Kaivosurmat tuossa 80-luvun lopulla. Kuka muistaa. Alibikin teki erikoisnumerollaan myyntiennätyksen. Äiti hukutti kolme lastaan kaivoon ja katosi, anoppia pidettiin syypäänä joka oli saanut nuoren stressatun äidin hulluuden partaalle. Anoppi teki yleisen vittuilun takia itsemurhan viiltämällä kurkkunsa katki. Nainen kärsi tuomionsa ja mies otti hänet takaisin!!! Mitä heille nykyään kuuluu?
Itse tuolloin juttelin perheen hyvin tuntevan kanssa joka vannoi ja vakuutti että tuosta anopista tehtiin sijaiskärsijä. Kuulemma kiltein ihminen maan päällä. Pyöritteli päätään ja kertoi että todellinen pahan alku ja juuri on ollut sopeutumaton vaimo joka oli paha kaikille. Aviomiehensä kuulemma sellainen "Juhanavilen", liian kiltti. Oikeuslaitos taisi pitää eukkoa hullujenhuoneella vähän aikaa ja päästää sitten vapaalle takaisin yhteiselämään jota eivät pienet lapset enää häiritse.
Itse tuolloin juttelin perheen hyvin tuntevan kanssa joka vannoi ja vakuutti että tuosta anopista tehtiin sijaiskärsijä. Kuulemma kiltein ihminen maan päällä. Pyöritteli päätään ja kertoi että todellinen pahan alku ja juuri on ollut sopeutumaton vaimo joka oli paha kaikille. Aviomiehensä kuulemma sellainen "Juhanavilen", liian kiltti. Oikeuslaitos taisi pitää eukkoa hullujenhuoneella vähän aikaa ja päästää sitten vapaalle takaisin yhteiselämään jota eivät pienet lapset enää häiritse.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Muistan lukeneeni tapauksesta täällä joku aika sitten.
Eikö nainen tuomittu ymmärrystä vailla olevana, taisi seota niin pahasti? Missä päin nämä surmat tapahtui?
sitä että, nainen joka hukuttanu omat lapsensa on ilmiselvä HULLU.
Anoppi on anoppi, mutta hullu se on joka lapsensa pystyny noin tekeen. sais olla kivien sisällä loppuelämänsä kusipää.
Eukko pääsi tosiaan jo muutaman vuoden päästä vapaalle jatkamaan yhteiseloa miehensä kanssa.
Katos naisia pitää aina ymmärtää, varsinkin jos ne on äitejä...
alkupuolella pornainen nimisessä kunnassa uudellamaalla. Nainen taisi kadota muutamaksi päiväksi talon ullakolle kunnes joku kuuli kolinaa sieltä ja nainen löytyi.hoidossa oli jonkun aikaa ja pääsi kotiin,asuu nykyään samassa paikassa saman miehen kanssa kuin silloinkin.
Järkyttävä tapahtuma,etenkin kun asuin tuolloin parin kilometrin päässä tapahtumapaikasta...
asuu edelleenkin samassa talossa saman miehen (eli kuolleiden lasten isän) kanssa. Uusia lapsia heillä ei ole ja kylällä kuulemma suhtaudutaan melko ymmärtäen tähän naiseen.
Kiitos tiedoistasi. Elelevät sitten rauhassa siellä P.........a. Täytyypä hakea elokuva "Kaivo" jostain DVD:lle ja verestää historiaa.
Hei!
Nainen oli hoidossa monta vuotta, mutta pääsi pois laitoksesta ja asuu edelleen samassa talossa saman miehen kanssa. Aika harvinaista että tuollaisen kauheuden jälkeen ovat edelleen yhdessä ja peräti samassa talossa.
ihan normaalia tuollainen jälkiabortti.
heti tuli mieleen, jotta kenelleköhän se jälkiabortti olisi pitänyt tehdä..?
tuo nainen olisi kannattanut abortoida.
Muuten hyvä avaus Allan T.yhmä mutta Alibilla ei ollut mitään erikoisnumeroa. Paskapuhetta.
"Oikeuslaitos taisi pitää eukkoa hullujenhuoneella vähän aikaa ja päästää sitten vapaalle takaisin yhteiselämään jota eivät pienet lapset enää häiritse."
Tyypillinen vale!
Oikeuslaitos ei pidä ketään hullujenhuoneella. Oikeus jättää ymmärrystävailla olevan tuomitsematta vankilaan ja henkilö joutuu valtion mielisairaalaan. Lopusta päättää lääkärit ja niin edelleen.
että lääkärit olisivat saaneet vapauttaa Jammun, ei varmasti. Lapsenmurhaaja naiset ei kyllä kauaa mielisairaalassa ole, mutta mies lopun ikänsä.