Hyvää kevättä kaikille tasapuolisestì =)
No niin. Aikuislukiosta kyselisin. Eli suoritan lukion neljässä vuodessa. Ajatuksena on, että luen kolmena ekana vuotene vaan ne, jotka kirjoitan, ja osallistun yo kokeisiin ihan normaalisti kolmosella. Noh, saan kuitenkin lakin vasta, kun olen surittanut lukion oppimäärän.
Ajattelin, että voisin sitten neljäntenä vuonna mennä aikuislukioon. Kävin katsomassa turun aikuislukion lukion tuntijakoa, enkä oikein ymmärtänyt, joten voisiko joku vähän selvittää? Eli siellä luki uuden tuntijaon kohdalla, että koko lukion suorittamiseen tarvitaan 44-48 kurssia, kun taas meillä minim.75 kurssia. Myös pakolliset aineet olivat toisin kuin meillä päivälukiossa. Joten, onko mahdollista, että menisin sinne neljäntenä vuotenani ja suorittaisin ne pakolliset, jotka kuuluvat heidän suunnitelmaansa ja saisin kuitenkin lukion päättötodistuksen ja sitten myös ylioppilastodistukseni?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eli sivulta www.turuniltalukio.fi löytyy kohdasta opetus:lukion uusi tuntijako, sivu jota ihmettelin.
75 kurssia on ns. päivälukion kurssimäärä. Aikuislukion, missä opiskelutahti on tiiviimpää, on karsittu kursseja huomattavasti ja siellä riittää 44 kurssia.
Osa kursseista on pakollisia ja kurssimäärää voi täydentää syventäville- ja vapaaehtoisilla kursseilla.
Ota yhteys koulun opoon, saat sieltä selvät vastaukset.