Osaako joku hyväntahtoinen sijari neuvoa minua? Lapseni oli sijaisperheessä minun sairauteni vuoksi, mutta eromme jäi onneksi melko lyhyeksi. Nyt hän asuu jo omillaan.
En pysty antamaan sijoitusta itselleni anteeksi. Jos nuorellani on jokin ongelma/sairaus, syytän heti itseäni ja sijoitusaikaa?
Nuoreni käyttää vielä syyllisyyttäni lyömäaseena.
Hän "heittelee" kommentteja- mikset antanut adoptioon??
Kun olen herkässä mielenvireessä, kaikki joka tuo mieleen sijoitusajan saa minut itkemään ja tuntemaan sietämätöntä syyllisyyttä.
Viimeksi käydessäni Kelan toimistossa näin äitiyspakkauksen. Se näky nosti tuskan pintaan ja jätin vain lomakkeen ja syöksyin ulos itkemään.
Olemme puhuneet asiat auki ja nuori ymmärtää miksi hänet aikanaan oli pakko väliaikaisesti sijoittaa.
Silti syyllisyys ei anna rauhaa??
En käytä alkoholia, en ole koskaan satuttanut lastani, enkä jättänyt yksin.
Silti en saa rauhaa?
Mietin yhä, olisiko pitänyt sairaanakin vain jaksaa ja hainko apua turhan takia? Teinkö siinä virheen tai siinä tai siinä.........
Mistä saan armahduksen?
En pysty antamaan sijoitusta itselleni anteeksi. Jos nuorellani on jokin ongelma/sairaus, syytän heti itseäni ja sijoitusaikaa?
Nuoreni käyttää vielä syyllisyyttäni lyömäaseena.
Hän "heittelee" kommentteja- mikset antanut adoptioon??
Kun olen herkässä mielenvireessä, kaikki joka tuo mieleen sijoitusajan saa minut itkemään ja tuntemaan sietämätöntä syyllisyyttä.
Viimeksi käydessäni Kelan toimistossa näin äitiyspakkauksen. Se näky nosti tuskan pintaan ja jätin vain lomakkeen ja syöksyin ulos itkemään.
Olemme puhuneet asiat auki ja nuori ymmärtää miksi hänet aikanaan oli pakko väliaikaisesti sijoittaa.
Silti syyllisyys ei anna rauhaa??
En käytä alkoholia, en ole koskaan satuttanut lastani, enkä jättänyt yksin.
Silti en saa rauhaa?
Mietin yhä, olisiko pitänyt sairaanakin vain jaksaa ja hainko apua turhan takia? Teinkö siinä virheen tai siinä tai siinä.........
Mistä saan armahduksen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kuin armahtamalla itse itsesi.
Nuoret ovat tosi ajattelemattomia ja julmia määrätyssä iässä. En usko, että lapsesi todellisesti on niin paljon lyhyestä sijoituksestaan kärsinyt kuin mitä antaa nyt sun ymmärtää. Hän on huomannut, että se on sulle arka paikka, joka saa sinut suurinpiirtein matelemaan hänen edessään ja käyttää sitä nyt törkeästi sinua vastaan saadakseen mahdollisesti itselleen jotain etua.
Sanon sinulle nyt, että ryhdistäydy hyvä ihminen. Et ole tehnyt mitään väärin, vaan olet toiminut sen hetkisten voimavarojesi mukaan ja antanut lapsesi sijoitukseen, etkä ole jättänyt häntä heitteille.
Seuraavan kerran kun lapsesi kokeilee samaa temppua, pysy lujana, vaikka kuinka kourasis. Älä näytä, että sinuun sattuu. Sano vaan, että se oli silloin pakko tilanne, enkä voi asialle yhtään mitään. Yritä olla mahdollisimman rauhallinen ja viileä. En usko, että enää montaa kertaa sitä yrittää, kun ei saa toivottua tulosta.
tiedät itse, ettei sulla ollut vaihtoehtoja ja lapsesi sen tulee ainakin vähän vanhempana ymmärtämään. Luulen, että nytkin jo ymmärtää, mutta ei halua myöntää.
Älä turhasta syylistä itseäsi. Anna itsellesi anteeksi, että olet joskus sairastunut ja jatka elämääsi.
ehkä hän voi ymmärtää ja antaa sinulle anteeksi kokemansa hylkäämisen (joka ei todellakaan ollut sinun syysi, vaikka lapsella on oikeus kokea näin) sillä mistä hän voisi tietää millaista elämä oikeasti on! Ei aikuiset ole kaikkivoipia ja pysty hallitsemaan elämää kuten lapset luulevat! Itse olen kertonut lapselleni etten saa käydä häntä katsomassa koska viranomainen määrää niin, tulisin vaikkajoka päivä ja veisin hänet kotiin muut nykyisellään joutuisin vankilaan mikäli en antaisi lapsen olla "hoidossa" joka on hänelle määrätty. Mistä lapsi voi tietää millaisessa kolhoosissa elämme ellei sitä kukaan hänelle kerro?
Yritän aloitella kirjettä. Se on kyllä tuskien taival, kyyneliä on pyyhittävä kun repii auki arpeutuneita haavoja.
Se voi olla parantava askel meidän välillämme. Kiitti vielä kerran ja voimia sinulle myös. Anna lapsellesi suukko puolestani?
kaikille, jotka minua jaksoivat kuunnella. Aluksi kuuntelijani olivat ammatti-ihmisiä, sillä minulla on päihdetausta. Laajensin kuulijakuntaani sitä mukaa, kun pystyin solmimaan sosiaalisia suhteita. Minulla oli onni päästä opiskelemaan. Suoritin ensin kesken jääneen peruskoulun ja sitten ammattitutkinnon. silloin ei olut aikaa itsesyytöksiin, sillä opiskelu puuttellisilla taidoillani vaati kaiken energiani. Kun tuloksia syntyi, oli helpompi kunnioittaa nykyistä minääni ja itsekunnioituksen myötä oli helpompi antaa anteeksi sille entiselle minälleni. Tämä itselleen anteeksi antaminen on kuitenkin elämän pituinen projekti. Sillä aina silloin tällöin tulee notkahduksia, jolloin ei itsekään jaksa uskoa, että itsessä on mitään hyvää, vaan epäilee, että kaikki "saavutukseni" ovat suurta kusetusta, jolla huijaan muita, mutta myös itseäni. Silloin hyökkään jonkun viattoman, ystävälisen ihmisen (vaikkapa työtoverin) kimppuun ja tainnutan hänet itseinhoni alle. Taitavina keittiöpsykologeina nämä uhrini sitten tsemppaavat minut uskomaan muuttuneeseen minääni. Eli ihan oikeasti suosittelen avoimesti puhumista (tai kirjoittamista) lapsellesi, mutta myös muille. Sinulla oli kunniallinen sairaus, joten itsesyytökset ovat turhia ja lapsesi oli huostassa vain hetken. Minä olin itse aiheutanut tilanteeni ja lapseni kasvoi aikuiseksi sijaisvanhempien luona. Silti minunkin on yritettävä armahtaa itseni. Tee sinäkin niin.
suski. oisit ees keran reheline
vaikka et enää samaa nimimerkkiä käytäkään.
Miksi vainoat Suskia?
uso pois suski ei oo pulmune
pulmuseksi väittänytkään.