kun on viikonloppu edessä tulee mieleen, että mihin n. 50:nen sinkkumies, katseenkestävä, mukava ja muutenkin omillaan toimeen tuleva voisi illalla Vaasassa mennä?. Katsotaan: ehkä alkuillasta voisi mennä esim. Public Korneriin ja istuskella siellä ja ottaa muutaman oluen. Mutta mutta, MIHIN esim 24 jälkeen? ei ole paljon muita paikkoja kuin tuo todella kulunut Waild. Ottaa jo valmiiksi päähän jos sinne menee, kun siellä on viikosta toiseen, vuodesta toiseen aina samat ammattisinkut, eronneet, karanneet tai muuten vaan sekoilevat. Voi paska sanon minä.
tänään
perjantaina
151087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
oikeassa tuon Waildin suhteen. Täällä tarvittaisiin vanhemmalle väelle ( 35 ) uusi menomesta.
Eikä ole kyllä kolmekymppisellekään Vaasassa baaria minne viittis mennä. Gigglin Marlin on ihan kakarapaikka, Waildissa taas oman isän ikäistä porukkaa... Millos se Onnela oikein aukeaa??
Kuinka tuonkin kokoinen kaupunki kuin Vaasa on näin onneton baaritarjonnaltaan???
Vaikka lähdet esim. Seinäjoelle, törmäät samoihin ammattisinkkuihin. Maakunnan tanssipaikatkin ne on kansoittaneet.
Karseeta katseltavaa, nelikymppiset vosut vonkaavat meisseliä. Muuten hyvä, mutta kun ovat pelkkiä lahnoja.
siellä ( Waildissa ) edes jonkun sellaisen naisen joka ei siellä ole joka viikonloppu. Tulee mieleen, että moniko mies/ nainen on käyny koko repertuaarin läpi noista yhden yön juttuina?. Sitten bongaat omasta mielestäsi mukavan naisen ja se vielä lähtee mukaasi, niin viimeistään portsareilta saa sellaisen katseen, että jaaha, nyt tuo huuhkaja nappas tuon näköisen äijän tänä iltana. Ketähän se bongaa huomenillalla ja kenen matkaan se silloin lähtee. En yhtään ihmettelis vaikka portsarit laittais vetoa eräistä naisista, että lähteekö se yksin himan vai lähteekö poljettavaksi ja kenen kanssa. Ja portsareilla on varmasti hauskaa keskenään!.
-kai sä tiedät olevasi erittäin kyyninen,ja elämänmuutoksen tarpeessa oleva ihminen? Kokeilisit olla joskus rehellinen ja aito,kun palloilet paikoissa.. :)
todellakaan ole kyyninen, olen realisti. Mutta siinä olet varmaankin oikeassa, että elämänmuutoksen ehkä tarvitsen:).
Minua on rohkaistu yöelämään että tapaisin ns. sinkkuja ja ehkä löytäisin elämän kumppanin. Vai on siis Waild täynnä ammattisinkkuja? Pitänee pysytellä kaukana moisesta paikasta ettei leimaudu. Kiitos tiedosta.
kuin myös muukin henkilökunta. Eikä ainoastaan Waildis!
Se verran tullu katteltua hommaa kummaltakin puolelta, ja tuli sitä "pieniä" vetojakin tehtyä kuka kenenki kans lähtee.
ihan vain mielenkiinnosta kysyisin,että mistä tiedät, että ne naiset ovat siellä joka vkonloppu? ellet itse ole myöskin...että etpä taida yhtään sen parempi ihminen olla...........
käy esim. Waildissa kuin ehkä kerran parissa kuukaudessa, mutta samat naamat siellä on ihan joka kerta. Näin se nyt vaan on.
huomenna on sunnuntai
onko perjantai tai lauantai.
Ei toi baari oo sit muuttunu näistä kirjoitteluista :) Ammattisinkkuna oon pyöriny tos samas baaris ja nyt teen uuden vuoden lupauksen ja lupaan etten mee enää tohon p*ska baariin, eiks je
Tuli käytyä noin parikymentä vuotta sitten ja nyt joulun alusviikolla Waildissa. Tuloksena, että siellä liikuskeli samat mimmit, kuten aiemminkin. Kuka oli eronnut kerran tai useammin. Taso ei ainakaan ole parantunut tosin onhan sitä ikääkin tullut ajan myötä. Varmaan laajan ystäväpiirin hakijoille kiva paikka.
Aloitan yleensä illan Happy Barrelissa karaokessa, (tai Potero tai Vanha Mestari) ja sitten siirryn Waildiin. Monesti on niin hauskaa ettei edes ehdi sinne Waildiin.