysyttävää, mutta tässä tulee nyt osa:
Kuinka vanha on oltava että voi adoptoida lapsen?
Paljonko Suomen adoptio maksaa?
Kuinka pienen lapsen voi saada adoptiossa? (toiveena olisi mahdollisimman pieni vauva tietenkin)
Voivatko adoptiovanhemmat toivoa lapsen olevan ihan suomalaisen näköinen ja mahdollisesti vaaleahiuksinen? (haluaisimme että lapsi olisi ihan suomalainen)
tuleeko lapselle nuoruusiässä jotain traumoja tai vaikeita vaiheita siitä syystä että hänet on adoptoitu? syyttääkö hän mahdollisesti ottovanhempiaan siitä että hänen biologiset vanhempansa ovat antaneet hänet pois? Miten adoptoitua lasta voi tukea?
tarvitseeko lapsen saada tietää biologiset vanhempansa ja saavatko biologiset vanhemmat puuttua ottoperheen elämään? haluaisimme että lapsi tuntisi olevansa meidän omamme ja rakastaisi meitä kuten omia vanhempiaan. emme halua ulkopuolisiksi katsomiamme henkilöitä puuttumaan meidän elämään kuten esim mahdollisesti biologiset vanhemmat.
onko adoptio rankka prosessi? miten pitkä prosessi se on? mitä kriteereitä on täytettävä että katsotaan olevan kelvollisia vanhempia?
Tässä näitä nyt siis aluksi. Olemme todella todella kiitollisia jos joku vastaa!
Kuinka vanha on oltava että voi adoptoida lapsen?
Paljonko Suomen adoptio maksaa?
Kuinka pienen lapsen voi saada adoptiossa? (toiveena olisi mahdollisimman pieni vauva tietenkin)
Voivatko adoptiovanhemmat toivoa lapsen olevan ihan suomalaisen näköinen ja mahdollisesti vaaleahiuksinen? (haluaisimme että lapsi olisi ihan suomalainen)
tuleeko lapselle nuoruusiässä jotain traumoja tai vaikeita vaiheita siitä syystä että hänet on adoptoitu? syyttääkö hän mahdollisesti ottovanhempiaan siitä että hänen biologiset vanhempansa ovat antaneet hänet pois? Miten adoptoitua lasta voi tukea?
tarvitseeko lapsen saada tietää biologiset vanhempansa ja saavatko biologiset vanhemmat puuttua ottoperheen elämään? haluaisimme että lapsi tuntisi olevansa meidän omamme ja rakastaisi meitä kuten omia vanhempiaan. emme halua ulkopuolisiksi katsomiamme henkilöitä puuttumaan meidän elämään kuten esim mahdollisesti biologiset vanhemmat.
onko adoptio rankka prosessi? miten pitkä prosessi se on? mitä kriteereitä on täytettävä että katsotaan olevan kelvollisia vanhempia?
Tässä näitä nyt siis aluksi. Olemme todella todella kiitollisia jos joku vastaa!
Vastaukset 16
Vanhimmat
itseäni on myös alkanut kiinnostamaan adoptio ja samat kysymykset pyörivät päässäni. Joitakin vastauksia olen jo saanut selville eli pitää olla 25 ennenkuin voi adoptoida. Ensin pitää käydä adoptioneuvonnassa, jonka voi aloittaa 24vuotiaana.
Adoptio maksaa tuhansia euroja ja siihen saa kelalta tukea. Prosessi kestää useamman vuoden, neuvonta mukaan laskettuna.
Ilmeisesti ihan pieniäkin vauvoja on. Voit adoptoida suomalaisen lapsen, mutta et valita hiusten väriä tai etnistä ryhmää siis lapsi voi olla suomessa syntynyt, mutta vaikka tummaihoinen. Voin kyllä olla väärässa tässä asiassa. En ole varma voiko sukupuolta valita.
On olemassa lastenkirjoja jotka kertoo adoptiosta, nykyään adoptiohan on aika yleinen asia. Niiden avulla voi kertoa lapselle hänen alkuperästään ja muutenkin lapsen juuria pitäisi tukea.
Adoptio on rankka prosessi. Tavalliset ihmiset voi adoptoida, mutta toimeentulon pitää olla turvattu ja pitää olla kykenevä hyväksi vanhemmaksi. En tiedä miten se sitten tutkitaan, ainakaan sossusta tulevat kotiin käymään.
Lisää tietoa saat pelastakaa lapset ry.
tossa vielä nettiosoite
Ymmärrän hätäsi lapsettomuudesta. Se ei ole helppo asia. En tiedä tilannettanne, mutta muistathan että 80% pareista saa lapsen kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Joten jos kaksi vuotta on yritystä kulunut, voi jo alkaa huolestua.
Adoptoitavan lapsen iästä voi esittää toiveita, esim. alle 3 vuotias, mutta niiden toteutumisesta ei ole takeita. Adoptioprosessissa ei etsitä pareille lasta vaan lapselle sopivaa perhettä, joten on hyvä muistaa ettei kyse ole valintamyymälä tilanteesta jossa voi toivoa mitä haluaa.
Kotimaisessa adoptiossa ei voi esittää toiveita lapsen etnisestä alkuperästä.
Kaikki adoptiolapset ovat erityislapsia, joilla on hylkäämiskokemustraumoja ja mahdollisesti muitakin. Joten vastauksena kysymykseesi "tuleeko lapselle nuoruusiässä jotain traumoja tai vaikeita vaiheita siitä syystä että hänet on adoptoitu?" -kyllä luultavasti tulee.
Adoption jälkeen biologisilla vanhemmilla ei ole oikeuksia lapseensa, mutta adoptiovanhemmat kyllä yrittävät tukea lapsensa taustan selvittämistä. Adoptioperheissä on ylellistä juhlaa jos voidaan olla yhteydessä biologisiin vanhempiin.
Adoptio on rankka prosessi ja kestää monta vuotta. Mutta jos siihen lähdette ja kypsytte, niin lopputulos on varmasti rikas elämä.
Vuoden lapsen "yrittämisen" jälkeen voi hakeutua omalääkärin kautta lapsettomuustutkimuksiin. Tällöin aluksi selvitellään lapsettomuuden syytä ja joskus on kyseessä ihan pikkujuttukin, joka esim. lääkityksellä voidaan korjata. Lapsettomuushoidoissa on tänä päivänä hurjan hyvä onnistumisprosentti. Mutta ennen (minimissään) vuoden aktiivista yrittämistä ei voida edes puhua lapsettomuudesta.
Suomen lain mukaan voi adoptoida, jos on 25-vuotias (neuvonnan voi aloittaa jo vähän ennenkin). Mutta jotkut kansainvälisen adoption maat vaativat jopa 30 vuoden iän.
Kotimaan adoptioprosessissa kotikunta kustantaa neuvonnan ja varsinaisia adoptiokuluja vanhemmille tulee lähinnä asiakirjoista ja oikeuskuluista, yhteensä n. 200-300 euroa.
Kotimaan adoptiossa voi saada minimissään 8-9 viikkoisen vauvan. Äidillä on lakisääteinen 8-viikon harkitsemisaika synnytyksen jälkeen, jonka jälkeen hän voi antaa lapsen adoptioon. Joskus adoptioon tulee myöskin vanhempia lapsia.
Kotimaan adoptiossa ei voi toivoa lapsen sukupuolta, hiusten väriä yms fyysisiä ominaisuuksia. (Joskus kotimaiseenkin adoptioon tulee etniseltä taustaltaan erilaisia lapsia). Siihen voi ottaa kantaa, kuinka sairaan lapsen on valmis ottamaan vastaan. Kotimaan adoptioon tulee niin vähän vauvoja, että saa olla kiitollinen, jos ylipäätään saa lapsen. Hakijoita on satoja ja vauvoja tulee adoptioon kymmeniä. Hakijoiden joukosta vauvoille valitaan hänelle edellytyksiltään parhaat vanhemmat (ei siis missään jonoon tulojärjestyksessä) ja jos on odotanut 5 vuotta (eikä ole saanut) vauvaa, niin joutuu luopumaan odotuksesta/siirtymään esim. kansainväliseen adoptioprosessiin tai sijaisvanhemmaksi. Perusidea on kuitenkin se, että lapselle valitaan sopivat vanhemmat, ei toisinpäin.
Adoptio on todella rankka prosessi, joka kestää vuosia. Adoptioneuvonnassa käydään tarkasti läpi hyvin intiimeitäkin ja kipeitä asioita. Vaaditaan avoimuutta ja pitkää pinnaa. Adoptioneuvonnan aikana myös ihan kirjaimelliseti saadaan neuvontaa lapsen tukemisesta ja adotiovanhemmuudesta yleensä. Samalla tarkastetaan, että hakijoista on adoptiovanhemmiksi. (valmiudet adoptiovanhemmuuteen, fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja sosioekomomiset asiat kunnossa). Adoptioprosessi on rankkuudestaan huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen) hyvin kasvattava prosessi. Se avaa silmät adoptiota ajatellen ja monet ajatukset hahmottuvat uudella tavalla kun käydään läpi parisuhdetta, lapsettomuutta, menetyksiä, kasvatuksellisia asioita, lapsen menetysten kohtaamisia, jne...
Kotimaan adoptiossa tilanne elää koko ajan, mutta tällä hetkellä odotusajat ovat 4-5 vuoden luokkaa. Ja tosiaan kaikesta huolimatta voi jäädä ilman lasta.
Lapselle tulee adotiosta aivan varmasti koko elämän mittaisia traumoja (ei vain nuoruudessa). Sinun kykysi ja valmiutesi tukea häntä ja kohdata ongelmat hänen kanssaan vaikuttaa suuresti siihen, miten "ehyt" ihminen hänestä tulee. Jokainen menetys (tässä tapauksessa biovanhempien ja -suvun) jättää jälkensä ihmiseen. Aivan varmasti lapsi jossain vaiheessa oireilee hylkäämiskokemustaan. Nykyisin on itsestään selvää, että lapelle jo pienestä pitäen kerrotaan adoptiotaustasta. Näin hän pystyy vähitellen hahmottamaan taustaansa ja hänen itsekuvansa hahmottuu eri tavalla.
Adoptiossa lapsen vanhemmuus siirtyy adoptiovanhemmille ja lain mukaan biologisilla vanhemmilla ei ole oikeutta lapseen adoption jälkeen. Myös mm. perimä-oikeus siirtyy biosuvulta adoptiosuvulle. Joten tällä tavalla adoptiolapsi on "oma" adoption laillistamisen jälkeen, ja biologinen äiti ei voi puuttua lapsen elämään. Lapsella on lain mukaan täysi-ikäiseksi tultuaan saada vanhempiensa yhteystiedot niin halutessaa.
Adoptiovanhemmuus on kuitenkin aina jaettua vanhemmuutta (ainakin henkisellä tasolla). Lapsella on aina kahdet vanhemmat, eikä tämä vähennä hänen rakkautensa määrää kumpiakaan vanhempia kohtaan! Lasta ei voi omistaa ja se, tunteeko hän teidät "omiksi" vanhemmikseen on tietysti aivan teistä itsestänne kiinni.
Ajatuksesi siitä, tarvitseeko lapsen saada tietää biologisista vanhemmistaan tuntuu minusta aivan nurinkuriselta. Lapsella on oikeus saada tietää taustastaan ja syistä, jotka johtivat adoptioon (ikänsä ja kehityksensä mukaisesti). Tämä on hänelle parhaaksi ja auttaa häntä käsittelemään asiaa. Nykyisin suositellaan myös avointa adoptiota, jossa biologisella vanhemmalla on mahdollisuus pitää yhteyttä lapseensa. Tällöin kuitenkin vanhemman oikeudet ja velvollisuudet on vain ja ainoastaan adoptiovanhemmilla. Adoptiossa täytyy olla siis valmis jaettuun vanhemmuuteen ja kykyyn (omista tunteista huolimatta) laittaa lapsen paras aina omien tuntemusten edelle! Adoptiovanhemmuus on haasteellista vanhemmuutta, mutta myös erittäin palkitsevaa!
Tässä sinulle vielä linkkejä adoptiosiheisille sivuille
http://www.pelastakaalapset.fi/?sivu=37&PHPSESSID=ca3da73d5843ec717b1e7c5aa78200e8
http://www.interpedia.fi/adoptio/index.html
http://www.hel.fi/wps/portal/Sosiaalivirasto/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/fi/Sosiaalivirasto/Palvelut A-Ö/Muut perheiden palvelut/Adoptio/p_adoptio_3
http://www.helistin.fi/?page=1197488&id=5075813
Kotimaan adoptiosta sen verran, että lapsen etnisestä taustasta keskustellaan ja sen suhteen voi esittää toiveita. Ei ole ainakaan lapsen etu, että hänet annetaan perheeseen, joka ei täysin pysty hyväksymään hänen (etnistä) taustaansa.
Sukupuolta ja hiusten väri tosin ei voi toivoa...
Adoptioneuvonnan läpikäyneenä voin omasta puolestani sanoa, että se on juuri niin rankka kokemus m´kuin haluaa sen olevan. Minusta se ei ollut lainkaan rankka, päinvastoin. Avartava ja kasvattava prosessi. Kannattaa lähteä avoimin mielin liikkeelle.
rankka olekaan, vaan adoptioprosessi kokonaisuutena. Vuosien odottaminen, epävarmuus tilanteesta ja siitä saako lapsen ollenkaan. Välillä tuntuu hyvältä ja jaksaa uskoa tulevaan ja sitten taas masentaa ja ahdistaa kun ei tiedä tulevasta ja vaikea on elämääkin suunnitella eteenpäin. Lapsestahan ei saa minkäänlaista ennakkovaroitusta, vaan tilanne tulee aina yllättäin vuosien odotuksen jälkeen.
Neuvonnan jälkeisenä odotusaikana ei myöskään saa paljoa tietoa tilanteen etenemisestä (riippuu tietysti sossusta), vain lähinnä epämääräisiä kommentteja "muutamista" adoptoiduista/odottavista lapsista. Joka kerta omasta tilanteesta kysellessä vasteuksena on vain "olette mukana harkinnoissa". Ja sitten kuulee lapsen menneen jollekin toiselle parille. Mitään syytä sille, miksi ei itse kelvannut, ei kerrota. Ja sitten sitä mielessään pohtii ja keksii jos jonkinlaisia syitä...Joten kyllä prosessi on ainakin minulle ollut kokonaisuutena rankka.
Voin myös kuvitella neuvonnassa sellaisen tilanteen, että pariskunnalla/osapuolilla on ollut elämässään vaikeita kokemuksia (sairauksia, menetyksiä), niin näiden uudelleen läpikäyminen on varmasti vaikeaa. Mutta jos elämässä on päässyt "helpommalla", niin neuvontakin varmasti menee juoheammin. Me ihmiset olemme myöskin hyvin erilaisia, toiset sukeltavat syvemmälle asioihin kuin toiset (ihan positiivisessä mielessä).
mielestäni todella kypsymätön, ja vastustan jos tälläisille ihmisille lapsia annetaan adoptioon.
Tosi lapsettomuudesta, tosi kärsivät...HALOO!!!
Tollasia alle parikymmppisiä jotka ei tiedä mitä yrittäminen oikeasti on, saatika kärsimyksestä mitään. Jo on maailman kirjat mallillaan.
Taas yksi syy lisää abortoida sikiö.
olet kypsymätön noine mielipiteinesi.
Olet marttyyri, joka kilpailee kruunusta lapsettomuuden kärsimysmoniottelussa - sinun mielestäsi sellaiset ihmiset eivät ansaitse lasta, jotka eivät ole sitä riittävän kauan ja riittävän suurin kärsimyksin yrittäneet.
Minusta on hyvä, että joku jo noin nuorena lähtee ottamaan adoptioasioista selvää. Hänhän on vasta 19-vuotias, ja menee joka tapauksessa vuosia, ennen kuin hän edes saa adoptoida. Siinä on monta vuotta aikaa kypsyä ja pohtia asiaa hyvinkin perusteellisesti. Minusta on vain hienoa, että joku jo noin nuorena on kiinnostunut asiasta ja osaa esittää siitä paljon kysymyksiä.
Eihän kysyminen voi olla kiellettyä. Tarpeeton ja asiaton haukkuminen ja loukkaaminen sen sijaan on lapsellista ja kypsymätöntä käytöstä.
lapsille lapsia anneta. Onneksi. Vaikka kuinka "kärsisivät" lapsettomuudesta. Tälläinen kärsimys ei todellakaan ole fyysistä, vaan vika löytynee korvien välistä.
Hoidattais korvien välinsä kuntoon. Tollainen heikko itsetunto, ei kun pahenee vain iän myötä.
Sääli jos alkuperäinen saa adoptiolapsen. Sääli sitä lasta.
Miksi ihmeessä luulet että ap ei kärsi lapsettomuudesta? Vaikka hän onkin nuori niin lapsen kaipuu voi silti olla kova. On varmasti rankkaa huomata jo nuorena ettei lasta niin vain tule. Tosi hyvä siis että jo nuorena yrittävät, silloinhan mahdollisuudet ovat parhaat. Mielestäni myös alle 25v voi olla hyvä vanhempi ja voisi sen puolesta adoptoida. Miten niin heidän kärsimys ei ole fyysistä? Ei lapsettomuus korvien välistä johdu. Ei kirjoittajan itsetunto ainakaan parane jos vaan haukut häntä ja minun mielestäni hänellä on loistava itsetunto kun uskaltaa nuorena perhettä perustaa! Niillä joilla on tarvetta haukkua toisia se vasta heikko itsetunto on.
esim www.interpedia.fi jos kansainvälinen adoptio kiinnostaa.
Ihan ensiksi pyydämme anteeksi jos loukkasimme joitakin henkilöitä tällä vietillämme, koska se ei todellakaan ollut tarkoitus. Tietomme ja kokemuksemme adoptiosta ovat todella vähäiset ja vielä tässä vaiheessa kaikki tuntuu niin uudelta ja myös vaikealta.
Lapsettomuus on hyvin vaikea asia. Ihmisillä jotka voivat vaivatta saada lapsia on suuri lahja. Olemme olleet jo tutkimuksissa ja parhaillaan olemme hoidoissa ja voin vannoa että pettymyksiä on jo mahtunut matkallemme! Sellaisia ihmisiä en ymmärrä lainkaan jotka eivät tunnu tajuavan miten lapsettomuus voi olla toisille valinta ja toisille suuri kärsimys. Kannattaisi olla vain hiljaa jos ei pysty kuin haukkumaan ja puhumaan aborteista...
Kyllä olisimme onnellisia jos saisimme vaikka isommankin lapsen eikä myöskään etninen tausta ole meille niin tärkeä asia. Tällä hetkellä pieni vauva tuntuu luontevimmalta ehkä siksi että olemme kummatkin vielä niin nuoria.
Toivon sydämestäni että onnistuisimme saada "oman" lapsen, koska viestienne perusteella adoptio vaikuttaa todella voimia vievältä ja pitkäkestoiselta prosessilta, ja myös samanlaista epävarmuutta tuntuu olevan mukana kuin lapsettomuushoidoissakin...
Ja olen myös sitä mieltä että minulla ja miehelläni on aikaa odottaa, yrittää ja kypsyä ja valmistautua ja ottaa selvää asioista. Mukava että saimme noin paljon vastauksia. Suuri kiitos! :)
hiljaa jos on ERI MIELTÄ sinun kanssasi. hheeehhahaha... juts niin. Sähän se Jumala olet.
taisi tarkoittaa sitä ettei ketään kannata haukkua vaikka eri mieltä onkin mikä on täysin totta ja jostakin kumman syystä joillekin täysin tuntematon ajatus
Vaikutatte tosi kypsiltä ja fiksuilta nuorilta ihmisiltä. Toivottavasti hoidot tuovat teille odotetun lopputuloksen - mutta jos eivät, niin uskon että teistä tulee oikein hyvät vanhemmat adoptiolapselle. Toivon teille kaikkea hyvää, älkääkä välittäkö noista katkeroituneista vuodatuksista.
Ihmettelen vaan, kun ihmiset osaavat kirjoittaa näille palstoille, mutta eivät osaa googlata.