ikävä todeta

Nettikirjoittelussa menestyäkseen - että viestit kiinnostaisivat meikästä ei valitettavasti ole.
Olen hiukan pettynyt.
Kirjoitan sekä rekatulla, että puskanikeillä. Periaatteeni on että oikea nimeni voisi olla alla.
Olen ankaran äitini koulima. Hän poisnukkumisensa jälkeenkin ikäänkuin "pitää jöötä".
12988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin tai näin - kirjoititpa asiallista tai tunteen kanssa, vastakaiku löytyy lähinnä hölötykseen.
Tänne eivät oikein syvästi pohdiskelevat tulekkaan. Harrastajien kirjoitusfoorumitkin lienevät muualla.
Minua myös ohjaavat äidin jööt. Aloin tosissani yrittää irtirepäisyä siitä lähellä 70:ntä. Sitten totesin, ettei nahkoistaan pääse. Aion siis vielä kirjoitella muistelmat suvusta ja läheisistä.
Lähipolvet tietävät luettuaan, millaisesta yliminästä oli kysymys tavallisessa arkielämässä.

Äänestä
  • Että kiinnostaako, muuta nettikansaa sinun suvun tai läheisten elämänkerta muistelmat ?
    Eikös keskustelun pitäis olla yleisellä tasolla, eikä jonkun yksityisen suvun kiemuroissa ?
    No niin ...tietenkin jos avaat keskustelun
    esim. minun sukuni.Siihen voi sotkeutua"sinunkin sukusi" !

    Äänestä

  • Ajatellut kirjoitti:

    Että kiinnostaako, muuta nettikansaa sinun suvun tai läheisten elämänkerta muistelmat ?
    Eikös keskustelun pitäis olla yleisellä tasolla, eikä jonkun yksityisen suvun kiemuroissa ?
    No niin ...tietenkin jos avaat keskustelun
    esim. minun sukuni.Siihen voi sotkeutua"sinunkin sukusi" !

    Eihän Elli luvannut muistelmiaan tänne kirjoittaa vaan sukulaisiaan vasrten.

    "Aion siis vielä kirjoitella muistelmat suvusta ja läheisistä.
    Lähipolvet tietävät luettuaan, millaisesta yliminästä oli kysymys tavallisessa arkielämässä."

    Äänestä

  • Ajatellut kirjoitti:

    Että kiinnostaako, muuta nettikansaa sinun suvun tai läheisten elämänkerta muistelmat ?
    Eikös keskustelun pitäis olla yleisellä tasolla, eikä jonkun yksityisen suvun kiemuroissa ?
    No niin ...tietenkin jos avaat keskustelun
    esim. minun sukuni.Siihen voi sotkeutua"sinunkin sukusi" !

    Pitäis hiven ajatella, ennenkuin porkkaa kuin lammas mansikkamuovin päällä.

    Äänestä

olevas ei nettiläinen, ko heti perrää sanot kirjottavas rekatul ja puskanikeil?

Äänestä
  • saivartelua. Onks tää sitä keskustelua?
    Minä vaan kysyn.

    Äänestä

  • Kirveli kirjoitti:

    saivartelua. Onks tää sitä keskustelua?
    Minä vaan kysyn.

    Minä en näitä viestien vaihtamisia ymmärrä
    edes keskusteluksi täytyisi kai siinä olla joku juoni vai kuinka?

    Äänestä

  • viluinen@ kirjoitti:

    Minä en näitä viestien vaihtamisia ymmärrä
    edes keskusteluksi täytyisi kai siinä olla joku juoni vai kuinka?

    Hyvää päivää!- Kirvesvartta...
    Onhan sekin ollut joskus keskustelun aloitus, mitä sitten tarkoittanee.
    Oletteko, muuten, katselleet TV:sta Sanakirja-ohjelmaa? Minusta se on mainio. Taidankin tehdä siitä uuden avauksen.

    Äänestä

  • Petteri .. .. kirjoitti:

    Hyvää päivää!- Kirvesvartta...
    Onhan sekin ollut joskus keskustelun aloitus, mitä sitten tarkoittanee.
    Oletteko, muuten, katselleet TV:sta Sanakirja-ohjelmaa? Minusta se on mainio. Taidankin tehdä siitä uuden avauksen.

    Kyllä siitä mainitsemastasi aiheesta keskustelun saa kun vaan teet repäisevän alun,
    olen katsellut sanakirja ohjelmaa esim. tänä aamuna kun sana aiheena oli uni, kaikestahan keskusteluaiheen saa kun vaan taitaa, kirjoitteleppa hyviä alkuja.

    Äänestä

  • immyt kirjoitti:

    Nyt on kyllä ikuinen immyt kulkenut palstalla onnensa ohi. Petteri on jo aloituksensa tehnyt ja monet ihanat "impyet" siihen vastanneet!

    Äänestä

  • immyt kirjoitti:

    Kyllä siitä mainitsemastasi aiheesta keskustelun saa kun vaan teet repäisevän alun,
    olen katsellut sanakirja ohjelmaa esim. tänä aamuna kun sana aiheena oli uni, kaikestahan keskusteluaiheen saa kun vaan taitaa, kirjoitteleppa hyviä alkuja.

    tuolla Kirvesvartta- otsikolla niistä sanoista.
    On oikein mukava pohtia kaikenlaisia sanoja ja niiden alkuperää ja kun sama sana eri osassa Suomea voikin tarkoittaa aivan eri asiaa.
    Tule vain mukaan pohdiskelemaan.

    Äänestä

  • Opettelin ensin kirjoittamaan mekaanisella koneella sit sähkökäyttöisellä.
    Pc:llä kirjoittaminen on opettelemista. Kuitenkin voi oppia vain jatkuvalla harrastamisella.

    Siinä itteeni pettynyt, ettei mielenkiintoo riitä esim blogin teon opetteluun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei nettiläinen kirjoitti:

Nettikirjoittelussa menestyäkseen - että viestit kiinnostaisivat meikästä ei valitettavasti ole.
Olen hiukan pettynyt.
Kirjoitan sekä rekatulla, että puskanikeillä. Periaatteeni on että oikea nimeni voisi olla alla.
Olen ankaran äitini koulima. Hän poisnukkumisensa jälkeenkin ikäänkuin "pitää jöötä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu