Assistentin tulospalkkaus?

Aloitin työt toimistoassistenttina rekrytointiyrityksessä. Huhtikuusta lähtien kohdallani aletaan noudattaa tulospalkkaussysteemiä.

Eli 10 % palkastani muodostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Mikäli en hoida tehtäviä, en tuota 10% saa. Rekrytoinnista vastaavilla on todella selkeät tavoitteet, esim. 10 puhelua potentiaalisille työntekijöille/pvä 5 haastattelua/viikko.

Itse olen miettinyt kohdallani tätä tulospalkkaussysteemiä, ja olen todella pihalla ja neuvoton!! Onko teillä kokemusta tulospalkkaussysteemistä assistenttityön kohdalla?

Tehtäviini kuuluu tällä hetkellä aika paljon henkilöstöasioiden hoitoa; huolehdin, että työntekijöillä ovat kunnossa työsopimukset, todistukset ja verokortit sekä ilmoitan työntekijöiden työtunnit tilitoimistolle.
Sen ohella muita toimistorutiineja.

Miten tällaisia tehtäviä voidaan oikein mitata, kun jokainen työpäivä on erilainen, ja tehtäväalue "elää" koko ajan.

Työnantajalla ei oikein ollut käsitystä tästä asiasta.
41163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täytyy sanoa että aika pienet tavoitteet on asetettu. Itse teen samanlaista hommaa. Ja tavoite on saada n.10-15 haastattelua päivässä kaksikertaa/vko.

Meillä myös "mitataan" tehty aika, jonka mukaan sitten maksetaan "korotettu" tuntipalkka. Esimieheni ikäänkuin kellottaa ajan minkä teen töitä ja sitä kautta palkka sitten maksetaan. Se on ihan hyvä minun mielestäni, sillä tällä alalla liikkuu yhtä sun toista tekijää. Toiset pelaa pasianssia ja toiset tekee töitä. Tällä tavalla ihmiset pidetään työssä kiinni ahkerasti ilman turhia juttuja.

Tämä juttu ei ole mitenkään uusi. Opettajille on kuulemma tulossa sama juttu, ainakin näin kertoi tuttavani joka hakee juuri niitä töitä. Samoin erilaiset suunnittelutyöt muutetaan yhä enemmän tulospalkkaukseksi.

Äänestä
  • No huh! Kerro ihmeessä mikä yritys toimii noin epäammattimaisesti? Jos todellakin teet 10-15 haastattelua päivässä, ei haastattelujen taso ole kyllä mistään kotoisin. Kunnolliseen työhaastatteluun menee vähintäänkin 45min, yleensä tunti. Ja jos teet yhtäkään kompetenssin mittausta, niin puolitoista tai kaksi tuntia on pakko varata.

    Ja sen lisäksi päivää ei koskaan pitäisi täyttää pelkillä haastatteluilla. Se on ihmisten aliarviointia! Jokainen pitää ottaa vastaan ihmisenä, ei harmaana massana, jota virtaa ovesta sisään. Jos haastattelet 10 henkilöä päivässä, miten muistat nro.3 tai nro.6 millaisia he olivat. Muistiinpanot eivät paljon auta tasapuolista vertailua tehtäessä. Oma mielenkiinto herpaantuu ja koko homman taso laskee.

    Jokaiselle rekrytoijalle sanoisin hyväksi ohjeeksi, että ottakaa maksimissaan 4 haastattelua päivälle. Pyytäkää haastatteluun vain sellaiset hakijat, joista todellakin saattaisi olla johonkin. Eli tehkää pohjatyö hyvin: hakemusten karsinta ja esihaastattelu puhelimitse. Näin säästetään kaikkien aikaa ja pidetään toiminnan taso korkealla.

    Äänestä

  • Leena. kirjoitti:

    No huh! Kerro ihmeessä mikä yritys toimii noin epäammattimaisesti? Jos todellakin teet 10-15 haastattelua päivässä, ei haastattelujen taso ole kyllä mistään kotoisin. Kunnolliseen työhaastatteluun menee vähintäänkin 45min, yleensä tunti. Ja jos teet yhtäkään kompetenssin mittausta, niin puolitoista tai kaksi tuntia on pakko varata.

    Ja sen lisäksi päivää ei koskaan pitäisi täyttää pelkillä haastatteluilla. Se on ihmisten aliarviointia! Jokainen pitää ottaa vastaan ihmisenä, ei harmaana massana, jota virtaa ovesta sisään. Jos haastattelet 10 henkilöä päivässä, miten muistat nro.3 tai nro.6 millaisia he olivat. Muistiinpanot eivät paljon auta tasapuolista vertailua tehtäessä. Oma mielenkiinto herpaantuu ja koko homman taso laskee.

    Jokaiselle rekrytoijalle sanoisin hyväksi ohjeeksi, että ottakaa maksimissaan 4 haastattelua päivälle. Pyytäkää haastatteluun vain sellaiset hakijat, joista todellakin saattaisi olla johonkin. Eli tehkää pohjatyö hyvin: hakemusten karsinta ja esihaastattelu puhelimitse. Näin säästetään kaikkien aikaa ja pidetään toiminnan taso korkealla.

    Soitan siis ihmisiä haastatteluun. En vedä niitä itse. Ja haastattelijoita on useampi. Tosin meillä esimerkiksi kesälomittajat on valittu, ja niiden haastatteluun meni vain yksi päivä. Ja näin tehdään siksi ettei tarvitse käyttää kuulemma minkään valtakunnan henkilöstövuokrausfirmojen palveluita hyväksi, koska voimme itse tehdä kohtuullisen tehokkaaksi haastattelun. Samoja ohjeita haastattelijat varmsti käyttävät mitä tuossa viestissäsi sanoit. Haastattelujen tasosta en kuitenkaan sen enempää tiedä. Niitä en tee itse. Soitan vain ihmiset paikalle.

    Äänestä

  • marjaana81 kirjoitti:

    Odottelen vielä vastausta kysymykseeni, jos joku assistentti olisi kuulolla.

    Mitä tulee niihin lukuihin joita esittelin, niin se oli esimerkki, enkä edes kertonut minkä alan ihmisiä haemme töihin. Kapeilla aloilla on vähän tekijöitä, 10 soittoa päivässä saattaa olla paljon, kun tekijöitä on vähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toimistoassistentti rekryfi... kirjoitti:

Aloitin työt toimistoassistenttina rekrytointiyrityksessä. Huhtikuusta lähtien kohdallani aletaan noudattaa tulospalkkaussysteemiä.

Eli 10 % palkastani muodostuu asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Mikäli en hoida tehtäviä, en tuota 10% saa. Rekrytoinnista vastaavilla on todella selkeät tavoitteet, esim. 10 puhelua potentiaalisille työntekijöille/pvä 5 haastattelua/viikko.

Itse olen miettinyt kohdallani tätä tulospalkkaussysteemiä, ja olen todella pihalla ja neuvoton!! Onko teillä kokemusta tulospalkkaussysteemistä assistenttityön kohdalla?

Tehtäviini kuuluu tällä hetkellä aika paljon henkilöstöasioiden hoitoa; huolehdin, että työntekijöillä ovat kunnossa työsopimukset, todistukset ja verokortit sekä ilmoitan työntekijöiden työtunnit tilitoimistolle.
Sen ohella muita toimistorutiineja.

Miten tällaisia tehtäviä voidaan oikein mitata, kun jokainen työpäivä on erilainen, ja tehtäväalue "elää" koko ajan.

Työnantajalla ei oikein ollut käsitystä tästä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu