Ajatusten ajelemana,
mietteitteni saattelemana,
pitkälle matkalle lähdin,
vaan paljon pidemmälle retkelle päädyin.
Kulkiessain eteenpäin,
ajatukseni harhaili näin.
Kuinka kävisin elämäin,
jos isääni näkisin silmissäin.
Kymmenkunta vuotta kulunut siitä jo on.
Kun sukuni hajosi, keskeltä ratkesi.
Perheet jatkoivat erillään,
lähtivät eri teitä kävelemään.
Heillä ei ollut samaa ongelmaa.
Kaksi puuta pystyy kasvamaan itsenään,
mutta yksi, yksi jos halkeaa,
se kasvaa pakosti kiemuraan.
Huoltajuudesta ratkaistiin,
tunteet lain tulessa karkaistiin.
Synnyttäjällä suurin oikeus.
Vaakakuppia kallisti myös se,
että asiaan kuului viinas,
sekä osapuoli kolmannes.
Yksin opin miehuuden alkeet,
tukenani vain kuvat musta valkeet,
jotka lapsuudestani mielessäni säilytin,
muistoja ajatuksissain kannatin.
Mutta jotain jäi puuttumaan,
en koskaan oppinut suuttumaan.
Silloin puollustanut en itseäin,
eikä kukaan ollut ystäväin.
Siksikö olen aina arka, ujo,
Sekä nyt naisrintamalla,
voih, niin rujo.
Kun ketään ei ollut opettamassa,
isä neuvojaan antamassa.
mietteitteni saattelemana,
pitkälle matkalle lähdin,
vaan paljon pidemmälle retkelle päädyin.
Kulkiessain eteenpäin,
ajatukseni harhaili näin.
Kuinka kävisin elämäin,
jos isääni näkisin silmissäin.
Kymmenkunta vuotta kulunut siitä jo on.
Kun sukuni hajosi, keskeltä ratkesi.
Perheet jatkoivat erillään,
lähtivät eri teitä kävelemään.
Heillä ei ollut samaa ongelmaa.
Kaksi puuta pystyy kasvamaan itsenään,
mutta yksi, yksi jos halkeaa,
se kasvaa pakosti kiemuraan.
Huoltajuudesta ratkaistiin,
tunteet lain tulessa karkaistiin.
Synnyttäjällä suurin oikeus.
Vaakakuppia kallisti myös se,
että asiaan kuului viinas,
sekä osapuoli kolmannes.
Yksin opin miehuuden alkeet,
tukenani vain kuvat musta valkeet,
jotka lapsuudestani mielessäni säilytin,
muistoja ajatuksissain kannatin.
Mutta jotain jäi puuttumaan,
en koskaan oppinut suuttumaan.
Silloin puollustanut en itseäin,
eikä kukaan ollut ystäväin.
Siksikö olen aina arka, ujo,
Sekä nyt naisrintamalla,
voih, niin rujo.
Kun ketään ei ollut opettamassa,
isä neuvojaan antamassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mahtava, hieno ja vielä surullinen
Kiitos. kiva että pidit.