Korvakierre

Poikani on 1v4kk ja syönyt 4 antibioottikuuria korvatulehdukseen. Tuntuu hurjalta määrältä :(
Kuinka monta lääkekuuria yleensäkään voidaan näin pienelle määrätä peräjälkeen? Milloin aletaan puhumaan putkien laitosta?
Tulehdus ei aiheuta pahoja oireita poikaan, lähinnä vain yöheräämisiä. Mitä seuraa jos tulehduksen antaa huomaamattaan jatkua pitkään? En meinaan itse olisi edes hokannut mennä lääkäriin heräämisten takia, jollei tuttavani olisi kehottanut. Luulin aluksi että heräämiset johtuvat hampaiden puhkeamisesta.
9562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kolme ihan perättäistä tulehdusta eli tulehdus ei ole parantunut siinä välillä tai jos vuoden sisällä on yli 6 tulehdusta. Mutta nämä muistikuvat ovat 4 vuoden takaa, joten pientä heittoa luvuissa saattaa olla.

Äänestä

että et ota enää yhtään ab-kuuria vastaan, vaikka lri niitä tarjoaisi. Koita pärjätä mahd. påitkään pelkällä kipulääkkeellä (esim.suppo). Tulehdus ei ole vaarallinen ja varsinkaan jos ei aiheuta muutakuin yöheräämisiä. Kokeile onnistuuko pelkkä kipulääkitys. AB:t ovat hirveitä myrkkyjä ja ihmisen vastustuskyky menee vuodeksi niistä sekaisin. Oli sitten kyse lapsesta tai aikuisesta. Ja vaikka korva puhkeisi ei sekään ole vaarallista. Tämä on fakta tietoa, mitä eräs pätevä lri minulle kertonut. Myös kokeile, mikäli markkinoilla vielä, puuduttavia korvatippoja.

Äänestä
  • Järki käteen. Tietenkään ei toistuvat antibioottikuurit ole järkevä hoitokeino, eikä niitä pidäkään ottaa liikaa, mutta oletkos kuullut koskaan liimakorvasta? Sittenpä kun sellainen tulee, niin ihmetellään miksi lapsi ei kuule kunnolla, ja se taas vaikuttaa puheen oppimiseen.

    Kyllä minä olen ainakin putkituksen kannalla, meillä korvakierre loppui siihen, eikä ole sen koommin kummitellut.

    Äänestä

  • Mun äidiltä lähti lapsena korvatulehduksen takia kuulo kokonaan, että ei ole vaarallinen vai? Kuulo kyllä ajan kanssa palautui, mutta enollani on aikuisiällä tinnitystä, jonka oletetaan johtuvan lapsena sairastetuista toistuvista korvatulehduksista.

    Äänestä

että vaikka vähän reilu vuosi on aikaa vastaavasta oman poikani kohdalla, niin en muista tarkkaan montako kuuria meni ennenkuin putket laiettiin. Jos en ihan höpöjä puhu, niin 4-5. Kannattaa pyytää lähete korvalääkärille, joka arvioi tilanteen. Jos antibiootit eivät tehoa, niinkuin teilläkin vähän siltä vaikuttaa, niin putkituksella pitäisi helpottaa, eikä tosiaan jatkuvat antibioottikuuritkaan ole hyväksi.

Äänestä

Antibiooteista ei ollut mitään hyötyä, mutta kierre katkesi, kun aloitimme allergialääkityksen. Aina, kun nuha alkaa ilmestymään annamme sitä, ja yhtään tulehdusta ei tullut tällä hoidolla.

Putkitusta ei siis tarvittu lainkaan.

Korvatulehdukset ovat aiheuttaneet sukulaispojalle pysyvän kuulonaleneman, joten ihan vaaraton vaiva se ei ole.

Äänestä

Meil 1 v 1 kk sai tarhasta korvatulehduskierteen. Ensimmäinen ei ehtinyt kuin loppua, kun 4 päivän päästä oli jo uusi kuuri. Oliko siis ehtineet edes parantua, kun olivat ihan puhkeamispisteessä ja lääkäri sanoi, että voi vaatia puhkaisun. Saatiin uusi kuuri lastenlääkäriltä ja sen päälle estolääkitys, joka jatkuu yhä. Eli sama antibiootti jatkuu, mutta annetaan vain iltaisin n. kuukauden ajan. Tämä kuulemma estää uusien bakteerien tarttumisen puolikuntoiseen korvaan. Ei toimi kaikilla, mutta meillä on auttanut ja poika on pysynyt terveenä. Pari viikkoa on vielä lääkitystä jäljellä.

Äänestä
  • Kaverin lapsella ja heidän tuttavalla on kuulemma homeopatia auttanut, vaikka oli toiselle jo ehditty putkituksia esittää. Joku tuolla vauvapalstalla myös kirjoitti aiemmin, että lapsella ollut yli 10 tulehdusta ja lääkäri sanonut, että antibiooteilla jatketaa jatkossakin, jos ei liimakorva.

    Äänestä

Tytöllä alkoi kierre 11 kk:sta. Puolen vuoden sisään tuli aluksi noin 3 tulehdusta elikkä joka kuukausi ramppaamista ensin toteamassa tulehdus ja sitten kontrollissa. Lääkäri puhui tällöin että jos edellinen tulehdus ei ehdi parantua ennen seuraavaa ja näin käy muutaman kerran tai jos puolen vuoden sisällä on nelisen kertaa tulehdus. Vasta sitten tytön ollessa n. 2.5 v laitettiin putket ja poistettiin kitarisat ja kierre katkesi. Nyt viisaampana vaatisin toimenpiteitä aiemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


???? kirjoitti:

Poikani on 1v4kk ja syönyt 4 antibioottikuuria korvatulehdukseen. Tuntuu hurjalta määrältä :(
Kuinka monta lääkekuuria yleensäkään voidaan näin pienelle määrätä peräjälkeen? Milloin aletaan puhumaan putkien laitosta?
Tulehdus ei aiheuta pahoja oireita poikaan, lähinnä vain yöheräämisiä. Mitä seuraa jos tulehduksen antaa huomaamattaan jatkua pitkään? En meinaan itse olisi edes hokannut mennä lääkäriin heräämisten takia, jollei tuttavani olisi kehottanut. Luulin aluksi että heräämiset johtuvat hampaiden puhkeamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu