Mikäli oikein olen tajunnut, niin ihminen voi testamentata elimensä "uusiokäyttöön". Oletko tehnyt elintestamentin ja miten siihen suhtaudut? Jos leikkisästi asiaa ajatellaan, niin minkä elimesi testamenttaisit?
Tunteella ajatellen tulee tunne; Ei minun sisuskalujani saa kaivella, vaikken itse enää olekaan varsinaisesti paikalla. Järki sitten taas sanoo, että: "Siitä vaan, jos joku vielä on "siirtokelpoinen".
Jotkut kieltävät eläessään, ettei heitä saa pitää hengissä "väkisin". Vaikea juttu sekin. Toisaalta aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää...Eikö vaikka? Ja toisaalta sitten taas; mitä syytä pitkittää, jos homma on menetetty; kipuja on tms.
Onhan näitä. ns. eettisiä juttuja. Ja ne vasta vaikeita onkin ihmismielelle. Usein on asetelma; järki vastaan tunteet. Niin abortin, eutanasian, yms. kohdalla. On se aborttikin vain niin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ihan selvä homma, jos äidin terveys on vaakalaudalla tai nainen on raiskattu.
Synkkiä aiheita. Sorry...
Pohdin näitä ehkä siksikin, että perhepiirissä on sairautta. Vielä ei tiedetä, kuinka vakavasta on kysymys. Huoks.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Tunteella ajatellen tulee tunne; Ei minun sisuskalujani saa kaivella, vaikken itse enää olekaan varsinaisesti paikalla. Järki sitten taas sanoo, että: "Siitä vaan, jos joku vielä on "siirtokelpoinen".
Jotkut kieltävät eläessään, ettei heitä saa pitää hengissä "väkisin". Vaikea juttu sekin. Toisaalta aina on toivoa, niin kauan kuin on elämää...Eikö vaikka? Ja toisaalta sitten taas; mitä syytä pitkittää, jos homma on menetetty; kipuja on tms.
Onhan näitä. ns. eettisiä juttuja. Ja ne vasta vaikeita onkin ihmismielelle. Usein on asetelma; järki vastaan tunteet. Niin abortin, eutanasian, yms. kohdalla. On se aborttikin vain niin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ihan selvä homma, jos äidin terveys on vaakalaudalla tai nainen on raiskattu.
Synkkiä aiheita. Sorry...
Pohdin näitä ehkä siksikin, että perhepiirissä on sairautta. Vielä ei tiedetä, kuinka vakavasta on kysymys. Huoks.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Vastaukset 29
Vanhimmat
ja kaikilla perheen jäsenillä on testamentti. Minusta ajatus,että joku toinen katselisi 'silmilläni' kuolemani jälkeen,on ihastuttava! Tai jatkaisi omaa elämäänsä minun avaustamana,on jotenkin lohdullinen.Samoin olemme halunneet testamentata lapsemme elimet,jos vaikka kaikki ovat kolarissa,eikä meiltä voi lupaa pyytää...Karmeita toisaalta ajatukset,mutta jotenkin toivoisi,että lapsi ei kuolisi 'turhaan'. Voi,miten tunteettomalta tämä kuulostaa!! Järkyttävän kylmältä tosiaan..Toivon,että koskaan ei tietysti omalle kohdalle sattuisi mitään,mutta sitten taas,jollekin tapahtuu,miksei siis meille?
Sinulle ja läheisillesi toivon voimia ja jaksamista. Toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi.
Ja tietysti,hyvää viikonloppua!
Toivotaan...
Mukaan lukien elintestamentti.
Vaimoni kommentti: Juopottelun tuhoama maksa, -5 diopterin silmät, toisessa munuaisessa 40mm:n kysta, sydän ihmeen hyvässä kunnossa. Vain yksi lievä infarkti.
Muusta en tiedäkkään.
Käsittääkseni suurin osa elimistä käytetään koulutustarkoituksessa.
Siinä mielessä olen erinomainen luovuttaja.
Eipä siinä tuhkamäärässä paljoa säästä mutta säästö se on pienikin.
elintestamenttia, mutta edellä oli kyllä hyviä perusteluita..
Vähän kyllä ällöän ajatusta, että olisin joku lihakasa josta leikellään paloja "nukkuessa". (Itsekäs puoli)
Tervatut keuhkot vois säilyä ikuisesti...(Tarvittaisiinko edes formalyydiä(?)...)
Mutta olisiko sillä niin väliä, kun on kuollut ja sielu liihottaa jo ties missä? Ja vain se maallinen "tomumaja" on jäljellä, jonka jäänteet haluan poltettavaksi ja ripoteltavaksi vaikka mereen, koska en halua että haudallani käydään koska "niin on tapana", velvollisuudesta, satoi tai paistoi...(sukulaiset sais slaagin jos tietäis, mitä mietin...)
Jaksamista ja viikonloppua.
ES
ollut lompakossa varmaan jo 10 vuotta.
Ajattelin, että jos jollekin vielä kelpaa, niin eipä niitä itse enää manan majoilla tarvi.
Ihmisiä on jatkuvasti jonossa odottamassa siirtoelintä. Itse pidän ajatuksesta, että voisin auttaa kuoltuani montaa muuta ihmistä.
Ymmärtääkseni on eri asia testamentata ruumiinsa tieteelle opetustarkoituksiin.
Tuo, että kenties joku toinen voisi jatkaa elämäänsä meidän avullamme-
Hieno ajatus, itse asiassa.
Minä myös täytin aikanaan ko. kortin ja kuskaan sitä mukanani muiden läpyjen joukossa.
Olen mielikuvitellut sen tarpeelliseksi esimerkiksi jonkin tapaturman tai vastaavan sattuessa = nopeat luovutustoimenpiteet.
Tämä on luuloa. En ole katsonut aiheelliseksi tarkistaa mistään.
Eipä heilauta minua!
Varsinaisen elintestamentin tein muiden testamenttien laatimisen yhteydessä.
Hoito-, hautaus (poltto tuhkat mäkeen) ja omaisuustestamentit.
että se kortti mahdollistaa nopeat toimenpiteet.
Vai tuhkat mäkeen? Itse en oo asiaa noin pitkälle ajatellut. Mun mielestä on kaunis ajatus se, että ihmisen tuhkat ripotellaan paikkaan, jossa se ihminen on nauttinut elämästä ja ollut onnellinen.
Esim. järvelle, mereen tai vaikka omaan mäkeen. :)
ollut minulla,olen myös tehnyt selväksi lapsilleni kauan sitten kuinka toivoisin heidän toimivan kun minulle käy niin, ettei lääketiede voi enää auttaa, näin heillä ei ole epäselvää kuinka toimia ko. tilanteessa.
Elintestamentin lisäksi voi tehdä myös KUDOSLUOVUTUS
TESTAMENTIN,itse olen tehnyt molemmat,koska tuskinpa
sieluni,vaikka jatkaisi elämäänsä,niitä enää tarvit-
see maallisen elämän päätyttyä..Hoitotestamentti on jo vaikeampi kysymys,tosin aivokuolleet eivät herää
mutta koomasta taas voi herätä.
Ilman muuta kierrätykseen jos vaikka useammallekin olisi apua.
Äitini sai aikoinaan siirtomunuaisen 10 vuoden jonotuksen jälkeen "pankista" kun sukulaisten munuaiset ei sopineet.
Äiti sai 15 hyvää vuotta lisäaikaa ja kerkisi nähdä lastenlasten syntymät.
Elinluovutustestamentti on lompakossa ollut pitkään,
hoitotahto on kirjattuna ja suvulle vielä selvittettynä ettei hoitohenkilökunnan tarvitse selvitellä mitä olisin tahtonut.
En halua jäädä tänne roikkumaan koneiden varassa ja toivottavasti palliatiivinen sedaatio (nukuttaminen ennen kuolemaa jottei tunne kipua) on sovittu käytäntö silloin kun aikani on lopussa.
Toivottavasti kaikki pohtivat näitä asioita jo etukäteen jotta omaiset saavat surra rauhassa ilman vaikeata päätöksentekoa.
Mukavaa viikonvaihdetta kuitenkin ja pysytään kaikki hengissä;)
olen ajatellut tehdä testamentin. Esim.exäni on saanut munuaisen kuolleelta henkilöltä.
Se on sellainen sukusairaus joten tyttäreni joutuu käymään kokeissa vuosittain:((
Jos minä voin antaa elämän jollekkin toiselle kuoltuani niin olen siitä onnellinen.
eri juttu. Täytyy myöntää, sekin on tullut laiminlyötyä. Heti seuraavalla kerralla sitten.
Ehkä syynä lykkäytymiseen on se, että verisuonet ovat "syvällä" ja tavallista verikoettakin on joskus ollut ottamassa usea henkilö. Tai sitten yksi on ottanut ja tonkinut oikein kunnolla. Äh.
Minun Elintestamentissani on sama päivämäärä kun isäni veti viimeisen henkäisyn... Se koskee kaikkia elimiä... mitäpä minä munilla enää teen kun ei henki kulje, joutavat hyvin valtiolle...=))))
Tuota olen harkinnut vakavasti, en todellakaan halua että koneet pitävät minua elossa... eikä teen mieli jatkaa elämää turnipsina, jotenka sen hoitotestamentin kyllä teen jossakin vaiheessa... toivottavasti ei liian myöhään...=))))
Myös sinulle Niisku... Mukavaa viikonloppua ja jaksamisia.
Elintestamenttia en ole pustannut mihinkään paperille,pitäis tehdä se.
Mutta koko suku tietää että musta saa käyttää kaikki mikkä vaan kelpaa.
Äänijänteet on kova sana....vitsi,vitsi.
En minä niitä kuolemani jälkeen tartte,sielu on jo muualla silloin.
Onneksi Suomessa ei "väkisin" pidetä hengissä.
Jos vaikka aivokuolet niin se on koneesta irti.
Mutta näitä samoja asioita oon pohtinut niin miljoonat kerrat.
Jos vaikeasti sairastun niin annanko kokeilla kaikki keinot vai suostunko siihen että lähtö tulee.
Sitä rukoilen ja toivon että koskaan musta ei tulisi "vihannesta".
Jos saan vaikka jonkun kohtauksen niin jos ei heti joku aloita elvytystä niin sitä ei sitten aloitettaisi muutaman minuutin päästä ku aivot on jo vaurioituneet.
Voi voi,maailma on täynnä vaikeita kysymyksiä.
Pohtia saa ja pitääkin mutta ei ennakkon murehtia.
Onneksi meillä on vaan tämä päivä ja hetki elettävänä.
Tämä muuten oli semmonen aihe että keskustelisin vaikka koko yön mutta sillai oikeasti puhuen,ei koneen kautta.
Hyvää viikonloppua ja jaksele!
Elinten luovutuskortti, elintestamentti ja hoitotestamentti ovat eri asioita.
Minulla on ollut lompakossa jo monet vuodet kudosluovutuskortti. Ainoa, minkä olen rajannut pois, on se, ettei minua saa käyttää anatomian opetukseen.
Jos menettäisin henkeni, niin voisin mahdollisesti antaa jollekulle dialyysipotilaalle munuaiseni, näkönsä menettävälle silmien osia jne.. Eli yksi ihminen voisi tuoda monelle helpotusta omalla toiminnallaan.
Myös mahdollisesti vähennän eläinten kärsimyksiä omalla toiminnallani. Eläimiähän on kaavailtu elinten luovuttajaksi.
Mulla on tehty elinluovutus testamentti.
Olen ajatellut et jos joku ihminen saa jatkoaikaa elämälleen,niin miksi en auttaisi?
Mun aika täällä maallisessa taivalluksessa on loppu,mut joku voi vielä taivaltaa pitkänaikaa:)
Elvytyskielto on toinen juttu,jokaisen ihmisen omassa päätösvallassa.
Miksi kuitenkaan maata nk (vihanneksena)ruma sana;(
Jos elintoimintojasi pidetään koneellisesti yllä?
Nää on vaikeita asioita,harkintaa ne vaatii.
Minulla on ollut elinsiirron oikeuttava kortti lompakossa jo yli 20 vuotta ja lapsillani on myös vastaavat kortit. Kortteja saa huoltoasemilta ja ties mistä. Mitä tekisin elimilläni kuoleman jälkeen ja toisekseen kaikki mitä voidaan käyttää hyödynnetään. Ei voine rajata että vain esim. sydän käytetään. Olen nähnyt niin monia, jotka ovat saaneet jatkaa elämää siirtoelimellä. Omat lapset ovat mukana siksi että heidän isänsä kuoli ja olisi ehkä voinut jatkaa elämäänsä siirtoelimen turvin jos olisi saanut. Mutta elämä on mitä on. Lapset ovat ymmärtäneet että on myös lapsia jotka voivat tarvita elimiä ja jos on kiire niin kortti nopeuttaa päätöksen tekoa ja elin voidaan käyttää. Tapaturmatilanteissa ei ole aikaa viivytellä ja odotella että lähin omainen, joka voisi antaa luvan löytyy. Niinpä meillä kaikilla kolmella on kortit mukana ja jos niin kävisi, että kuolema meidät yllättää, niin toivon että voimme auttaa sellaista joka apua tarvitsee.
mistä sen tietää vaikka oma lapsi joskus tarvitsisi uutta elintä, siinä vaiheessa voisi olla kiitollinen tuollaisesta testamentista. Täältä saa tulostettua/tilattua kortin: http://www.lahjaelamalle.net/tilaus.html
Se on rankka vaihe, kun ei vielä tiedä mikä vaivaa.. tsemppiä teille..
Miksi olla sitä tekemättä, kun näin
toimien voit auttaa toista, antamalla
hänelle arvokasta lisäaikaa?.. :))
Itsellehän, noiden elimien toimivuudesta,
ei ole silloin, mitään oleellista hyötyä,
sinun tiimalasistasi, hiekka on käytetty
loppuun.. ;))
Tiimalasin voi kääntää,
tikittämään uutta aikaa,
luovuttamalla.. :)))))
Itsellä tuo tärkeä paperi, on kulkenut
matkassani 14 vuotta.. :)))
Sitten, on myös mahdollisuus liittyä,
http://www.veripalvelu.fi/asp/system/empty.asp?P=2&VID=default&SID=952678625247202&S=0&C=25288
kantasolu luovuttajien joukkoon.. :))
Aiheena ihan hyvä, kun näitäkin asioita,
on syytä pohtia ajoissa.. :))
Abortille annan miinusmerkin, mikäli ei ole
kyse, odottavan naisen terveydestä tai
raiskauksen uhrista.. ;))
Abortti ei ole ehkäisykeino.. mielestäni.. ;))
Eutanasia, antaisi luvan lähteä,
arvokkaasti tästä maailmasta.. :))
Itse en halua, olla kenenkään käänneltävänä...
Hyvää viikonloppua Niiskis.. :)))))
** toivoo sinulle parhaita mahdollisia uutisia**
Ai niin, milloinkas olette käyneet,
viimeksi verenluovutuksessa?.....
Niin, ideahan on sinänsä kaunis, eritoten täältä hyvinvoivasta länsimaasta käsin; meillä on varaa olla humaaneja.
Mutta mites sitten köyhemmissä maissa?
Kyllähän me varmasti kaikki olemme jossain vaiheessa kuulleet/lukeneet tiedotusta siitä, kuinka tavanomaista köyhissä maissa on myydä elimiään ja vertaan koska ilman joitakin elimiä voi elää. Munuaisethan on yksi sellainen ja myös haluttua ostotavaraa.
Valitettavasti vain tässäkin iskee joillekin liikeidean toteuttamismahdollisuus kun köyhät eivät oikein kykene puoustautumaan...
Räikeimipiä, joista kuulee, ovat ne tapaukset joissa elinten ryöstäjät eivät ole aina malttaneet edes odottaa että kolkattu uhri kuolisi vaan tarvittavia osia on alettu leikkaamaan irti. Kiinalaisten todellisuutta, lähinnä.
Tuollainen pistää miettimään ja niinpä moni turvallisuuttaan ajatteleva matkailija ei todellakaan kulje elintenluovutustestamentti mukanaan, etenkään englanninkielisellä tai muulla tunnetummalla kielellä kirjoitetulla, lompakossaan. Itse olen myöskin jättänyt testamenttikorttini kotiin.
Minulla on myös laadittuna hoitotestamentti, jonka lainvoimaisuushan on nykyään Suomessa kyseenalaistettu mutta anyway, onpahan valmiina sekin jos viikatemiehen ensi huitaisu meneekin vähän sivuun ja jään kitumaan ;D
Nämä molemmat testamentit ovat kotonani tarkassa tallessa sellaisessa kansiossa, jossa säilytän muutoinkin kaikki tärkeät paperit ja, jonka olemassaolosta lapset tietävät että se pitää antaa kuolemani jälkeisiä asioita hoitavalle henkilölle.
mulla ollut 20 vuotta sellanen. Tärkeä juttu ja hyvä jos voi auttaa joskus sitten kun ei itse enään kalustoaan tarvi. Mut herätti se, kun saatan itse joskus tarvita oman sairauteni vuoksi.
kuolee, on ihan sama minne elimet käytetään.
Ikävä kyllä, mikäläinen joko elää pitkään tai sit kuolee äkkiä syöpään...
Mut elintestamentti on hyvä olemassa...
Itse olen omakohtaisest päättänyt, et jos joudun vuodepotilaaksi....toivon olevani sen verran järjissäni, että osaan tehdä omat ratkaisuni ennen sitä....
Hyvä puheenaihe,sen johdosta kaivoin oman ja ainoan testamentin lompakostani.Olen tehnyt sen jo v.1994 ja se on jo aika kulahtuneen näköinen.
Toivon,että siitä on joskus jotain apua jollekkin.No...maksa on paskana,munuaiset reistaa,näkö on mennyt jo aika päivää sitten,sydäntautia on suvussa vaikka kuinka paljon,Nenä on murskana,korvista on kuulo mennyt eukon huutamisen seurauksena.Ainoa joka ehkä kelpaa on aivot jotka ovat lähes käyttämättömät.
Mukavaa sunnuntaipäivää ja kiitos kommenteista.
Kahden viikon päästä olen jo paljon viisaampi toisen vanhempani sairauden suhteen - toivottavasti. Ihan piinallisinta on epätietoisuus.
Elämä on rajallinen ja niin suuri lahja, että pitäisi aina sopivin aika välein potkaista itseään polveen j muistuttaa, miten hyvin on asiat - loppujen lopuksi.
Mitä on joku flunssa tai hammassärky, kun joutuu suurempien asioiden eteen. Itikan pisu Itämeressä!
Itse en ole vielä tehnyt elintestamenttia, mutta olen ehdottomasti aikeissa! (: Pidän ajatuksesta, että kuolemallani voin säästää jonkun toisen hengen.
Mielestäni olisi hyvä että perustettaisiin rekisteri johon itsekukin voisi ilmoittaa halunsa/haluttomuutensa elin- ja kudosluovutuksiiin.
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article333528.ece