Välillä tuntuu siltä, että ihmiset juoksevat oravanpyörissään ja eivätkä mieti sitä, mitä todella haluavat elämältään. Olisiko maailmassa vähemmän kertakäytttökulttuuria ja elämänarvoista elämää, jos ihmiset oppisivat tuntemaan paremmin itsensä ja tarpeensa?
Olisiko tärkeää, että lapsille ja nuorille opetettaisiin jo varhaisessa vaiheessa oman elämänhallintaa ja omien arvojensa tuntemusta? Vähentäisikö se kilpailua ja yleensäkin stressiä?
Tätä olen miettinyt.. Mitä teille muille tulee mieleen asian tiimoilta?
Olisiko tärkeää, että lapsille ja nuorille opetettaisiin jo varhaisessa vaiheessa oman elämänhallintaa ja omien arvojensa tuntemusta? Vähentäisikö se kilpailua ja yleensäkin stressiä?
Tätä olen miettinyt.. Mitä teille muille tulee mieleen asian tiimoilta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuntuu tekevän ihmisestä väsyneen.
Kun omat tarpeet priorisoidaan jopa ennen jälki-
kasvua, jää elämänarvojen mallit keinotekoisen
ympäristön varaan. Mainokset, TV-sarjat, materia-
lismi, karkean ystäväpiirin hyväksynnät ja iän
karttuessa mielihyvän fyysiset ja kemialliset
kokeilut ja monet muut perheen ulkopuoliset vai-
kutteet lisäävät ristiriitoja.
Kun hyviä arvoja lähdetään opettamaan, vastassa
voi olla tuo ulkovaikutteinen ihannointimalli ja
joka ohjeeseen voi olla vastauksena vastustamis-
haluinen 'MIKSI...'?
Eräs hyvä ystäväni oli tiukka, mutta reilu omille
lapsilleen. Vaikka liitto kariutui, vahvan rooli-
mallin säilyminen auttoi jälkikasvua löytämään
ajoissa hyvän otteen elämälleen, eikä isän tarvit-
se olla paapomassa. Myös tietoisuus vankasta tues-
ta helpottaa omissa valinnoissaan ja he uskalta-
vat lähteä tähän oravanpyörään pelottomina.
Tiedontulva on suuri. Taso ei ole paras mahdollinen. Tiedontulvaa kuten muitakin asioita elämässä varjostaa kiire. Kun on kiire, niin asioihin ei panosteta. Puhutaan, että uusia televisiokanavia tarvitaan. Toisaalta, jos laatu olisi hyvä, niin tarvittaisiinko? Aiheuttaako pirstoutuminen edelleen yhä huonompaan valikoimaan pinnallisia ohjelmia?
Perheen ulkopuolinen vaikutus voisi olla myös hyvästä. Syvälliset keskustelut avoimessa, hyväksyvässä ilmapiirissä auttaisivat kyseenalaistamaan nykymenon. Niiltä osin kuin se on tarpeellista yksilön kannalta. Myös aidot kohtaamiset toisten ihmisten tai eläinten parissa voivat ohjata eteenpäin.
Kun peräänkuulutan arvojen opettamista, niin en puhu siitä, että valmiita malleja tuputettaisiin. Omista arvoista ehkä tärkein on vapaus, vaikkakin siitä on sanottu, ettei se ole perusarvo. Vapaudenkaipuu perustuu kuitenkin tarvetta vapautua jostakin.. Toinen tärkeä arvoni on rakkaus. Ehkä rakkaus on sellainen arvona, joka hyväksyy toisen sellaisena kuin on. En siis puhu rakkaudesta sellaisena kuin se yleensä käsitetään. Tai ehkä oikea termi olisi suvaitsevaisuus, mutta siinäkin voidaan mennä liian pitkälle.
Tällaisia ajatuksia..
lasta ohjataan, se tapahtuu useimmiten elävän
esimerkin tavoin. Harva lapsi todella ymmärtää
sanoman sisällön sanojen kautta, kun mennään
tulkinnanvaraiselle alueelle. Mihin tukeutua, kun
vanhemmilla ei ole aikaa?
Olisikin hienoa, jos lapsella olisikin vain kyliä
läpikäydessään kasvamistaan, mutta usein turmiol-
liset keskittymät ja taajamat ovat varsin pinnal-
lisiä ja kyräilynhaluisia. Missä silloin ovat ai-
dot kohtaamiset? Harvoilla asuu läheisiä ihmisiä
Nuoret...no, silloin kyllä vanhempien aivan oi-
keasti olisi oltava läsnä. Lapsuudenystäväni ty-
tär oli puupäinen, mitä hyviin neuvoihin tuli,
mutta vasta nuoren aikuisuuden kynnyksellä syvät
tunteet pulpahtivat esiin ja perhe sai aivan uu-
den aspektin kunnioituksen muodossa.
Uskonkin, että kaupungeissa kasvaa kyllä selväpäi-
siä lapsia, mutta siihen vaaditaan hyviä tuki-
kohtia, joissa riittää aikaa nuorelle ajatusmaail-
malle.
Vapaudenkaipuu syntyy mielestäni ahtaissa raameis-
sa. Jos perhe on aito hyvä kokonaisuus, ei siitä
kaipaa pois. Siihen kaipaa takaisin.
Totta on sanomasi.
Vanhemmilla pitäisi olla aikaa. Kenenkään ei ole pakko nykymaailmassa saattaa lapsia maailmaan. Lapset ovat valintakysymys ja vastuu jatkuu pitkälle tulevaisuuteen.
Toisaalta kyseenalaistan sen, mitä arvoja omat vanhempani ovat tuoneet kotikasvatuksen kautta. Toisaalta se oli hyvää tarkoittavaa, mutta latistavaa. Hyviin käytöstapoihin perustuvaa. Onneksi minulla oli siskoni, jotka palauttivat maanpinnalle oikean elämän suhteen.
Murrosiässä lapsi on mielestäni jo sen verran kehittynyt, että pystyy ymmärtämään sanojen kautta. Silloin myös kyseenalaistetaan vanhemmilta oppima. Silloin olisi otollinen aika kunnon keskusteluille.
Esimerkkejä on myös kyläkouluista. Oppilaita on siirtynyt pois niistä koulukiusaamisen ja tietynlaiseksi leimautumisen johdosta. Tilanne on parantunut lapsen siirryttyä suurempaan yksikköön. Eli ei siellä kylissäkään ole niin auvoista..
Koulussa pitäisi opettaa elämän tapaoppia.
Onhan siellä nytkin terveystieto tunnit, mutta niillä käsitellään hyvin ylimalkaisia asioita.
Kakaroitakin jo hoputetaan, kun on niin kiire. Lepoon ja laiskotteluun ei satsata, kun se ei tuota mitään.
Itse painoin tuhatta ja sataa 25v ja sitten se loppui kuin seinään. Voimat vaan katosivat, ja takaisin saaminen tuntuu olevan kinkkinen juttu.
Rentoutumien, kunnollinen lepo ja nukkuminen ovat nykyään aliarvostetuuja. Yhteiskunta pyörii ympärivuorokauden ja vain kaikkein vahvimmat selviävät, niin kuin elämässä aina.
Ja me uupunenet ressukat, joudamme jo roskikseen!
Haluaisin silti ajatella, etä minuakin tarvitaan vielä, mutta olen joutunut opettelemaan "Elämän taitoni" kovan koulun kautta.
Koko nuoruuden urheilin, mutta silloin ei puhuttu venyttelystä. Nyt aikuisena olen sitten yrittänyt palauttaa lihastasapainoani oikeaksi.
Rentoutuminen unen tai levon muodossa on kyllä jokaisen yksilön peruskivi. Omalta kohdalta olen liiaksikin panostanut työelämään. Minulta on puuttunut itsekontrolli siihen, milloin menee överiksi.
Yhtä, mitä toivoisin on se, että saataisiin suomalaisesta yhteiskunnasta kitkettyä syntipukki-käsite. Keskityttäisiin työelämässä yhdessä asioita viemään eteenpäin. Silloin myös huoli työn onnistumisesta jakaantuisi.
Omalta kohdalta jatkan lihastasapainon palauttamista, opettelen olemaan vähemmän kiltti (perussyntini).. eli paljon opittavaa. Toisaalta myös antoisaa..
turhan takia? eihän sinulla mitään lapsia ole!helppo miettiä mitä muitten pitäisi lapsilleen opettaa?
Ei ole, mutta elän yhteiskunnassa, jossa toisten kasvatuksen tulos vaikuttaa myös omaan elämääni. Suomalainen yhteiskunta tuntuu olevan parhaimmillaan kuin lotossa neljä lisänumero. Meidän sukupolvea tai vanhempia tuskin enää käytökseltä muutetaan. Seuraaville sukupolville tilanne voisi olla parempi.
Se, että elämme sellaisessa yhteiskunnassa kuin elämme juontaa sukupolvien kasvatuksen tulokseen. Jos haluamme tästä helk...rin maasta vähän paremman, niin eikö olisi välillä syytä pohtia, missä mennään vikaan?
Omalta kohdalta tuottaa ahdistusta seurata sitä, kuinka esim. kohtelemme verotuksella eläkeläisiä. Samasta rahasummasta eläkeläinen maksaa enemmän veroa kuin työtä tekevä. Ihmisiä, jotka eivät sairauden tähden pysty nousemaan vuoteestaan, makuutetaan sairaaloissa ankeissa huoneissa. Miksi tällaiset osastot eivät voisi olla rivitalotyyppisissä pienissä yksiköissä? Jos et pysty liikkumaan, niin iloa voisi tuottaa jo vuodenaikojen seuraaminen ikkunan kautta.
Kyllä tässä yhteiskunnassa tehdään päätöksiä tai ummistetaan silmiä asioilta, joihin ei ole vielä törmännyt tässä elämässä. Arvoistahan valinnoissa on kyse. Vaikka tietoisesti ohitamme asiat, jotka ovat vaikeita, niin luultavasti alitajuntamme ei pysty siihen. Olisi hienoa, että seuraavat sukupolvet pystyisivät hoitamaan asiansa aikaisempia sukupolvia paremmin :).