ja eikun oikeuteen

se on. Ei olla lähestulkoon aina kasvettu ensinnäkään aikuisiksi ja toiseksi ei olla eron yli päästy; jonkinmoinen viimeisen niitin hakeminen.

Jos on yritetty sopia, mutta onko todella, vai muodon vuoksi vain, että pystyy kasaamaan todisteita toista vastaan, kun toinen on niiiiiiiiiiiiin joustamaton. Jää monasti mieleen kun on lueskellet "ohjeita".

No, nyt tietyt kirjoittajat varmaan "noitarovioita" sytytteleekin, kun moista menin kirjoittelemaan.

Ja millaisia tuloksia tulee oikeudessa, eipä ole näkynyt ohjeenantajien retostelleen, pikemminkin vastaaja onkin useammin voittanut, kuin yksinhuoltajuutta hakeva.

ero hoitunut hienosti edellisen puolison kanssa täältä neuvoja kyselevät!on todella hienoa kun oikeasti löytyy sellaisia vanhempia jotka molemmat ymmärtävät lapsiensa tarpeet vaikka ero tuleekin.niin sen pitäisikin mennä.
itsekin koitin hyvällä ja kauniisti puhumalla hoitaa exäni kanssa lapsen asioita.mutta eipä se onnistunut.parin vuoden päästä olin niin väsynyt siihen kiusantekoon ja väkivaltaan ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä oikeuteen hakemaan yksinhuoltajuutta ja sitä kautta alkaa rauhoittamaan omaa ja lapsen elämää.
niin ja tosiaan,olin myös pienituloinen ja vakuutuskin löytyi mutta siitä ei ollut mitään hyötyä.laskuhan sieltä tuli.mutta nyt on kaikki hyvin ja lapsi saa elää turvallista ja normaalia elämää.

"Eli vanhemat ei edes yritä sopia asioista keskenään"

On eroja, joissa sopiminen on mahdotonta ja se on oltava lähtökohtana, vaikka pohdiskelijalla itsellään olisi ero sujunut taiten ja sääntöjen mukaan.

Lastenvalvojan ja käräjäoikeuden välissä tulisi olla jonkinlainen kunnallinen lapsiasimies/perhejuristi (joka olisi tyystin erillään sosiaalitoimesta), jonka vastaanotolle olisi mentävä, jos pariskunta ei muuten pääse sopimukseen elatuksesta, huollosta ja tapaamisista. Lastenvalvojat tekisivät jälleen koulutustaan vastaavaa työtä ja oikeusasteen ylityöllistyminen vähenisi ainakin sosiaalipuolen takia huomattavasti. Nykyinen sosiaalitoimen fiilistelevä osallistuminen huoltoprosessiin ja perheneuvolan psykologien jargoniamainen pehmeä nostatus vanhemmuuteen kaikuvat kuuroille korville ja ovat siten turhaa verorahojen hukkaamista ja suojatyötä lisäävä elementti.

Virkamiesholhouksesta vapautuneen yhteiskuntamme eräs lieveilmiö on mainitsemasi vastuuttomuus. Auktoriteettien pelottomuus ja väärinteosta seuraava mitätön rangaistus ja päähän taputtelu altistavat vallalla oleviin ongelmiin. Ihmisellä ei ole vastuuta itsestään, lapsistaan ei tekemisistään eikä päätöksistään. Aina voi kääntyä jonkun kivan virkamiehen puoleen, jolla on tarve pitää kiinni virkamiespallistaan, joku maksaa, jostain tipahtaa leipä. Sosiaali- ja työllistämisvirkakoneiston ongelmat ovat tavallaan samanlaisia kuin itäisen naapurimme yhteiskunnalliset ongelmat, mutta tiivistetyssä muodossa.

Kun keskusteluyhteyttä ei ole, silloin se on löydettävä väkisin ja ken ei siihen alistu, on kykenemätön lapsen vanhemmaksi ja yhteishuoltajuuteen.

Oliko pahasti sanottu? :D