Kirjoitan nyt ahdistuksestani. Minulla on yli 4 vuotias ihana poika ja olen ollut mieheni kanssa melkein 12 vuotta yhdessä, naimisissa vuodesta 2003.
Kaikki alkoi siitä, kun tulin raskaaksi, mikä olikin ihana asia. Jouduimme erään asian vuoksi käymään usein ultrassa ja käynnit aina maksoivat ja kuulimme, että sosiaalitoimistosta saisi niihin tukea tai ne maksettaisiin siellä. Mikäs siinä, lapsesta oli pakko pitää huolta ultrassa käymisillä ja jostainhan ne rahat oli saatava joten menimme sosiaalitoimistoon varaamaan aikaa.
Hyvin saimme siellä tukea menoihin ja muihinkin kuluihin. Kerran taas, kun kävimme sossussa, niin kysyttiin, haluaisimmeko perhetyöntekijän käyvän, koska sellainen oli just meidän kaupungissa aloittanut ja haluavat kokeilla asiaa. Suostuin, koska ainahan apu on tarpeen, mutta se oli vikatikki:(
Perhetyöntekijä alkoi käymään. Raskaus ja vauva -aika meni ihan ok. Sain tukea vauvan atooppisen ihon hoitamiseen ja muutenkin oli mukava ku joku kävi ja mukava oli ihminenkin.
Kuitenkin yhtäkkiä masennuin pahasti, kun poika tuli sen ikäiseksi, että alkoi sekoittamaan paikkoja ja yksin siivoominen oli kamalaa kun mieskään ei auttanut koska kävi töissä. Meillä oli sitten paikat ihan hujanhajan ja siitäkös sossu riemastui. Miehelleni en voinut mitään ja minua MINUA syytettiin siitä, että koti oli kuin sikolätti. Masennus alkoi pahentua, yritin monenlaisia lääkkeitä mutta ne ei auttaneet, koska vika oli parisuhteessa ja niistä tuli myös huonoa oloa, lihomista yms.
Siitä alkoi sossun kanssa alamäki ja stressasin sossun käyntejä, keskusteluja, verkostopalaveria ja jopa perhetyöntekijän käyntejä. Itsetuhoiset ajatukset tulvivat mieleeni. En ajatellut mitään muuta, kuin poispääsyä siitä *askasta elämästä ja sossuista. Mies ei tehnyt mitää, jotta sossuasiat loppuisi, koska MINÄ ITSE olin ne kotiin halunnut eikä nähnyt mitään ongelmaa meillä. Masennus vaan pahentui pahenemistaan. Sossu vähätteli miehen jokailtaisia sählymenoja ja puolusteli miestä, mutta minun harrastukseni (iso henkireikä) olivat turhia ja olin huono äiti jos olin pari kertaa viikossa siellä harrastuksessani 4 tuntia kerralla (mies saattoi olla enemmänkin kuin 4 tuntia, koska lähti ennen sählyä käymään kaverit läpi tai katsomaan pari sählyerää ennen omaa) Tuntui ihan kamalalle, alettiin puhumaan huostaanotoistakin, mutta ei kuitenkaan...
Päätettiin sitten muuttaa uuteen kaupunkiin miehen työpaikan vuoksi. Soitin jo ajoissa uuden kaupungin sossuun ja pyysin apua, josko saisin perhetyöntekijän tännekin. Perhetyöntekijä alkoi käydä vuosi sitten joulukuussa. Aluksi meni ihan ok, mutta meille alkoi tulla taloudellisia ongelmia. Vuokria on rästissä ainakin 2000 euroa, koska itse en masennuksen vuoksi pysty käymään töissä (olen yrittänyt useita paikkoja, mutta en jaksa enkä pysty että mitä sitä itseään kiusaamaan). On meillä kyllä kiva vuokraisäntä kun vielä ei ole tullut heivaamaan meitä ulos.
Sähköt on kerran katkenneet, puhelinliittymät suljettu ja nyt molemmilla prepaid, paljon laskuja ulosotossa (mies joutuu tekemään töitä viikonloputkin, jotta saisi palkkaa jäämään edes jotain käteen ulosottojen vuoksi)
Nyt sossu uhkaa huostaanotolla ja ne kriteerit on täyttyneetkin, mutta mies ei välitä!! Meidän pitää nyt käydä "vanhemmuudenarvioinnissa", koska sossu ei enää tiedä mitä tehdä meidän kanssa ja mikä auttaisi ja jos perheneuvolassa pystyttäisiin paremmin löytämään se apu. Itse olen yhteistyössä sossun kanssa, mutta mies on vastaan koko puljua! Ei tule työaikana tapaamisiin vaikka sossu velvoittaa, koska kuulemma sossu ei kuitenkaan maksa hänen menetettyä palkkaansa eikä ole keskusteluissa läsnä eikä puhu mitään.
Eroa olen miettinyt, mutta nyt taas meidän parisuhde on kuitenkin alkanut menemään paremmin, kun lopetin kalliin harrastuksenkin että mies on tyytyväinen.
Ajattelin vielä yrittää, jos perheneuvola saisi miehen puhumaan ja miehen järkiintymään. Meille haetaan myös parisuhdeterapiaa, koska sain VIIMEINKIN miehen suostumaan! kallis harrastus kun minulta nyt jäi pois niin voin paremmin ottaa talouteen osaa eli minä ainakin yritän parhaani!!
Pahin pelko on kuitenkin huostaanotto. Olin 2 viikkoa shokissa kun kuulin, että kriteerit täyttyneet, mutta sossu yrittää vielä. Poika on hoidossa joka päivä 8-12 sossun velvoitteesta.
Miten pääsisin huostaanoton pelosta yli ja jaksaisin taas taistella että jaksaisin siivota ja hoitaa poikaa kunnolla.
Tästä tuli varsin sekava kirjoitus enkä varmana puoliakaan osannut selittää oikein. Paljon jäi syitä pois mutta kysykää niin lisäilen.
Nyt kuin tuli se varhaisen puuttumisen laki, niin toivottavasti kukaan ei saa sossua niskanpäälle turhaan. On tää niin kamalaa...
Kaikki alkoi siitä, kun tulin raskaaksi, mikä olikin ihana asia. Jouduimme erään asian vuoksi käymään usein ultrassa ja käynnit aina maksoivat ja kuulimme, että sosiaalitoimistosta saisi niihin tukea tai ne maksettaisiin siellä. Mikäs siinä, lapsesta oli pakko pitää huolta ultrassa käymisillä ja jostainhan ne rahat oli saatava joten menimme sosiaalitoimistoon varaamaan aikaa.
Hyvin saimme siellä tukea menoihin ja muihinkin kuluihin. Kerran taas, kun kävimme sossussa, niin kysyttiin, haluaisimmeko perhetyöntekijän käyvän, koska sellainen oli just meidän kaupungissa aloittanut ja haluavat kokeilla asiaa. Suostuin, koska ainahan apu on tarpeen, mutta se oli vikatikki:(
Perhetyöntekijä alkoi käymään. Raskaus ja vauva -aika meni ihan ok. Sain tukea vauvan atooppisen ihon hoitamiseen ja muutenkin oli mukava ku joku kävi ja mukava oli ihminenkin.
Kuitenkin yhtäkkiä masennuin pahasti, kun poika tuli sen ikäiseksi, että alkoi sekoittamaan paikkoja ja yksin siivoominen oli kamalaa kun mieskään ei auttanut koska kävi töissä. Meillä oli sitten paikat ihan hujanhajan ja siitäkös sossu riemastui. Miehelleni en voinut mitään ja minua MINUA syytettiin siitä, että koti oli kuin sikolätti. Masennus alkoi pahentua, yritin monenlaisia lääkkeitä mutta ne ei auttaneet, koska vika oli parisuhteessa ja niistä tuli myös huonoa oloa, lihomista yms.
Siitä alkoi sossun kanssa alamäki ja stressasin sossun käyntejä, keskusteluja, verkostopalaveria ja jopa perhetyöntekijän käyntejä. Itsetuhoiset ajatukset tulvivat mieleeni. En ajatellut mitään muuta, kuin poispääsyä siitä *askasta elämästä ja sossuista. Mies ei tehnyt mitää, jotta sossuasiat loppuisi, koska MINÄ ITSE olin ne kotiin halunnut eikä nähnyt mitään ongelmaa meillä. Masennus vaan pahentui pahenemistaan. Sossu vähätteli miehen jokailtaisia sählymenoja ja puolusteli miestä, mutta minun harrastukseni (iso henkireikä) olivat turhia ja olin huono äiti jos olin pari kertaa viikossa siellä harrastuksessani 4 tuntia kerralla (mies saattoi olla enemmänkin kuin 4 tuntia, koska lähti ennen sählyä käymään kaverit läpi tai katsomaan pari sählyerää ennen omaa) Tuntui ihan kamalalle, alettiin puhumaan huostaanotoistakin, mutta ei kuitenkaan...
Päätettiin sitten muuttaa uuteen kaupunkiin miehen työpaikan vuoksi. Soitin jo ajoissa uuden kaupungin sossuun ja pyysin apua, josko saisin perhetyöntekijän tännekin. Perhetyöntekijä alkoi käydä vuosi sitten joulukuussa. Aluksi meni ihan ok, mutta meille alkoi tulla taloudellisia ongelmia. Vuokria on rästissä ainakin 2000 euroa, koska itse en masennuksen vuoksi pysty käymään töissä (olen yrittänyt useita paikkoja, mutta en jaksa enkä pysty että mitä sitä itseään kiusaamaan). On meillä kyllä kiva vuokraisäntä kun vielä ei ole tullut heivaamaan meitä ulos.
Sähköt on kerran katkenneet, puhelinliittymät suljettu ja nyt molemmilla prepaid, paljon laskuja ulosotossa (mies joutuu tekemään töitä viikonloputkin, jotta saisi palkkaa jäämään edes jotain käteen ulosottojen vuoksi)
Nyt sossu uhkaa huostaanotolla ja ne kriteerit on täyttyneetkin, mutta mies ei välitä!! Meidän pitää nyt käydä "vanhemmuudenarvioinnissa", koska sossu ei enää tiedä mitä tehdä meidän kanssa ja mikä auttaisi ja jos perheneuvolassa pystyttäisiin paremmin löytämään se apu. Itse olen yhteistyössä sossun kanssa, mutta mies on vastaan koko puljua! Ei tule työaikana tapaamisiin vaikka sossu velvoittaa, koska kuulemma sossu ei kuitenkaan maksa hänen menetettyä palkkaansa eikä ole keskusteluissa läsnä eikä puhu mitään.
Eroa olen miettinyt, mutta nyt taas meidän parisuhde on kuitenkin alkanut menemään paremmin, kun lopetin kalliin harrastuksenkin että mies on tyytyväinen.
Ajattelin vielä yrittää, jos perheneuvola saisi miehen puhumaan ja miehen järkiintymään. Meille haetaan myös parisuhdeterapiaa, koska sain VIIMEINKIN miehen suostumaan! kallis harrastus kun minulta nyt jäi pois niin voin paremmin ottaa talouteen osaa eli minä ainakin yritän parhaani!!
Pahin pelko on kuitenkin huostaanotto. Olin 2 viikkoa shokissa kun kuulin, että kriteerit täyttyneet, mutta sossu yrittää vielä. Poika on hoidossa joka päivä 8-12 sossun velvoitteesta.
Miten pääsisin huostaanoton pelosta yli ja jaksaisin taas taistella että jaksaisin siivota ja hoitaa poikaa kunnolla.
Tästä tuli varsin sekava kirjoitus enkä varmana puoliakaan osannut selittää oikein. Paljon jäi syitä pois mutta kysykää niin lisäilen.
Nyt kuin tuli se varhaisen puuttumisen laki, niin toivottavasti kukaan ei saa sossua niskanpäälle turhaan. On tää niin kamalaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihan ens alkuun, kun ne nyt on kiinnittäny huomiota "siisteyteen" tai sen puuttumiseen, niin oisko sulla ketään sukulaista, siskoa, äitiä, serkkua, tai jotain kaveria jota voisit pyytää avuksesi laittamaan kämpän kuntoon. Kun olet itse liian väsynyt, niin varmaan siisti koti piristäisi vähän sunkin mieltä ja sossuille se olis merkki, että yrität.
Usein myös auttaa muiden asioiden järjestelyä, kun kotona on paikat järjestyksessä, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, niin siististä kodista vapautuu positiivista energiaa ja likainen taas tukahduttaa kaiken positiivisen, eli alamäki jatkuu. Aloita siis asioiden järjestely pistämällä koti tiptop kuntoon. Takaan, että itselläsi on ainakin parempi mieli.
on lastensuojelulain mukaan täytyttävä
jotta huostaanottoa voidaan sosiaalivirkailijan toimesta aloittaa valmistelemaan.
Et ole ainoa nainen Suomessa jolle valitettavasti edelleenkin jää kotitalouden hoito ja huolto lapsiperheessä. Se on edelleen tavallisempaa kuin se
että kotona tehtävät työt jaettaisiin
puolisoiden kesken tasan tai että mies osallistuisi edes osaankaa kotitöistä.
Siis älä panikoi kotitöiden jakamisen suhteen.
Tee teidän perheen kotitöistä lista, niistä jotka on tehtävä ja ne jotka ovat vähemmän tärkeitä,
ja jätä toistaiseksi tekemättä ne vähemmän tärkeät.
Käy itse vaikka työvoimatoimistossa (ammatinvalintaohjauksessa) kartoittamassa
minkäläinen työ sopisi sinulle parhaiten (sellaisessa yleensä viihtyykin, kunhan vain se ns. oma ala löytyy)
saat sitä kautta ehkä kaipaamasi syvyttä ja mielekkyyttä omaan elämääsi.
Työnhän ei tarvitse olla edes kokopäiväistä.
Todella harva mies hyväksyy tai edes kestää noita sossuvirkailijoiden napinoita ja tupinoita,
joten sekäänkään ei poikkea mistenkään tavanomaisesta.
Jos miehesi on kova työmies, yritä saada häneen "yhteys" tämän hänen tekemän työnsä kautta;
yritä olla aidosti kiinnostunut siitä
miten hänen päivänsä kuluvat ja näyttää myös se
että arvostat hänen panostaan perheenne talouden hyväksi.
Suomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa,
eikä aina edes pukahdakaan, joten jos edes saat hiukan raotettua hänen puhumattomuuttaan,
olette päässeet jo perheenne "tiellä" alkuun.
Älä ainakaan syyttele tai syllistä, se ei auta teidän tilannetta, yrittäkää mieluummin
yhdessä miehesi kanssa löytää "se avain" teidän perheenne tilanteeseen.
Perheneuvola tai terapia voi todella aukaista "solmuja" ja lukkoja. Mutta syytöksien jakelu tai toista sormella osoittelu, se ei tilannettanne auta.
Monestikin asioiden ratkaisu löytyy omasta itsestä ja omista tekemisistä,
kun löytää itselleen jotain omaa,
vaikkapa juuri se mielekäs ja mieluinen itselle sopiva työ, niin kaikki asiat saattavatkin yllättäen loksahtaakin kuin itsestään kohdalleen.
Pitäkää perheestänne ja toisistanne huolta
ja muistakaa että lapsiperheen arki on aina täynnä työtä, huolta, elämän kovuuttakin.
Mutta keksikää myös jotain mukavaa yhdessä oloa koko perheellenne, sellaista mistä kumpikin pidätte, niin arkikin saattaa olla jossain vaiheessa jopa juhlaa. Kun huomaa, että toinenhan on siinä vierelläni ja lähelläni
juuri minun kanssani ja juuri minun vuokseni.
Keroin kuusi vuotta totuutta raitis esimerkilinen Mies Vaadin Korvausta
sos sihteeri huusi
ei Lasten suojeluasia Vaan näet mihin kantelut Johtaan.
Tuhosivat koko Perheen Lapset Kostoksi
Ottivat Lapsen Huostaan
Vain Suomessa Asia Hallinto oikeudessa Ja siten vaadin Televisioinnit ynm..totuuden
että kyseessä on kostotoimi, asia on isompi kuin vain kodin hoitoapua tai perheriita. Poliittiset syyt ennen muuta. Sosialismin seuraus maasasmme.
...sinun ja miehesi erimielisyyksiä sossulasta vielä teitä vastaan siten et jos et saa miestäsi kiinnostuun lasten auttamisesta se tarkoittaa et sinun aikuisena ja vastuullisena vanhempana pitäisi silloin erota ja alkaa yksin huoltajaksi.
Joten annan sinulle neuvon:- Jos kuitenkin et katso eron olevan lastesi etu älä puhu kellekkään edes perhetyöntekijälle sinun ja miehesi suhteessa ilmenneitä erimielisyyksiä missään asiassa.Soskulla on lastensuojelullisesti vastuu lapsesta kun asiakkuus alkaa ja perheen negatiivinen ilmapiiri voi laukaista soskun toimiin....jotan "näyttele"et kaikki on kunnossa suhteessasi.
Mut jos huomaat ettei miestä kiinnosta lapset vaan ittensä tee eropaperi ja lähe mut tee kaikilta se salassa.
Soskunne käyttäytyminen kertoo et on ottanutkin miehesi lemmitykseen joten saattaa käydä jos et noudata neuvoa et soskula kirjoittaa käräjäoikeudelle miehesi olevankin parempi huoltaja kun sinä(Vaikka näin ei olisikaan).
Toivotan jaksamista!Olet joutunut nyt rankkaan pyöritykseen jopa ajojahtiin joten hoida itseesi esim.ystävien kanssa keskustelemalla vaikeista asioista..huom!älä kerro mielenterveys puolelle mitään hankaluuksistasi, koska sosku voi konsultoida lain mukaan heitä ja saada tukea huostaanottoon lausunnolla....mielenterveys puoli ei enään silloin ole enään velvollinen salassa pitämään sinun asioita koska lastensuojelun laki katsoo vaitiolovelvollisuuden kumoutuvan lasten edun vuoksi.