Rahan käyttö

Kyselisin vaan että minkä ikäiselle voisi hommata pikapankkikortin?
Varmaan paljon lapsestakin kyllä kiinni, mutta omani 13v. kovin säästeliäs ja tarkka rahoistaan. Käyttää kyllä rahojaan, mutta harkiten eikä mihinkään älyttömyyksiin (ainakaan vielä :) ).
101025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itse sain pikapankkikortin vasta kun menin ensimmäistä kertaa kesätöihin.

Äänestä

mukulat olivat 11 ja 13 kun saivat Visa Electronit.

Äänestä

Itse sain oman korttini juuri 13-14 vuoden iässä ja siinä vaiheessa oli paljon hyötyä siitä. Tietenkin riippuu vähän ihmisestää

Äänestä

10-vuotiaana, mutta nostoraja on pieni eikä lapsi liiku missään ilman meitä (asutaan maalla kaukana automaateista tai kaupoista). Kuukausirahan maksamme tililleen senkin vuoksi, että sen käyttäminen "pankkikortin takaa" on hankalampaakuin setelin tai kolikon ottaminen taskusta. Tällä tavoin hän on saanut säästöönkin jonkun kympin ja suunnittelee nyt omilla rahoillaan ostavansa ponille riimun, poni toki ei ole hänen omansa, riimu vain.

Teini-ikäisen nostorajaa nostimme juuri niin paljon, että hän voi ostaa bussilipun tai koulukirjt tililtään.

Äänestä

Kiitti vastauksista! Taidan päätyä hankkimaan pojalle kortin. Ja sitten mietittiin vielä tuota kuukausirahaa. Tähän asti saanut rahaa aina hyvistä koe-numeroista, mutta ajattelin että tuokohan se liikaa paieita numeroista.

Äänestä
  • Oon 16 eikä sellasii oo:)

    Äänestä

  • voi olla että tulee liikapaineita numeroista kun hyvistä saa rahaa, mutta sekin on kyllä ihmisestä kiinni.. ja on ainakin hyvä kannuste lukea kokeisiin kun saa hyvästä numerosta ns.palkinnon :) ja jos vaikuttaa siltä että lapsi ottaa liikaa paineita numeroista niin muistakaa kertoa ettei haittaa vaikkei aina sitä kymppiä tai ysiä kokeesta saisikaan.
    Tunnen monia peruskouluikäisiä jotka saavat rahaa vain hyvistä numeroista ja muuten ei tule mitään viikko/kuukausirahaa ja heillä on hirveät paineet numeroista. mutta heidän vanhemmat on kyllä olleetkin sellaisia että jos ei tule hyvää numeroa kokeesta, ei tule lapselle muuta kuin valituksia ja haukkuja etteikö sitä ole luettu kokeisiin.

    Teillä tuskin on tuota äsken mainitsemaani tilannetta koska kysyt ja mietit tuoko se liikaa paineita, ja mietit selvästi ettei lapsellesi ole haittaa siitä. Muistat vain kertoa aina välillä ettei ole niin elämän tärkeää vaikkein aina sitä kymppiä tai ysiä tulisikaan.:)

    Äänestä

  • eräs vain... kirjoitti:

    voi olla että tulee liikapaineita numeroista kun hyvistä saa rahaa, mutta sekin on kyllä ihmisestä kiinni.. ja on ainakin hyvä kannuste lukea kokeisiin kun saa hyvästä numerosta ns.palkinnon :) ja jos vaikuttaa siltä että lapsi ottaa liikaa paineita numeroista niin muistakaa kertoa ettei haittaa vaikkei aina sitä kymppiä tai ysiä kokeesta saisikaan.
    Tunnen monia peruskouluikäisiä jotka saavat rahaa vain hyvistä numeroista ja muuten ei tule mitään viikko/kuukausirahaa ja heillä on hirveät paineet numeroista. mutta heidän vanhemmat on kyllä olleetkin sellaisia että jos ei tule hyvää numeroa kokeesta, ei tule lapselle muuta kuin valituksia ja haukkuja etteikö sitä ole luettu kokeisiin.

    Teillä tuskin on tuota äsken mainitsemaani tilannetta koska kysyt ja mietit tuoko se liikaa paineita, ja mietit selvästi ettei lapsellesi ole haittaa siitä. Muistat vain kertoa aina välillä ettei ole niin elämän tärkeää vaikkein aina sitä kymppiä tai ysiä tulisikaan.:)

    Niin, poika on tuonut aina hyviä numeroita, melkolailla kiitettäviä. Ja olen koittanut kovasti siitä muistuttaa että ei tarvitse paineita ottaa, huonompikin numero käy :)
    Nyt kutosella tullut pari kolme kasia ja olen ollut niistä yhtä hyvillään. En todellakaan vaadi pojalta hyviä numeroita, en ole niitä itsekään aikoinaan viljellyt :)
    Eikä hän näytä ottavan kokeista suurempia paineita, lukee kyllä kokeisiin edellisenä iltana. Toki täytyy myöntää että olisi hyvä jos koulu innostus jatkuisi vielä peruskoulun loppuun saakka, ja itse osaisi olla kannustava, ei paineita tuova vanhempi.
    Päätimme kuitenkin ottaa sen kuukausirahan käyttöön ja summaksi ajattelin 20-30e. Ja että joitakin velvotteita siihen liittyisi, esim. pieniä kotitöitä oman huoneen siistinä pidon ohella.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Muista vaikka poika tuo hyviä numeroita, niin älä anna bilettää tai muuten dokata ennen kuin on 18!

    Äänestä

Omani sai Visa Electroninsa vähän vajaa 12-vuotiaana. Pankkiin suhteita, nimittäin. Kertaakaan ei ole tili mennyt yli, sääsätväinen ja harkitsevainen kun on kanssa.

Itse koin ton electronin fiksummaksi kuin tavallisen automaattikortin, johtuen siitä €20 miniminostosta. Nyt voi ostaa sen populansa/meikkikynänsä/pyyhekuminsa sillä ja ei jää raha kukkaroon polttelemaan.

Toimii meillä, ei kaikilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

säästeliäs kirjoitti:

Kyselisin vaan että minkä ikäiselle voisi hommata pikapankkikortin?
Varmaan paljon lapsestakin kyllä kiinni, mutta omani 13v. kovin säästeliäs ja tarkka rahoistaan. Käyttää kyllä rahojaan, mutta harkiten eikä mihinkään älyttömyyksiin (ainakaan vielä :) ).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu