vammaistki/tukihenkilö

vaikka saan inva-eläkettä.voinko hakea kelan vammaistukea avustajaa varten?kunpi on tuen hakija avustaja?minä?ja jos myännetään niin saanko itse valita tukihenkilön että siis avustajan?on kyllä käytössäkin jo.mutta en ole anonut palkkaa/avustaja vammaiskorvausta?onkohan yleensäkään mahdollista saada kun saa eläkkeen.ja peseytymiset ynm suariudun kyllä itsenäisesti.asioiden hoitoon ja liikkumiseen tarvitsen apua.onko vammaistuki sidottu ikään?verollista tuloa?olen vasta 20v.pysyvä invaliidi.
2366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saat ilmeisesti (täyttä?) työkyvyttömyyseläkettä. Täten et voi saada yhtäaikaisesti vammaistukea.

Allaoleva Kelan sivuilta:

Vammaistukea maksetaan 16-64-vuotiaille vammaisille, jotta heidän olisi helpompi selviytyä jokapäiväisessä elämässä, työssä ja opiskelussa. Se on tarkoitettu taloudelliseksi korvaukseksi, kun sairaus tai vamma aiheuttaa hakijalle

* haittaa
* avuntarvetta
* palvelusten tarvetta ja
* erityiskustannuksia.

Vammaistukea voidaan myöntää, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

* Hakija on 16-64-vuotias.
* Hakijan toimintakyky on heikentynyt vähintään vuoden ajan.
* Hakija EI SAA Kelasta tai työeläkelaitoksesta täyttä työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea tai yksilöllistä varhaiseläkettä, eikä hän saa vastaava etuutta ulkomailta.
* Hakijalla ei ole oikeutta saada samasta sairaudesta liikennevahingon tai tapaturman perusteella haitta- tai avuttomuuslisää tai hoitotukea.

Suosittelen, että otat yhteyttä oman kuntasi sosiaalivirastoon ja tiedustelet mahdollisuutta omaishoidontukeen.

"Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan kotona tapahtuvan hoidon turvaamiseksi maksettavaa hoitopalkkiota ja palveluja. Omaishoidon tuki maksetaan hoitajalle ja sen suuruus määräytyy hoidettavan avuntarpeen mukaan."

Äänestä

sinulla on mahdollisuus hakea myös eläkkeensaajien hoitotukea. Se on itse asiassa sama kaavake kuin vammaistuen hakemiseen. Saat hakea sitä kun sinulla on lääkäriltä c-todistus liitteenä. Kriteerit ovat myös samat kuin vammaistuessa mutta se on nimenomaan tarkoitettu eläkkeensaajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


invaliidi kirjoitti:

vaikka saan inva-eläkettä.voinko hakea kelan vammaistukea avustajaa varten?kunpi on tuen hakija avustaja?minä?ja jos myännetään niin saanko itse valita tukihenkilön että siis avustajan?on kyllä käytössäkin jo.mutta en ole anonut palkkaa/avustaja vammaiskorvausta?onkohan yleensäkään mahdollista saada kun saa eläkkeen.ja peseytymiset ynm suariudun kyllä itsenäisesti.asioiden hoitoon ja liikkumiseen tarvitsen apua.onko vammaistuki sidottu ikään?verollista tuloa?olen vasta 20v.pysyvä invaliidi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu