Luin juuri netistä ulosoton vanhenemisesta 15 vuodessa ja totesin, että murhaajillakin taitaa olla olot paremmin. Jos velan vanheneminen vie 15 vuotta, se on kovin iso osa elämästä ja kuten mulla ja useammalla muulla, velat ovat syntyneet jonkin elämäntilanteen muuttuessa, kuten eron myötä. Meillä yhteisvastuulliset velat lankesivat mulle, kun mies joi kaikki rahansa ja hänet todettiin lopulta varattomaksi. Tosin hän tekee töitä it-alan konsulttina pääkaupunkiseudulla ja ihmettelen miten hyvin hän saa kierrätettyä raha-asiansa kollegallaan, ettei vouti ole edes elatusrahoja saanut häneltä ulosmitattua. Mulle jäi kaksi pientä lasta ja kauheat velat, mies ei osallistu millään tavoin lasten kuluihin eikä velkojen maksuun.
Hakeuduin velkäjärjestelyyn viime vuoden lopulla ja tälle vuodelle tuli jo alustava päätös velanmaksusta käräjiltä ja maksut aleni 270 e 40 e. Käräjät totesi, että meille ei ole jäänyt enää rahaa elämiseen välttämättömiin kuluihin. Silti menee vielä 6 vuotta ennenkuin pääsen veloista irti, kun nyt on kärsitty jo 3 vuotta rankkaa velanmaksua. Joo eipä oloe tarvinnut miettiä ostaako mitään kun ei ole ollut kuin ruokaan rahaa, ei edes lääkkeisiin.
Kun erosin 3 vuotta sitten, lapset olivat 3- ja 5-vuotiaat ja tähän mennessä ei ole ollut yhtään vapaa-aikaa itselle. Olen tehnyt töitä ehkä liikaakin ja pienet muksut veivät lopun aikani ja nyt, kun hieman helpottaa maksupuolella, kroppani yksinkertaisesti sanoi itsensä irt. Oikean käden olka jumittui ja tulehdutti koko olan ja käsi meni toimistakyvyttömäksi, joten nyt ollaan pitkällä sairiksella. Miten teillä muilla, onko teillä samoja juttuja, menee hermot ja kroppa mäsäksi jatkuvan työnteon ja velkojen maksun kanssa? Kyllä mun meilestä ihan 5 vuotta riittäisi ulosoton kanssa ja sitten velat olis pois, oli sitten kuinka paljon tahansa velkaa!!!Tai esimerkiksi elatusrahoihinkin keksittäisiin joku muu konsti periä ne. Exä lainasi mun autoa ja toi hajotettuna takas eli vaikka sillen, että maksaisi elatukset palveluksina??

Vastaukset 4
Vanhimmat
loppuun.
on tainnut käydä jo niin. Viimeksi olen olen ollut näin kepeä synyttäessäni ja lääkäriveljeni puhuu mulle 9 kk sairaslomsta ja silloi sen melkein tietää, että pahin mahdollinen on tapahtumassa niin terveyden kuin velkojen maksunkin suhteen.
Eikä mieltä ylennä sekään, että elatuksia ja muutenkin lakia kiertävä exäni löysi uuden naisen,jolla on kans 2 muksua ja voin vain enää arvata, että sitä perhettä exä elättää nyt, kun ei elarit meille eksy...
Hyvä velkasuhteinen nainen! sinulla on tätä velan savottaa vain 3-vuotta enään edessä, siis OHI ON kohta.Terveys on sinun ja perheesi voima
ja Euro.Pidä tästä huolesi.Ajattele jos olisit velkaa KOKO IKÄSI?
Ei raha aina Suomessakaan ole ilmaista, ellei sitä sitten ole sossusta osattu keplotella. Onhan se nyt merkittävä muutos, jos elämän pituisesta velallisuudesta on tullut 15 vuoden pituinen. Mitä mieltä sinä olisit, jos joku olisi sinulle velkaa, niin olisiko 15 vuotta pitkä aika velan perimiseen, varsinkin, jos velka ei tulisi koskaan kertymään loppuun... tuskin.
Harmi, että et ole asioitasi osannut paremmin hoitaa... ensimmäinen virhe oli varmaan se, että otit mieheksi moraalittoman loisen.
Ota asiaa hoitavaan ulosottomieheen yhteyttä, jos vaikka voisivat tehdä tarkemman selvityksen ex-miehestäsi, että edes eloille tulisi kertymää.