Lihavia lukiossa??

Tulipa vain mieleen että onko teistä tullu kukaan tarkemmin ajatelleeksi että minkälaista väkeä tulee yleensä lukioon ja millaista ammattikouluhin. Itse oon ollu sekä lukiossa että ammattikoulussa. Yks semmonen erikoinen juttu jonka oon huomannu on että ihmisten lihavuus näyttää vaikuttavan koulutukseen, etenkin pojilla. Kun olin lukiossa, siellä oli yksi ainoa sellainen todella lihava poika, joka sitäpaitsi aika pian vaihtoi lukion ammattikouluun. Ylipainoisia (joitain tyttöjä) oli kyllä muutamia muttei niilläkään mennyt mitenkään hyvin se koulu. Kun taas olin ammattikoulussa siellä oli aika runsaasti hyvinkin lihavia tyyppejä. En nyt halua yleistää että kaikki lihavat menee amikseen mutta en oo vaan koskaan tavannu ketään todella lihavaa ihmistä joka olisi lukiossa kun taas hyvin monet tuntemistani lihavista ovat ammattikoululaisia. En siis tarkoita että lukiolaiset ovat normaalipainoisia ja amikset läskejä mutta onko niin että lihavat menee yleensä ammattikouluhin? Miksi? Tarkoitan siis sellaisia selvästi lihavia en niinkään ylipainoisia. Joskus viime viikollahan julkaistiin lisäksi se tutkimus jonka mukaan lihavat miehet olisivat normaalipainoisia tyhmempiä koska rasva haittaa aivojen verenkiertoa. Olisiko tuossa jotain syytä siihen miksi lihavat (etenkin pojat mutta miksei tytötkin) ovat aika harvinaisia lukioissa. Vai ovatko harvinaisia? Mitä mieltä ootte?? Kommentoikaa??
111096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ammattikouluun mennään usein alemmista sosiaaliluokista.
Näillä ihmisillä saattaa olla jo taloudellisistakin syistä huonommat ruokatottumukset: syödään paljon perunaa, leipää ja voita. (vihannesten, hedelmien ja kalan sijasta)

Ja sitten uskon myös että lukiolaisilla on haasteellisemmat tulevaisuudensuunnitelmat ja parempi omanarvontunto mikä aiheuttaa yleisen energiatason nousun. Heillä on enemmän elämäniloa jolloin lohtua ei tarvitse hakea syömisestä. Ollaan aktiivisempia ja huolehditaan paremmin myös omasta ulkomuodosta.

Äänestä
  • Olet vääräs! Kyllä lukioonkin tullaan alemmista luokista. Ärsyttää puhua jostain fäkin luokista! Ei me olla missään intiassa!

    Ja minkä ravintopyramidin mukaan perunoiden, leivän ja voin syöminen edustaa huonoja ruokatottumuksia? Voi helvetti!

    Lukiolaisilla ei ole mitään suunnitelmia! Lukioon mennään vaa ku pelätään hakee amikseen.(tiedän kun olen itse abi)

    Lukiolaiset eivät tasan tarkkaan ole iloisempia kuin ammattikoululaiset!

    Päinvastoin Helsingin ns. ykköslukioissa on niin kiree, hikke ilmapiiri, että jos oppilas saa vaikka kasin kokeesta nii se menee vessaan tunniksi häpeämään sitä. Onko toi nyt sitä parempaa "omanarvontuntoa"?

    Äänestä

  • simo kirjoitti:

    Olet vääräs! Kyllä lukioonkin tullaan alemmista luokista. Ärsyttää puhua jostain fäkin luokista! Ei me olla missään intiassa!

    Ja minkä ravintopyramidin mukaan perunoiden, leivän ja voin syöminen edustaa huonoja ruokatottumuksia? Voi helvetti!

    Lukiolaisilla ei ole mitään suunnitelmia! Lukioon mennään vaa ku pelätään hakee amikseen.(tiedän kun olen itse abi)

    Lukiolaiset eivät tasan tarkkaan ole iloisempia kuin ammattikoululaiset!

    Päinvastoin Helsingin ns. ykköslukioissa on niin kiree, hikke ilmapiiri, että jos oppilas saa vaikka kasin kokeesta nii se menee vessaan tunniksi häpeämään sitä. Onko toi nyt sitä parempaa "omanarvontuntoa"?

    Nyt veit sanat munkin suusta!Tuntuu oudolta tollanen "kun on köyhä ja kouluttamaton, ei oo rahaa syödä terveellisesti"-ajattelu.. Jes, takasi vaan luokkyhteiskunta ja köyhät ja tyhmät orjiks ja palvelijoiks! Just joo.. No nyt kai poikkesin aiheestakin, mutta varsinaiseen aiheeseen en kyllä viitti sanoo yhtään mitään.

    Äänestä

jos todella olet tota mieltä niin vedä vittu päähän ja hyppää järveen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • heh

    Äänestä

Toi tuntuu kyllä aivan uskomattomalta teorialta, mutta kun nyt oikeen mietin niin ei meidän lukiossa(suuri lukio helsingissä) ole kuin kaksi lihavaa nekin tyttöjä ja niistä toinen on kyllä aika tyhmä.

En silti usko tollaseen...ehkä amiksessa vaan on paremmat safkat.

Äänestä

Yleistätpä silti! Et vaikuta kovin viisaalta, tiedätkös että joillakin ylipaino on ihan geeneistä johtuva sairaus? Se, jos mikä, ei korreloi suoraan koulutustason perusteella.

Lukiossa annetaan tietoa terveydestä vain yhdellä pakollisella Terveystiedon kurssilla. Ja myös yhdellä syventävällä. Lähdepä siitä vetelemään johtopäätöksiä. Hatarat on perusteet!

Äänestä

No mä laskisin itseni kyllä lihavaksi. Olen 172cm pitkä ja painan 108kg. Painoindeksi on jotain 30, että olen siis todella lihava. Olen tyttö.

Mutta en olisi tämän fiksumpi ammattikoulussakaan, joka ei ollut minulle edes vaihtoehto harkitessani jatko-opiskelupaikkaa peruskoulun lopulla.

Äänestä

Enpä oo ennemmin ajatellu..näin kyl yhen vanhan luokkakaverinin pitkästä aikaa ja se oli aika paljon lihonu vuoden amiksessa olon jälkeen..en kyl sit tiä..

Äänestä

Eräs tuntemani lihavaksikin haukuttu tyyppi kirjoitti kadehdittavan monta ällää viime keväänä.
Tyyppi on erittäin fiksu kaikin puolin, kohteliaskin.

Äänestä

Enpä usko, että ihan pitäisi paikkaansa ko. väite...Omasta lukiostani voin sanoa, että ylipainoisia ei löydy, koska kyseessä on urheilulukio, mutta tiedän, että muista lukioista löytyy, mutta niin löytyy amiksistakin laihoja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


XXX kirjoitti:

Tulipa vain mieleen että onko teistä tullu kukaan tarkemmin ajatelleeksi että minkälaista väkeä tulee yleensä lukioon ja millaista ammattikouluhin. Itse oon ollu sekä lukiossa että ammattikoulussa. Yks semmonen erikoinen juttu jonka oon huomannu on että ihmisten lihavuus näyttää vaikuttavan koulutukseen, etenkin pojilla. Kun olin lukiossa, siellä oli yksi ainoa sellainen todella lihava poika, joka sitäpaitsi aika pian vaihtoi lukion ammattikouluun. Ylipainoisia (joitain tyttöjä) oli kyllä muutamia muttei niilläkään mennyt mitenkään hyvin se koulu. Kun taas olin ammattikoulussa siellä oli aika runsaasti hyvinkin lihavia tyyppejä. En nyt halua yleistää että kaikki lihavat menee amikseen mutta en oo vaan koskaan tavannu ketään todella lihavaa ihmistä joka olisi lukiossa kun taas hyvin monet tuntemistani lihavista ovat ammattikoululaisia. En siis tarkoita että lukiolaiset ovat normaalipainoisia ja amikset läskejä mutta onko niin että lihavat menee yleensä ammattikouluhin? Miksi? Tarkoitan siis sellaisia selvästi lihavia en niinkään ylipainoisia. Joskus viime viikollahan julkaistiin lisäksi se tutkimus jonka mukaan lihavat miehet olisivat normaalipainoisia tyhmempiä koska rasva haittaa aivojen verenkiertoa. Olisiko tuossa jotain syytä siihen miksi lihavat (etenkin pojat mutta miksei tytötkin) ovat aika harvinaisia lukioissa. Vai ovatko harvinaisia? Mitä mieltä ootte?? Kommentoikaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu