Kiitos naapurit..

Kiitos että on ollut niin "kiva" asua naapurinanne tän parin vuoden ajan. Olette muistaneet ainakin kiusata minua säännöllisesti ja yrittää tehdä elämästäni mahdollisimman "mukavaa".. mutta ette ole saaneet mua kokonaan raiteiltani sentään, enkä minä ala teitä enää muistelemaan kun teistä pääsen eroon. Säälin ehkä hieman vain, koska pienestä ne ilotkin näköjään saadaan, tai sanotaanko turhasta. Mutta minä lähden iloisena siitä, että helvettini on siltä osin ohi ja varmaankin parempaan elämään :). Oikeastaan teitte mulle palveluksen, koska muuten en olisi tajunnut ehkä lähteäkään, eli tattis vaan..
1589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

alakerran vanhapari oli tottunut, että yläkerran asunto on tyhjä. Kun muutettiin ja aloitettiin remontti alkoi kamala häiriköinti. Pariskunta hävitti ilmoituslappujamme ja teki kaikkea kiusaa ikkunoista huutamisineen sun muine temppuineen. Ei olisi uskonut vanhoista ihmisistä. Yritettiin asua sitten ihan vaan hissukseen, mutta koputtelu ja ovella juoksu ja lopulta kirjeet alkoivat nävertää hermoja. Kirjeet eivät koskeneet aiheutettua häiriötä vaan tulevaisuudessa mahdollisesti aiheutettavaa häiriötä esim. "jos lapsenne katkoo pihapensaita suutumme ja siitä tulee seurauksia". Lasten leikkiminen pihassa kiellettiin ja joka kerta kun vanhapari tapasi jonkun lapsista rapussa he syyttivät heitä jostain sillä seurauksella, että rapussa kulkeminen alkoi olla pelottavaa. Lyhyen ajan kuluttua muutettiin pois. Tasoitukseksi meille jäi kuitenkin vahingonilo kun asuntoon muuttaja aloitti uuden ison remontin ja perheen lapset harrastavat soittamista, niin että hauskaa jatkoa vaan naapurille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MuuttavaN kirjoitti:

Kiitos että on ollut niin "kiva" asua naapurinanne tän parin vuoden ajan. Olette muistaneet ainakin kiusata minua säännöllisesti ja yrittää tehdä elämästäni mahdollisimman "mukavaa".. mutta ette ole saaneet mua kokonaan raiteiltani sentään, enkä minä ala teitä enää muistelemaan kun teistä pääsen eroon. Säälin ehkä hieman vain, koska pienestä ne ilotkin näköjään saadaan, tai sanotaanko turhasta. Mutta minä lähden iloisena siitä, että helvettini on siltä osin ohi ja varmaankin parempaan elämään :). Oikeastaan teitte mulle palveluksen, koska muuten en olisi tajunnut ehkä lähteäkään, eli tattis vaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu