ja eikun oikeuteen

Palstaa nyt seuranneena,tuntuu ensimmäinen "ohje" olevan vaivaan kun vaivaan,eikun oikeuteen.Itse miettisin tätä vaihtoehtoa vasta viimeisenä oljenkortena.
Onkohan asiasta tehty liian helppoa.Eli vanhemat ei edes yritä sopia asioista keskenään.
Jos olet pienituloinen,niin yhteiskunta hoitaa oikeudenkäyntikulut.Jos olet ollut ennalta järkevä,sinulla on vakuutus,joka maksaa viulut.
Jos on rahaa,niin ei väliä.Eli kynnys mennä oikeuteen on todella alhainen.Kaikki tiedämme kuka asiassa hyötyy(rahallisesti),kuka kärsii(lapset)ja vanhemmat.
Onkohan kynnys liian matala??
7601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

se on. Ei olla lähestulkoon aina kasvettu ensinnäkään aikuisiksi ja toiseksi ei olla eron yli päästy; jonkinmoinen viimeisen niitin hakeminen.

Jos on yritetty sopia, mutta onko todella, vai muodon vuoksi vain, että pystyy kasaamaan todisteita toista vastaan, kun toinen on niiiiiiiiiiiiin joustamaton. Jää monasti mieleen kun on lueskellet "ohjeita".

No, nyt tietyt kirjoittajat varmaan "noitarovioita" sytytteleekin, kun moista menin kirjoittelemaan.

Ja millaisia tuloksia tulee oikeudessa, eipä ole näkynyt ohjeenantajien retostelleen, pikemminkin vastaaja onkin useammin voittanut, kuin yksinhuoltajuutta hakeva.

Äänestä
  • että tervemenoa oikeuteen, mutta loppupelissä meneekö sinne kovinkaan moni?
    Ehkäpä se toimii sellaisena merkkinä että nyt ollaan tosissaan ja valmius mennä oikeuteen takaa sen ettei toinen pysty alistamaan tai hyväksikäyttämään.

    Äänestä

ero hoitunut hienosti edellisen puolison kanssa täältä neuvoja kyselevät!on todella hienoa kun oikeasti löytyy sellaisia vanhempia jotka molemmat ymmärtävät lapsiensa tarpeet vaikka ero tuleekin.niin sen pitäisikin mennä.
itsekin koitin hyvällä ja kauniisti puhumalla hoitaa exäni kanssa lapsen asioita.mutta eipä se onnistunut.parin vuoden päästä olin niin väsynyt siihen kiusantekoon ja väkivaltaan ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä oikeuteen hakemaan yksinhuoltajuutta ja sitä kautta alkaa rauhoittamaan omaa ja lapsen elämää.
niin ja tosiaan,olin myös pienituloinen ja vakuutuskin löytyi mutta siitä ei ollut mitään hyötyä.laskuhan sieltä tuli.mutta nyt on kaikki hyvin ja lapsi saa elää turvallista ja normaalia elämää.

Äänestä
  • Ei minun oikeusturvavakuutukseni ainakaan korvannut eroon/elatukséen liittyvää oikeudenkäyntiä ja itse maksoin joka pennin. Voin sanoa että kalliiksi tuli ja pienien asioiden takia ei kyllä kannata lähteä. Puhutaan tuhansista euroista..
    A

    Äänestä

"Eli vanhemat ei edes yritä sopia asioista keskenään"

On eroja, joissa sopiminen on mahdotonta ja se on oltava lähtökohtana, vaikka pohdiskelijalla itsellään olisi ero sujunut taiten ja sääntöjen mukaan.

Lastenvalvojan ja käräjäoikeuden välissä tulisi olla jonkinlainen kunnallinen lapsiasimies/perhejuristi (joka olisi tyystin erillään sosiaalitoimesta), jonka vastaanotolle olisi mentävä, jos pariskunta ei muuten pääse sopimukseen elatuksesta, huollosta ja tapaamisista. Lastenvalvojat tekisivät jälleen koulutustaan vastaavaa työtä ja oikeusasteen ylityöllistyminen vähenisi ainakin sosiaalipuolen takia huomattavasti. Nykyinen sosiaalitoimen fiilistelevä osallistuminen huoltoprosessiin ja perheneuvolan psykologien jargoniamainen pehmeä nostatus vanhemmuuteen kaikuvat kuuroille korville ja ovat siten turhaa verorahojen hukkaamista ja suojatyötä lisäävä elementti.

Virkamiesholhouksesta vapautuneen yhteiskuntamme eräs lieveilmiö on mainitsemasi vastuuttomuus. Auktoriteettien pelottomuus ja väärinteosta seuraava mitätön rangaistus ja päähän taputtelu altistavat vallalla oleviin ongelmiin. Ihmisellä ei ole vastuuta itsestään, lapsistaan ei tekemisistään eikä päätöksistään. Aina voi kääntyä jonkun kivan virkamiehen puoleen, jolla on tarve pitää kiinni virkamiespallistaan, joku maksaa, jostain tipahtaa leipä. Sosiaali- ja työllistämisvirkakoneiston ongelmat ovat tavallaan samanlaisia kuin itäisen naapurimme yhteiskunnalliset ongelmat, mutta tiivistetyssä muodossa.

Kun keskusteluyhteyttä ei ole, silloin se on löydettävä väkisin ja ken ei siihen alistu, on kykenemätön lapsen vanhemmaksi ja yhteishuoltajuuteen.

Oliko pahasti sanottu? :D

Äänestä
  • sun äänestysnumero on? :D

    Äänestä

  • mayanna* kirjoitti:

    sun äänestysnumero on? :D

    .....Ykkönen! :D

    Seuraavissa vaaleissa otan sut pr-naiseksi. Saat järkätä miss märkä-numeroYksi-T-paita-kisoja ja yh-isärantaleijona-näytöskisoja, unohtamatta poliittisiksi naamioituja sinkkuYh-kokousiltoja, joiden täkynä on lapsenvahtipalvelu. Reijo Kallion Viikonloppuisä soikoon tunnarinamme ja kaikki valtakunnan yh-julkut valjastamme kertomaan yh-sanaa Seiskassa ja muissa ajanhermoilla olevissa kansallisissa vaikuttajamedioissa. Vaaliteemoja vastaanotetaan jo nyt!

    "Yksinkertainen Huoltaja" Anna äänesi rohkeasti Jossu¤lle, Jossu¤ on YH! Jossu¤ tietää, mistä kana pissii! Jossu¤ on YH-Äiti! Jossu¤ haluaa kunnon eläkkeen kauden jälkeen! Jossu¤ ja yhden naisen puoluekuri on yhtäkova kuin kyky vastustaa fasun sinistä menkkojen aikaan!! Muista!! Jossu¤ !! YH ON YKKÖNEN! :D

    Soittamalla tähän numeroon työnantajasi tai työkkärin puhelimesta, kartutat Jossu¤n vaalietelänmatkarahastoa, kiitos! 0611-61-611-6666(12,95€/puhelu pvm)

    (Jossu¤ on fiktiivinen hahmo ja kaikki yhteneväisyydet todellisuuteen ovat sattumia, kuten varanumerot yh:n 4 oikein lottorivissä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunhan ihmettelen kirjoitti:

Palstaa nyt seuranneena,tuntuu ensimmäinen "ohje" olevan vaivaan kun vaivaan,eikun oikeuteen.Itse miettisin tätä vaihtoehtoa vasta viimeisenä oljenkortena.
Onkohan asiasta tehty liian helppoa.Eli vanhemat ei edes yritä sopia asioista keskenään.
Jos olet pienituloinen,niin yhteiskunta hoitaa oikeudenkäyntikulut.Jos olet ollut ennalta järkevä,sinulla on vakuutus,joka maksaa viulut.
Jos on rahaa,niin ei väliä.Eli kynnys mennä oikeuteen on todella alhainen.Kaikki tiedämme kuka asiassa hyötyy(rahallisesti),kuka kärsii(lapset)ja vanhemmat.
Onkohan kynnys liian matala??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu