mitäs nyt?

lueskelin tätä palstaa, enkä oikein tiedä, miten kuvata tilannettani siten, etten saa "syytöksiä" niskaani.

olen miessuhteessa elävä nainen, mutta en tunne seksuaalista kiinnostusta miestäni (tai muita miehiä) kohtaan. tätä on jatkunut melkein kaksi vuotta.

olen ihastunut naiseen, ja ihastus on molemminpuolinen; hän tietää, että olen varattu. en ole täysin varma siitä tietääkö hän, että olen suhteessa miehen kanssa. olen kyllä täysin tietoinen siitä, millaisella epäilyksellä heterosuhteissa eläviin naisiin suhtaudutaan. minulla on ollut kaksi hyvin lyhyttä suhdetta naiseen vuosia sitten, mutta en kutsuisi kumpaakaan edes ex-tyttöystäväksi; tunteita oli pelissä runsaasti, mutta suhteiden lyhytaikaisuuden vuoksi seksiä ei. (lyhytaikaisuus johtui lähinnä mahdottomista välimatkoista.)

en tiedä mitä tehdä. parisuhteeni on muuttunut kaveruudeksi, mutta en halua loukata miestäni. heteropiireissä se onkin helppoa, sillä kukaan muukaan ei kiinnosta. olen ollut periaatteessa ihan tyytyväinen, sillä minulla on ystävä, jonka kainaloon voin kääriytyä.

sitten on tämä tyttö; hän on minua aikalailla nuorempi, enkä halua olla "kokeilija", joka loukkaa häntä.
111564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pitää varmaan lisätä vielä, että miehen kanssa suhdetta on takana jo muutama vuosi, asuntolaina sun muut löytyy. en ole periaatteessa onneton, vaikka suhde onkin täysin platoninen. eroaminen olisi "prosessi", mutta tajuan kyllä, etten lähde leikkimään varattuna yhtään kenenkään kanssa.

nyt vain olen ihastunut, todella pitkästä aikaa; pyörii mielessä ja vie yöunet.

Äänestä
  • En tiedä, kai sinun pitää vain miettiä mitä elämältäsi haluat. Haluatko pelata varman päälle ja pysyä "kaverisi" turvallisessa kainalossa vai jatkaa elämää yksin, myöntää tekemäsi virhe ja siivota sotkut ja käydä "prosessi" läpi.. Mieti myös sitä ettei suhteen jatkaminen olisi miestäsi kohtaankaan oikein. Haluaisitko sinä että joku olisi sinun kanssasi naimisissa vain siksi koska olet mukava ja turvallinen. Voihan olla että onnistut säilyttämään ystävyyden mieheesi tai oikeastaan saamaan sen takaisin, sillä väistämättä ero kirpaisee sen verran että välit menee ainakin joksikin aikaa.

    Minä voin kertoa kannustavan esimerkin; minä asuin yhdessä miehen, lapseni isän kanssa kun tämä itsensälöytämisprosessi alkoi vyöryä päälle. Meillä oli toki muitakin ongelmia minkä takia erosimme, mutta muistan sen tunteen, sen surun kun menetin sen ainoan ihmisen joka minua ymmärsi. Yhden parhaista ystävistäni. Mutta minä sain hänet takaisin! Tällä kertaa rehellisesti vain ystävänä. Parin vuoden jälkeen, olemme vihdoinkin siinä pisteessä että tulemme toimeen, katkeruus ja viha on vihdoinkin käyty läpi.

    Ymmärrän sinua täysin. Minäkin vain "totuin" elämään ja seurustelemaan ystävien kanssa. Sain turvallisen kainalon ja läheisyyttä. Annoin seksiä joka minusta ei tuntunut miltään. Vasta useamman suhteen jälkeen heräsin siihen ajatukseen että vika on minussa. Enkä voisi koskaan mielenvoimalla saada itseäni tuntemaan sitä mitä muut tunsivat parisuhteissa, seksissä.

    Jäin yksin. Olin vihdoinkin hiljaa ja kuuntelin itseäni ja ymmärsin.

    Tunnut itsekin tietävän että olisi aika tyhmää sotkea sitä tyttöä keittoon jonka olet itsellesi keitellyt. Et voi saada kaikkea, sinun täytyy valita.

    Hyvää jatkoa sinulle!

    Äänestä

  • taikatalvi-03 kirjoitti:

    En tiedä, kai sinun pitää vain miettiä mitä elämältäsi haluat. Haluatko pelata varman päälle ja pysyä "kaverisi" turvallisessa kainalossa vai jatkaa elämää yksin, myöntää tekemäsi virhe ja siivota sotkut ja käydä "prosessi" läpi.. Mieti myös sitä ettei suhteen jatkaminen olisi miestäsi kohtaankaan oikein. Haluaisitko sinä että joku olisi sinun kanssasi naimisissa vain siksi koska olet mukava ja turvallinen. Voihan olla että onnistut säilyttämään ystävyyden mieheesi tai oikeastaan saamaan sen takaisin, sillä väistämättä ero kirpaisee sen verran että välit menee ainakin joksikin aikaa.

    Minä voin kertoa kannustavan esimerkin; minä asuin yhdessä miehen, lapseni isän kanssa kun tämä itsensälöytämisprosessi alkoi vyöryä päälle. Meillä oli toki muitakin ongelmia minkä takia erosimme, mutta muistan sen tunteen, sen surun kun menetin sen ainoan ihmisen joka minua ymmärsi. Yhden parhaista ystävistäni. Mutta minä sain hänet takaisin! Tällä kertaa rehellisesti vain ystävänä. Parin vuoden jälkeen, olemme vihdoinkin siinä pisteessä että tulemme toimeen, katkeruus ja viha on vihdoinkin käyty läpi.

    Ymmärrän sinua täysin. Minäkin vain "totuin" elämään ja seurustelemaan ystävien kanssa. Sain turvallisen kainalon ja läheisyyttä. Annoin seksiä joka minusta ei tuntunut miltään. Vasta useamman suhteen jälkeen heräsin siihen ajatukseen että vika on minussa. Enkä voisi koskaan mielenvoimalla saada itseäni tuntemaan sitä mitä muut tunsivat parisuhteissa, seksissä.

    Jäin yksin. Olin vihdoinkin hiljaa ja kuuntelin itseäni ja ymmärsin.

    Tunnut itsekin tietävän että olisi aika tyhmää sotkea sitä tyttöä keittoon jonka olet itsellesi keitellyt. Et voi saada kaikkea, sinun täytyy valita.

    Hyvää jatkoa sinulle!

    kyllähän sen tiedän, että ratkaisuja täytyy tehdä. ja tiedän, ettei tähän nyt ketään kolmatta voi ottaa omia sotkuja setvimään. ihastus on vain saanut maailman sen verran sekaisin, että jotakin tuntuu olevan pakko tehdä.

    suhde mieheen on siinä mielessä kummallinen, että hän on kestänyt seksitöntä parisuhdetta jo kohta kaksi vuotta, eikä vaikuta edes kovin ahdistuneelta. minä en voi suostua seksiin, jota en tippaakaan halua häneltä. jotenkin toivoisin, että hän tekisi tästä lopun ja hankkisi itselleen jonkun toisen; takanani on aika rumasti loppuneita suhteita, joiden jälkeen en oikein uskalla tehdä taas pahasti. pelkuruutta puoleltani, tiedän.

    Äänestä

  • lillukanvarsi** kirjoitti:

    ..se vaatii, totta.. Mutta pidä mielessä se että jos uskallat lopettaa suhteen mieheesi, teet oikein myös häntäkin kohtaan.

    Lisäksi sinua odottaa jossain vaiheessa elämää aito rakkaus, halu olla toisen ihmisen lähellä, rakastaa ja pitää huolta, yhteenkuuluvuutta ja halua tuottaa mielihyvää- kaikkea ihanaa mitä siitä seuraa kun kaksi toisilleen oikeaa ihmistä kohtaa toisensa. Sitä sinulle toivon.

    Äänestä

  • lillukanvarsi** kirjoitti:

    kyllähän sen tiedän, että ratkaisuja täytyy tehdä. ja tiedän, ettei tähän nyt ketään kolmatta voi ottaa omia sotkuja setvimään. ihastus on vain saanut maailman sen verran sekaisin, että jotakin tuntuu olevan pakko tehdä.

    suhde mieheen on siinä mielessä kummallinen, että hän on kestänyt seksitöntä parisuhdetta jo kohta kaksi vuotta, eikä vaikuta edes kovin ahdistuneelta. minä en voi suostua seksiin, jota en tippaakaan halua häneltä. jotenkin toivoisin, että hän tekisi tästä lopun ja hankkisi itselleen jonkun toisen; takanani on aika rumasti loppuneita suhteita, joiden jälkeen en oikein uskalla tehdä taas pahasti. pelkuruutta puoleltani, tiedän.

    puhunut miehesi kanssa tästä asiasta? Eikö siitä kannattaisi aloittaa?

    Vaikka tälle palstalle ei miehet kuulukaan, eikä mies-naisuhteen problematiikka. Niin eivät miehet naisista kovinkaan paljon eroa. Samat tunteet ja tarpeet heilläkin on. Ja niistä pitää puhua. Luulisi kahden vuoden seksittömyydenkin olevan asia, josta olisitte ainakin puhuneet. Vai oletteko?

    Äänestä

  • ollenkaan kirjoitti:

    anteeksi, eihän tuo kuulukaan... mutta olemme puhuneet ja olen yrittänyt selitellä stressillä ja vain sanonut, etten halua. piste. en ole osannut selittää itsekään miksi. se pitää paikkansa: en halua, en häntä enkä muita miehiä.

    ihastus tähän naiseen on ensimmäinen ihastumiseni kehenkään moneen vuoteen, melko tuore, enkä siitä ole miehelle puhunut.

    miehellesi yleisesti ottaen siitä, että naisetkin sinua kiinnostavat. Ainakin jos hän ei sitä jo tiedä. Jos miehesi on suostunut noin pitkän ajan seksittömyyteen, kenties hänelläkin on samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Siis siitä, että suhteenne on muuttunut lähinnä kaveruudeksi.

    Kun miestäsi en tunne, enkä sinua...niin muuta en voi sanoa kuin, että keskustelkaa. Vaikka se joskus vaikeaa onkin, niin sillä yleensä asiat parhaiten ratkeaa.

    Äänestä

  • voisit puhua kirjoitti:

    kyllä hän tietää, että olen kiinnostunut myös naisista. en toki ole aivan varma siitä, miten hän asian ymmärtää, koska se on minullekin epäselvää. uskon hänen olevan toiveikas parisuhteemme suhteen kuitenkin.

    minulle kuitenkin on aina ollut täysin itsestäänselvää, että parisuhteessa ollaan sitoutuneina ja että riippumatta siitä, mihin kiinnostukseni suuntautuu, sen tulisi pääasiassa suuntautua omaan kumppaniin. en ole koskaan lopettanut suhdetta (tai tullut itse jätetyksi) siksi, että olisin (tai toinen olisi) ihastunut toiseen. en osaa edes kuvitella kuinka paljon se loukkaisi.

    pitää sitoutua. Mutta sinun on vain päätettävä haluatko parisuhteen hänen kanssaan vai ehkä jonkun muun kanssa joskus tulevaisuudessa. Jos nykyinen tilanne ei ole hyvä, niin keskustele miehesi kanssa. Se auttaa teitä molempia parhaiten, ei tämä keskustelupalsta.

    Äänestä

  • parisuhteeseen kirjoitti:

    pitää sitoutua. Mutta sinun on vain päätettävä haluatko parisuhteen hänen kanssaan vai ehkä jonkun muun kanssa joskus tulevaisuudessa. Jos nykyinen tilanne ei ole hyvä, niin keskustele miehesi kanssa. Se auttaa teitä molempia parhaiten, ei tämä keskustelupalsta.

    itsestäänselvyydet ovat tietysti se, että irl täytyy asia hoitaa ja että miehen kanssa täytyy puhua. jees.

    haenkin täältä tukea.

    Äänestä

Ei sun enää miehen kaas synkkaa.
Ei muuta kun pakkaa tavarasi ja lähe mahollisimman pian hänen luotaan ja tule onnelliseksi.
Se on voitto teille molemmille.
Miehesi saabi katella itelleen uuden ihanan naisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lillukanvarsi** kirjoitti:

lueskelin tätä palstaa, enkä oikein tiedä, miten kuvata tilannettani siten, etten saa "syytöksiä" niskaani.

olen miessuhteessa elävä nainen, mutta en tunne seksuaalista kiinnostusta miestäni (tai muita miehiä) kohtaan. tätä on jatkunut melkein kaksi vuotta.

olen ihastunut naiseen, ja ihastus on molemminpuolinen; hän tietää, että olen varattu. en ole täysin varma siitä tietääkö hän, että olen suhteessa miehen kanssa. olen kyllä täysin tietoinen siitä, millaisella epäilyksellä heterosuhteissa eläviin naisiin suhtaudutaan. minulla on ollut kaksi hyvin lyhyttä suhdetta naiseen vuosia sitten, mutta en kutsuisi kumpaakaan edes ex-tyttöystäväksi; tunteita oli pelissä runsaasti, mutta suhteiden lyhytaikaisuuden vuoksi seksiä ei. (lyhytaikaisuus johtui lähinnä mahdottomista välimatkoista.)

en tiedä mitä tehdä. parisuhteeni on muuttunut kaveruudeksi, mutta en halua loukata miestäni. heteropiireissä se onkin helppoa, sillä kukaan muukaan ei kiinnosta. olen ollut periaatteessa ihan tyytyväinen, sillä minulla on ystävä, jonka kainaloon voin kääriytyä.

sitten on tämä tyttö; hän on minua aikalailla nuorempi, enkä halua olla "kokeilija", joka loukkaa häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu